Mark Millar provottava supersankaroija

[Curtvile]

Ketjun nimihenkilöltä tuli juuri tuore Kick-Ass sarjakuva toisena tekijänään John Romita Jr, eikä sopivaa ketjua löytynyt kvaakista.

Millarista on ollut paljon puhetta koska vankoista poliittisista kannoistaan ja näennäisestä aikuisuudestaan huolimatta mies on sisäistänyt viihdesarjakuvan tekemisen: hän tekee mitä haluaa mutta haalien maksimaalisen lukijakunnan.

Olennaisin piirre on se että brittiläinen(oikeammin skotti) Millar osaa kirjoittaa yltiöväkivaltaista elokuvamaista toimintaa ja myydä sen.
markkinointimiehenä ja perusasioihin keskittyvänä kirjoittajana Millar on ansaitusti rocktähti siinä missä Warren Ellis, Garth Ennis, Alan Moore ja Neil Gaimankin.
Sillä pienellä erolla ettei Millarilla ole korkeakirjallisia tavoitteita.
Millar ei ole Bono tai Sting. Millar on enemmän Iron maiden.
Tärkeintä on saada lukijoita ja pitää ne, omilla ehdoillaan.

Millar on minusta aliarvostettu kirjoittaja juuri tästä syystä, miehellä on muitakin ansioita kuin kyky vetää väkivalta niin yli kuin mahdollista ja kirjoittaa salakavalasti poliittista kontekstia seikkailusarjakuviin.
Voidaan kyseenalaistaa että esimerkiksi Authorityssa Millar vain otti kopin Ellikseltä ja jatkoi lisäten kierroksia julmuuden kuvauksissa, mutta Ultimates otti Marvelin kruununjalokivet ja hioi ne siihen muotoon mistä vain aiemmin ei ole puhuttu yhtä suoraan.

Kick-Ass jatkaa Millarworldin linjaa "maailman väkivaltaisimpana sarjakuvana" kertoen supersankarista joka ei enää hengaa kaupungilla etsimässä rikoksia vaan pitää MySpace sivua johon rikosten uhrit voivat ottaa yhteyttä.
Mainoslause on kirkkainta Millaria, hyperbolea n:nteen potenssiin, vaikkakin JRJR:n kanssa tehty Wolverine olikin reipasotteista teurastusta jota kuinkin kannesta kanteen.

Suomessa Millarin tuotannosta on nähty Ultimates-Ylivertaiset ja Superman-Red son teräsmies punatähden poika. Wanted elokuva nostanee taas sarjakuvaa tapetille, vaikka alkuperäistä sarjakuvaa tuskin on lukenut 1 neljästäkymmenestä elokuvakriitikosta.

Millarin vahvuus on siinä että lähes kaikissa kirjoittamissaan tarinoissa on sosiaalisten epäkohtien ruotimista(vaikka parantamiseksi tarjotaan harvoin mitään, paitsi ryöpsäys väkivaltaa) ja ennen mutta shokkiarvoilla.

Uskallan väittää että useammallakin kvaakkajalla on kanta Millarin töistä ja mielellään kuulisin ne(tai siis lukisin)

[J.Salo]

Luin tuon ensimmäisen osan, ja minusta sarjakuva oli lähinnä häiritsevä. Luiseva nörtti päättää ryhtyä supersankariksi, ostaa hiihtopuvun ja lähtee kaupungille riehumaan.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi piilotetun sisällön)

Hakataan mustaksi, saa puukon mahaan ja jää auton alle.

Niin, juuri tälläistä olen aina halunnut lukea!

Yleisemmin ottaen, Millarin tekstit ovat melko viihdyttäviä mutta hyvin alleviivaavia. Sisällissota piti kirjoittaa neutraalisti, niin että lukija saattoi vapaasti päättää kumpi osapuoli oli oikeassa. Tästä huolimatta en nähnyt Kapteeni Amerikan kloonaavan työkavereitaan, lähettämässä altruistisia ihmisiä vankilaan toiseen ulottuvuuteen ja/tai vakoilevan liittolaisiaan (Hämähäkkimiehen uusi puku oli vain vehje jolla Rautamies sai selville miten hänen voimansa toimivat ja millä ne voitaisiin replikoida). Tietenkin Sisällissota oli hyvin pitkälle tiimityö, mutta Millarin olisi pitänyt olla se joka oli koko jutun kärjessä. Idea kahdesta oikeasta olevasta puolesta ei kuitenkaan koskaan toteutunut, kun Millar oli kiireinen Guantamo-vertausten ja "terroristit voittivat"-rinnastusten kanssa.
Kaiken kaikkiaan, koko homma oli melko ala-arvoista hyvällä kuvituksella.

Ultimates oli tietenkin samaa luokkaa, mutta siinä sanoma olikin että "okei, nämä ihmiset ovat paskiaisia, mutta vaihtoehto on vielä pahempi". Tästäkin huolimatta toivoin enemmän kuin puolittain että volume kakkosen hyökkääjät olisivat voittaneet. Sama juttu koskee tietenkin Authorityä. Meidän on vain uskottava että nämä ovat sankareita, koska vaihtoehdot ovat pahempia. Silti nämä kaksi tarinaa ovat viihdyttäviä koska ne ovat hyvin suoraviivaisia ja tarinoista jää kuva että Millar on.. hmm.. sanokaamme vasemmistolainen.

Mutta sitten jäämme näihin Millarin rimanalituksiin, kuten Enemy of the State, jota on juhlittu "Wolverinen arkkityypiksi". Se alleviivasi kaiken mikä oli väärin hahmossa.. yleisemmin voitaisiin sanoa että Millarin tarinankerrontatapa on hyvin matalaotsainen "vitunjees!"-kohtaus toisensa jälkeen. Se ei mitenkään ota huomioon hahmojen historiaa, laajempaa ympäristöä tai miten hahmon pitäisi käyttäytyä tämän jälkeen.

Niin, ja tiedätte varmasti mikä äänestettiin vuoden pahikseksi 2007? Aivan oikein; Rautamies.

Gaiman, Ellis ja Moore ovat yrittäneet tuoda tarinoissaan edes jotain syvällisempää esiin. Kirjoittajina he ovat hyvin samanlaisia, mutta jos sanoo että nämä ihmiset ovat Bonoa ja Stingiä, niin lähin vertaus Millarille ei kyllä ole Iron Maiden vaan Robin Williams.

[Curtvile]

Juuri tätä halusinkin kuulla: perusteltuja kantoja mikä tökkii tai ei.
Itse en ole koskaan piitannut Wolverinesta, minusta Millarin tarina oli olennaisinta Wolverinea: suolia pitkin parkettia ja siinä se.
Wolverinen olisi pitänyt olla marvelin Humphrey Bogart mutta kun käsittelyjen perusteella se on enemmän marvelin Chuck Norris(mutta ei samalla karismalla)
Enemy of the State varmasti ärsytti Wolverinen faneja, jotka näkevät hahmossa jotain muuta kuin tappokoneen.


Robin Williams ei ole kehno vertaus, melko osuvakin jopa. Sitten kun vielä keksin ketkä kirjoittajat ovat take that niin allegoria on ilmeinen. Millarhan pyrkii olemaan se paha poika.

Millar on hyvin alleviivaava kirjoittaja, mihin onneksi Ennis, Ellis, Gaiman tai Moore eivät ole koskaan sortuneet.
Minua Millarin vasemmistolaisuus ei häiritse ja Kick-assin spoilattu osuus oli se mitä minä haluan nähdä supersankarisarjakuvissa enemmän.
Vähän sama kuin terveyden kanssa, mitä iloa jos sitä ei arvosta?
Sankaruus (tai sen puute) korostuu kun kaikki ei olekaan kuin tanssia vaan.
Vaikka toisaalta mielenkiintoista on se miten kahden numeron perusteella leffateollisuus haluaisi tehdä Kick-Ass:istä elokuvan.

[Lönkka]

Minun mielestäni Kick-Assin eka numero herätti riittävästi mielenkiintoa jotta jaksan ostaa myös ainakin jokusen seuraavan numeron. Ei kyllä vastaa nimeään mutta ihan kelpo kässäystä ja piirrosta.

[Korro]

Nyt heräsi mielenkiinto,Kick ass nimi on ainakin erottuva.

[Jukka Laine]

Nyt heräsi mielenkiinto,Kick ass nimi on ainakin erottuva.

Omaa nimeään sankari ei vielä keksinyt.

[DotC]

Ihan pakko kysyä, että miten näyttelijä liittyy  muusikoihin saatika Take Thatiin? 

[Curtvile]

Ihan pakko kysyä, että miten näyttelijä liittyy  muusikoihin saatika Take Thatiin? 

Robbie Williams tai Robin Williams, ei se ero niin iso ole.

Hiukan sama kuin nopeasti kirjoittaessa syntyvä Millar/Miller kiroitusvihre.Onneksi Ennis ja Ellis on lähes mahdotonta sotkea.(juu ei mennä Moorejen maailmaan tai Moore/Myhre-puolelle..)

Mikä nostaakin mielenkiintoisen piirteen: Milleria syytetään oikeistolaisuudesta Millaria vasemmistolaisuudesta, mutta molempia siitä että ovat vain hyviä markkinoimaan ja kuuluisampia kuin taidot antavat myöten (tässä vaiheessa lieneen hyvä huomauttaa ettei kyseessä ole oma kantani).
Molempien kohdalla nostetaan aina esiin väkivallan esittäminen herkuttelevassa ja mässäilevässä hengessä, vaikka nähdäkseni molempien märäävä ominaisuus on muodon ymmärtäminen niin että sarjakuva toimii elokuvamaisesti.
Hatara ilmaus, mutta esimerkin Millerhän hyödynsi elokuvallisia leikkauksia ja noirin muotokieltä ja Millar osaa muuntaa kesämammuttispektaakkelin ruutumuotoon.

Onko tämä  Mark Millarin suosion syy vai onko se todellakin puhtaasti vain uusien, eskaloituvien väkivallankeinojen esittäminen sosiaalispoliittisessa kontekstissa spandeksin viuhuessa?

[Rac]

En tiiä, mutta Wanted oli huono.

[juhaveltti]

Jos Millar provosoi, hän provosoi ennen kaikkea fanipojuja ja tiettyjä supersankarisarjakuvan konventioita.

Hänen taitonsa on siinä, että hän pystyy irroittautumaan yhä sisäsiittoisemmista juonikuvioista (esim. Wolverinen ja Fantastic Fourin kohdalla) ja tarjoamaan lukijoille keitoksen, jossa yhtäältä palataan ytimeen ja samalla käännetään kuvio ylösalaisin - tavalla, joka on genren lukijoille vastustamaton, mutta antaa satunnaisemmillekin lukijoille aukeavia tarinoita. Hollywood-spektaakkelit ovat hyvä vertauskohta - vaikka Millar ja sarjakuva voivat välttää niiden laskelmoivan ja varman päälle vetävän keskinkertaisuuden.

Millar ei ole yhtä ylimielinen suhteessa supersankarigenreen kuin ensimmäisessä viestissä mainitut Moore, Ellis ja Gaiman, vaan hänen touhunsa kumpuaa lapsenomaisesta innostuksesta genreen, aivan kuten Bendisillä. Millarin poliitisuuskin (ja mainittu provokatiivisuus) kietoutuu sarjakuvan sisäiseen problematiikkaan. Ja sellaisen Civil War oli nerokas idea, vaikka toteutus olikin Millarin suuri epäonnistuminen. Vieläkin myötähävettää Kapteeni Amerikan nyyhkinnän puolesta... (toivottavasti en spoilaa, sikälimikäli tarina vielä Hämiksessä on kesken).

[Jiksi]

Luin tässä viikko-pari takaperin Wolverinen vakiolehteä sen uusimmasta startista lähtien. Millarin osuus ei iskenyt siihen malliin kuin odotin. Syynä on melkoinen kontrasti niitä edeltäviin Greg Ruckan tarinoihin, joissa käsiteltiin hahmoa paremmin ja maanläheisemmin kuin moniin, moniin vuosiin.

Millar esitti Wolverinen aivopestynä tappokoneena, jolla ei ollut persoonallisuutta lainkaan. Vastaavan geneerisen tarinan olisi voinut kirjoittaa käyttäen pohjana mitä tahansa hahmoa. Tarina sinänsä, samoin sitä seurannut tarina oli totuttua nupit kaakossa Millaria. Toimintana siis kelpo viihdettä, etenkin koska John Romita JR oli hyvässä vedossa, paremmassa kuin vaikkapa täälläkin julkaistun Ikuisten sivuilla.

[juhaveltti]

Luin tässä viikko-pari takaperin Wolverinen vakiolehteä sen uusimmasta startista lähtien. Millarin osuus ei iskenyt siihen malliin kuin odotin. Syynä on melkoinen kontrasti niitä edeltäviin Greg Ruckan tarinoihin, joissa käsiteltiin hahmoa paremmin ja maanläheisemmin kuin moniin moniin vuosiin.

Millar esitti Wolverinen aivopestynä tappokoneena, jolla ei ollut persoonallisuutta lainkaan. Vastaavan geneerisen tarinan olisi voinut kirjoittaa käyttäen pohjana mitä tahansa hahmoa. Tarina sinänsä, samoin sitä seurannut tarina oli totuttua nupit kaakossa Millaria. Toimintana siis kelpo viihdettä, etenkin koska John Romita JR oli hyvässä vedossa, paremmassa kuin vaikkapa täälläkin julkaistun Ikuisten sivuilla.

Tuossa on juuri se ongelmakohta: Wolverinen, FF:n tms. lehteä seuranneille Millarin tarinat voivat olla isoja hyppyjä kasaantuneeseen tarinaan, mutta useimmiten Millar tarttuu (kaupallisella tasolla) uppoavaan laivaan ja kerää nimellään magneetin lailla lukijoita.

Voihan sen jatkumosta piittaamattoman "arrkityyppisen" lähtökohdan ottaa halutessaan ylimielisyytenä tai laiskuutenakin.

[Curtvile]

Mainostamisessa Millar kieltämättä on aivan omaa luokkaansa tulevan War Heroes sarjan mainoslauseet ovat superhyperbolea.

[Jiksi]

Kick-Ass potki mukavasti, joskin veikkaan sarjan kulkevan hitaasti perinteisempää supersankarikerrontaa kohden.

Wanted oli pitkään lukulistalla ja tulipa se nyt sadepäivänä lukaistua. Kyllähän siinä Millar taas alleviivaa tekstiään raskaamman päälle. Taustatarina superroistojen hallitsemasta maailmasta on kieltämättä hauska, joskaan tarina itsessään ei roistojen keskinäisessä valtakamppailussaan mitään järin erikoista ole. Minua kuitenkin nyppi kostofantasia ja tappamisen ihannoiminen. Sisältö kenties puhuttelee huoneessaan yksin kostoa maailmalle vannovaa teiniä, mutta muut se jättää kylmäksi. Viihteen eskapistinen ulottuvuus jää nollan tienoille.

Toiminta itsessään on kuitenkin hyvin kirjoitettua ja Millarilla on jälleen useampikin yllättävä koukku. J. G. Jones on kuvittajana parhaimmillaan lähellä Bryan Hitchiä, mikä on kehu jos mikä.

[Curtvile]

Niin no Kick ass-elokuva on jo roolitettu ja kuvausten on tarkoitusalkaa syys-lokakuussa mutta Teräsmies-fanit lukekaa mitä Hollywoodin uusi kultapoju tahtoo tehdä

Se että Millaristakin Donnerin Teräsmies on se niistä paras sentään pelastaa jotain.