Mari Ahokoivu: Sarjakuvantekijän opas

[Poupée]

Itse ostin pari viikkoa sitten Akateemisesta kirjakaupasta, ja hyvä ostos on ollut. Selkeä ja hyvin opastava, uutta tietoakin siitä sai irti. Marin jälki on mukavan vapaantuntuista, eikä turhan pikkutarkkaa. Kaunokirjoitus jakaa mielipiteeni, toisaalta se sopii loistavasti piirrustustyyliin, mutta välillä on silmälle hankalaa seurata. Innostaa tekemään sarjakuvia ja kokeilemaan uusia juttuja, ainakin omalla kohdalla teki mieli heti tarttua kynään. Oli myös mukava yllätys kun opas on sarjakuvan muodossa, eikä sitä ainaista sivuja täyteen tungettua pränttiä muutan kuvan kanssa. Nopeasti tuli luettua, mutta monipuolinen ja hyödyllinen. 

[mastermind]

Kirjastosta tuon lainasin, ja ihan hyvää luettavaa se oli. Sellaista mukavan kevyttä luettavaa, ei todellakaan kuivaa. Silti myös tietoa löytyi ihan mukavasti kirjan sivuilta.

[Rami Selin]

kaunokirjoitus on ärsyttävää mutta kun siitä kerran saa selvää, se toimii.

Mikä kaunokirjoituksessa on ärsyttävää? Jos se sopii muuhun piirrostyyliin ja on selkeää, miksi sitä pitää sanoa ärsyttäväksi?

Itse viimeistelin yhden tarinan, jossa teksti on enimmäkseen kaunokirjoitusta. Ainut harmittelun kohteeksi joutuva asia on se, etteivät nuoret kykene lukemaan sitä (kolme vuotta nuorempi veljeni ei ymmärrä kaunokirjoitusta!).

[keijoahlqvist]

Mikä kaunokirjoituksessa on ärsyttävää? Jos se sopii muuhun piirrostyyliin ja on selkeää, miksi sitä pitää sanoa ärsyttäväksi?

Koska sitä lukee vaikeammin kuin versaalitekstausta.

Jokaisen tekstityksen lukeminen pitää opetella. Standarditekstauksen lukija tuntee ennakolta, mutta kaikki persoonalliset piirteet tekstissä vaativat tulkinnan, ja kaunokäsialassa niitä on joka aakkosessa. Nousee kynnys: jos on vähän väsynyt, kaunokirjoituskäsialaa ei jaksa alkaa opetella vaan jättää lukematta kuin entisen opiskelijan pikkuveli.

Lukemiseen uhrattu tuska on pois kokonaisvastaanottamisesta: lukuponnistuksesta suurempi osa kohdistuu tekstin tulkitsemiseen, pienempi kuvan ja tekstin yhdessä välittämään viestiin.

Pitää siis valita joko elitistinen kryptaaminen kaunoksi tai massojen nuoleskelu tekstaamalla selkokirjaimilla.

[mari]

Koska sitä lukee vaikeammin kuin versaalitekstausta.

Onpa jännä, kun mun on aina ollut helpompi lukea kaunokirjoitusta... ehkä se sitten johtuu mun steinerlapsi juurista...

On tosi kiva lukea, että kirjasta on ollut oikeasti hyötyä, ja ettei ostos oo harmittanut. Paljonhan tuosta kirjasta jäi puuttumaan, ihan oman kokemuksen puutteen takia sekä ihan siksi, että halusin pitää asiat hyvin perusasioina, ja painottaa joitan tärkeitä asioita useampaan kertaan.

Niin ja tosiaan kirjan ei olekaan tarkoitus toimia ainoana oppaana mitä kannattaa lukea, oon itsekin käynnyt läpi kaikki oppaat mitä oon löytänyt, ja poiminut jokaisesta ne asiat jotka oon kokenut itselleni hyödylliseksi. Eli kaikkea ei tarvi uskoa, ja kannattaa aina kysyä se toinen mielipide... ja ennen kaikkea muodostaa se oma sitten jossain välissä.

Mutta kiva on kuulla positiivista palautetta! (ja kritiikkiä myös, tottakai

[Rami Selin]

Pitää siis valita joko elitistinen kryptaaminen kaunoksi tai massojen nuoleskelu tekstaamalla selkokirjaimilla.

En edelleenkään pidä kaunokoukeroita noin monimutkaisina, mutta myönnettäköön tuossa olevan järkeäkin.

[Curtvile]

Minä en pidä kaunokirjoituksesta ja vaikka sitä osaankin, en käytä, paitsi tehokeinona.
Sen Sarjakuvantekijän opas tekee kuin salavihkaa:
Konefontti kertoo faktat, toteaa. Kaunokirjoitus antaa ymmärtää liikuttavan intiimillä alueella; tämä on päiväkirjani, luotan sinuun ja kerron sen mitä vain lähimmälle ystävälleni.
Ovela veto.

[keijoahlqvist]

Kaunokirjoitus antaa ymmärtää liikuttavan intiimillä alueella; tämä on päiväkirjani, luotan sinuun ja kerron sen mitä vain lähimmälle ystävälleni.
Ovela veto.

Tuo muuten pitää paikkansa. Ei hassumpaa. Se oli siis rohkea investointi joka poikii luottamuksen...
 
Ja siitä ei pääse mihinkään, että tyyliin se istuu.

Tuossa kirjassa on se hyvä puoli että se ei vanhenekaan kovin äkkiä, myyntiaika on sinänsä pitkä (jos kirjakaupat nyt mitään viitsivät pitää hyllyissään vuotta kauempaa.)

[Vilbertti]

Pidin kovasti! Itseni oli hieman vaikea lukea kaunokirjoitusta D:
Ihana tyyli, ihanasti toteutettu, minulle paljon hyviä vinkkejä (näin aloittelijana).

[Hanna]

Ainut harmittelun kohteeksi joutuva asia on se, etteivät nuoret kykene lukemaan sitä (kolme vuotta nuorempi veljeni ei ymmärrä kaunokirjoitusta!).

Off-topic, mutta eikö peruskoulussa (ekalla ja tokalla luokalla) todellakaan opeteta enää kaunokirjoitusta?!? Tai "käsialaa", millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua. 80-luvulla (ja tietysti sitä aiemminkin kansakoulun opettajattaren ankarassa ohjauksessa) joka ikinen oppilas, pysyi kynä kädessä tai ei, tuhersi harjoituskirjan sivuille koukeroisia kaunokirjaimia, niitä joita ainakin minä pidän "oikeana kaunona". 90-luvun alkupuolella koulu-uransa aloittanut siskoni oppi hieman toisenlaista kaunoa, paikoitellen paljon pelkistetympää, mutta kaunoa kuitenkin. Mutta onko todella niin, ettei nykyisin enää opeteta mitään koukeroita, ainoastaan tikkukirjaimet ja jonkinsortin tekstaus

Nimim. "Tunnen itseni vanhaksi kävyksi"

[Reima Mäkinen]

Off-topic, mutta eikö peruskoulussa (ekalla ja tokalla luokalla) todellakaan opeteta enää kaunokirjoitusta?!? Tai "käsialaa", millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua.

Yleistäen voi kai vastata: ei. Pölkkykirjainten jälkeen (tai sijasta?) opetellaan ekoilla luokilla ns. tyyppikirjaimet, joiden pohjalta kukin ihmistaimi kehittää sitten oman käsialan. Kauno lienee ainakin sanana hiipumassa historian hämärään. Tarkemmin aiheesta.

[Valtteri]

Ahokoivun kirja oli kiva ja sympaattinen. Hirmu helppo- ja nopealukuinen. Kaunokirjotus pelästytti vain, kun näin ekan kerran netissä esimerkkisivun - "ei vittu, taidesarjakuvaa" - mutta heti ekan vilkasun jälkeen kirjoitustavan unohti - tai ei kiinnittänyt huomiota, paitsi silloin, kun sanoja korostettiin tikkukirjaimilla, mikäli on munmielestä tosi hauska kikka. Ja paljon parempi, kuin vitun paksulla kynällä korostettu kauno, hähä..

Kirjan luulis sopivan suoraan sinisestä sarjakuvien tekemiseen pyrkivälle erinomaisen hyvin. Paras kohderyhmä on varmaan graafista lahjakkuutta tai edes innokkuutta osoittavat nuoret, sellaset, joilla ei ihan vältsiin oo rahaa ostaa tollasta (ainakaan mulla oli penni tiukalla teininä) mutta lahjaks sopis erinomaisesti. En mäkään ole sarjakuvien tekemisen kanssa pelleillyt kuin vuoden verran, mutta erityisesti tätä foorumia lukeneena ei tossa kirjassa ihan älyttömästi uutta ole. Mukavampi olis ollut saada se silloin vuos sitten, mutta ei ollut mikään turha ostos nytkään. Aina oppii jotain uutta, ja tärkein ominaisuus tässä kirjassa oli sen innostavuus. Kirja markkinoi sarjakuvataiteilua elämäntapana hirmu luonnollisesti ja mukaansatempaavasti.

Ainoa ihmetyksen aihe oli sinänsä varsin kattavasta teknisen toteutuksen selostuksesta puuttuva vihje siitä, että mikään ei sinänsä estä tekemästä sarjakuvaa tietokoneella alusta loppuun. Tai mainittiin se ihan lopussa toki, mutta ohimennen. Toki tämä varmaan johtuu tytön omista työskentelytottumuksista. Tietokoneella alusta alkaen väsertäminen oli ainakin mulle paljon helpompi tapa aloittaa vakava taiteentekoharrastus, eikä sitä photariakaan tarvitse sen kanssa ihan heti ekax ostaa.

Kaunosta vielä: Mä ainakin lopetin kaunon kirjoittamisen koulussa vuonna 1991, eikä kukaan mua estänyt. Alotin uudestaan vasta lukion vikana vuotena. Nykyään toki kirjoitan pelkkää kaunoa, muttei siitä ole nuorten kanssa ongelmaa, lähinnä kummallisia katseita tulee aikuisilta. Jos ostan firmalle jotain, tulee siitä jotain ystävällismielistä naljailua, jos taas aloite on vastapuolella, tulee kaunon käytöstä jo kitinää - "lomake pitää täyttää tekstaten, vaikkei siinä niin lukiskaan".
Ehkä kaunoa tosiaan lukee helpommin, jos sitä itekin kirjottaa. Ahokoivun tyyli on kirjassa sentään selkeämpi, kuin nettiblogisarjakuvissa, joita salaa kävin kurkkaamassa, hähä.