Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvamarkkinat => Haetaan ja tarjotaan ammattitaitoa => Aiheen aloitti: Sini L - 12.06.2014, klo 15:46:53



Otsikko: Tämän ilmoituksen voi poistaa.
Kirjoitti: Sini L - 12.06.2014, klo 15:46:53
Hei kaikki,

Olen etsimässä sarjakuva idealleni ensisijaisesti käsikirjoittajaa ja kuvittajaa. Lähtökohtaisesti etsin tekijöitä, jotka haluaisivat lähteä yhdessä ideaani kehittelemään ja etsimään sille rahoitusta. Tarkoituksena olisi hakea tekijöille pientä apurahoitusta idean toteuttamiseen eli työllistää itsensä. Seuraavat apuraha-haut aukeavat syksyllä 2014 saati tammikuussa 2015. Eli kyseessä olisi pitempi aikaisempi prosessi.

Itse olen ammatiltani tuottaja (medianomi) ja oma osaaminen suuntautuu audiovisuaalisiin teoksiin. Kyseinen sarjakuva idea on pyörinyt päässäni lapsesta asti ja haluaisin sen nyt paperille. Oma osaaminen sarjakuvissa perustuu harrastuneisuuteen, joten olisi hienoa, jos sinulla olisi näkemystä asiaan enemmän.
 
Sarjakuva kertoo vahvasta naispäähahmosta, jonka tarina kerrotaan keski-ajan hoveissa ja kapakoissa.

Tyylisuuntana olisi yhdistää Matthieu Lauffray-tyylinen sarjakuvamaailma pehmeämpään suuntaukseen ja kohderyhmänä olisivat 10-16vuotiaat nuoret. Olisin kiinnostunut yhdistämään sarjakuvaan myös tuon audiovisuaalisen puolen varsinkin markkinoinnissa.

Mikäli kiinnostuit niin ota ihmeessä yhteyttä KVAAK:n kautta ja keskustellaan lisää asiasta! Kaikenlaiset vinkit otan mielelläni vastaan!

Mukavaa kesää kaikille,
Sini


Otsikko: Vs: ETSITÄÄN KÄSIKIRJOITTAJAA, KUVITTAJAA JA KIINNOSTUNEITA!
Kirjoitti: Sini L - 12.06.2014, klo 17:22:01
Niin ja tietenkin halusin vielä sanoa mitä tulee tarinaan..pystyn itse myös käsikirjoittamaan ja olenkin jo aloittanut työn tältä osilta, mutta varmasti elokuvakäsikirjoittaminen eroaa sarjakuvakäsikirjoittamisesta, jonka vuoksi olen etsimässä käsikirjoittajaa. En oleta käsikirjoittajan aloittavan tyhjästä vaan muistiinpanojeni, tekstieni ja preferenssikuvien pohjalta:)


Otsikko: Vs: ETSITÄÄN KÄSIKIRJOITTAJAA, KUVITTAJAA JA KIINNOSTUNEITA!
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 12.06.2014, klo 17:40:02
Sinulla on lupaava idea, josta ei kannata huudella julkisesti liikaa. Onnea projektiin!

(Yhdyssanat vain jooko myös kuntoon, jees?)



Otsikko: Vs: ETSITÄÄN KÄSIKIRJOITTAJAA, KUVITTAJAA JA KIINNOSTUNEITA!
Kirjoitti: Sini L - 12.06.2014, klo 18:33:16
Kiitos Sampsa, mäkin luulen, että tästä syntyy jotain hienoa!!:) Joo ei oikeenkirjoitus aina kiireessä luonnistu, yritän muistaa:)


Otsikko: Vs: ETSITÄÄN KÄSIKIRJOITTAJAA, KUVITTAJAA JA KIINNOSTUNEITA!
Kirjoitti: Sir Dante Puolikuu - 13.09.2015, klo 21:06:53
Heips!

Olen sarjakuvakäsikirjoittajan/kirjailijan alku jota kiehtoo juurikin tuo historia ja tarjoutuisin tuohon duuniin käsikirjoittajaksi mikäli vielä mahdollista. Itseltäni on julkaistu muutama novellikin. Sarjakuva-puolelta suosikkejani ovat Mike Mignolan ja Alan Mooren tuotokset. Olen käynyt myös kursseja kirjoittamisesta ja positiivista palautetta on tullut. Olen erityisen hyvä nokkelassa dialogissa. Jos alkoi kiehtoa tai kaipailet lisää tietoa niin ilmoita ihmeessä! Olen käytettävissä sillä vapaa-aikaa piisaa:)


Otsikko: Vs: ETSITÄÄN KÄSIKIRJOITTAJAA, KUVITTAJAA JA KIINNOSTUNEITA!
Kirjoitti: Sini L - 14.09.2015, klo 14:55:35
Hei Sir Dante Puolikuu,

Käsikirjoitus on tällä hetkellä 90sivua pitkä ja aikalailla loppumetreillä menossa, kunhan vaan saisi viimeiset inspiraatiot puristettua itsestään ulos. Mutta siis jos ideoita käsikseen etsit niin mielelläni voisin vaihtaa ajatuksia kanssasi lisää seikkailu/historiallisista sarjisprojekteista. Itse toimin tuotantopuolen töissä niin ei ole aikaa kaikkia omia ideoita käsikirjoittaa, mutta mielellään olen aina kiinnostunut yhteistyöstä muiden tekijöiden kanssa! Ota ihmeessä yhteyttä, huomasin ettei sinulla ole vielä täällä tiliä, niin en pystynyt laittaa viestiä.

Mukavaa viikkoa,
Sini


Otsikko: Vs: ETSITÄÄN KÄSIKIRJOITTAJAA, KUVITTAJAA JA KIINNOSTUNEITA!
Kirjoitti: MikroMikko - 22.04.2016, klo 17:41:58
Hei taas!

Nyt on tosiaan tili ja sellaista asiaa, että laita ihmeessä ideoita tulemaan niin voin laittaa itse käsikirjoitusnäytteitä niiden pohjalta jos haluat:)


Otsikko: Vs: ETSITÄÄN KÄSIKIRJOITTAJAA, KUVITTAJAA JA KIINNOSTUNEITA!
Kirjoitti: Mikko_T - 20.08.2017, klo 19:04:22
Hei!

Onko tämä ilmoitus yhä voimassa? Itsellä on nyt pysyvä tili ja voisin avittaa sua noiden ideoiden käsikirjoittamisessa jos tarvis:)


Otsikko: Vs: ETSITÄÄN KÄSIKIRJOITTAJAA, KUVITTAJAA JA KIINNOSTUNEITA!
Kirjoitti: Sini L - 21.08.2017, klo 11:58:07
Hei Mikko T,

Laitoin sinulle yv:n. :)

T: Sini