Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => Aiheen aloitti: Jarkko Sikiö - 26.12.2014 klo 02:59:19

Otsikko: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 26.12.2014 klo 02:59:19
Kvaakin elävät oletettavasti lukevat myös sarjakuva-aiheista kirjallisuutta, joten keskitetään lukukokemukset ja -vinkit tähän ketjuun silläkin uhalla ettei niitä ämpärikaupalla sataisi.

Olen joskus vinkannut Comics Code -aiheista kirjallisuutta aiheeseen liittyvässä ketjussa.

Hiljattain lukaisin Sean Howen Marvel-kustantamon historiaa kertaavan Marvel Comics: The Untold Story (2012).

Tarkoitus oli lukea se kursorisesti lävitse ja alkuvuosien kertaamisen jälkeen loikkasin 1970-luvulle. Toimiston kiistat, sarjakuvat ja markkinoiden heilahtelut soljuvat ilman suurempia kohokohtia koko vuosikymmenen aikana.

Elävämpi kirjoittaja olisi pudottanut hupaisia sattumuksia tai katkeria kommentteja, kun monesti tekijöiden kurjat työsopimukset ja -olot nousevat keskeiseen rooliin. Tällaisena kirja jää kovimman laidan Marvel-nörtin lukemistoksi.

Kirjaa on varovaisesti kehuttukin, ja todellakin Kapteeni Amerikan syntyvaiheet kuvataan kiintoisasti. Harmi kyllä, 1970-luku puuroutuu ja aivan erityisesti 1990-luvun puolelle siirryttäessä teksti ohenee niin voimakkaasti, että lienee jo urakka väsyttänyt kirjoittajaansa.

Keskimäärin Howe on suorastaan kurja kirjailija: Mark Gruenwald poistui toimistolta perjantaina, poimi kotimatkalla mukaansa Rob Liefeldin Kapteeni Amerikan – Gruenwaldin lempihahmon, Howe täsmentää – ensimmäisen numeron ja löytyi viikonloppuna sydänkohtaukseen kuolleena.

Saahan tuo nyt väkisinkin nauramaan, mutta minä en oikeasti tiedä oliko tuo Howen makaaberia huumoria vai editoinnin puutetta. Epäilen jälkimmäistä, koska Howe viittaa "syksyyn" tai "joulukuuhun" toistuvasti vaikkei lukija erota oltiinko nyt vuosikymmenen alussa vai lopussa, vaikka koettaa selailla taaksepäin sivukaupalla. Jotain kertoo myös se, että Howe tuo selkeästi oman mielipiteensä esiin vasta aivan viimeisellä sivulla, hätäisesti sutaistuna.

Luovan työn tekijöiden asema ja käsittämättömät toimituksen säännöt, joilla kurjistettiin sarjakuvia tekevät kyllä selväksi, miksi Marvel-sarjakuvat ovat (olleet) sellaista pas*aa.

Tämän jälkeen ei tee enää koskaan mieli tarttua yhteenkään Marvel-sarjakuvaan. Suositellaan siis vieroitushoitoon, ei yleisemmin nautittavaksi.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 26.12.2014 klo 20:08:08
Tarkoitatko nyt Sarjakuva-aiheista (kauno)kirjallisuutta vai sarjakuva-aiheisia (tieto)kirjoja? Jälkimmäisiä, yksittäisiä teoksia käsitteleviä ketjuja näkyy tällä alueella olevan muutama ja Kritiikki ja sarjakuva mediassa -alueella viitisen kappaletta. Ne voisi joku aiheesta kiinnostunut listata tänne keskustelun pohjaksi. Samoin kuin Kvaakin lukuisat sarjakuvatietokirjojen kritiikit.  :)
Itsellä noita on hyllyssä laskutavasta riippuen 1-2metriä.

 Sarjakuvan tekemistä käsittelevissä ketjuissa ja alueella on ainakin yhtä paljon lisää. Muun muassa tämä käsikirjoittamista käsittelevä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9412.0.html), Värittäjän käsikirja (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11646.0.html), Koskelan Sarjakuvantekijän oppikirja (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,13326.0.html),  Ahokoivun vastaava (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9358.0.html) ja McCloudin teesit (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8797.0.html), Studio manga (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11569.0.html) sekä yleisketju kaikista muista oppaista (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,2202.0.html). Niin tai näin, oppaiden merkityksestä keskustellaan täällä. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12046.0.html)
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 26.12.2014 klo 20:24:26
Tarkoitatko nyt Sarjakuva-aiheista (kauno)kirjallisuutta vai sarjakuva-aiheisia (tieto)kirjoja?

Oppaat rajaisin ketjun ulkopuolelle, mutta muutoin kirjallisuutta on Kvaakissa vähän kuin haulikolla ammuttuna.

Teki mieli kommentoida Howen kirjaa, mutta ei sille kannata omaa ketjua omistaa, tuskin sitä kukaan muu täällä on lukenut, mahtaako edes kiinnostaa.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Miqz - 26.12.2014 klo 21:02:24
Taschenin kustantama Roy Thomasin jättikokoinen Marvel-historiikki 75 years of Marvel Comics on ollut selailtavana. Vaikuttaa erittäin asialliselta kokonaisuudelta, tosin n. puolet kirjasta keskittyy enemmän golden/silver ageen, mikä ei itselle iske niin paljoa. Marvel age onkin sitten yhtä ilotulitusta. Voin kommentoida enemmän jos/kun pääsen/ehdin tutustua kirjaan tarkemmin.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Curtvile - 26.12.2014 klo 21:16:09
Teki mieli kommentoida Howen kirjaa, mutta ei sille kannata omaa ketjua omistaa, tuskin sitä kukaan muu täällä on lukenut, mahtaako edes kiinnostaa.

Luulet vaan.
Tuokin on luettu ja löytyy hyllystä. Sitä vähän matkan päästä DCn historiikista ja Vastarinnan välineistöstä.

Niitä oppaita nyt on kaikilla.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: mlietzen - 26.12.2014 klo 23:56:07
Luulet vaan.
Tuokin on luettu ja löytyy hyllystä.

Selailin sen Howen taannoin läpi sähkökirjana, lähinnä Kirbystä kiinnostuneena. Ihan kelpo peruskurssi firman historiaan, Marvel-fanit saisivat varmaan enemmänkin irti.

Muista tietokirjoista on tullut selattua tällaista, vanhanaikaisesti kovakantisena: David Hajdun hauskasti nimetty The Ten-Cent Plague - The Great Comic-Book Scare and How it Changed America.

Kertomus oman aikansa moraalipaniikista, Fredric Werthamista ja William Gainesista ja muista sensellaisista. Tämäkin vaikutti hyvältä historiateokselta, itsellä ei ehkä vain mielenkiinto riitä faktakirjallisuuteen kuin pätkittäin.

(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/9780312428235_zpsdd163f88.jpg) (http://s1097.photobucket.com/user/abobo1/media/9780312428235_zpsdd163f88.jpg.html)
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 27.12.2014 klo 01:54:03
Kertomus oman aikansa moraalipaniikista, Fredric Werthamista ja William Gainesista ja muista sensellaisista.

Comics Code -ketjussa tuli listattua opuksia (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10671.msg274931.html#msg274931), jotka kuvaavat tuota aikakautta. Ei niistä enää montaa mielikuvaa ole, sisältönsä osalta ne olivat kyllä mielenkiintoisia, mutta enimmäkseen hieman kuivia.

Luulet vaan.

Lyö muutama lukuvinkki tiskiin.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 15.01.2015 klo 19:51:48
Ei ole kirjallisuutta, mutta menköön: etsikää The Economist -lehden joulun 2014 tuplanumero käsiinne ja lukekaa artikkeli pesäpallokorttien keräilystä.

Mitenkä tämä nyt sarjakuviin muka liittyy? Tietenkin siten, että pesäpallokorttien keräilykorttimarkkinoiden ylikuumeneminen ja sarjakuvateollisuuden ylikuumeneminen ovat tiukasti toisiinsa sidoksissa.

Kun pesäpallokorttien keräilymarkkinat sakkasivat, moni niitä myyvä liike otti valikoimiinsa sarjakuvat, jolloin kivijalkakauppojen määrä kasvoi hurjaa tahtia.

Keräilijät ja keräilymarkkinat ovat muutoinkin niin läheisissä liitoksissa toisiinsa, että erinomaisen hyvin kirjoitettu – kuten The Economist -artikkelit muutoinkin ovat – artikkeli on ehdottomasti sen etsimiseen käytetyn vaivan arvoinen.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 26.12.2015 klo 17:52:51
Olen vähän kerrassaan lukenut Grant Morrisonin kirjaa Supergods (2011).

Alku on melkoisen vaisua, eikä tässä ole paljoa sellaista, mitä ei olisi toisissa yhteyksissä jo sanottu. Onpa kuitenkin viihdyttävä esitys supersankarisarjakuvan historiaan sankareiden, ei kustantajien ja tekijöiden kautta.

Avaa tämä myös mainiosti sitä, kuinka Morrison supersankarit näkee. Olettaisin, että jatkossa tulee myös enemmän sellaisia avainhetkiä, jotka hieman avaavat Morrisonin omia töitä. Toivon, ainakin.

Varsinaisesti opus muuttuu kiinnostavammaksi vasta, kun ajassa siirrytään Morrisonin lapsuusmuistoihin. Tuolloin hän kertoo suosikkisankaristaan, suhteesta sarjakuviin, miksi juuri DC-sankarit ovat hänen mieleensä jne.

Ensisijaisesti tämä sopineekin juuri Morrisonin faneille. Toisinaan kuvaukset jostain vanhasta sarjakuvasta ovat suorastaan tylsiä, eikä niitä oikeastaan tulisi luettua ellei kirjoittaja olisi kuka hän nyt sattuu olemaan.

Ja vastaahan tämä, mitä tapahtui kun Morrison jonotti Adam Westin nimikirjoistusta, ja kertoi lapsuuden idolilleen olevansa Batman-käsikirjoittaja?
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Curtvile - 26.12.2015 klo 17:58:20
Eli tästä  kirjasta sitten on montakin versiota liikenteessä?
Itse tunnistan kuvauksesta kyllä jotain mutta tylsää? 

Adam West osuudesta tosin samaa mieltä, säilytti oman käsitykseni Westistä juurikin mainiona tulevana täyttömaana. Kaikkihan sitä ovat tavalla tai toisella, mutta osalla on hetkiä sitä ennenkin. Saattaa Westilläkin olla.

Älä sitten näe vaivaa Leporen Wonder Woman teoksen (http://scholar.harvard.edu/jlepore/publications/secret-history-wonder-woman) kanssa on sitten varmaan puuduttavaa kuin tuutulaulu...
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: J Lehto - 26.12.2015 klo 18:25:36

No mitä se Adam sitten sano?
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Curtvile - 26.12.2015 klo 18:32:42
Oli oma ylenkatseinen ****visti itsensä.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 26.12.2015 klo 20:31:45
No mitä se Adam sitten sano?

Eipä virkkanut paljon mitään, kunhan murahti ja mulkaisi.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: J Lehto - 26.12.2015 klo 21:02:53
Eipä virkkanut paljon mitään, kunhan murahti ja mulkaisi.

Mutta sehän on aika ymmärrettävää.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 02.01.2016 klo 22:11:04
Olen vähän kerrassaan lukenut Grant Morrisonin kirjaa Supergods (2011).

Supergods osoittautui kokonaisuudessaan melko poukkoilevaksi kirjaksi. Tämä on sarjakuvahistoriikkia, (sankarien kautta tarkasteltuna), elämäkertaa (kasvukertomuksen muodossa) ja muistelmateosta (omien ja muiden teosten läpi tarkasteltuna).

Alkunsa tämä sai ideasta, että Morrisonin olisi pitänyt koostaa haastatteluistaan leikekirjatyylinen kokonaisuus. Olisi tämä tässäkin muodossaan pitänyt vielä kustantajan toimesta palauttaa leikkauspöydälle. Tuntuu kuin Frankensteinin hirviö olisi päästetty lävitse sillä tekosyyllä, ettei pienen niche-markkinan täytteeksi tarkoitetulta opukselta edes odoteta laatua.

Kyllä Morrison parhaimmillaan kirjoittaa viihdyttävästi, ja toisinaan hyvinkin värikkäästi, avaten eri supersankarisarjakuvan aikakaudet, pyyhkii katseellaan tärkeimmät merkkiteokset kertoen kuinka niitä pitäisi sarjakuvaharrastajan arvostaa ja opastaa tyhmimmänkin medialukutaidottoman kovalle maalle.

Toisaalta Morrison pahimmillaan puuduttaa lukijaa listaten supersankarielokuvia (The Shadow on lipsahtanut supersankarielokuvaksi) tai selvittää miten missäkin Marvelin ja DC:n event-kokonaisuudessa alkuasetelmat menevät. Supersankarielokuviin palataan vielä kahdesti sen jälkeen kun ne kerran on jo käsitelty. Onko tätä kukaan viitsinyt lukea ennen painoon linkoamista?

Toisinaan tekee mieli kääntää opus ympäri tarkistaakseen, että kannessa tosiaan lukee Morrison. Vaikkapa kaksoistornien raunioilla itkevästä Tohtori Doomista ei hän sano mitään sellaista, mitä ei olisi jo 2001 todettu. Sataan. Kertaan.

Sarjakuvaharrastajana opuksen mielenkiintoisinta antia on kuinka Morrison näkee sankarit tai Marvel- ja DC-universumit itsessään. On myös kiehtovaa kuinka erikoisten ajatusmallien (ja millaisten uskomusten, kuten kahteen suuntaan vaikuttavan magianharjoittamisen) lävitse ideat puristuvat ennen sarjakuvaksi lihallistumistaan.

Otetaan esimerkkinä kaksisuuntainen 2D- ja 3D-todellisuuksien vuorovaikutus: Morrison odottaa sairaalassa AIDS-testin tuloksia ja kirjoittaa sarjakuvansa hahmon (eli oman 2D-avatarinsa) selviytymään testistä puhtain paperin – ja näin taikoo itsensä terveeksi. Huikeaa!

Morrison esittelee uskomuksensa ja maailmankatsomuksensa työntämättä niitä lukijalle, yksinkertaisesti vain selittäen miten ne vaikuttavat hänen työhönsä. Siten ne myös välittyvät lukijalle itsesuggeroinnin kaltaisina teorioina, joissa on järkeä riippumatta uskooko niihin itse.

Toisaalta aivan kaikkea ei ole edes tarkoitettu otettavan todeksi. Kun lukija ei aina tiedä missä todellisuus muuttuu imagonrakennukseksi eli puhtaaksi fiktioksi, laimenee myös lukuinto. Kun ollaan epäilyttävimmillä vesillä, kirjoittaa Morrison "ettei kaikki mikä on todellista (real) ole totta (true) ja päinvastoin". Hmmm...

Todellisuudessa pysyäksemme on opuksessa kiintoisaa myös se, kuinka Morrison näkee alan sisäisen todellisuuden. Alussa hieman kompastelin, ennen kuin oivalsin, että Morrisonin kirjoissa mm. John Byrne ja Frank Miller ovat käsikirjoittajia. Silti varsinaisia kuvittajia hän muistaa kehua runsaasti, mikä oman tulevaisuuden kannalta viisainta onkin.

Morrison kehuu myös toimittajia, kollegoita ja... ei tämä tosiaan mikään muistelmateos ole, yhtään pahaa sanaa ei kirjassa lipsahda. Sentään varovaisesti kritisoidaan niin Marvelin ja DC:n johtoa, mutta ei niin pahasti etteikö töitä jatkossa löytyisi.

Suoran kritiikin kohteeksi joutuvat lähinnä fanikulttuuri, aikuiset fanit ja sosiaalisen median riekkujat. Kummalliseksi opus muuttuu aivan lopussa, kun Morrison listaa friikkeinä pitämiään sarjakuvafaneja uransa ajalta. Hauskoiksi tarkoitetuista sivuista jää lukijalle erittäin paha jälkimaku, Morrisonin kuvaamat ressukat kun ovat kirjan todennäköisintä lukijakuntaa ja sääli käy mikäli tästä joku itsensä tunnistaa.

Takavuosina fanit haukkuneet bändit sukelsivat suosiossa ja jonkinlaista moraalista rangaistusta karman lakien mukaan jää oikein kaipaamaan. Morrison on tätä ennen ehtinyt jakaa fanit hyviin (lukijoihin) ja pahoihin (sarjakuvafaneihin). Ensimmäiset ovat älykkäitä ja harrastavat sarjakuvia muun populaarikulttuurin sivussa.

Kummasti Morrison vaikuttaisi kärsivän jonkinlaisesta epävarmuuden tai alemmuudentunteesta, joka vaikuttaa hänen suhteisiinsa toisiin tekijöihin, fanikuntaan ja tähtiin sarjakuvan ulkopuolella. Kaikki uran aikana kohtaamansa muusikon, filmi- ja urheilutähden hän mainitsee tunnontarkasti. Niin tarkasti, että Morrison mm. kirjoittaa tervehtineensä Sean Conneryä. Ilmeisesti söör Connery ei käsikirjoittajaa noteerannut kun ei kerran mainita, moikkasiko Connery takaisin. Puuh.

Alan sisällä Morrison ei arvostele tekijöitä suoraan, vaan kritiikki tulee teosten kritiikkinä. Kenties eniten Morrisonin mielipiteistä kertoo, kenet jätetään mainitsematta, toisinaan kun kirjan sivuilla on nimien kohdalla suorastaan reikiä. Lopussa pyydetään anteeksi, ettei kaikkia ehditty mainita nimeltä. No voi että.

2000-luvun Marvel-tuotantoa Morrison tarkastelee hieman nenän vartta pitkin, taitaa vielä kirvellä toimituksen kampeaminen vastaan, kun New X-Meniä kirjoitti. Toisaalta lapsuudesta kumpuava rakkaus DC-universumiin hahmoineen välittyy koko kirjasta, sitä ei voi kiistää.

Tätä lukiessa tuntee kuinka pakosti tekee mieli lukea DC:n Silver Age -tuotantoa ja kaikki kriisitarinat. Sekä kaikki Morrisonin tarinat. Aaargh! Morrison selvästi loitsii lukijaansa ostamaan kaiken kirjoittamansa, sekä samalla tukemaan DC-tuotantoa laajemmin.

Erikoisesti rivien välistä voi lukea, kuinka Morrison on tuntenut (tuntee?) itsensä pieneksi Alan Mooren varjossa. Toisaalta, ovatko tosiaan kaikki Mark Millarin parhaat ideat Morrisonilta lähtöisin ja vain huonot mieheltä itseltään? Kenties Morrison näkee puolestaan Millarin kasvavan hänen varjossaan.

Henkilökohtaisesti tartuin alkujaan koko opukseen uteliaisuuttani sen suhteen, mistä sarjassa Seaguy oli oikein kyse. Hieman pettymys se oli, kun ei siinä ollutkaan mitään hienompaa, salaista ulottuvuutta, valta-asetelmia siinä käsiteltiin ja narratiivi oli se ilmeinen "elämme maailmassa, jossa paha on jo voittanut". Tässä, kuten monessa muussakin sarjassa, Morrison sanojensa mukaan vain koetti ennakoida sen, mitä lukijat sarjoiltaan halajavat (tähänkin on oma, hieno teoriansa). Tai ehkä hän koetti taikoa sarjakuvateollisuutta omaan suuntaansa, mikä Seaguyn kohdalla vain epäonnistui toisin kuin monesti aiemmin.

Kirjana Supergods on auttamattoman huono, editoimaton ja leikekirjamainen mietteiden kokoelma. Vioistaan huolimatta se on ehkä kiintoisin koskaan lukemani sarjakuva-aiheinen teos. Kaiken kaikkiaan kirja saa oivaltamaan, kuinka positiivisella otteella Morrison luo sarjakuviaan, ikään kuin tehden taikaa, jossa muuttaa koko maailmaa paremmaksi kasvettuaan ensin ohjustukikohdan naapurissa. Hän vihaa kylmää sotaa, kilpavarustelua, aseteollisuutta, tosimaailman kriisipesäkkeitä ja ikäviä uutisia. Sankarit edustavat todellisessa maailmassa parempaa, idealistisempaa vaihtoehtoa. Toivottavasti hän ei koskaan menetä uskoaan sankareihin!

EDIT: Katsotaan myös, mitä olisin sanonut, jos olisin syntynyt kirja-arvotelijaksi (http://www.nytimes.com/2011/07/19/books/supergods-by-grant-morrison-book-review.html?_r=0):
Lainaus käyttäjältä: The New York Times
So it is disappointing to watch as “Supergods,” which never stays with a particular point for very long, comes increasingly unraveled in its final chapters, forgoing thoughtful examination in favor of shout-outs to Mr. Morrison’s industry colleagues and an unnecessary, 16-page summary of the “Batman” movie franchise.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 24.05.2017 klo 06:16:23
Etusivulla on kovaa kirjallisuuskritiikkiä teoksesta The Comic Book History of Comics (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2428).

(http://www.kvaak.fi/images/articles/23052017222211-1.jpg) (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2428)

Lue ja valaistu!
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Curtvile - 27.05.2017 klo 09:54:44
Kovaa mutta hivenen virheellistä. Varsinkin osuudet joissa vihjataan misogynismistä ovat itsessään pielessä, sarjakuva-ala kun todella on ollut miesvaltainen. Ja jos takana olisi ollut sovinistinen hääräily niin silloinhan noita naistekijöihin keskittyviä osioita ei lainkaan olisi, pelkkä poikain klubi.
Itse olen kovasti nauttinut Comic Book History of Comics lehdistä, toimivat mukavasti lisänä omalle sarjiskirjakirjastolle.

Näissähän pitää aina muistaa kuten missä tahansa historia- ja asiateoksessa viitekehys. Jenkkien ja brittien sotahistoriikit esim. toisen maailmansodan kohdalla pursuavat länsirintamaa ja sivuuttavat koko itärintaman tai pahimmillaan sota alkaa vasta 1941.
Mikä itseä kiinnostaa  ja omaan maailmankuvaan sopii jne jne ad nauseam.

Itse olen kertaillut sarjishistoriikkeja ja elämänkertoja, kuten Kubert _ man of Rockia ja Eisner/Miller keskusteluteosta joissa niissäkin on näkökulma jota ei ihan sellaisenaan kannata nielaista mutta joka avaa useammasta suunnasta amerikkalaista sarjakuvakenttää pitkältä ajanjaksolta.

Viimeisin tietokirja avasi maisemaa josta tiesin ja tiedän yhä liian vähän:
(https://68.media.tumblr.com/822d0517e7d3037fb6a9da9bfaf54e90/tumblr_oqlmwfiiOj1qj34j2o1_400.jpg)

Venäjän sarjakuvakentän historia ennen ja jälkeen sekä Neuvostoliiton aikoina oli hämmentävän ristiriitainen ja rikaskin teos.
Hämmentävän monissa kohdin suomalaisesta sarjakuvakentästä löytää jotain yhtymäkohtia neuvostovenäjänkin aikaisiiin sarjakuvan arvostusongelmiin ja skenen sisäisiin skismoihin, joskin päinvastoin käännettynä.
Ikinä ennen ajatellut että internet ja digitaalisuus loi nykyvenäjän sarjiskentän. Mutta kun on yhden kirjan näkökulman varassa soisi vahvistusta asialle tai kiistävää tietoa.
Yhteen opinkappaleeseen uskomisen kun jätän suosiolla muille.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: JV - 27.05.2017 klo 12:52:34
Ikinä ennen ajatellut että internet ja digitaalisuus loi nykyvenäjän sarjiskentän.

Kiitos hyvästä kirjavinkistä. Löytyisikö aiheen tiimoilta joitakin vinkkejä netistä löytyviin venäläissarjakuviin?
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Curtvile - 27.05.2017 klo 15:55:15
Kiitos hyvästä kirjavinkistä. Löytyisikö aiheen tiimoilta joitakin vinkkejä netistä löytyviin venäläissarjakuviin?


Teoksessa mainitaan muutamakin linkki joita en tietenkään fiksuna sällinä ole vielä tsekannut niitä kaikkia.
Kun kirjan parissa koetan postata vaikka tähän.
Itse olen pitänyt mm. Artyom Trakhanovin Mad Blade sarjasta
http://oxothuk.deviantart.com/gallery/30377416/MAD-BLADE-COMICS-russian-version
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 27.05.2017 klo 17:45:39
Venäjän sarjakuvakentän historia ennen ja jälkeen sekä Neuvostoliiton aikoina oli hämmentävän ristiriitainen ja rikaskin teos.

Kiitos vinkistä, kuvauksen perusteella todella mielenkiintoinen opus!

silloinhan noita naistekijöihin keskittyviä osioita ei lainkaan olisi

Eipä vain ollut virheellinen. Kokoelma vuodelta 2012, joka tuossa arvioitiin, ei todellakaan sisällä yhtään naistekijää (Ayn Rand ei kelpaa).

Tekijöille ja kustantajalle on taatusti tullut kritiikkiä tuohon liittyen, ja siitä syystä lehdissä esitellään naistekijöitä lisäsivuilla. Tämänkin mainitsin.

Tuo naistekijöiden täydellinen puuttuminen on kuin sähköshokki, kun sen kesken lukemisen oivaltaa. Moneen kertaan pläräsin sivut lävitse, että eikö todellakaan ketään mainittu. Itse uskon, ettei asia edes tullut tekijöille mieleen.

Robbinsin opus on muuten ihan kelpo teos, täytyypä naputella siitä tähän ketjuun myöhemmin.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Curtvile - 27.05.2017 klo 18:04:42
Itse en niinkään usko että tekijöille ei olisi tullut mieleen tätä asiaa vaan se huomattavasti surullisempi fakta:
angloamerikkalaisella puolen naistekijöitä on ollut marginaalinen vähemmistö. Kyseessä ei liene ollut minkäänlainen salaliitto tai tarkoituksellinen savustuskaan alalta, ainoastaan ikävä historiallinen piirre. Ajankuva josta on liikuttu eteenpäin.

Aika vain oli täysin erilainen eikä isointa osaa mies- eikä naispuolisista senttareista hikipajoissa edes merkitty ylös kunnon Disney/Iger tyyliin.

Itse siis seuraan tätä lehtimuotoisena ja vaikkei yleiskuva sarjakuvasta olekaan BD ja Manga ovat pienellä liekillä, hyvä että edes nuotio savuaa siltä osin, on tämä saamaansa ryöpytystä parempi.
Toki kuten sanottua, kaipaa perspektiiviä. Ne mainitut Kubert man of Rock ja Eisner/Miller molemmat käsittelevät myös 1930-luvulta nykypäivään mutta Kubert ja Eisner muistavat asiat hivenen eri tavoin.
Varsinainen objektiivinen totuus lienee näiden välistä.

Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: JV - 27.05.2017 klo 20:12:04
Teoksessa mainitaan muutamakin linkki joita en tietenkään fiksuna sällinä ole vielä tsekannut niitä kaikkia.
Kun kirjan parissa koetan postata vaikka tähän.
Itse olen pitänyt mm. Artyom Trakhanovin Mad Blade sarjasta
http://oxothuk.deviantart.com/gallery/30377416/MAD-BLADE-COMICS-russian-version

Kiitos linkistä! Trakhanov onkin ainoa entuudestaan tietämäni venäläinen sarjakuvantekijä - ja hänet Steve Orlando spottasi nettisarjakuvien kautta Imagelle Undertow-sarjaa piirtämään.

Onkohan muuten suomalaista sarjakuvaa käännetty paljon venäjän kielelle?
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 27.05.2017 klo 20:44:09
Angoulemen surullisenkuuluisasta vuoden 2016 kohusta lähtien olen aikonut lukea Trina Robbinsin Pretty in Ink - North American Women Cartoonists 1896-2013 (Fantagraphics, 2013).

Tartuin opukseen vasta, kun The Comic Book History of Comics ylitti ärsytyskynnyksen. Tavasin Robbinsin kirjan käytännössä vain kritiikin taustatöinä. Tästä johtuen keskityin vaihtelevasti kirjaan, ja lähinnä vain silmäilin osuudet ajalta ennen toista maailmansotaa.

Historiallinen konteksti tässä on tuttua. Ensin naiset, kuten kaikilla aloilla, siirtyivät massoittain työelämään korvatakseen rintamalle lähetetyt miehet. Sitten nämä antoivat, kehoituksesta, rintamalta palanneille miehille tilaa – kuitenkin monella alalla naiset jäivät työelämään pysyvästi.

Sarjakuvan tapauksessa naisille oli tilaa erityisesti romanssisarjojen tekijöinä. Robbins ei aina ole täysin johdonmukainen. Yhtäällä naisia ei edes kiinnostanut kuvittaa toimintasarjoja, mutta toisaalla toimittajat eivät heitä tahtoneet toimintaa kuvittamaan. Mieluiten Robbinsin mukaan naiset kuvittivat kauniita naisia muodikkaine vaatteineen, mikä varmaan totta onkin. Kun romanssisarjat sitten alkoivat kuihtua, myös naiset katosivat sarjakuvalehtien sivuilta.

Toki osa siirtyi hoitamaan lapsia ja taloutta tai kuvittamaan kirjoja, mutta Robbinsin mukaan kustantajien vaikeudet 50-luvulla, erityisesti Comics Coden vuoksi, aiheutti irtisanomisia ja naiset saivat lähteä ensimmäisinä.

Tilanne lopulta meni niin pitkälle, että Robbinsin mukaan vuonna 1974 suuret kustantajat, Marvel ja DC, yhteensä työllistivät kaksi naistekijää. Nämä olivat Marie Severin ja Elizabeth Berube. Ensimmäiselle oli Disneyllä kohteliaasti avattu ovi vain sen näyttämiseksi, että ei tänne ole ennenkään naiset hakeneet. Westernillä oli Christine Lyttlelle todettu, että ei tänne ole ennenkään naisia palkattu. Lyttle ei siitä säikähtänyt ja siten hän aloitti työt Westernillä.

Sanomalehtisarjojen puolella, sekä sittemmin undergroundin, ja alternativen, oli myös naisille tilaa. Tai pikemmin naiset tekivät sen tilan itse. Kaikkineen koko ala näyttäytyy suorastaan masentavalta miesvaltaisuudessaan. Robbins useaan otteeseen toteaa väsyneen oloisesti Marvelin ja DC:n olevan täysin pihalla mitä naiset tahtoisivat lukea. Kustantajien lisäksi fanikunta ja sarjakuvakaupat näyttäytyvät yhtä ahdasmielisiltä miesten linnakkeilta.

Manga toi tytöille paitsi näitä kiinnostavaa sarjakuvaa, myös sarjoja naistekijöiltä.

Kiinnostavinta teoksessa on usein ei niinkään esitellyt naiset sarjoineen vaan Robbinsin naisnäkökulma. Tätä analyyttistä puolta olisi hyvin voinut enemmän syventää.

Olen aina käsittänyt romanssisarjojen romahtaneen siksi, että kaikki mehukas Comics Coden myötä poistui. Kuitenkin Robbins kirjoittaa romanssisarjojen sodan jälkeen tukeneen yhteiskunnassa vallitsevaa "valitse oikea mies ja jää kotiin" -henkeä. Käsikirjoitukset olivat ilmeisesti pääosin miesten kynästä, kun tässä yhteydessä vain kritisoidaan käsikirjoituksia yleisesti, mutta kehutaan naisten taidetta.

Kaikkea ei Robbinskaan tiedä. Miksi naiset ovat olleet aliedustettuina tussaajan roolissa. Miksi nykymalli, jossa sukkuloidaan tekijänomisteisten projektien ja palkkatyön välillä on osoittautunut vaikeaksi juuri naisille? Gail Simonen lisäksi ei tule ketään mieleen – Robbins nimeää kolme – ja tätä nykyä Simone näyttäisi pystyvän rikkomaan lasikaton.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Curtvile - 27.05.2017 klo 21:46:56
Kelly Sue deConnick ja Becky Cloonan tulevat heti mieleen alle puolen minuutin sisään.
Marguerite Bennett heti perään. Mutta nämä ovatkin juuri nyt.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Petteri Oja - 27.05.2017 klo 22:51:39
Onkohan muuten suomalaista sarjakuvaa käännetty paljon venäjän kielelle?

Paakkasta ainakin: https://www.sarjakuvakauppa.fi/rossija-opisanie-marshrutov.html
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 27.05.2017 klo 22:53:08
Kelly Sue deConnick ja Becky Cloonan tulevat heti mieleen alle puolen minuutin sisään.
Marguerite Bennett heti perään. Mutta nämä ovatkin juuri nyt.

Cloonanin lisäksi Robbinsin kolmikon muodostavat Jill Thompson ja Colleen Coover.

On näissä kirjoissa aina painotusten lisäksi muistettava, milloin ne on kirjoitettu. Robbins totesi jo olevansa kypsä aiheeseen, mutta kirjoitti tämän ikään kuin vanhoja virheitä korjatakseen.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Veli Loponen - 28.05.2017 klo 14:54:31
Kyllähän noita naistekijöitä Marvelilla ja DCllä oli 1974 enemmänkin. Esimerkiksi Tatjana Wood ja Ramona Fradon.

Edit. Autocorrect muutti naistekijät maistelijoiksi :D
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 28.05.2017 klo 23:22:56
Olen aikoja sitten todennut, että sarjakuviin käytettyjä rahoja on turha surra. Silti välillä iskee hetken harmistus ja aina toisinaan se jää päälle.

Tällä kertaa sen aiheutti Tim Leong kirjallaan Super Graphic – A Visual Guide to the Comic Book (Chronicle Books, 2013).

Goodreads-suositukset ovat toki usein sarjakuvien ja sarjakuvaan liittyvän kirjallisuuden kohdalla yläkanttiin, mutta nyt kymmenen taalaa olisi voinut käyttää fiksummin.

Kirjan idea on sinänsä hieno: kertoa sarjakuvista graafien muodossa. Kirjassa ei todellakaan ole sanallista osuutta, mikä ei liittyisi graafien tulkitsemiseen.

Kuitenkin sisältöä olisi saanut vielä pitkään hioa. Osa graafeista on kuvaavia ja kiehtovan informatiivisia. Esimerkiksi supersankarien värejä hallitsevat päävärit punainen, sininen ja keltainen, kun taas superroistot pukeutuvat purppuraan, vihreään ja oranssiin. Tästä joku nettisivu teki oman jutun, mutta vaikka muistan sen lukeneeni, on esitys graafien muodossa aivan omaa luokkaansa havainnollisuudessaan.

Samoin kustantajien väliset markkinaosuudet muuttuvat paljon konkreettisemmiksi, kun aukeama jaetaan kustantajan painoarvoa kuvaaviin erivärisiin pinta-aloihin. Samoin kuinka nopeasti eri Tintti-julkaisuja on pitänyt muokata sopivampaan muotoon (joku asiantuntevampi osaisi sanoa, pitääkö graafi paikkaansa).

Tällaisissa opus onnistuu paremmin kuin mikään sanallinen selitys koskaan pystyisi. Osa on vähämerkityksellisiä, mutta hauskoja. Tällaisia ovat mm. cosplay-aiheiset graafit ts. missä suhteessa Hulk esiintyy paidattomana versiona...

Mainioita esityksiä ovat mm. Tintin seikkailut maailmankartalla, kuinka suosittu Salama on Barry Allen Wally Westiin suhteutettuna (ja suhteet esitetään juoksevan Salaman muodossa), kuinka monta kertaa Spy vs. Spy -sarjassa musta on voittanut valkoisen ja päinvastoin ja kumman voittoputki on kestänyt kauemmin.

Kuitenkin em. Salama on yksi monista opuksen sivuista, mikä jättää lukijan miettimään, mitä on käytetty tilastoja pohjina. Koska osa graafeista ovat pelkkää huumoria vailla informaatioarvoa, opuksen asiasisällön uskottavuus muuttuu kyseenalaiseksi.

Kiinnostavuudeltaan keskikastia on pituusjärjestykseen asetetut (kaikki ovat samanmittaisia), painograafi (kuinka Deathlok voi painaa enemmän kuin Modok) ja , kauanko sarjakuvahahmoista kukin on pysynyt kuolleena.

Suuri surku on sen sijaan, kuinka osa graafeista esittää vain suhteita ja sidoksia, joiden informaatiosisältö on lähellä nollaa ja kiinnostavuus nolla. Tätä suurempi surku ovat sivut, joilla tekijä epäonnistuu noudattamaan omaa perusideaansa ja esittää listoja, kuten millaisia nuolia Vihreä Nuoli (ja Haukansilmä) käyttävät, mitä Batmanin varustevyöstä löytyy jne.

Osa graafeista olisi vaatinut myös harkitumpaa esitystä. Crossover-nimikkeiden räjähdysmäinen kasvu olisi ehdottomasti pitänyt asettaa aikajanalle, jolloin sinänsä kuvaava esitys olisi ollut informatiivisempi.

Osa graafeista varmasti on kiinnostavia lukijasta riippuen. Minusta hassua on, että Kostajien päämaja ja Hellfire Club ovat käytännössä naapureita Manhattanilla. Sen sijaan minua ei kiinnosta, millaisia pizzoja Turtlesit tilaavat, onko X-miesten alus kovempi rassi kuin Kostajien tai mikä on toisiksi yleisin Jokerin esittämistä kysymyksistä (Batmaniin liittyen, tietysti) jne. mutta tämä voi olla toisille sitä parasta osuutta.

Osa on puhtaasti vitsejä, kuten missä suhteessa sanat jakautuvat Batmanin 60-luvun teemabiisissä (siis monestiko tavu "Da" esiintyy sanaan "Batman" verrattuna). Tällaisia vitsejä on runsaasti. Kaikista ei arvaa, ovatko ne huumoria. Tällaisia on mm. monestiko v-kirjain esiintyy V niin kuin verikoston eri jaksoissa.

Suurimmat rimanalitukset ovat tyyliä "miksi pojat pitävät näkymättömästä naisesta" ja sivu on tyhjä. Hah. Hah. Haa. Kymmenen. Taalaa.

Tutustukaa tähän vasta, kun opusta jaetaan ilmaiseksi.

Kyllähän noita naistekijöitä Marvelilla ja DCllä oli 1974 enemmänkin. Esimerkiksi Tatjana Wood ja Ramona Fradon.

Täytyisi kaivaa sivu uudestaan esiin, että mitä siinä sanatarkasti todettiin. Opus on aika tiukasti rajattu, eikä siitä syystä mm. värittäjiä huomioida. Mahdollisesti tuossa sivulla viitattiin taiteilijoihin. Wood taisi olla enempi värittäjä.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: VesaK - 28.11.2017 klo 14:03:35
Vihdoinkin tuli tilattua Umberto Econ "The Apocalypse Postponed", eli nippu Econ esseitä mm. sarjakuvista.

Sitä odotellessa Vihreältä Planeetalta osui mukaan tämmöinen:

http://www.terracognita.fi/tc/product/kaikki-huono-on-hyvaksi/

Hyvää materiaalia ainakin oman vakaumuksen pönkittämiseen.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 29.06.2018 klo 20:14:57
Eiliset uutiset Harlan Ellisonin kuolemasta saivat minut palaamaan Fantagraphics-historiikkiin We Told You So – Comics As Art (2016).

Kahlasin tämän joskus vuosi sitten puoleen väliin saakka. Harmikseni olen rähmälöinyt kirjoittamani muistiinpanot bittien taivaaseen.

Kirjoitan nyt silmäilyn perusteella tajunnanvirtaa ja palaan asiaan, jos saan tämän joskus luettua loppuun asti.

Tajusin vasta tätä lukiessani, että juuri tässä on nyt se opus, jonka julkaiseminen venyi iät ja ajat, koska Ellison ei pitänyt enää vanhojen muistelemisesta ja Gary Groth ei tahtonut leikata kirjasta vanhoja pois.

Kirjassa tämä näkyy ikävästi, koska moniin kymmenen vuotta sitten tapahtuneisiin juttuihin viitataan ikään kuin ne olisivat tapahtuneet vastikään.

Samalla teoksessa on vuosikymmenen mittainen aukko, kun kaikkea peilataan 2000-luvun alusta nähden. Tämä on ikävää juuri niissä kohdissa, kun vedetään yhteyksiä nykypäivään vaikka katsantokanta on siellä jossain kirjoitusaikana eli 12-15 vuotta sitten.

Samoin tekijöiden asema, sekä valta-asema kustantajiin ovat ehtineet monessa tapauksessa vaihtua. Toisinaan mietityttää, missä muodossa asiat tulisivat ulos tänään, kun kaikkien ei olisi enää tarpeen asetella sanojaan.

Opuksen olisi ilmeisesti pitänyt olla julki kustantajan 30-vuotispäiville (nyt se tuli 40-vuotispäiville). Kun joku sanoo vaikkapa "näihin päiviin saakka", niin sulkeisiin on lisätty tarkennus että "as of 2005".

Otetaan nyt tämän jälkeen ensin ne kirjan puutteet. Kaikkia avustajia, varaston vuotavaa kattoa ja grillibileitä ei olisi tarpeen käydä yksityiskohtaisesti lävitse. Opus on tästä johtuen muodoton möhkäle, jossa kiinnostava on itse siivilöitävä joutavasta. Ja sitä siivilöitävää on runsaat 600 sivua.

Toinen – vaikka vain puolittain Tom Spurgeonin – piikkiin menevä vika on vaivaannuttava Groth-henkilöpalvonta. On vaikea käsittää tätä, mutta ensimmäisten iPhonejen aikaan oli ihmisiä jotka huokailivat aitoa kiitollisuutta siitä, kuinka Steve Jobs oli "muuttanut heidän koko elämänsä". Vielä vaikeampaa on käsittää, että osalle näistä ihmisistä Groth on Jobs.

Groth vaikuttaa kirjan sivuilla enemmän Batmanilta kuin todelliselta henkilöltä. Kuitenkin sieltä alta löytyy paljon soraääntä, useimmin siitä kuinka vaikea rahaa oli saada kustantajalta, kuinka vähän rahaa tuli ja kuinka kustantaja suosi aina tiettyjä tekijöitä.

Groth moneen kertaan valittaa, kuinka ei ymmärtänyt mainontaa ja markkinointia ja kuinka voi, voi, voi ei ollut rahaa koskaan maksaa kenellekään mitään.

Taitaa siellä kerran (Stickboy-sarjan tekijään liittyä) alta paljastua se todellinen kustantaja, joka rajusti kiroaa tekijöiden kuvittelevan saavansa työstään paitsi rahaa myös pitävänsä oikeudet töihinsä. Ihme, että tuo kohta on päätynyt kirjaan saakka sillä niin täysin ristiriidassa se on kaikkea sitä kohtaan mitä kustantajat tekijöiden suuntaan viestivät.

Sen verran silmää on opuksessa käytetty, että näytesivuksi on valittu Daniel Clowesin Pussey-opuksesta kohtaus, jossa Hernandezin veljekset tulevat näyttämään uusia töitään ja toteavat juuri saaneensa valmiiksi Grothin kylpyhuoneen kaakeloinnin... Siinä kiteytyy kaikki kolmen sadan sivun aikana esitetty peitelty kritiikki tekijöiden suosimisesta ym. muutamaan ruutuun.

Hassua tässä on, että historiikki ei juuri poikkea suomalaisen metsäyhtiön historiateoksesta. Tylsyyttä ja tyhjänpäiväisyyttä on runsaasti, mutta samalla siellä on se teoksen oikeuttava, kiinnostava asia.

Tuo kiinnostava osuus vaatii tässä tapauksessa kyllä hyvin paljon taustatietoa, että voi kaiken imeä itseensä.

Toistaiseksi kiintoisinta itse yritykseen ja taustoihin, ei siis tekijöihin liittyvää, juttua on ollut mm. kuinka kovasti ensin mv-sarjojen romahdus 80-luvun lopussa ja sitten jakelukanavien keskittyminen Diamondin käsiin iski mm. juuri Fantsuun, kuinka pornosarjat pelastivat yrityksen, kuinka yritys muutti Seattleen ja ratsasti grungella ja kuinka pihalla Groth tuosta viimeisestä oli.

Tekijöiden suusta tulee paljon kiintoisaa juttua, esim. juuri kuinka mm. Peter Bagge & kumpp. olivat grunge-henkisiä tekijöitä, kuinka tekijöistä moni oli kateellinen sille ydinjoukolle, jonka toivottiin vetävän perässään muitakin jne. jne.

On myös mielenkiintoista, kuinka tietty tekijäjoukko puhuu alternativesta jonain 90-luvun ohimenevänä juttuna – osa suoraan sanoo vihaavansa koko käsitettä – kun 2000-luvulla pitäisi puhua independentistä.

Kuitenkin kustantajan puolelta, Groth mukaan lukien, puhutaan järjestään ja sujuvasti alternativesta. Termistön kohdalla hän huomauttaa, että kyllä jo 80-luvun puolivälissä puhuttiin alternativestä. Harmi, ettei Spurgeon ole tuossa tajunnut ottaa sellaista puheenvuoroa Batmanilta, josta selviäisi miksi independent ei sovi suuhun.

Oli Grothin luonnevikaisuudesta mitä mieltä tahansa, niin opuksen moni järkevin juttu tulee ulos juuri Grothin suulla. Osin tätä opusta tulee luettua niin, että hyppii Grothin, tai muutoin kiinnostavien henkilöiden, kommentit lävitse ja jos aihe kiinnostaa, niin sitten lukee siitä ympäriltä muutakin.

Kim Thompson on merkittävästi värittömämpi ja vähemmän suorapuheisena tylsempi tapaus ollakseen käytännössä puolet Fantagraphicsin historiaa.

Opuksesta merkittävä osa menee monella suulla sen selittämiseen, että Fantsu on siitä cool ja hip, että se on taiteilijakommuuni ja sopii paremmin monelle kuin perinteinen sarjakuvakustannusmaailma tai ylipäänsä oikea työ.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 30.06.2018 klo 18:44:57
Kiskaisin Fantagraphics-historiikin loppuun sillä mielellä, ettei siihen enää myöhemmin ole tarpeen palata.

Tätä lukiessa herää kysymys, mikä on mahtanut olla työprosessi, kun on tullut aika päivittää kirja 40-vuotisjuhlan alla. Olen käsittänyt niin, että Spurgeon on koonnut ne alkupuolen loputtomat haastattelut, joten mahtaako tuo loppupuoli olla enempi Michael Deanin kynästä.

Oli niin tai näin, puheenvuoroja jaetaan loppupuolella vähemmän ja ne ovat pidempiä. Koko opus on myös merkittävästi tasaisemmin kirjoitettu ja siksi selkeämpi, mutta vastaavasti myös tylsempi.

Tuosta loppupuolesta jää mieleen kuinka pitkään Fantsu on ollut konkurssin partaalla ja kuinka sekavaa ja vaikeaa sen toiminta on pitkään ollut. Jatkuvasti vaihtuneet jakelijat ovat olleet iso ongelma.

Jännä juttu on, kuinka moneen kertaan Groth raapii päätään, miksi Image ja Dark Horse hyppäsivät DC:n perässä Diamondin kelkkaan luoden alalle kaikkia vahingoittaneen monopolin. Vastausta ei ole, mutta siihen liittyvä analyysi on aika osuvaa, lähtien jenkkien "kuka hyvänsä voi olla miljonääri" -mentaliteetista ja sarjakuvantekijöiden keskiluokkaistumisesta.

Kymmeneen viimeiseen vuoteen osuu Thompsonin kuolema, sekä vähemmän jännittävät Kickstarter-rahoitukset ym. Valtaosa sivuista on tekijöiden pohdintaa vailla suuntaa. Tavoitteena on ollut opukseen sopiva "miten Fantsu on vaikuttanut elämääni" -muistelu, mutta monesti puheenvuorot lipsuvat sarjakuva-aiheisiin lapsuusmuistoihin. Tätä olisi pitänyt ohjata määrätietoisesti.

Suosittelen opusta kaikille, jotka ovat joskus olleet töissä Fantagraphicsilla.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 01.07.2018 klo 02:40:57
Sergio Ponchionen Ditko Kirby Woods (Fantagraphics, 2014) ei varsinaisesti ole kirjallisuutta, mutta sarjakuvafoorumilla ei katsottane vinoon sarjakuvamuotoisen esityksen laskemista kirjallisuutta käsittelevään ketjuun.

Ponchione esittelee kolme tekijää käyttäen vanhoista AA-pokkareista tuttua ratkaisua, eli sidosaineeksi kirjoitettuja välinäytöksiä.

Ponchione on taitava kaveri, mutta ei tämä missään muodossa hyvä ole. Ditko esitellään varsin hauskasti, mutta kovin niukasti. Kirbyn osuus on suoraan sanoen nuija, parempiakin kunnianosoituksia on kuin omituisuus. Woodin osuus on peräti epäonnistunut.

Opus on ikään kuin sellaiselle lukijalle suunnattu, joka ei tunnista edes käsiteltyjen tekijöiden nimiä – mutta miksi sellainen lukija opukseen edes alkujaan tarttuisi?

Tämä oli täysi pettymys, mutta ei tämän parissa kauan tuhraannu.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 26.03.2021 klo 00:58:22
Sean Kleefeldin Webcomics (https://www.goodreads.com/book/show/52392444-webcomics) (2020) osui vahingossa kohdalle, mutta jäin oikein lukemaan.

Googlen esikatselusivujen mukaan se on alussa tylsä kuin mikä, mutta ihan ensimmäisen kappaleen lopussa nousee jo mielenkiintoiseksi teokseksi.

Kakkoskappaleessa viihdyttävää ovat jo melkeen unohtuneet asenteet, osin perustellut, minkä kautta vakiintuneet tekijät ovat nettisarjoihin suhtautuneet ja vastaavasti päinvastoin. Näin siis yli kymmenen vuotta sitten.

Totta on, ettei aiemmin ollut nettisarjoilla sellaista infrastruktuuria kuin syndikaateilla, mutta paljon on vettä virrannut, toteaa kirjoittaja.

Tänään netissä ovat omat kustantajansa, jotka valitsevat omilla kriteereillään julkaisemansa sarjat. Tässä suhteessa siis portinvartijoita on myös nettisarjoissa, mutta edelleen myös harrastuspohjalta tekevillä on mahdollisuus saada työnsä julki, mikä minun kirjoissani on kyllä iso plussa, tietenkin.

Kiinnostavaa on myös näin lukemisen jälkeen itsestäänselviltä tuntuvat yhteydet siinä suhteessa, miten yhteisöllisyyttä EC ja vaikkapa Stan Lee aikanaan loivat yleisöönsä verrattuna nykyaikaan.

Tämä täytyy varmaan lukea sitten, kun opuksesta ei enää veloiteta kolmeakymppiä, mutta sisällysluettelon perusteella Minna Sundbergin Stand Still. Stay Silent on  yksi tarkempaan tarkasteluun valituista sarjoista.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 26.03.2021 klo 11:16:39
Sean Kleefeldin Webcomics (https://www.goodreads.com/book/show/52392444-webcomics) (2020) osui vahingossa kohdalle, mutta jäin oikein lukemaan.
Tuolla kaupan kommenteissa joku luonnehtii:  serious academic study into the online comic industry.

Erittäin tarpeellista saada kyllä tuollaisia perusteoksia, joista asiaan vakavasti suhtautuvat opiskelijat voivat perehtyä aiheeseen.
Tuon pohjalle on sitten hyvä rakentaa hieman kohdennetumpia ja vaikkapa Suomen oloihin liittyviä opuksia.

Ite oon selaillut ja hieman lueskellutkin viime aikoina hyllystä löytyviä Ditkon ja Kurzmanin urista kertovia teoksia.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 26.05.2021 klo 15:12:58
Fernanda Nicolinin ja Alicia Beltramin muistelmateoksen Los Oesterheld (Colophinius, 2016) sivuilla Elsa Sánchez kertoo perheensä traagisen tarinan. Hänen neljä tytärtään vävyineen ja aviomies Héctor Oesterheld kuolivat Argentiinan "likaisessa sodassa", vuosien 1976–1983 valtaa pitäneen ns. viimeisen sotilasjuntan valtionterrorissa.

Oesterheld kirjoitti El Eternautan (https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,19117.0.html).

Teos on aiheestaan johtuen tavattoman vaikea lukea ja sen käsittely tekee siitä haastavan. Opusta varten on haastateltu paljon ihmisiä ja näkökulman vaihtuminen on tekee kirjasta vaikean seurata, erityisesti siltä osin kuin on erotettava lesken muistot muista. Osaltaan tästä tekee vielä vaikeamman, että montonerojen, vasemmiston militantit, käyttivät salanimiä. Teoksessa siis käytetään samasta henkilöstä välillä oikeaa nimeä ja sitten taas viitataan salanimeen. Osa haastatelluista ei esiinny omilla nimillään lainkaan, haavat maassa ovat vielä syviä ja tulehtuneita.

Argentiinan poliittinen historia on sekava ja 70-luvulla Buenos Airesin kaduilla taisteltiin kaikki kaikkia vastaan, kunnes sotilasjuntta alisti osapuolet tahtoonsa ja murskasi taipumattomat.

Olen huomannut Oesterheldin tarinan olevan tavattoman sekava ja jopa vakavien lähteiden toistavan selviä asiavirheitä. Asiaa ei auta, että kuten tekijät ovat jälkeenpäin kuvanneet, kuolemansa alla leski ei enää täysin erottanut nykyhetkeä menneisyydestä. Kirja julkaistiin postuumisti.

On tuskallista katsoa erästä videota, jolla muutoin edelleen virkeä ja selkeästi puhuva Sánchez lopussa siirtyy omaan todellisuuteensa. Kuitenkin Sánchez on työskennellyt ihmisoikeusjärjestöjen kanssa vuosikymmeniä ja tapahtumista on runsaasti materiaalia.

Teoksen vaatinut työn määrä on valtava ja siksi lopun yhteenvedossa on harmillinen suurpiirteisyys liittyen El Néstornauta -seinägraffitiin, jonka voi ymmärtää väärin. Käytännössä nuoret taiteilijat käyttivät kuvittaja Solano Lópezin kuvaa pohjana ja muokkasivat sen omaan tarkoitukseen. Kuvittaja videolla toteaa suoraan, että sen tuleminen vastaan oli täysi yllätys, mutta antoi sille siunauksensa (kirjasta voi ymmärtää hänen tehneen niin etukäteen).

Kirja itse on muutoin todella huolella tehty, ainoastaan yksi harmillinen lyöntivirhe on tapahtunut ja 1978 on lopussa vaihtunut vuodeksi 1977. Lukiessa virheen hoksaa tietysti saman tien, mutta sääli sinänsä että tuo on osunut juuri käsikirjoittajan kuoleman yhteyteen.

Vastapainoksi teoksessa on paljon hassuja anekdootteja, opus on argentiinalaisten tekijöiden "kuka kukin on", vaikka käsittelystä johtuen täytyy lukea suurennuslasilla, että kaiken jännän löytää. Oesterheld tunsi myös italialaistaiteilijat, jotka tunnetaan nimellä "Grupo de Venecia", ja tämän ryhmän jäsen tietysti oli Hugo Pratt.

Tämä täytyy katsoa vielä videolta, koska leski monesti veisteli Prattin olleen hänen "toinen aviomiehensä", joka muutoin tuli ja meni ilmoittamatta, mutta istui aina ruokapöydässä. Pratt asui kaksi raitiolinjan pysäkkiä Oesterheldien kotoa.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 31.05.2021 klo 04:58:12
Solano López en primera persona: 50 años del arte de El Eternauta (Ancares Editora, 2006) on Javier Doeyon koostama muistelmateos, jonka sivuilla Solano kuvaa yksityiskohtaisesti Eternautin syntyä päähenkilöineen.

Tämän lisäksi hän kertoo yksityiskohtaisesti jokaisen mahdollisen Eternauttiin liittyvän julkaisun ja käsikirjoituksen olemassa olosta. Suurin osa opusta on kuitenkin kuvituksia ja mukana on myös yksi lyhyttarina, joka sittemmin julkaistiin erikseen (El Perro Llamador).

En tiedä toista opusta, joka näin lyhyeen sivumäärään onnistuu mahduttamaan kaikkea tiedon määrää. Doeyo pyysi kertomaan kaiken pahimman ja ilmeimmän, mutta haukkumaan Solano oli liian sivistynyt. Käytännössä hän kuitenkin onnistui "puijaamaan" taiteilijasta ulos tavanomaisen hymistelyn sijaan vastauksia moneen kysymykseen tiiviissä muodossa.

Jos ei tunne taiteilijan ja Eternautin taustoja, niin opus ei anna kerta kaikkiaan yhtään mitään. Sen sijaan faneille tämä on mielenkiintoinen pikku kirjanen, jonka eteen Doeyo matkusti Espanjaan skannatakseen toisen kahdesta olemassa olevasta sivunäytteestä, jota kustantaja ei taiteilijalle palauttanut.

Argentiinalaisista, italialaisista ja brittiläisistä kustantajista opus antaa virtsaisen kuvan. Kuvitelkaa, että joku olisi valmis tekemään maanosansa ylittämättömimmälle klassikkolle jatkoa ja tulee valmiin käsikirjoituksen kanssa... JA kustantaja tahtoo lisätä siihen romanssin. Kaikkein paras oli se tietokoneita ja virtuaalitodellisuutta ehdottanut kustantaja. Joka tahtoi myös lisätä romanssin.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Illodiini - 22.08.2021 klo 13:20:47
(https://media.karousell.com/media/photos/products/2021/7/19/1001_comics_you_must_read_befo_1626694326_6ce017bd)
Ostin tämän vuosia sitten, pläräsin puolihuolimattomasti ja tuuppasin hyllyyn. Nyt olen uusintalukemassa sitä, ja tämähän on varsinainen aarrearkku! Kaikista sarjoista ei ole kuvaesimerkkiä, mutta netistä löytyy sitten vaikka mitä!
Suosittelen poimimaan mukaan jos löytää. On täällä Eternauttikin, ja varmaan seuraava mesenoinnin kohdekin.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 29.08.2021 klo 17:30:23
Nyt olen uusintalukemassa sitä, ja tämähän on varsinainen aarrearkku!

Tällä on hyvä maine, täytyypä tutustua joku kaunis päivä.

Iván De La Torren 100 años de historieta argentina (Ediciones Lea, 2012) täytyy myös laittaa itselle korvan taakse. Sen ilmaisnäytteistä löytyi hakemani tiedot, kun piti ristiintarkistaa Alberto Breccian Vito Nervio -sarjan eri vaiheita ja tuossa opuksessa ne ovat numeron ja ilmestymisajankohdan tarkkuudella listattu. Teoksesta saa todella pätevän vaikutelman, eikä se ole edes kovin kuivakkaan oloinen.

Alberto Brecciaan liittyen luin Carlos Trillon ja Guillermo Saccomanon teosta Historieta Argentina (Editorial Récord, 1980), jota on kyllä lysti lukea sen sisältämien haastattelujen ansiosta. Savu vain nousee Saccomanon päästä, kun hän yrittää saada vastauksia ulos Brecciasta, mutta se on sama kuin yrittäisi päästä voitolle Lassipallon säännöillä. Harmi, että noin viihdyttävässä opuksessa kaikki on mennyt sivuille tarkistamatta. Breccia muistaa omat tekemisensä eli mitä, missä ja milloin vuosikymmenten takaa aivan päin honkia. Sitä minä ihmettelinkin, että miksi noin komea teos on akateemikkojen silmin vessapaperia, mutta kelpaahan se nyt sentään Brecciaa henkilönä ja hänen elämäänsä taustoittavaksi opukseksi.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 30.08.2021 klo 05:29:26
Héctor Oesterheldin jäämistöä pöyhimällä syntynyt Más allá de Gelo: H. G. Oesterheld (Titivillus, 2014) on kaksikon Mariano Chinelli ja Martín Hadis ponnistus. Käytännössä se pelasti Oesterheldin lesken säilyttämät tieteiskertomukset, joista osaa ei ole julkaistu.

En lukenut (vielä) tarinoita, koska tahdoin lukea jokaisen tarinan yhteyteen liitetyn lisämateriaalin. Oesterheldin kaksikko huomioi olleen monesti aikaansa edellä, minkä olen ehtinyt todeta itsekin. Toisaalta näen sen olleen ennemmin sen ansiota, että Oesterheld tunsi tieteiskirjallisuuden juuret sekä nykytilan ja ehkä vain haistoi tarkasti, minne se oli menossa.

Kiintoisia yhteyksiä tarinoiden ja sarjakuvien välillä on kyllä vedetty. Harmi, että näin valtavan työn ohessa oleva esittely Oesterheldin elämästä vilisee virheitä ja epätäsmällisyyksiä. Silmä poimi lyhyestä pätkästä kourallisen, mikä on aika paljon ja pienellä tarkistuskierroksella korjattavia. Kirjassa on esim. kuva häätilaisuudesta, mutta vuosi menee vuoden verran vikaan. Toinen samanlainen huolimattomuusvirhe löytyy vuosiluvuista. Sen sijaan isompikin virhe on lipsahtanut mukaan, vaikka kourallinen on siinä rajalla, että voiko niitä pitää epätarkkuuksina vai asiavirheinä.

Toisaalta tämä on erittäin harmillista, mutta puolittain tutustuin opukseen tarkistaakseni kuinka luotettava Mariano Chinelli, kun epäilin hänen kaivamiaan tietoja. Siinä mielessä tietysti voi olla vähän rauhallisemmin mielin, tietääpä nyt että kun tietoa ei voi mistään tarkistaa niin se ei välttämättä pidä lainkaan paikkaansa ja siksi se ei kelpaa myöskään hyödynnettäväksi vakavasti.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Darzee - 30.08.2021 klo 09:21:55
Ai tämä Illodiinin linkkaama teos on asiantuntevasti toimitettu, täytyypä katsoa, kun täälläkin suositellaan. Nämä listausteokset eivät yleensä niin itseä sytytä, ja tuonkin layout antaa olettaa kyseessä olevan joku opus, joka lähinnä esittelee loputtomasti (englanninkielistä) toimintasarjakuvaa, eikä semmoisia lukusuosituksia aina niin jaksa, vaikka toimintasarjakuvan suuri ystävä olenkin.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: hdc - 30.08.2021 klo 11:18:12
Sanoisin että noista 1001-formaatin teoksista kirjaversio (niin aikuisten- kuin lasten-) on kyllä kanssa varsin mallikas valikoima, ihan eka painos 1001 Books -kirjasta oli hyvin anglofonipainotteinen, mutta myöhemmät painokset laajensivat valikoimaa mallikkaasti maailmalle, toki yhä englanninkielisille markkinoille tarkoitettuna (mutta kaikkia listattuja teoksia ei oltu käännetty englanniksi) ja lastenkirjaversio oli ihan ekassa painoksessaan jo laaja. Samoin 1001 Films vaikutti selailun perusteella mallikkaan monipuoliselta.

Yksittäisten esittelytekstien taso toki vaihtelee paljon.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Illodiini - 02.09.2021 klo 19:31:01
Sanoisin että noista 1001-formaatin teoksista kirjaversio (niin aikuisten- kuin lasten-) on kyllä kanssa varsin mallikas valikoima, ihan eka painos 1001 Books -kirjasta oli hyvin anglofonipainotteinen, mutta myöhemmät painokset laajensivat valikoimaa mallikkaasti maailmalle, toki yhä englanninkielisille markkinoille tarkoitettuna (mutta kaikkia listattuja teoksia ei oltu käännetty englanniksi) ja lastenkirjaversio oli ihan ekassa painoksessaan jo laaja. Samoin 1001 Films vaikutti selailun perusteella mallikkaan monipuoliselta.

Yksittäisten esittelytekstien taso toki vaihtelee paljon.
Myönnän ettei tuosta tiiliskivestä aivan kaikkia mainetta keränneitä sarjoja löydy sen painatusajankohtaan 2012, mutta likipitäen jokainen arvostettu tekijä jollain teoksellaan. Haastankin ihmiset täällä mainitsemaan jonkun timanttisen muttei ihan valtavirtaa olevan taiteilijan, niin kerron kyllä löytyykö vai ei. Kyllä ainakin tämä painos pursuilee eurooppalaista- ja maailmansarjakuvaa, vaikka tietysti varmaan puolet on englannin kielialueelta.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Darzee - 02.09.2021 klo 21:17:04
Onko Gotlib mukana? Mestari, mutta tyyli on tietysti korostuneen rabulistinen, ja siksi mietin, onko päässyt tällaisille listoille. Toisaalta jonkun Crumbin kyllä kuvittelen mukana olevan.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Illodiini - 02.09.2021 klo 21:57:09
Gotlib löytyy Rubric-a-brac nimisellä teoksella, Crumbia nyt on vaikka kuinka monta juttua.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Illodiini - 03.09.2021 klo 08:08:54
Mites on, löytyykö seuraavat:
- Didier Comès
- F'Murrr
Comes ja Silence, niin ikään F'murrin Spirit of the Mountain Pastures löytyvät.
Tässä on sekin ilo, että itse tulee huomioitua tekijöitä paremmin.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 03.09.2021 klo 10:39:05
Haastankin ihmiset täällä mainitsemaan jonkun timanttisen muttei ihan valtavirtaa olevan taiteilijan, niin kerron kyllä löytyykö vai ei.
Kyllähän Gravetti näistä kartalla on ollut. Suomeksikin tuli se Sarjakuvaromaani -esittelyteos samoihin aikoihin mangan historiakatsauksen kanssa joskus 15v sitten. Varsin kattavia nuokin, mutta alaa pitkään harrastaneelle tuttua huttua. Tuhanteen mahtuu vielä sitten aika monta nimikettä lisää. Erityisesti sellaisille aikuisille olen suositellut, joille sarjakuva ei ole tuttu, mutta jotka haluaisivat tsekkailla "hyviä sarjakuvia", olen sitä suositellut. Pitkän listan vaikeus lienee ehkä siinä, että jos mietitään että halutaan mukaan tasapuolisesti eri genrejä, uutta ja vanhaa, niin myös se "hyvyys" ja "laatu" alkaa olla aika venyvä käsite.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: hdc - 03.09.2021 klo 16:55:26
Täällä pitäisi olla (lähes) kaikki listatut sarjakuvat.
https://www.listchallenges.com/1001-comics-you-must-read-before-you-die/list/2

Aika yllättävää, että jopa Alix sekä Micheluzzin Air Mail olivat päässeet listalle.

Joitain hyvinkin yllättäviä valintoja (ei ehkä ansiottomuutta, ennemminkin "tuonkin ovat onnistuneet kaivamaan esiin").
Ja sivustolla oli jotain epämääräisiä krediittejä, vääriä kansikuvia tms mutjoo.

Huvikseni aloin laskea montako olen tuolta lukenut, joko juuri mainitun tarinan tai pitempää sarjaa edes sen verran että rohkenen sanoa tuntevani sarjan, vaikken kokonaan olisikaan lukenut, tyyliin ainakin yhden albumillisen verran...
Sain 298 mikä on näköjään enemmän kuin 99% vastaajista (ja päälle sitten sarjoja joita olen silmäillyt joitain strippejä tai sivuja tms tai joiden lukemisesta en ollut ollenkaan varma) ja onhan niiden lukemattomienkin joukossa aika monta "pitäisi kyllä"-sarjaa...
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: hdc - 03.09.2021 klo 17:21:25
Mutta ennen kuin katsoin listaa, mietin joitain eurotekijöitä "mahtaako olla"-linjalla, ja listalta kyllä löytyi Francois Bourgeon, Regis Loisel, Claire Bretecher, Thomas Ott, Fred, Jean Dufaux, Yslaire, Nazario...

Marc-Antoine Mathieuta, Benoit Sokalia ja Florence Cestacia en huomannut.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 03.09.2021 klo 17:23:35
Mitä olen nyt nopsasti selaillu tota 1001-kirjaa, niin sen listaus ei ole yhtenevä ton linkin takana olevan listan kanssa kyllä.

248 of 998  ·  25%
You did better than 98% of users on this list
Your rank: #48 of 2 871 users on this list
You beat the avg. score of 39

Hyllyssä on vielä muutamia tuolla listalla olleita odottelemassa.
Sitten joidenkin kohdalla oli hyvin epävarmaa, että paljonko esim jostain pitkään jatkuneesta sanomalehtisarjasta on pitänyt lukea, että voi sanoa sitä lukeneensa. Samoin pitkään jatkuneissa lehdissä jne. Sitten joistakin oli otettu ihan yksittäisiä albumeita tai jopa yksittäisiä sarjakuvan jaksoja, mm. joku kahdeksansivuinen Alex Tothin sarjakuva siellä oli  (olin onnekseni lukenut) ym.
Lisäksi tuolla oli kyllä monia mielenkiintoiselta vaikuttavia juttuja, joisten olluna kuullukaan.

Timo
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: hdc - 03.09.2021 klo 17:58:07
Joo, onhan siellä paljonkin tulkinnanvaraisia...merkkasin Juliet Jonesin sydämen luetuksi kun olen sen Jalava-albumin lukenut...Winnie Winkle mietitytti kanssa, kun olen sen Kulmalan kaverit -albumin lukenut mutta siinähän nimihenkilö Winnie on jo ihan sivuhenkilö...
Ja toisaalta jätin jotain strippejä merkkaamatta vaikka olen yksittäisiä strippejä lukenut sen verran että voisin sanoa että on joku käsitys sarjan keskeisistä piirteistä.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Illodiini - 03.09.2021 klo 19:50:38
Sokalin puuttuminen kyllä hämmästyttää.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 03.09.2021 klo 22:43:37
240/998 · 24%

Ruksin luetuksi ehkä puolet sellaisista, vaikkapa manga- tai sanomalehtisarjoista joita olen aloittanut pokkarin tai pari. Ja jotain sellaisia sarjoja, joita en ole lukenut, mutta joiden kuvitusta olen huolella tutkinut, fanittanut, kenties nähnyt leffan. Eli tulos olisi voinut hyvin olla arviolta jotain 40 enemmän tai vähemmän.

Aika yllättävää, että jopa Alix sekä Micheluzzin Air Mail olivat päässeet listalle.
Aikas hämmentävä monenkin listalle päässeen osalta. Mitä esim. Howard the Duck tekee tuolla?! Mukana useampia aika umpisurkeitakin ja mangapuolella valinnat oli tehty mielestäni kyllä melko randomina. Monia japanilaisa klassikkosarjoja ei ollut vielä joskus 10-15  vuotta sitten saatavissa länsimaisista kielistä kuin ranskaksi jos sitäkään. Tuskin on kaikkia noista on vieläkään englanniksi käännetty? Nopealla googlaamisella Ashita no Joe, ei löytynyt. Omistan ekan pokkarin, mutta en ruksinut, kun ei pysty lukemaan. Kuvia vain olen zoomaillut. :-)

Tuo oli vähän sellainen mahdollisimman monesta maasta jotakin mukaan -lista. Positiivista kuitenkin se että jenkkilä ei ollut mitenkään yliedustettuna.
 
Hyllyssä on vielä muutamia tuolla listalla olleita odottelemassa.
Sama. Aika montakin. Ollut jo monta vuotta.  :)

Hongkongin ja Taiwanin -sarjat näyttivät puuttuvan kokonaan. Etelä-Koreasta oli mukana muutama, esimerkiksi alakoulutasoinen Priest, josta jaksoin vaivoin aikanaan ekan pokkarin kahlata läpi.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: hdc - 04.09.2021 klo 09:39:46
Kyllähän Gerberin Howard the Duck on ainakin genrensä piirissä huomattava teos, merkittävä osa 70-luvun "supersankareita aikuisemmille lukijoille"-kehitystä ja siinä satiirisin, metatietoisin ja eksistentialistisin.

Mutta joo, "jotain mahdollisimman monesta maasta"-linja paistaa kyllä jolloin on ihan aiheellista kysyä onko kaikki oikeasti laadukkaita ja relevantteja teoksia ympäri maailmaa...
Eurosarjojen joukossa oli kyllä kanssa joitain joita ei luultavasti ole ikinä englanniksi julkaistu, valikoidut mangat sen sijaan taisivat olla ja se varmaan rajoittaa valikoimaa. Ja olihan siellä jotain aika hämmentäviäkin valintoja joista voisi kuulla perusteita (ilahduin mm. Nanananin Bluesta ja kai se on kanssa laajemman joukon edustajana, mutta vaikka esim. Nodame Cantabile on symppis sarja niin onko sen paikka nyt oikeasti tällä listalla...)
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Illodiini - 04.09.2021 klo 11:12:35
Keskustelussa tulevat hyvin rajattujen hakuteosten hyvät puolet ja varsinkin ongelmat. Näillä on varmasti sekä kustannusaikataulu että kustannukset yleensä kriteerinä, eikä näistä yleensä voida puhua samassa viitekehyksessä kuin vaikkapa mesenaatti- tai elämäntyöprojektit. Parhaidenkin teosten sisältöön mahtuu ns. fillereitä. Ja jotain jää puuttumaan kiireen, huolimattomuuden tai jopa makuasioiden takia. Joskus jokin niistä onnistuu ulkoisista paineista huolimatta yli odotusten. Ja mielestäni tämä on yksi niistä. Varsinkin kun lisää sinänsä suppeiden esittelyjen päälle omat nettihakunsa. On siellä Ville Rantakin teoksellaan, jos häntä sattuu ihailemaan. ::) ;)
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Illodiini - 04.09.2021 klo 11:18:27
Lainaus
Hongkongin ja Taiwanin -sarjat näyttivät puuttuvan kokonaan.
Ehkäpä näitä ei sitten ole käännetty länsi-euroopaksi. Ei minunkaanlaisen yleisneron repertuaariin kuulu sujuva kiina. ;D
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: VesaK - 04.09.2021 klo 12:40:24
Kyllähän Gerberin Howard the Duck on ainakin genrensä piirissä huomattava teos, merkittävä osa 70-luvun "supersankareita aikuisemmille lukijoille"-kehitystä ja siinä satiirisin, metatietoisin ja eksistentialistisin.

Joo, Howard oli hitti joka päätyi sanomalehtisarjaksikin. Marvel sai sillä kalasteltua kaipaamiaan aikuisempia lukijoita. Sitten HTD:sta tehtiin magazine-versio, ns. vieläkin aikuisempi (ja Gerber oli jo saanut kenkää). Siitä lähti alamäki, ja kun vielä paikalle tuli George Lucas, joka oli saanut tuhannen taalan idean tehdä Howardista elokuva... Vaikka onhan sekin teelmys nykyään "kulttielokuva". Siinä kiteytyy lähestulkoon kaikki 1980-luvun viihteestä.
Howardin paluuta valkokankaalle vilautellaan aina välillä (Guardians of the Galaxy). Gerber itse teki lopulta jatkoa hahmolleen, ainakin melkein. Ikävä kyllä hän kuoli liian aikaisin. Sen jälkeen uusia HTD:n sarjakuvaversioita on ilmestynyt joitakin, mutta eivät ne ihan samaa renttusekoilu-henkeä ole tavoittaneet.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 05.09.2021 klo 19:06:07
Sori, sekoitin Howard the Duckin sarjakuvainkarnaation DC:n halpiskopioon Duck Destroyeriin.  :) Eikä kyllä ole Howardin seikkailuistakaan tuota mainittua alkuaikojen helmeä osunut käsiin...

Parhaidenkin teosten sisältöön mahtuu ns. fillereitä. Ja jotain jää puuttumaan kiireen, huolimattomuuden tai jopa makuasioiden takia.
Isoin puute tuossa mielestäni on se että se on vain yhden ihmisen laatima. (Kun kirjan nimi ei kuitenkaan puhu Gravettin suosikeista vaan tyyliin absoluuttisesti tärkeimmistä.)

Mielestäni yhteen genreen tai vaikkapa maahan keskittyvät listaukset ovat yleensä toimivampia joka suhteessa kuin näin laajasti maailmaa syleilevät. Kun rajaus on tiukempi, taiteen vertailu tuntuu mielekkäämmältä ja hedelmällisemmältä.
Ehkäpä näitä ei sitten ole käännetty länsi-euroopaksi. Ei minunkaanlaisen yleisneron repertuaariin kuulu sujuva kiina. ;D
Olihan siellä listassa nopeastikin katsoen ainakin 5 Etelä-Korealaista. Jotenkin ne meni ohi koska valitut sarjat eivät olleet mitenkään kansallisia klassikoita. Nyt tarkemmalla katsomalla huomasin joukossa yhden "vanhan mestarin" Kim Dong Hwan The Color of Earth lunastaa kyllä paikkansa listalla - näin uskallan sanoa, vaikka en olekaan sitä lukenut.
Sen sijaan Taiwanilaisia ei sattunut silmään. Heistä esimerkiksi Chen Uen, jolta on ilmestynyt alppareita Japanissakin (ja jonka esittelen Mangan värit -kirjassa) olisi nyt vähintään ansainnut tulla mainituksi. Länsimaisille kielille Taiwanilaista on alkanut tulla vasta tuon kirjan ilmestymisen jälkeen.

Mutta mukana oli kuin olikin ainakin yksi kiinalainen, digimaalari Benjamin (kirjallaan Orange), joka mielestäni ei kyllä paikkaa ansaitsisi. Kuvat ovat kyllä nättejä ja niistä itsekin innostuin, mutta eihän se tyyppi pahemmin sarjakuvia ole tehnyt. Ainakaan itse en ole huomannut mitään sihen viittaavaa, että hänet sarjakuva-ansioista tulisi palkita.

Heivaisin listasta myös seuraavat:
Miss Remarkable & Her Career (Joanna Rubin Dranger)  EI TÄTÄ. Naiskiintiöllä olisi voinut ottaa Ruotsista sitten vaikkapa Cecilia Toruddin  Ensamma mamman.
Pure Trance (Junko Mizuno) Omintakeinen tyyli, mutta eivät nämä Mizunon jutut sisällöltään mitään sarjakuvahistorian merkkiteoksia ole.
Lum, Rumiko Takahashilta oli muitakin sarjoja, mutta vaikkapa Mermaid saga tai Rumic Theater olisi voinut sopia paremmin kuin tämä varhainen työ.
Yu-Gi-Oh Mitä tämä rumasti piirretty oheistuotemainos tekee listalla?
The Airtight Garage Moebius/Giraud oli jo muutenkin edustettuna. Tämän tilalle vaikka Silver Surfer.
Clampilta useampia sarjoja Yksikin Clamppi olisi minusta riittänyt.

Voiko muuten ruksia Best of Bitterkomix (Conrad Botes and Anton Kannemeyer)in jos on lukenut Pappa Afrikassa?

Sitten puutteisiin, haku ei näyttäisi oikein pelaavan tekijän nimellä, joten näissä saatan osassa mennä metsään.
Ekaks mangat.
Sanctuary (Sho Fumimura), Piirtäjä Ryoichi Ikegamilta olisi odottanut jotain muutakin.
Tyttösarjat oli heikosti edustettuna. Spottasin vain:
Song of the Wind and Trees (Keiko Takemiya)
Thomas's Heart (Moto Hagio) Hagiolta olisi hyvin voinut ottaa muutakin.
Sitten puuttui oikeastaan kokonainen iso genre eli naisille suunnattu poikarakkaus. Sitä edusti vain (ja vielä hieman nihkeästi edustava) Banana Fish. Itse en näitä jaksa kuin selata, mutta silti olen sitä mieltä että olisi sietänyt ottaa mukaan.
Lisäksi mielestäni
Ultraman olisi ansainnut paikan, koska sen impacti on ollut aikamoinen Aasiassa ja ulottunut jenkkilään asti.
Makoto Kobayashin What's Michael taas on paras kissasarja, mitä olen lukenut.

Hongkongista: Tony Wong: Batman Hong Kong, Jademan yritteli julkaista Wongin sarjoja jenkeissä jo -90 luvun alussa ja 10 vuotta myöhemmin Comics One julkaisi honkkarikamaa laajemmalla paletilla.

Länkkäreistä puuttui ainaskin:
Lobo tai mitä tahansa Simon Bisleyltä
Teenage mutant turtles
Druillet
Todd McFarlane
Gil Kane
P. Craig Russell
Ja naapurimaasta vielä kaupan päälle:
Ratte, Magnus Knuttsonin ja Ulf Janssonin polittinen sanomalehtisarja

Mietin sitäkin että tuosta listasta olisi mielenkiintoista ruksia just niin päin kuin on tarkoitettu, eli kaikki ne mitä ei ole lukenut tai mistä ei tiedä. (Paitsi niitä jotka on kuitenkin tsekannut ja havainnut että ei kiinnosta.)


Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: hdc - 05.09.2021 klo 21:00:13
Kuinkakohan paljon lopulta on Gravettin yksin laatimaa...noissa paremmin tutkimissani kirja- ja lastenkirja-1001-kirjoissa on kanssa yksittäinen toimittaja joka vastaa koko projektista, mutta käytännössä on iso joukko tekijöitä ympäri maailmaa jotka ovat laatineet esittelytekstit ja oletettavasti kanssa vaikuttaneet hyvin paljon siihen mitä teoksia tulee mukaan.
Mistä seuraa sitten jonkinlaista yhteismitattomuutta, esim. kirjakirjassa on yleisenä periaatteena että siinä ei ole mukana runoja, näytelmiä eikä juuri novellejakaan (paitsi joitain kokonaisuuksina tunnettuja novellikokoelmia)...paitsi että mukaan on kuitenkin tullut pari kolme ilmeisen randomia valintaa, jossa luultavasti jonkunmaalainen toimittaja on päättänyt kuitenkin laittaa mukaan jonkun eeppisen runoelman vaikka kukaan muu ei niin tee...

Ja eipä näihin listoihin kannata niin vakavasti suhtautua absoluuttisina totuuksina, ennemminkin ne ovat just esittelyjä ja vinkkilistoja että mitä kaikkea maailmasta löytyy mitä kannattaisi ainakin tsekata, ja silloin kattavuus ja jotkut oudotkin valinnat kyllä puoltaa paikkaansa.

Itse tiputtelisin ensimmäisinä niitä tapauksia joissa samalta tekijältä tai jopa samasta sarjasta on useita sarjakuvia mukana. Ymmärrettävää silloin kun tekijä on tehnyt kovin monenlaista juttua, tai sarjassakin on ollut useita tekijöitä ja suunnanvaihtoja: jonkun Batmanin niputtaminen yhteen olisi aika tolkutonta joten muutama esimerkkikokonaisuus on kannatettava...mutta useita Goscinny-Uderzo-Asterixeja? Onhan ne toki hyviä mutta ei niitä erikseen tarvitsisi mainita. Tai tarvitaanko kaikki nuo Crumbit?

The Color of Earth on hyvä, suosittelen lämpimästi (paljon en ole manhwaa lukenut, mutta mm. lukemistani Kim Dong Hwa -sarjoista se on kyllä paras)

Poikarakkauttahan on se Thomas's Heart :)
Fumi Yoshinaga on kanssa kunnostautunut alalla, vaikka listalle valittu Ooku ei sitä edustakaan (mutta se on muuten hyvä, arvostettu ja suosittu joten sinänsä perusteltu valinta)

Pitäisi oikeastaan vilkaista kanssa niitä esittelyjä, että onko esitelty ihan vaan teos vai nostetaanko saman tekijän muuta tuotantoa kanssa samalla esiin...

Mainitsemissasi puutteissa on kyllä otollisia nimikkeitä, joita soisi kanssa mukaan.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: haplo - 05.09.2021 klo 21:33:13
Myös tuo Takemiyan Kaze to ki no uta, eli Song of Wind and Trees on poikarakkautta.

Jokainenhan meistä loisi erilaisen listan, jos sellainen pitäisi tehdä, joten yksittäisten teosten mukanaoloa tai puuttumista en hirveästi jaksa miettiä. Mutta kyllä tuolta uutta kiinnostavaa taitaisi löytyä.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Lurker - 05.09.2021 klo 21:47:27
--
Isoin puute tuossa mielestäni on se että se on vain yhden ihmisen laatima. (Kun kirjan nimi ei kuitenkaan puhu Gravettin suosikeista vaan tyyliin absoluuttisesti tärkeimmistä.)
--

Gravett kertoo Comic Heroes Magazinen haastattelussa:

I recruited 67 international connoisseurs and co-writers onto my Team 1001, so I could count on their personal tastes and insights to help me hone the final 1001 down from a long, long shortlist of nearly twice as many candidates. With their feedback, I was tinkering with the list right down to the last moment, (...)

http://paulgravett.com/articles/article/1001_comics
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 05.09.2021 klo 22:10:37
Lähinnä mietin sellaista hieman pornompaa ja uudempaa kuin nuo Takemiyan ja Hagion vanhat jutut, en vain osannut sitä oikein tähän tilanteeseen sanallistaa.

Vai on siellä ollut liki 70 ihmisen raati!? Ja heidän käyttämänsä kriteerit olisi hyvä tietää myös.

Listaa lukiessa tuli semmoinenkin mieleen että joku 500 tai vielä lyhyempi lista olisi mukavasti pudottanut pois tavallisimmat jutut ja varmaan silloin olisi pitänyt tinttejä, asterixeja ja batmaneja myös rajata tiukemmin. Parhaat sarjat ja todelliset klassikot olisivat nousseet selkeämmin. Toki taas tuommoisessa lähes äärettömässä 1000:n listassa on se hyvä puoli että se mahdollistaisi jo jonkun sarjan ja tekijän nostamisen mukaan totutun kaanonin ulkopuolelta.

Itsekin koetin joskus jotain listoja laatia. Siinä käy tosi helposti ilmiö, että kun ottaa listalle yhden niin "yhtä hyviä" on mukaan pyrkimässä jo kymmeniä. Tai jos on yhtään pidempi lista, satoja muita nimikkeitä.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 06.09.2021 klo 00:01:38
Jos puhutaan tosta Gravettin toimittamasta kirjasta, niin kirjoittajia siinä on kuutisenkymmentä eri maista. Suomesta Leif Packalen ja Harri Römpötti.

Edit: äh, Lurkerhan ton jo tuolla ylempää mainitsee.

Timo
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 06.09.2021 klo 13:09:52
Olisipa kiva kuulla mitä Gravett on sitten Reijon ja Harrin kontribuutioista valinnut ja editoinut pois. Ja miksi ihmeessä tarvittiin kaksi suomalaista?
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Miqz - 06.09.2021 klo 14:24:54
Täällä pitäisi olla (lähes) kaikki listatut sarjakuvat.
https://www.listchallenges.com/1001-comics-you-must-read-before-you-die/list/2

Tulos: 135 of 998 / 14%

You did better than 92% of users on this list. Your rank: #237 of 2 895 users on this list. You beat the avg. score of 39.

Vähän tuo oli hassusti väsätty, kun esim. Tinttejä ja Asterixeja oli useampia, mutta sitten saattoi olla vaan ”Superman” tai ”Thor”. No katsoin lukeneeni, jos kirja löytyy hyllystä, olin lukenut joskus kauan aikaa sitten enkä enää omista tai jos olin vaikka lukenut jonkin osan, kuten Usagi Yojimbo, josta vasta eka kokoelma luettuna.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 06.09.2021 klo 17:30:58
Olisipa kiva kuulla mitä Gravett on sitten Reijon ja Harrin kontribuutioista valinnut ja editoinut pois. Ja miksi ihmeessä tarvittiin kaksi suomalaista?

No miksi sitten tarvittiin esim. useampia englantilaisia tai amerikkalaisia skribenttejä?
Harrilta voisin kysäistä joskus, et tuliko kaikki valinnat mukaan. Ei varmaankaan - ja tuskin tuli kaikilta muiltakaan eri maiden edustajilta.

Timo
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 06.09.2021 klo 18:09:24
No miksi sitten tarvittiin esim. useampia englantilaisia tai amerikkalaisia skribenttejä?
Ehkä tuohon oli jokin proosallinen syy kuten aikataulu, raha tai työmäärän pilkkominen. Mutta siis pointtina se että tuolla metodilla se on jo lähellä äänestämistä eikä niinkään tiettyjen makujen/näkökulmien esiin tuomista.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 17.12.2021 klo 16:53:04
Kirja tytöille ja naisille suunnatuista espanjalaissarjakuvista (https://www.efe.com/efe/espana/cultura/tebeosfera-hace-justicia-al-despreciado-comic-para-chicas-del-siglo-xx/10005-4693970) kuulostaa mielenkiintoiselta.

Esittelytekstin mukaan 1940–50-luvuilla pojille suunnattujen toimintasarjakuvien lukijoista puolet olivat tyttöjä. Tyttöjen sanotaan olleen koko sarjakuvakustantamisen moottori. Kustantajista kolme neljännestä panosti 1940–80-luvuilla ensisijaisesti tyttöjen sarjoihin, mutta myöhemmin kuitenkin laiminlöivät lukijakuntaansa heikon laadun muodossa. Esimerkkinä mainitaan, että suositun sarjan piirtäjän kuoltua lehdessä vain esitettiin uusintoja siihen, kunnes lehti lakkautettiin. Tytöt olivat lukijoina poikia uskollisempia, ja osaa sarjoja julkaistiin tuhatkunta lehteä. Vielä vuonna 1965 viikoittain kioskille ilmestyneistä lehdistä kolme neljännestä oli tytöille suunnattuja sarjoja.

Kiinnostava yksityiskohta on, että valtaosa 40-luvun naistaiteilijoista oli katalaaneja, mutta heistä ei tiedetä käytännössä nimen ja signeerauksen lisäksi ainoatakaan yksityiskohtaa uraa tai henkilökohtaista elämää koskien.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 23.12.2021 klo 22:26:13
David Roachin Masters of British Comic Art (2020) on kunnioitettava opus brittisarjakuvasta, mutta 'arf a mo miten raskasta ja kuivaa teksti on. Kirjoittajan ansioksi on sanottava, että kuudennesta kappaleesta lähtien luettavuus kohenee, kun keskitytään selkeärajaisempiin teemoihin, mutta alkukappaleissa tekstin voi sanoa olevan puisevaa. Kirjan sivuille kaipaisi alussa useaan otteeseen tietolaatikkoja viiden ensimmäisen kappaleen aikana. Esimerkiksi kustantajat olisi voinut puristaa tietoiskujen tapaisiin esittelyihin.

Huolimatta siitä, ettei kirja ole täysin tuntematonta asiaa ja käsiteltyjä sarjakuviakin on julkaistu melkoisen laajasti Suomessa, niin siitä huolimatta olisi pinnistettävä, että pysyisi kärryillä mikä julkaisu on miltäkin kustantajalta ja mitä sarjakuvia missäkin julkaisussa on nähty. Tätä ei auta lainkaan, että nimellisesti tekijät ovat pääosassa, mutta todellisuudessa tekstissä keskitytään ajoittain julkaisuihin ja kustantajiin. Lopulta merkittävimpiäkään sarjoja tuskin nostetaan eroon massasta, mikä tällaisessa opuksessa on hieman odottamatonta.

Tietolaatikoiden lisäksi hengästyttävää vauhtia etenevään tekstiin kaipaisi väliotsikoita. Tekstiä tuskin on puristettu tarkoituksella, koska opuksessa on sivuja lähes 400. Tosin puolet sivuista on kuvanäytteitä. Kuitenkin olisin mieluumin nähnyt nämä näytesivut pitkin matkaa ripoteltuina, koska nyt kirjoittaja saattaa kuvailla taidetta sanallisesti. En käynyt tällaisia tarkistamaan, että löytyisikö kyseinen taiteilija myöhemmin kuvanäytteiden muodossa kirjan sivuilta.

Tuntuu, että tekijä itsekin herää ajoittain luettelomaisuuteen, mutta sivulauseissa vuosikymmenien yli vedetyt yhteydet eivät ole kovin hyödyllisiä. Samoin olisi mielenkiintoista lukea yli lauseen mittaisia analyysejä. Tällaisia on esimerkiksi se, että vuonna 1956 sotasarjojen kohdelukijoiksi oletettiin 10–11-vuotiaat pojat, ja siksi brittien sotaviihteestä tuli luonteeltaan eskapististä. Tällaisista lauseista herää usein kysymyksiä, jotka vain jäävät vastaamatta. En ole vielä lukenut koko opusta, joten mahdollisesti tähänkin aiheeseen palataan myöhemmin.

Kirjan nimen vuoksi tekijöistä lukisi mieluusti syvemmin, nyt ennestään tuntemattomista tekijöistä saa lähinnä yleiskäsityksen. Tiedän kyllä, että tällainen opus on painajainen kustannustoimittaa ja oikolukea, mutta keskittyneemmin lukiessa esim. Barry Windsor-Smith kirjoitetaan ensimmäisen kerran ilman väliviivaa ja Francisco Solano Lópezin tapauksessa etunimessä sekä Alberto Giolittin sukunimessä on ensi kertaa niin silmäänpistävä lyöntivirhe, että se olisi pitänyt sieltä poimia pois. Solanon etunimi saadaan toisesta yrittämästä lähtien oikein, mutta eipä painotusmerkki löydä koskaan tietään sukunimeen. Jesús Blasco onnistuu painotusmerkin osalta jokainen kerta, mutta José Ortiz vain toisinaan, joten huolimattomuudeltahan tämä näyttää. Siinä mielessä virheet ovat hieman noloja, että rivien välistä kirjoittaja kuitenkin poimii kustantajien vuosikymmenien välinpitämättömyyttä tekijöitä kohtaan. Masentavimmillaan Roach toteaa, että Don Lawrence oli todennäköisesti ainoa taloudellisesti menestynyt brittien Golden Age -kauden taiteilijoista. Lawrence sai selville, että hänen sarjansa oli myyntimenestys Hollannissa, mutta IPC ei maksanut penniäkään royalteja. Lawrence loi siitä suivaantuneena Suomessakin julkaistun scifi-menestyksen nimeltä Storm.

Kirjassa on erinomainen kappale kuvitustoimistoista, mutta edeltävässä kappaleessa taustoittamatta mainitaan esim. Fleetwayn sotasarjoja toimittaneesta milanolaisesta Creazioni D'Ami -studiosta, että sen "ulkomaalaiset taiteilijat" olivat hyviä, mutta italialaisia luetellaan vasta myöhemmin. Sitten ripotellaan lisää tietoja polun varrelle ennen kuin päästään syventävään kappaleeseen. Tietyllä tapaa muutenkin lukijalla pitäisi olla tietty käsitys sarjakuvan historiasta ym. mutta se varmaan on lähtöoletus tällaisen teoksen kohdalla. Ummikkona olisin kyllä pudonnut moneen kertaan kyydistä.

Taustatiedoista on kiistatta hyötyä siltäkin osin, kuin teos on antoisimmillaan. Tämä osui varsin hyvin yksiin sen kanssa, mitä olen argentiinalaisista taiteilijoista lukenut eli opuksesta saa irti varsin paljon, kun tuntee tavallaan toisen puolen, erityisesti Breccia, El Viejo -teoksen perusteella. Samalla mm. vahvistetaan kuinka merkittävää roolia Hugo Pratt näytteli kahden maan sarjakuvateollisuuden historiassa avittaessaan argentiinalaisten värväämistä brittien talliin. Sitä en tiennyt, että kustantaja kylmästi antoi käskyn potkaista brittitekijät italialaisten ja muiden kansalaisuuksien tieltä. Kirjoittajan ansioksi on sanottava, että hän erottaa kuulopuheet selvästi faktoista.

Tästä kirjasta selviää myös, miten ihmeessä italialaiset vaihtuivat espanjalaisiin kuin sormia napsauttamalla. Lontoossa asunnut D'Ami yksinkertaisesti palasi kotimaahansa saatuaan sydänkohtauksen. Nykymaailmassa henkilösuhteiden merkitystä ei oikein meinaa ymmärtääkään, mutta monessa yhteydessä tekemääni taustatyötä varten olen kiinnittänyt merkille, kuinka taiteilijat muistelevat yritysten sijaan niissä työskennelleitä ihmisiä, mikä monesti vaatii hieman pohtimista, että mistä firmasta milloinkin on kyse. Toisaalta studioiden kanssa teksti puuroutuu pahasti, tästä olisi voinut hyvin vielä piiskata sen lopullisen version, mitä tämä ei vielä oikeastaan ole.

Solanoa itseoikeutetusti käsitellään enempää kuin ketään toista ulkomaalaista tekijää, koska Argentiinasta lähtöisin hänen studionsa kautta virtasi tuhatkunta sivua vuodessa, eli parhaimmillaan yhtä aikaa 13 sarjaa. Sen verran kirja poikkeaa Solanon omista muisteluista, että kirjassa väitetään töiden loppuneen maanpakoon. Solano itse muistelee lyöneensä oven takanaan kiinni pari vuotta aiemmin, ja se jäi brittitoimittajille niin pahasti hampaiden väliin, ettei Solano enää kovista yrityksistä huolimatta päässyt brittien leipiin vaikka hätä tienata leipä olikin pian kova.

Jopa digitaalisena tämä tuntuu ensiluokkaiselta painotuotteelta. Kuvanäytteet ovatkin ehdottomasti opuksen vahvuus, ne ovat runsaita ja hyvin painettuja. Siten teos myös välittää lukijalleen hyvin sellaisia yhteyksiä, mitä sanallisessa muodossa ei välity. Frank Bellamyn töistä näkee suoraan John Cassadayn (joka ei tosin ole britti) tyylin.

Olen toistaiseksi lukenut kirjan tekstisivuista runsaat puolet, joten edessä on vasta oikeastaan se mielenkiintoisin, mutta samalla myös tutuin osuus. Joku toinen kerta ehkä lisää tästä kirjasta, mutta olihan sitä nyt tässäkin.
Otsikko: Vs: Sarjakuva-aiheista kirjallisuutta
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 22.01.2022 klo 21:36:24
The Nation kirjoitti poikkeuksellisen kattavasti Paul S. Hirschin kirjasta Pulp Empire: The Secret History of Comic Book Imperialism (https://www.thenation.com/article/culture/pulp-empire-comic-books/).

Tarina "Donald Duck’s Atom Bomb" kuulostaa kirkkaasti kaikkien aikojen muromainokselta...