Minä siitä jotain jopa ymmärränkin, mutta kuten aikaisemminkin todettu, wanhaan Kvaakkiin tehdyt uudistukset ovat aika lailla mahdottomia. Sormet ristissä kannattaa toivoa, josko tänä vuonna ehtisin koko sivun uusimaan xhtml-alustaiseksi ja samalla myös hakukoneoptimoimaan. En uskalla luvata mitään.
Hakukonetuloksiin on suhtauduttava aina myöskin sillä varauksella, että sijoitukset muuttuvat, ihan vain Googlen vaihtaessa indeksointialgoritmiään: jokunen kuukausi sitten Kvaak kyllä oli sanalla "sarjakuva" ykkösenä - nyt listan kärkipäätä näyttäisi (oikeutetustikin) pitävän suomenkielinen Wikipedia.
Niin tai näin, huonostikin hakukoneoptimoitu (tai pikemminkin hakukoneoptimoimaton) nykykvaak kerää kuitenkin melkoisesti linkkisuosiota, minkä vuoksi sijoitukset ovat jo nykytilallaan varsin korkeat. Googlen antama pagerank arvo Kvaakille oli muistaakseni huikeat 5 - harvempi tavallinen sivu pääsee parempaan exponentiaalisesti kasvavassa Pagerank-mittarissa, vaikka maksimiarvo onkin kymmenen.
Hakukoneoptimointi on siis kyllä ihan tiedostettu ja nykyhommissani aina oletusarvo. Ehkä Kvaakissakin jonain päivänä