Rämeen Olento (Swamp Thing)

[JussiDBC]

Onko ketään sattunut lukemaan mestari Mooren paljon kehuttuja Swamp Thing -tradeja? Aina kun meikäläinen asioi Akateemisessa Kirjakaupassa, niin nuo helkkarin tradet jäävät kummittelemaan. Muutaman Mooren stoorin luin joskus muinoin Kalmasta ja Bissetten hieno jälki jäi mieleen, mutta vielä en ole ostanut. Minulle ehkä tökkii kaikkein eniten Swamp Thingin kasariväritys, joka nyt pilaa hyvänkin piirroksen. Millaisia kokemuksia teillä on Swamp Thingistä? Täytyy vielä loppuun sanoa, että Wes Cravenin leffa ainakin rulettaa kympillä

[Jukka Laine]

Niistä on keskusteltu täällä, täällä ja vähän täälläkin.

Tätä ketjua tuskin tarvitaan.

[Jiksi]

Alan Mooren läpimurto, Rämeen olento, on arvioitu etusivulla.

Muistin Rämeen olennon Kalman sivuilta suttuisena, haaleana ja ikääntyneenä. Olin aidosti tyytyväinen, kun mikään tästä ei kuvannut käsissä pitelemääni julkaisua – teos on kuin restauroitu; syntynyt uudelleen.

Formaattinsa osalta kokoelma on samanlainen kuin viime vuonna julkaistu Spirit. Värit pyrkivät paperista lävitse, mutta mikä tärkeintä, ne toistuvat täyteläisen rikkaina ja mustan tasot ovat kohdallaan. Petteri Ojan tavoin täytyy myöntää, että tuntuma on täysin oikea, kiiltävä paperi ei olisi ollut oikea valinta tämän kohdalla.

Kokoelman ensimmäinen, Suomessa aiemmin julkaisematon tarina on hieman teatterimainen, jopa huono aloitus julkaisulle, koska Mooren oli siivottava pöytä edeltäjiensä jäljiltä. Heti seuraava jakso onkin sitten eräs huikeimpia koskaan julkaistuja sarjakuvakauhun klassikoita niin ideatasolla kuin käsikirjoituksenakin.

Kalma-lehden historia on sekin komea, lehdessä julkaistiin sen aloitusvuotena 1990 Eclipse ja Kitchen Sink -tarinoita sekä sarjakuvasovituksia Clive Barkerin kauhutarinoista. Seuraavana vuonna, numerosta 2/1991 lähtien, Kalma muuttui nykyisin Vertigo-linjana tunnettuja DC-sarjoja esittäneeksi antologiaksi. Sarjat olivat Rämeen olento, Sandman, Hellblazer, Shade: The Changing Man ja Doom Patrol, tarkemmat tiedot voi lukea Sarjakuvarockin Kalma-sivuilta. Lehden viimeisen numeron (6/1992) koko loppupuoli käytettiin Rämeen olennon tarinakaaren päätökseen saattamiseen.

Rämeen olento on hyvä esimerkki Egmontin laaja-alaisesta julkaisuohjelmasta, jonka ansiosta monet merkkiteokset sarjakuvan historian eri vuosikymmeniltä ovat vihdoin suomalaislukijoiden ulottuvilla – kaikki upeassa muodossa.

[Lönkka]

Mahtavuutta että Moorea käännetään lisää ja etenkin tuotantoa miehen parhaimmasta päästä.


Muutamia narinoita kuitenkin arvosteluun liittyen:

"Tatjana Woodin täyteläinen väritys on tavanomaista tärkeämpi kokonaisvaikutelman onnistumisessa"

Olen täysin päinvastaista mieltä.
Sarjan piirroksen hengästyttävä pikkutarkkuus muhjaantuu perinteisen wanhan värityksen alla liki tunnistamttomaksi mössöksi. En ikuna vaihtaisi Titanin jo iät ja ajat sitten loppuunmyytyjä mustavalkoisia Swamp Thing -kokoomiani värillisiin!

Kenties kotimaisessa julkaisussa on parempi paperi poistanut pahinta ongelmaa, mutta etenkin alkuperäisissä irtonumeroissa paperi sen verran huokoista ja väritys tosiaan tehty niin vanhakantaisesti (väritetään isoja alueita ja vähän miten sattuu) että se yksinkertaisesti hukuttaa nuo häkellyttävät yksityiskohdat alleen. Enkä sanoisi että DC:n kokoomissakaan, joissa paperi on parempilaatuista kuin noissa vanhoissa irtonumeroissa, värillisyys toimisi kovinkaan hyvin -kyllä mustavalkoisessa on vielä yksityiskohtien paremman erottuvuuden lisäksi hyötynä oleellisesti synkempi tunnelma.


"Nämä myöhemmin Vertigo-linjana tunnetut sarjat muodostivat kaupallisen vaihtoehdon supersankaritarinoille."

Tämä kommentti meni kyllä minulta yli hilseen.
Eikös mikä tahansa kaupallisesti myytävä ei-supersankarisarjakuva ole niille kaupallinen vaihtoehto?


Ja eikös Warrenin Creepy, Eeriet, Vampirellat jne olleet jo 70-luvulla "elvyttäneet sarjakuvan ilmaisuvälineenä Comics Coden aiheuttamilta vahingoilta" ?


Nippelitietoa jotenkin asiaa sivuten:

Mooren eka Swamp Thing (#21, helmikuu 1984)
Helblazerin ensiesiintyminen (Swamp Thing #37, kesäkuu 1985)
Hellblazer #1 (tammikuu 1988)
Sandman #1 (tammikuu 1989)
Vertigo brändin synty (1993)

Sandmanin sitoo Hellblazerin tavoin Swamp Thingiin hahmo joka jatkoi Swamp Thingin jälkeen esiintymistään uudessa sarjassa. Kyseessä oli Matthew Cable jonka Unimasa herätti korpikseen tämän kuoltua unimaailmassa.

[Curtvile]

"Nämä myöhemmin Vertigo-linjana tunnetut sarjat muodostivat kaupallisen vaihtoehdon supersankaritarinoille."

Tämä kommentti meni kyllä minulta yli hilseen.
Eikös mikä tahansa kaupallisesti myytävä ei-supersankarisarjakuva ole niille kaupallinen vaihtoehto?

Ja eikös Warrenin Creepy, Eeriet, Vampirellat jne olleet jo 70-luvulla "elvyttäneet sarjakuvan ilmaisuvälineenä Comics Coden aiheuttamilta vahingoilta" ?

toki kuten myös Dark horsen, Eclipsen, fantagraphicsin ja monen muun.
DCn markkinointipuoli (varsinkin mielikuva-sellaisen) hykertelee ja hieroo karvaisia käsiään.
Vertigo tuli ja pelasti aivan kaiken.

Toisaalta:

Alan Mooren läpimurto, Rämeen olento, on arvioitu etusivulla.

ahh, tämä selittää paljon. Minä kun luulin että Marvelman, V for Vendetta ja Skizz olivat muuta kuin koiranmakkaraa...

[Jiksi]

Sarjan piirroksen hengästyttävä pikkutarkkuus muhjaantuu perinteisen wanhan värityksen alla liki tunnistamttomaksi mössöksi.

Minulla ei ole mahdollisuutta verrata tätä mustavalkoiseen versioon. Yleisellä tasolla Wood on kuitenkin oman kautensa värittäjien osalta sieltä paremmasta päästä.

Vihasin aikanaan kovasti 1980-luvulla yleistä tapaa värittää peräti kokonaiset ruudut – niin etualan kuin taustakin – yhdellä värillä tai kahden väriläntin yhdistelmällä. Samoin minua vaivasi väritön yleisilme, jota hallitsivat usein sininen, keltainen, vaaleanpunainen ja lila.

Verrattuna väritystä vaikka Hellblazeriin alkutaipaleen numeroihin, on Rämeen olento eri tasoa. Woodin värivalinnat ovat tarkoituksenmukaisia ja hän on pyrkinyt korostamaan tavoiteltua tunnelmaa, ei värittämään oman mielensä mukaan.

Tällainen ekpressionismin ja orgaanisen yksityiskohtaisuuden yhdistelmä, kuten itse koetin kuvitusta arviossa kuvata, on ollut varmasti värittäjälle haastavaa. Ajoittain voimakkaat värit, joita valittu paperi pehmentää, kieltämättä myös peittää kuvituksen yksityiskohtia. Kuvitusta rauhassa tutkiva lukija kenties tässä suhteessa voisi pitää mustavalkoista versiota parempana, mutta kuvittajat eivät kai useimmille suomalaislukijoille ole kovin tuttuja tai tärkeitä. Yleisvaikutelma ei missään tapauksessa ole epäonnistunut, koska tunnelmointi toimii.

Tämä kommentti meni kyllä minulta yli hilseen.

Esittelin Rämeen olennon, sijoitin sen laajempaan kokonaisuuteen ja kuvasin sen merkitystä sarjakuvan kehityksessä yhdessä kappaleessa. En tahtonut taustoituksen haukkaavan kohtuutonta tilaa arvostelun kokonaismitasta. Linkitin arvion Comics Code -aiheiseen Kvaak-artikkeliin, joka avaa lauseiden merkityksen laveammin. Kirjoitin kyseisen artikkelin puolittain juuri tätä nimenomaista tarkoitusta varten, joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja oikaisin hieman.

Warren piti mielestäni ensisijaisesti yllä 1950-luvulla kehittynyttä sarjakuvailmaisua, mutta lopulta se puskettiin ulos markkinoilta. Sillä oli oma markkinarakonsa, mutta suuret kustantajat sulkivat sen julkaisemalla sarjoja, joista erityisesti Savage Sword of Conan on Suomessakin tuttu ja arvostettu. Laadullisestikin Warren-sarjat alkoivat tosin myöhempinä aikoinaan jo taantua.

Rämeen olennon kaltaiset sarjat ottivat soihdun Warren-sarjojen jälkeen kannettavakseen ja kehittivät sarjakuvaa takertumatta enää menneeseen. Tässä mielessä elvytys oli minusta oikea sana, koska Comics Code on mielestäni aina edustanut ensisijaisesti pysähtyneisyyttä.

Kaupallisella vaihtoehdolla viittasini lähinnä suurten kustantajien suoramyyntikanavaa (direct sales) hyödyntäviin sarjoihin. Suoramyynnin kautta nämä sarjat löysivät reittinsä kuluttajien käsiin ja volyymin kasvu teki niistä todellisen vaihtoehdon.

Toki saman kanavan kautta myös alternative-sarjakuva kasvatti osuuttaan, mutta sana kaupallinen toivottavasti korosti eroa näihin sarjoihin (Elfquest, Cerebus, Love and Rockets jne.).

Vertigo tuli ja pelasti aivan kaiken.

Ei varsinaisesti Vertigo-linja itsessään, vaan sen muodostaneet sarjakuvat, jotka ovat vanhempia kuin tuo markkinointitarkoituksiin kehitetty brändi.

Eclipse ja Fantagraphics olivat pienempiä pelureita, osa niiden tuotannosta lukeutuu lisäksi selkeästi alternativen puolelle. Dark Horse toki nousi nopeasti, mutta peilattuna sen julkaisuohjelmaan, ei se vähennä Vertigo-sarjojen merkitystä.

Rämeen olento on myös turvallinen valinta läpimurroksi, olihan se kuitenkin sarja josta hänet jenkeissä sittemmin tunnettiin ennen Vartijoita. V niin kuin verikosto tuli vasta myöhemmin, eikä sitä 1980-luvun alussa juuri tunnettu, kyse kuitenkin oli brittiläisen antologian sivuilla julkaistusta, kesken jääneestä sarjasta. Tuskin se ilman Rämeen olentoa ja etenkään Vartijoita olisi saanut tilaisuuttaan.

Vähän samaa voisi sanoa sarjasta Marvelman/Miracleman tuolloin 1980-luvun alussa. Brittien sarjakuvakenttä muutoinkin 2000AD-julkaisuineen on ollut vähän saarivaltion asukkien omaa touhua. Tuskin tarvitaan huutoäänestystä, moniko täälläkään on kuullut sarjasta Skizz.

[Jarmo]

On kyllä Rämeen Olento aivan täydellisen hieno kapine kirjaksi. Kansi on tyylikäs kun mikä ja paperi täsmälleen oikeanlaista. Saattaa olla, että tässä vielä harkinta pettää ja tulee tämäkin ostettua vaikka ulkomaalaisversio jo hyllystä löytyykin.

[Lurker]

Rämeen Olento vailla vihreää on kuin, öh, tuota, no; siis joka tapauksessa, vihreätä sen olla pitää.

[Curtvile]

Rämeen olento on myös turvallinen valinta läpimurroksi, olihan se kuitenkin sarja josta hänet jenkeissä sittemmin tunnettiin ennen Vartijoita. V niin kuin verikosto tuli vasta myöhemmin, eikä sitä 1980-luvun alussa juuri tunnettu, kyse kuitenkin oli brittiläisen antologian sivuilla julkaistusta, kesken jääneestä sarjasta. Tuskin se ilman Rämeen olentoa ja etenkään Vartijoita olisi saanut tilaisuuttaan.

Vähän samaa voisi sanoa sarjasta Marvelman/Miracleman tuolloin 1980-luvun alussa. Brittien sarjakuvakenttä muutoinkin 2000AD-julkaisuineen on ollut vähän saarivaltion asukkien omaa touhua. Tuskin tarvitaan huutoäänestystä, moniko täälläkään on kuullut sarjasta Skizz.

missä oli missä ei.
Toki vuosien 1980-1983 sarjainfoissa viitattiin mm. Judge Dreddiin inhana fasistina joka oli "pistänyt kylmäksi Dan Daren"(ei, kyseessä ei tuolloin selkeästi ollut ironinen kommentti) mutta hahmot tekijöineen tunnettiin pitkälti saarivaltakunnan ulkopuolella.

se ettei tiedä ei muuta faktoja.

Warrior oli päättymisestään huolimatta sen verran ison kaliiperin ilmiö.

Pahuksen hyvä sarjkuvahan Mooren juoksu Swamp Thingiä on, sitä en kiistä. Myös Veitchin jatko on erinomaista sarjakuvaa kuten myös aiempi alkuperäinen Len Weinin aliarvostettu alku.

[PurPur]

Toisaalta:
ahh, tämä selittää paljon. Minä kun luulin että Marvelman, V for Vendetta ja Skizz olivat muuta kuin koiranmakkaraa...

No Skizz ON koiranmakkaraa, ja sieltä toisesta päästä ulos tullutta..

[Jiksi]

se ettei tiedä ei muuta faktoja.

Aivan, itse ajattelin läpimurtoa ihmisten tietoisuuteen, sinä ilmeisesti läpimurtoa sarjakuva-alalle.

Onhan 2000AD-julkaisuilla komea historia ja vahva paikkansa sarjakuvakentässä, sitä en kiellä. Suomessahan erityisesti Judge Dredd nauttii jonkinlaista kestosuosiota, vaikkei se ole koskaan riittänytkään lehtijulkaisuille, albumisarja toki oli komea.

Yhdysvaltojen osalta minulla ei ole selkeää kuvaa, kuinka 2000AD-sarjoja 1980-luvulla tunnettiin. Sarjoja julkaisivat Eagle Comics ja sittemmin Quality Communications.

Aiheeseen palatakseni, selittäkääpä joku tosi tietäjä minulle tästä Rämeen olento -julkaisusta, miksi Rick Veitch mainitaan kuvittajien joukossa?

Itse en keksinyt hänen osuuttaan opuksesta, enkä löytänyt selitystä myöskään selaamalla ComicBookDB:n avulla alkuperäisjulkaisuja tai tätä vastaavan englanninkielisen kokoelman tietoja (hänet sielläkin tosin mainitaan) sen enempää kuin Sarjakuvarockin Kalma-sivuilta. Tieto ei löytynyt myöskään Googlen avulla.

[Curtvile]

Veitch?
ehkä koska oli Mooren kaudella nrosta 37 eteenpäin lyikkäripuikoissa:
http://dc.wikia.com/wiki/Swamp_Thing_Vol_2_37

ja Mooren lähtiessä hän ja Alfredo Alcala jatkoivat taiteilua ja Veitch kirjoittamista aina siihen ristipuujupakkaan asti

[Jiksi]

Veitch?
ehkä koska oli Mooren kaudella nrosta 37 eteenpäin lyikkäripuikoissa:

Täsmennetään nyt, että tämä kokoelma kattaa alkuperäisnumerot 20–27.

EDIT: Oivalsin tätä kirjoittaessani, että julkaisun sisäsivujen grafiikka on hänen kättensä jälkeä, mikä tietysti selitti koko mysteerin, miksi hänet mainitaan julkaisun tekijätiedoissa, mutta ei alkuperäissarjojen tekijätiedoissa. Tyhmä minä.

[Rmäki]

Itse asiassa Veitch jeesasi koulukaveriaan Bissetteä aika usein Rämis-juttujen luonnosteluvaiheessa, mutta häntä ei kreditoitu lehtijulkaisujen aikaan - kokoelmassa kunnia annetaan sille jolle se kuuluu, ja jos tarkkaan katsoo, kyllähän sen Veitchin jäljen tosiaan erottaa Bissettestä, vaikkapa numeron 25 eka sivu on aika selkeästi hänen työtään. Toki Totlebenin tussaus tasii kuvituksen yhtenäiseksi.
Mitä tulee väritykseen, kannattaa pitää mielessä, kuinka ankeilla välineillä tuohon aikaan sarjikset vielä väritettiin -- lehtien värierottelut tehtiin ymmärtääkseni arvauspelillä, eikä nykyään niin suosittuja liukuja ja muita efektejä ollut vielä käytössä. Paremmat paperit ja painotekniikat odottivat kuitenkin ihan nurkan takana...

[Lönkka]

Minulla ei ole mahdollisuutta verrata tätä mustavalkoiseen versioon. Yleisellä tasolla Wood on kuitenkin oman kautensa värittäjien osalta sieltä paremmasta päästä.

Ongelmahan on, Kuten Rmäkikin tuossa ikäänkuin vahvisti jo aiemman oman kommenttini siitä että noihin aikoihin väritys oli yleisesti naurettavan ankealla tasolla. Se että Tatjana onnistui väritystyössään paremmin kuin noihin aikoihin oli tapana ei muuta sitä eseikkaa että tuon aikakauden väritystekniikka suorastaan raiskaten latistaa käsittämättömän yksityiskohtaisen piirrosjäljen.

Verrattuna väritystä vaikka Hellblazeriin alkutaipaleen numeroihin, on Rämeen olento eri tasoa.

Siksi suosittelen niissäkin Titanin neljää mustavalkoista kokoomaa.
Sarja ahdistaa sen jälkeen siten miten sen kuuluukin eikä siksi että väirtys pilaa tunnelman

Kuvitusta rauhassa tutkiva lukija kenties tässä suhteessa voisi pitää mustavalkoista versiota parempana, mutta kuvittajat eivät kai useimmille suomalaislukijoille ole kovin tuttuja tai tärkeitä.

Kyllä itse kuvittelisin että kovin moni sarjakuvaharrastaja on kovasti kiinnostunut silmäkarkkia tekevistä kuvittajista. Hemmetti soikoon ihmisethän ovat täällä suorastaan hysteerisiä Barksien ja Rosien perään!

Monet vuosien saatossa kohtaamani ihmiset eivät suostu ostamaan tai edes tutustumaan sarjoihin jotka eivät miellytä heidän esteettistä silmää huolimatta siitä että käsikirjoitus saattaa olla likimain parasta mitä alalla on tarjota.

Laadullisestikin Warren-sarjat alkoivat tosin myöhempinä aikoinaan jo taantua.

Samahan pätee lähes kaikkeen. Vaikkapa myös Rämeen olentoon.
Tosin esim Mooren aikainen materiaali on kyllä käytännössä läpeensä timangia.

Kaupallisella vaihtoehdolla viittasini lähinnä suurten kustantajien suoramyyntikanavaa (direct sales) hyödyntäviin sarjoihin. Suoramyynnin kautta nämä sarjat löysivät reittinsä kuluttajien käsiin ja volyymin kasvu teki niistä todellisen vaihtoehdon.

Toki saman kanavan kautta myös alternative-sarjakuva kasvatti osuuttaan, mutta sana kaupallinen toivottavasti korosti eroa näihin sarjoihin (Elfquest, Cerebus, Love and Rockets jne.).

Eh?
Ja mainitsemasi esimerkitkö (kaikki myös direct sales tavaraa) eivät sitten olleet kaupallisia menestyksiä?
Ja Swamp Thing möi noita maninttuja paremmin?
Mennäänkö mutu-tuntumalla vai onko sulla ihan jotain statistiikkaakin väitteen tueksi?