Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => Aiheen aloitti: Timo Ronkainen - 03.06.2009, klo 11:43:26



Otsikko: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 03.06.2009, klo 11:43:26
Sarjakuva tietokirjana, oppaana ja oppikirjana. Vuosien varrella on tietopuolistakin sarjakuvaa julkaistu jopa suomeksi. Hyvässä muistissa on Tammen aloittelijoille -sarja ja Jalavan Vasta-alkaville. Löytyykö muuta? Soveltuuko sarjakuva oppikirjaksi? On tutkimuksia joissa muistaminen ja oppiminen on tehostunut jos tekstiin on liittynyt kuvainformaatiota, lieneepä jossain tutkimuksia sarjakuvankin tehokkuudesta. Mutta onko sarjakuvaa hyödynnetty asiassa kylliksi tai oikein? Tammen kirjat olivat aika köpöisiä ja puolitekoisia, hiukan sarjakuvamaisia parhaimmillaan, useimmiten ne olivat kuitenkin irrallisia kuvia joiden yhteydessä oli paljon irrallista tekstiä ilman että ne kohtaisivat kunnolla.
Useat manga-opukset ovat paljon sarjakuvamaisempia. ks. esim fysiikan oppikirja (http://www.scribd.com/doc/15060407/The-Manga-Guide-to-Physics-Excerpt) - linkin takaa ko. opusta voi selata ja sehän on englanninkielinen. Kukapa toisi näitä suomeksi? Mangahan on pinnalla.

Nämä suomennokset tai suomalaiset opukset löysin nopeasti hakemalla:

Tammi:

 
  • Ekologia aloittelijoille    / Croall, Stephen
     
     Ydinenergiaa aloittelijoille    / Croall, Stephen
     
     Darwin aloittelijoille    / Miller, Jonathan
     
     Freud aloittelijoille    / Appignanesi, Richard
     
     Marx aloittelijoille    / Rius (tämä oli aika toimiva)
     
     Einstein aloittelijoille    / Schwartz, Joe
Like:

  • Koukussa sotaan - Miksi USA ei pääse irti militarismista / Andreas, Joel

    Freiren kyydissä / Lehtimaja, Lissu (kasvatustiedettä - väitöskirja)

Jalava:

  • Fidel Castro vasta-alkajille ja edistyville / Nestor Kohan; Nahuel Scherma;

    Hindulaisuus vasta-alkaville ja edistyville / Vinay Lal; Boris Van Loon; Richard Appignanesi; Virpi Hämeen-Anttila
     
    Che Guevara vasta-alkaville ja edistyville / Sergio Sinay; Miguel Angel Scenna; 

    Kafka vasta-alkaville ja edistyville / David Zane Mairowitz; Robert Crumb; Jukka Heiskanen;
     
    Descartes vasta-alkaville ja edistyville / Dave Robinson; Chris Garratt;

    Sartre vasta-alkaville ja edistyneille / Philip Thody; Howard Read;
     
    Kekkonen vasta-alkaville ja edistyville / Tapani Bagge; Samson;

Helsingin kaupunginmuseo:

  • Helsinki Helsingin alla – kaupunkiarkeologiaa / Mellonen, Jaana

Muinaisajoilta voisi poimia tietysti amerikkalaiset Maailma kuvina -lehdet (Kuv. Klassikoiden Gilberton kust).

Amazonilta löytyy hakemalla aika paljon sarjakuva-ilmaisua käyttävää oppi- tai opaskirjaa. Larry Gonick on tehnyt monta kirjaa (asiantuntija-avustuksella) fysiikasta, genetiikasta, kemiasta etc- ja paljon muuta. Tietysti on vielä McCloudin kirjat itse asiasta eli sarjakuvasta!

Edit: listaustoiminto ei näemmä toimi ja lisäyksenä tietysti Mari Ahokoivun sarjakuvamuotoinen sarjakuvantekijän opas!

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Jarmo - 03.06.2009, klo 12:52:50
Historian Suuret Seikkailut (http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/histseik.html)

Vähän köpöisiä ja silleen, mutta vähintäänkin paljon luettavampia kuin koulun historiankirjat.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: keijoahlqvist - 03.06.2009, klo 14:24:43
Osallistuin kerran etäopiskeluhankkeeseen jossa materiaalia julkaistiin osin tiettyinä päivinä viikossa kolmessa Pohjoisen sanomalehdessä sarjakuvana.

Aluearkkitehtien työtä havainnollistettiin sarjakuvaplansseina.

Kunnalliskertomuksia tein Hannu Sainion ja Ari Kutilan kanssa.

Ari Kutilan kanssa teimme Säteilyturvaoppaan.

Meidänkin Piirrä sarjakuvaa! -sarjakuvanteko-opas oli sarjakuvamuotoinen.

Ja mitä niitä nyt on ollut.

Kieltenopiskeluun kelpaa melkein mikä hyvänsä sarjakuva. Mutta suunnitteilla on maahanmuuttajille suunnattu sarjis jonka puhekuplat ovat suoraan kaksikielisiä.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Lurker - 03.06.2009, klo 14:36:04
Ne Alvar Aalto -sarjakuvat.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 03.06.2009, klo 14:57:35
Ne Alvar Aalto -sarjakuvat.

Eikös nuo ole enempi elämäkertasarjakuvaa? Tai onhan nekin faktaa tietty. Sitten pitää ottaa mukaan myös Joe Sacco.
Niin, tietysti... Piirrä sarjakuvaa! ym.

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Lurker - 03.06.2009, klo 15:15:56
Eikös nuo ole enempi elämäkertasarjakuvaa?

En ole niitä lukenut, mutta eivätkös ne aika opettavaisia ole. Mahtoikohan mukana olla tarkempaakin kuvausta Aallon töistä? Piirrostyylikin oli sellainen pikkutarkka ja opetussarjakuvan omainen.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: envis - 14.06.2009, klo 19:16:02
Syksyllä tulee WSOYltä 90 klassikkoa kiireisille, jossa on sarjakuvaversiot länsimaisen kirjallisuuskaanonin joistain klassikoista, mutta tiedä sitten, miten opettavainen tai valistava se varsinaisesti on. Tässä alkuperäiskielinen versio:

http://www.amazon.co.uk/90-Classic-Books-People-Hurry/dp/9185869295


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 14.06.2009, klo 20:10:28
Syksyllä tulee WSOYltä 90 klassikkoa kiireisille, jossa on sarjakuvaversiot länsimaisen kirjallisuuskaanonin joistain klassikoista, mutta tiedä sitten,

Vaikuttaa menevän enempi huumoripuolelle. Luulisin.

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: tertsi - 14.06.2009, klo 20:14:25
Syksyllä tulee WSOYltä 90 klassikkoa kiireisille, jossa on sarjakuvaversiot länsimaisen kirjallisuuskaanonin joistain klassikoista,
Hohhoijaa...

Oisko tämänkin tilalla voinut julkaista jotain ihan oikea sarjakuvaa?

Voi vittu tätä touhua.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: puro - 15.06.2009, klo 14:55:56
Oisko tämänkin tilalla voinut julkaista jotain ihan oikea sarjakuvaa?

Eipä taida olla mistään sen kummemmast poiskaan, jos tämmöistä julkaisevat. Tuskin on ollut valintakysymys: tämä vai sarjakuvaa.  ;D


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Neittis - 15.06.2009, klo 18:15:04
Keskustelen vieläkin Casablancasta sen Mikki Hiiri pastissin perusteella.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: keijoahlqvist - 15.06.2009, klo 19:17:21
Keskustelen vieläkin Casablancasta sen Mikki Hiiri pastissin perusteella.
Pahempi juttu keskustelulle ja Casablancalle.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Neittis - 15.06.2009, klo 20:19:25
Korjaa jos oon väärässä, mutta mä luulen ettet sä Keijo oo lukenut Casablancan Mikki Hiiri versiota.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 16.06.2009, klo 11:20:16
Luulenma etteivät sen enempää 90 klassikkoa kiireisille, kuin Cavazzanon Casablanca -pastissikaan ole tarkoitettu valistamaan. Parhaat kiksit kummastakin saa, jos alkuteokset tuntee, luulenma (taas - eikun tiiän).

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Gothicus - 16.06.2009, klo 14:16:09
Parhaat kiksit kummastakin saa, jos alkuteokset tuntee, luulenma (taas - eikun tiiän).

Timo
No todellakin just noin. Eihän Mad-lehden elokuvasatiiritkaan juuri toimineet, jos itse leffa oli näkemättä.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Darzee - 04.11.2009, klo 13:21:23
Noita "Vasta-alkajille ja edistyville" -kirjoja on enemmänkin kuin Timon yllä luetteloimat, vielä ainakin Camus, Machiavelli ja Keynes löytyy. Samoin nuoremmille lukijoille suunnatusta Karmea totuus-sarjasta löytyy välillä sarjakuvia, vaikka pelkkänä sarjiksena ei yhtäkään niistä ole taidettu toteuttaa.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Asko AA - 04.11.2009, klo 14:05:08
Justiin sovin, että lähdetään sarjakuvavalistaja Petri Hiltusen kanssa ensi tiistaina Tallinnaan Vänrikki Stool -näyttelyn avajaisiin. Tri Mannisen ja Hiltusen Stool-korkkarin Puolesta maan ja kuninkaan kuva-aineisto on kiertänyt näyttelyn mukana Tarton ja Riikan kautta nyt "Rääveliin". Virolaisia ja muuta Baltian väkeä kiinnostaa kovasti täällä Suomen sodaksi nimetty aikakausi, joka sivusi monin tavoin myös Suomenlahden takaisia kansakuntia.

Tästäpä saan hyvä syyn mainita, että kotimaiset korkkarit sisältävät kaikki toimittajan ja tekijöiden henkilökohtaisesta inspiraatiosta ja tiedonjanosta kumpuavan historiallisen taustoituksen sotatapahtumille ja vaaran vuosille.

Valistus ja opetus ei toki ole lukemistojemme ensisijainen tai ilmeinen pedagoginen tavoite, mutta mukava on aina kuulla, kuinka oppilaitokset, kirjastot ja museot ovat hyödyntäneet niitä oheislukemistoina.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Divine - 04.11.2009, klo 14:17:06
Lukion historianopettajamme väitti joskus aiemmin käyttäneensä Asterixin harharetket -albumia opettaessaan Mesopotamian alueen kansojen (sumerit, akkadialaiset, heetit, assyrialaiset ja meedialaiset) sotia. Tiettävästi ne ovat albumissa oikeassa kronologisessa järjestyksessä.

Näytämmekö me heeteiltä?


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: tmielone - 04.11.2009, klo 14:32:53
Valistus ja opetus ei toki ole lukemistojemme ensisijainen tai ilmeinen pedagoginen tavoite, mutta mukava on aina kuulla, kuinka oppilaitokset, kirjastot ja museot ovat hyödyntäneet niitä oheislukemistoina.

Tästä tulikin mieleen, että käydessäni Vapriikissa katsomassa Tampere 1918 -näyttelyn, niin huomasin oheislukemistojen joukossa Kansalaissotien Korkeajännitykset. Hyvin olette työnne tehneet!


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: mikko jylhä - 04.11.2009, klo 16:15:37
David Chelsean Perspective! on ymmärrettävin ja laajin selitys k.o. oppiaineesta, mitä minä olen käsiini saanut. Sarjakuva ehkä on vahvimmillaan opettaessaan jotakin selkeästi visuaalista asiaa, mitä perspektiivikin on.

Itse olin aikoinaan mukana maanystävien aktivismihistoriikissa nimeltä Tekoja. Aikalailla kuvitetun proosan puolelle tahtoi sekin taipua, vaikkakin Heta Ilmonen repi käsiksestä ihan toimivaakin huumoria.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Lönkka - 07.11.2009, klo 13:07:34
Justiin sovin, että lähdetään sarjakuvavalistaja Petri Hiltusen kanssa ensi tiistaina Tallinnaan Vänrikki Stool -näyttelyn avajaisiin.
Olisiko sinulla heittää tuonne näyttelyyn jotain linkkiä tms?


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Asko AA - 07.11.2009, klo 17:04:47
Olisiko sinulla heittää tuonne näyttelyyn jotain linkkiä tms?

Ulkoasiainministeriön sivu:
http://www.finland.ee/Public/default.aspx?contentid=179400&nodeid=40599&culture=fi-FI


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: VesaK - 07.11.2009, klo 21:15:08
Kuinkas ei kukaan ole maininnut ikiklassikkoa Turmiolan Tommi? Se on toki enemmän kuvasarja kuin sarjakuva, mutta ehdottomasti valistava!

Onnea vaan valistavalle toivioretkelle Tallinnaan! Toistakymmentä vuotta sitten lähdimme kaverin kanssa etsimään sieltä suomalaisen sarjakuvan näyttelyä, jonka piti Vanhassa kaupungissa oleman. Ei löydetty, paljon muuta kivaa kyllä.
Sittemmin on tullut käytyä Tallinnassa monta kertaa vaan sitä sarjakuvanäyttelyä ei ole vieläkään löytynyt. Pari muuta kyllä, olin kerran itsekin mukana semmoista pystyttämässä. 


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Lönkka - 07.11.2009, klo 21:20:06
Ulkoasiainministeriön sivu:
OK, kiitos.

Olikin sitten ihan "vain" sarjakuvaan keskittynyt näyttely.

Nimim: yksityiskohtien oikeellisuudessa avustanut


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 19.01.2010, klo 10:13:19
Vuonna 1957 ilmestynyt Martin Luther King -sarjakuva oli Seattle PI -lehden bloggaaja Nancy Mattoonin  (http://blog.seattlepi.com/bookpatrol/archives/191352.asp?from=blog_last3) mukaan tärkeässä asemassa kansalaisoikeuksista tiedottamisessa ja taistelussa rotuerottelua vastaan. Se myös antoi mm. opiskelijoille eväitä kansalaistottelemattomuuteen ja rauhanomaisiin mielenosoituksiin.

Lainaus
"The comic book [is] the marijuana of the nursery, the bane of the bassinet, the horror of the home, the curse of the kids and a threat to the future."
John Mason Brown. (American literary critic, 1900-1969)

In December of 1957 a comic book was published that really did threaten the future--at least the future of American segregationists. Carefully preserved in the special collections of several academic libraries, such as The Smithsonian Institution, Morehouse College, and Stanford University, The Montgomery Story, a 14-page comic book is, credited with being one of the most influential teaching tools ever produced for the Civil Rights Movement.
[...]
By succinctly outlining a strategy for peaceful civil disobedience, the comic became a primer for the students who launched the sit-in movement.

Koko lehti luettavissa täältä (http://issuu.com/hamsa/docs/mlkcomic-eng)

Timo


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Hui_hai - 19.01.2010, klo 14:15:24
Sarjakuvana aika surkea Myrkkyjoen salaisuus (http://bookshop.europa.eu/eubookshop/bookmarks.action?target=EUB:NOTICE:QA4502224:FI:HTML&request_locale=FI) näytti olevan unohdettu täällä. (Ehkä tarkoituksellisesti :P)



Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 22.06.2010, klo 22:16:17
Noita "Vasta-alkajille ja edistyville" -kirjoja on enemmänkin kuin Timon yllä luetteloimat, vielä ainakin Camus, Machiavelli ja Keynes löytyy.

Joyce näytti myös kokonaan puuttuvan. Miten tuo Machiavelli on toteuttu?

Historian Suuret Seikkailut (http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/histseik.html)

Vähän köpöisiä ja silleen, mutta vähintäänkin paljon luettavampia kuin koulun historiankirjat.

Linkki ei toimi, mutta eikös tuohon sarjaan kuulunut se Tzingis-Khania käsittelevä numero? Tuo ei ainakaan ollut mielestäni pahimmasta päästä, mitä nyt painovärit olivat tuttuun tapaan kamalat...


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 03.08.2010, klo 11:43:33
Tämmöinen tuli vastaan.

Ilmasto on meille tärkeä (http://www.wmo.int/pages/publications/showcase/documents/WMO975_finnish.pdf) (linkin takana PDF), kertoo lapsille ja nuorille ilmastonmuutoksesta ja ilmastonsuojelusta. Tuottajana on YK ja WMO (World Meteorological Organization), tekijöinä WMO:n Ilmastotieteen komission
puheenjohtaja Y. Boodhoo, ja kuvittaja on S. Teeroovengadum.

Ei aiheuta hurrauksia, tyyli on traktaattimainen, tekstivoittoinen aloitus ei innosta aloittamaan lukemista (lapsillehan tämä on suunnattu), dramaturgia kehnoa ja se hiton Comic Sans.

Timo



Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 06.08.2011, klo 00:58:40
Etusivulla on nyt Jalavan tuoreen Edgar Allan Poe vasta-alkaville ja edistyville -sarjakuvan arviointi (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1599).


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: pertti jarla - 06.08.2011, klo 12:28:29
Poe näyttää samanlaiselta roskalta kuin niin moni muukin sarjan teos, Kekkosta lukuunottamatta. Siinä oli sentään kuvallista ilmaisua, tässä näyttäisi olevan tuttuun tapaan päitä ja tekstioksennuksella täytettyjä puhekuplia. Vaikeiden asioiden visualisointi, silloin kun sitä on yritetty, näyttää menneen mojovasti metsään. Metafora on kuvattu suljettuna puulaatikkona. Tämä Poe on vielä erityisen kökösti piirretty.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 06.08.2011, klo 14:59:59
Poe-kirjan piirrosteknikka on kiistämättä kömpelö. Ilmaisu on muutenkin esim. kuvakulmissa valjua. Kuitenkin kuvitus mielestäni istuu tekstiin ja psykologiseen aiheeseen erittäin hyvin juuri siksi koska se ei ole niin tyhjentävä. Siinä on oma tunnelmansa, jonka ehkä tavoittaa, kun lukee pidemmän katkelman teoksesta. Osittain kyse on toki myös makuasioista.

Olen samaa mieltä, että paikoitellen kuvitus olisi voinut olla kekseliäämpi ja absurdimpikin. 170 sivun piirtäminen on kuitenkin iso urakka, ja ehkä siksi on jouduttu välillä oikaisemaan. Tuo lukittu laatikko on minusta ok, ja ehkä se ei kuvaa pelkkää metaforaa, vaan yleensäkin ilmaisua joka kätkee salaisuuden.

Pokkarissa olevan esittelyn mukaan tuo argentiinalainen piirtäjä on koulutukseltaan arkkitehti ja on kuvittanut useita rock- ja sarjakuvajulkaisuja. En ole nähnyt sarjan muita osia kuin Kekkosen ja Kafkan, ja onhan ne taiteiltu huolellisemmin.

Kirkastin vähän arvostelun kuvia kun skanneista oli näemmä tullut harmaita.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: J Lehto - 06.08.2011, klo 15:37:03
Mä olen aika monta Alottelioille-sarjan kirjoista lukenut. Olen niitä yrittänyt ihan opiskelumielessäkin lukea, mutta on sanottava että esim hyllyssäni olevasta Keynes aloittelijoille-kirjasta en tajunnut juuri höläsen pöläystä, ja sama pätee moniin muihinkin sarjan teoksiin. Syy saattaa olla tietty olla omien korvien välissä, mutta vähän tuntuu että ei ne tekijätkään välttämättä mitään alan spesialisteja aina ole...

Itse grafiikasta mä olen kyllä tykännyt. Välillä niillä on aika villejä ideoita.

Alunperinhän tämä sarja oli ihan radikaalivasemmistolainen. Kannattaa tsekata ne pari ekaa kirjaa, ekologia ja ydinvoima, niissä ylistetään Maon kulttuurivallankumousta estoitta. Kiinalaiset, ne  ne ajelee polkupyörillä!
 


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: keijoahlqvist - 06.08.2011, klo 17:17:40
Vaikeiden asioiden visualisointi, silloin kun sitä on yritetty, näyttää menneen mojovasti metsään.
Kun aattelee miten hienosti sarjakuvalla voisi.

Juteltiin naapurin psykologin kanssa että tehtäis aineisto, jossa ruutu ruudulta lisättäisiin hankalan asian (itseensä vaikuttava havaitseminen) etenemistä kuvaavaa informaatiota niin, että alekkaisissa ruuduissa sykli alkais kehittyneempänä uudestaan, jolloin sivulle syntyisi ilmiötä havainnollistava rakenne. Kutkuttavaa.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: keijoahlqvist - 06.08.2011, klo 17:18:55
Tämän olisi kertonut havainnollisemmin sarjakuvana  :police:


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Kahkonen - 06.08.2011, klo 20:21:41
Maailman vahvimman Nallen koulu. Sen ansiosta tiesin vastata oikein, kun kysyttiin syytä Spartan sotaan.

Rauhala ja Lauri Kaira opettivat tekijänoikeuksista teoksella Piraattitehtaan arvoitus (netissä luettavana (http://www.piraattitehdas.fi/index.php?mid=41)).


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: pertti jarla - 07.08.2011, klo 11:43:12
Vuodatukseni taustalla on ehkä sekin kun luin (ja sain esitelmöintiä) Edward Tuften visuaalisen viestinnän opeista. Liian selkeä ei voi olla.


Otsikko: Vs: Sarjakuva valistajana ja opettajana
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 12.06.2012, klo 11:52:13
Päivitin joutessani listaa (kun tämä muutenkin oli tehtävä taustaksi yhtä muuta juttua varten). Täydellinenhän tämä ei ole vieläkään, tiedänma.
Tuftesta sen verran, että graafit ja kaaviot on hallussa, mutta aika kuivakalta ovat vaikuttaneet asiat.  Ja ennen kaikkea The Visual Display of Quantitative Information on kirjan nimenä pelottava. :(

Edit edit: EU bookshopista voi tilata ilmaiseksi (http://bookshop.europa.eu/en/bundles/comics--cbTMOep2Ix19kAAAEvzTkHowsR/) joitakin niitten propagan... eikun tiedotussarjiksia.

Tammi:

 Ekologia aloittelijoille    / Croall, Stephen
 
 Ydinenergiaa aloittelijoille    / Croall, Stephen
 
 Darwin aloittelijoille    / Miller, Jonathan
 
 Freud aloittelijoille    / Appignanesi, Richard - Zarate, Oscar
 
 Marx aloittelijoille    / Rius
 
 Einstein aloittelijoille    / Schwartz, Joe
 
Jalava:

Fidel Castro vasta-alkajille ja edistyville / Nestor Kohan; Nahuel Scherma;

Hindulaisuus vasta-alkaville ja edistyville / Vinay Lal; Boris Van Loon; Richard Appignanesi; Virpi Hämeen-Anttila
 
Che Guevara vasta-alkaville ja edistyville / Sergio Sinay; Miguel Angel Scenna;  

Kafka vasta-alkaville ja edistyville / David Zane Mairowitz; Robert Crumb; Jukka Heiskanen;
 
Descartes vasta-alkaville ja edistyville / Dave Robinson; Chris Garratt;

Sartre vasta-alkaville ja edistyneille / Philip Thody; Howard Read;
 
Kekkonen vasta-alkaville ja edistyville / Tapani Bagge; Samson;

Keynes vasta-alkaville ja edistyville / Peter Pugh, Chris Garratt

Machiavelli vasta-alkaneille ja edistyneille / Patrick Curry, Oscar Zarate

Camus vasta-alkaville ja edistyville / David Zane Mairowitz, Alain Korkos

Edgar Allan Poe vasta-alkaville ja edistyville / Gabriela Stoppelman, Jorge Hardmeier

Shakespeare vasta-alkaville ja edistyville / Brandon Toropov, Joseph Lee

Semiotiikka vasta-alkaville ja edistyville / Paul Cobley,  Litza Jansz

Postmodernismi vasta-alkaville ja edistyneille / Richard Appignanesi, Chris Garrat

Kyberavaruus vasta-alkaville ja edistyville / Joanna Buick (tiedonvälitys, tietotekniikka, virtuaalitodellisuus, tietoliikenneverkot)

Wagner vasta-alkaville ja edistyville / Michael White, Kevin Scott

Picasso vasta-alkaville ja edistyville / Andrew Brighton, Andrzej Klimowski, Raija Keni

Stephen Hawking vasta-alkaville ja edistyville / J.P. McEvoy, Oscar Zarate

Kant vasta-alkaville ja edistyville / Christopher Want, Andrzej Klimowski (http://www.netn.fi/299/netn_299_kirj2.html)


Vapriikki:

Ottopoikia ja työläistyttöjä. Yhdeksän tarinaa Tampereelta. Käsikirjoitus Pauli Kallio, kuvitus Tiitu Takalo, työryhmässä lisäksi Mari Lind, Ilona Koivisto, Aino Nissinaho ja Kimmo Antila. Vapriikki 2011


Like:

Koukussa sotaan - Miksi USA ei pääse irti militarismista / Andreas, Joel

Freiren kyydissä / Lehtimaja, Lissu (kasvatustiedettä - väitöskirja - http://www.kvaak.fi/test2011.php?articleID=742)

Levinasin kasvot / Lehtimaja, Lissu


Helsingin Kaupunginmuseo:

Helsinki Helsingin alla - Kaupunkiarkeologiaa sarjakuvina, Jaana Mellanen. Helsingin Kaupunginmuseo, 2007


Avain (Kirjastopalvelu):

Logicomix. Nerouden ja hulluuden rajalla - Logicomix: An Epic Search for Truth Apostolos / Doksiadis, Khristos H. Papadimitriou,  Alekos

Papadatos (matematiikan muodollisesta logiikasta - George Boolesta ja Bertrand Russellista Ludwig Wittgensteiniin) www.logicomix.com

Sarjakuvantekijän opas / Mari Ahokoivu


Kustannus HD:

Tiedettä ja sarjakuvaa – ruutujen kaupalla / Harri Filppa (Opinnäytetyö - Lapin yliopisto - aih. mainossarjakuva)

Tähtitieteellinen yhdistys URSA:

Galilein elämät - Matka halki tähtitieteen historian / Fiami (tietokirja lapsille - lyhyt oppimäärä tähtitieteestä ja sen historiasta)

Kemin Sarjakuvakeskus:

 Piirrä sarjakuvaa! / Ari kutila, Keijo Ahlqvist