Sarjakuvan "Hyvän tuulen" teokset

[Jyrki Vainio]

Joku Kvaakista asialla? 

Minä ajattelin ihan samaa: Kvaak on niin täynnä kyynisiä ja sarkastisia ihmisiä, että tämän paikan keskustelukulttuurin pohjalta automaattisesti ajatteli että totta kai tämä on pilaa.
Mutta sitten tuumasin, että on kai sitä maailmassa muunkin laisia ihmisiä. Ehkä tämä onkin ihan tosissaan?
Se johtaa laajempaan pohdintaan: elämä on kaunis, nämä sarjat ei. Mikä siis olisi semmoinen sarja, jossa elämä olisi kaunis? Vailla ironiaa ja sarkasmia? Ei kyllä heti pomppaa mieleen. Sarjakuva kun niin kauan on tuomittu ala-arvoiseksi roskaksi missä ei ole mitään kaunista ja ylevää, että eipä sitä kaunista ja ylevää ole sarjakuvissa sitten niin taidettu koskaan yrittääkään.
Ehkä ne amerikkalaiset perhesarjat, jotka VesaK on tuominnut hirveäksi roskaksi, Rose is Rose, tai Lynn Johnstonin For Better or For Worse. Niissähän ollaan avoimen herttaisia ja tykätään toisistaan ilman ironiaa.
Katsotaanhan imeliä perhejuttuja televisiostakin - miksei niitä siis sovi sarjakuviinkin. Ei ole kaikkien juttu, mutta kun tällaisellekin on oma yleisönsä, miksei niille siis tehtäisi myös sarjakuvia.

Mitä Juntuseen tulee, niin kuten Puupää-näyttelyssä jollekin ääneen sanoin, niin hänen näennäisen ilkeissä pilakuvissa on kyllä samalla myös jotenkin kovin sympaattisia hahmoja - paholaishahmot ovat viattomassa hölmöydessään jotenkin hyvin valloittavia.

[JJ Naas]

Se johtaa laajempaan pohdintaan: elämä on kaunis, nämä sarjat ei. Mikä siis olisi semmoinen sarja, jossa elämä olisi kaunis? Vailla ironiaa ja sarkasmia? Ei kyllä heti pomppaa mieleen. Sarjakuva kun niin kauan on tuomittu ala-arvoiseksi roskaksi missä ei ole mitään kaunista ja ylevää, että eipä sitä kaunista ja ylevää ole sarjakuvissa sitten niin taidettu koskaan yrittääkään.

Hyvä kysymys joka varmasti ansaitsisi oman ketjunsa. Missä on sarjakuvan feel good -osasto? Kamaa joka on älykästä, inspiroivaa ja/tai tunteisiin vetoavaa ja elämän ja maailmankaikkeuden tai arkipäiväisyyden hienoutta esille tuovaa ilman iänikuista turruttavaa sarkasmia ja ironiaa, kaihtamatta eskapismiakaan tarpeen tullen? No, muutaman esimerkin kyllä keksisin, mutta ei niillä kokonaista kirjahyllyriviä täytetä.

[Hanna]

Missä on sarjakuvan feel good -osasto?

Mulle tulee heti mieleen yksi suurista suosikeistani: (lähes) sanaton Owly. Tsekatkaa albumit, eivät ole lainkaan niin infantiilia menoa kuin kotisivuilta saattaisi kenties ymmärtää. Maailmassa on vielä hyvyyttä, ainakin Owlyn hahmossa.

[Curtvile]

Onko nyt parempi?
Minusta näitä on jo mielin määrin niin mangaosaston sokerihuurteisina kuin Tenavien ja Lassin & Leevin lapsuudennostalgioissa.
Ja saa ollakin, vaikka omaan makuun maistuvat enemmän ne joissa tuo on se pieni hetki kaiken muun joukossa.

[Duck Woman]

Nettisarjakuva minus saa ainakin minut aina hyvälle tuulelle, aina tekijän kuvauksesta alkaen: With this comic I am pretending I am making a comic strip for a newspaper in the early 20th century. A special newspaper that lets me use as much color as I want.

http://www.kiwisbybeat.com/minus1.html

Mukavaa eskapismia, sekä taiteeltaan että kerronnaltaan höyhenenkevyttä.

[Laura Sivonen]

Suomennoksista täytyy tässä vaiheessa ehdottomasti nostaa esille Punaisen jättiläisen vastikään julkaisema Yotsuba&!. Kyseessä on melkeinpä the ultimate hyvänolon sarjakuva, joka löytää elämänilonsa pienimmistäkin asioista olematta imelänällöä paatosta. Minusta tästä puuttuu myös tyystin muutoin komediasarjakuville ominainen satiiri ja piilokyynisyys.

[Kokuma]

Pahus, Laura ehti ensin.

Yotsubato on täyttä positiivisuutta ja hyvää mieltä purkitettuna pahvisten kansien väliin, eikä edes mitenkään sokerista.

Samaan hyvänolontunteeseen yltäisi varmaan "Totoro the manga" jos sellainen joskus tehtäisiin.

[PurPur]

Luin juuri Persepolis 2:n, ja siinä oli arjen sankaruutta, iloa ja tuskaa ja jopa hengellisyyttäkin. Ironiaa toki oli, mutta vain pikanttina mausteena.  Elämän synkät puolet kohdataan selkeästi ja rehellisesti. Lisäksi kertojan perheessä oikeasti rakastetaan ja välitetään toisistaan. Jäi tosi hyvä fiilis.

Mutta Satrapi onkin toisesta kulttuurista lähtöisin. Meillä täällä länsimaissa on jotenkin vaikea kuvata ylevää ilman että se vaikuttaisi höntiltä. Luulisi että sarjakuvassakin se olisi mahdollista, koska hyvissä animaatioelokuvissa se kuitenkin onnistuu. Kaikissa  Brad Birdin ohjaamissa animaatioissa (Rautajätti, Ihmeperhe, Rottatouille) on näitä tässä ketjussa peräänkuulutettuja piirteitä. Miyazakista nyt puhmattakaan.

[Emiliia]

Julia Vuori!

ja Katja Tukiainen hetkittäin.

[tertsi]

Romeo Brown.
On se semmoista aivotonta hömppää, ettei paremmasta väliä.
Kaikki on sillai hassua ja sitten lopussa seisoo onnellinen loppu.

Ai joo: naisilla vaatteet vaan vähenee, kun "seikkailu" etenee.

Ah!   

[

[Antti Vainio]

Alkuaikojen Krampit ja nyrjähdykset on sarjakuvallinen vastine Beach Boysien Pet Soundsille.

[Jari Lehtinen]

Nokitan hyvän tuulen teoksia Kozue Amanon Arialla.

Viitteeksi käytännön esimerkki sarjakuvan kuvauksesta, joka ei voisi olla enemmän harhaanjohtavampi: 
http://www.animenewsnetwork.com/encyclopedia/manga.php?id=3597

[Emiliia]

Täytyy ehkä käydä tässäkin ketjussa hehkuttamassa Ayaa. "Hyvän tuulen" kirja on kyllä just osuva ilmaus sille.

[tolppis]

Kamut.

Niin hellää löperehtimistä harvoin sarjakuvissa näkee.

[Olli T]

Muutama nettisarjakuva tulee mieleen:
Nedroid: http://nedroid.com/
Beaver and Steve: http://www.beaverandsteve.com/
Daisy Owl: http://www.daisyowl.com/

Huomasin vasta jälkikäteen, että kaikissa seikkailee eläinhahmoja. Hmm! Nalle Puh -strippisarjassa mennään paljon samalla linjalla.