Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvamarkkinat => Haetaan ja tarjotaan ammattitaitoa => Aiheen aloitti: Sakari E - 07.04.2016 klo 20:03:35

Otsikko: Sarjakuvaihminen etsii yhteistyökumppania (piirtäjää)
Kirjoitti: Sakari E - 07.04.2016 klo 20:03:35
Olen vuosien varrella aika ajoin ideoinut ja ainakin osin toteuttanut erinäisiä sarjakuvaviritelmiä, mutta olen sittemmin päätynyt tulokseen, että ehkä minun vain olisi parempi keskittyä ideointiin ja jättää piirtäminen taitavammille.

Eli ajattelin kokeilla, josko löytyisi joku henkilö, jonka kanssa voisi alkaa tehdä sarjakuvia. Lähtökohtaisesti ihan harrastuksellisella mielenkiinnolla aloittaen.

Ideoita ja potentiaalisia projekteja on ollut aika monenlaisia, ja jätänkin tarkan tavoitteen hieman avoimeksi: erilaisten ihmisten kanssa yleensä syntyy erilaisia juttuja, joten riippuisi todennäköisesti paljon piirtäjän luonteesta/kiinnostuksista/piirrostyylistä, mihin olisi meneminen. Kiinnostunein olisin kuitenkin tekemään pidempiä sarjakuvakertomuksia, vaikka myös yksittäisiä vitsistrippejä on tullut tehtyä kuten myös yhden tai kahden sivun lyhyitä pätkiä.

Toisaalta kun nyt ei ole mistään tietystä yksittäisestä projektista tai palkallisesta työstä kyse, henkilökemioiden natsaaminen olisi kenties jopa tärkein tekijä.

En nyt linkitä mitään konkreettista esimerkkiä töistäni tai ideoistani (osin siksikin, että niitä on skannattuna aika rajoitetusti tällä hetkellä), mutta sanottakoon vaikka, että sellaiset tekijät kuin Hugo Pratt, Don Rosa, Hergé, Christophe Blain ja Art Spiegelman monien muiden muassa ovat epäilemättä joko inspiroineet tai tehneet minuun vaikutuksia. Toisaalta olen ollut kiinnostunut esimerkiksi sellaisista aihepiireistä kuten dystopia, scifi, fantasia, seikkailu, musiikki, surrealismi ja historia, joita tai ainakin joista osaa tavalla tai toisella kernaasti sarjakuviin sisällyttäisin.

Ota yhteyttä viestillä tai sähköpostilla, mikäli potentiaalinen kiinnostus heräsi.

Voimassa toistaiseksi, muokkaan sitten jos sopiva rikoskumppani löytyy.