Mari Ahokoivu: Sarjakuvantekijän opas

[roju]

Kaunosta tulee kuitenkin mieleen päiväkirjamainen tai taidesarjakuva, ja siksi en täysin sivuuttaisi tuttavapiiristäkin kuultua kommenttia siitä miten kohderyhmä (=nuoret) ehkä saattaa vieroksua tyylivalintaa. En kuitenkaan sano että näin automaattisesti olisi, enkä sano että kaunoa ei pitäisi käyttää sen takia että joku (manga)nuori ei aivastakaan opasta päin tyylin takia.

Hyvä pointti... no, ehkä kaikkia ei voi ikinä miellyttää. Opas on Marin näköinen. Toivottavasti se kannustaisi tekemään omannäköistä sarjakuvaa.

Anssi, mikä Egmontin opas? En ole kuullutkaan, kiinnostaa! Uskon myös tuohon, että ihminen itse poimii itselleen mieluisat rusinat pullasta.

[Anssi Rauhala]

...Anssi, mikä Egmontin opas? En ole kuullutkaan, kiinnostaa! Uskon myös tuohon, että ihminen itse poimii itselleen mieluisat rusinat pullasta.

No se oli "MANGA - piirtäjän opas", sellainen pseudomangahenkinen, erittäin mainstreamilaiseen aineistontuottamiseen keskittyvä pikkualbumin kokoinen julkaisu. Tämän tanskalaisen Jan Kjaerin (piirtää semmoista fantasiasarjaa kuin Taynikma) tekemä. ISBN 978-952-469-768-2. Hyvin selkeitä alkeita, ja nähdäkseni siitä voisi olla hyötyä harrastukseen sisäänheittämisessä.

Siinä, missä Kjaer tai muut opaskirjantekijät neuvovat "tuotteen" luomisessa, Marin kirja on selvästi tehty neuvomaan, miten luodaan sitä omaa juttua. Sikäli pidän tätä myönteisenä, että ymmärtääkseni "menestyneet" ovat aina olleet jossain määrin oman tiensä kulkijoita. Markkinakoneistoon töihin pyrkivillä on erilaiset motiivit: "Nyt teen seuraavan Largo/XIII:n ja se tuottaa mulle miljoonia!". Ja yleensä ei tuota.

[Tertsi]

Sarjakuvantekijälle sopivaa perspektiivitietoa ole tarjolla taiteilijoille tarkoitetuissa ohjeistoissa. Perspektiivikursseille olisi kysyntää mutta asian hallitsevia ei juuri ole tarjolla.

Täällä olisi yksi varma ostaja  sarjakuvantekijöille suunnatulle perspektiivioppaalle.
Mutta kuka kumma sen osaisi tehdä??

Katseet kääntyvät Tarmo Koivistoon.

[roju]

Täällä olisi yksi varma ostaja  sarjakuvantekijöille suunnatulle perspektiivioppaalle.
Mutta kuka kumma sen osaisi tehdä??

Sellainen on jo, ja vieläpä sarjakuvamuodossa Scott McCloudin henkeen. Ei muutakun tuolta tilaamaan:
http://www.amazon.com/Perspective-Comic-Book-Artists-Professional/dp/0823005674/ref=sr_1_1?ie=UTF8&s=books&qid=1198202628&sr=8-1
Paitsi AdLibris on halvempi, jos löytyy.

[Tertsi]

Pitääkin kysäistä Akateemisesta kirjakaupasta, suostuisivatko tilaamaan tuon oppaan.
Olisi kiva päästä vilkaisemaan sisältöä, ennen ostopäätöksen tekoa.
Tietty joku kirjastokin tuon voisi tilata.

Kirjan mainoslause on ainakin oiva:
"Kuinka saada sarjakuvasi näyttämään ammattimaiselta".

[roju]

Amazonilla on ne pari sivua selattavana... ehkä kustantajan sivuilta löytyy lisää. Keijolla on se Limingassa, muistaakseni X-Comicista löytyy jonkun tekemä sarjakuvamuotoinen arvostelu opuksesta. Iso, laaja ja perusteellinen se ainakin on.

Millä tavalla sarjakuvan perspektiivi eroaa muusta perspektiivipiirtämisestä (joku taisi viitata siihen tässä keskustelussa)? Nimim. taidekoulussa aksonometriansa ja muut käynyt.

Kun sanon, että perspektiiviä ei tarvitse osata, se ei tarkoita että tilavaikutelmaa ei luoda. Kyse on perusopin asioiden tärkeysjärjestyksestä. Keinoja tilavaikutelman luomiseen kun on muitakin, esimerkiksi ns. kiinalainen etuala-taka-ala -tapa, asioiden kuvaaminen eri kokoisina tai toistensa edessä/takana, useamman horisonttiviivan käyttö jne... ja nämä tekevät usein kokonaisuudesta kevytlukuisemman. Näitä on tullut neuvottua niin Maailman Sarjakuvien kuin lastenkin lyhyissä työpajoissa. 

[keijoahlqvist]

Perpektiivi pitää osata koska näyttää helvetillisen pahalta jos perspektiivi on väärin piirretty joko sen takia, että on yritetty ja tehty tökeröitä virheitä, tai sen takia ettei ole yritettykään ja on tyydytty yksinkertaistamaan joksikin hinku-ja-vinku -tyyliksi.

Mutta kun sen opettelee, voi sitten tietoisesti luopua mm. vain-yhdestä pakopisteestä, koska ihminen skannaa tilaa katseellaan ja mieltää sen huomattavasti avarampana kuin kamera, eli "näkee" sen laajakulmakuvana - mutta ilman laajakuvavääristymää. Vääristymän poistaminen edellyttää tietoista perspektiivisäännöistä poikkeamista eli useita pakopisteitä.

Chelsean kirjassa on muutama oivallus mitä en ole muualta nähnyt ja toisaalta valtavasti rasitetta jota ei kannata opetella... tai mistä sen tietää. Ärsyttävä kirja mutta ilman muuta kannattaa hankkia. Eihän kirja maksa kuin yhden kapakkaillan/konserttilipun verran mutta siitä ei saa päänsärkyä. Tai saa joskus.

Lisään vielä:
En yrittäisi ehdottaa Tertsin tyyliin kiinalaista perspetiiviä.

[keijoahlqvist]

Marin kirja tuli sopivaan aikaan. Kun Making Comicsia ei lajissaan voi ylittää (kunpa se tulisi pian suomeksi), tarvitaan juuri tuommoista opasta joka vapauttaa tekemään esimerkiksi sarjisblogeja ja "kevytjulkaisuja" ja tämmöistä ruohonjuuritason sarjakuvaa.

Ennen haaveiltiin vain strippisopimuksista ja viihdealbumeista suurille kustantajille. Nyt ne ei ole edes kovin houkuttelevia asioita monelle. Nyt sarjakuvantekemisestä on tullut enemmän itseilmaisukanava, joka kuitenkin kiinnostaa muitakin. Sarjakuvantekemisestä on tullut kivaa. Piirtelykerronnalla pystyy jakamaan valtavasti enemmän kuin harrastelijamaisilla runoilla tai kömpelöillä novelleilla - puutteet on helpompi antaa anteeksi kun piirros kuitenkin tarjoaa ainutkertaisia vivahteita. Joku Pygmi armeijan paluu -blogi on valtavan kiehtova.

Ja Roju osasi tuossa vastailla ketjun kirjoituksiin pätevästi: kaunokirjoitus on ärsyttävää mutta kun siitä kerran saa selvää, se toimii. Ja kun kerran puhuva Mari toimii myös, paremmin kuin keinotekoiset ratkaisut luojaniistävarjelkoon, otetaan vastaan ja kiitetään.

[Tertsi]

Millä tavalla sarjakuvan perspektiivi eroaa muusta perspektiivipiirtämisestä (joku taisi viitata siihen tässä keskustelussa)? Nimim. taidekoulussa aksonometriansa ja muut käynyt.

Minä ainakin ahdistuin deskriptiivisen geometrian tunneilla Kuortaneenkadulla.
Kaikki piti tehdä niin pirun perusteellisesti. Kaiken ei vain pitänyt näyttää oikealta, vaan sen piti olla oikein (sillai matemaattisesti tai jotenkin). Opettaja oli aivan oikeassa vaatimuksissaan, mutta minusta ei pitänytkään tulla mitään mallintajaa tai laitesuunnittelijaa, vaan sarjispiirtäjä. (No, ei tullut mitään näistä.   )



Kaipaisin kirjasta neuvoja seuraaviin asioihin:
- milloin perspektiivi kannattaa piirtää viimeisen päälle, milloin riittää "vähän sinne päin".
- onko jotain sommittelukikkoja, joilla voi hämätä hutaisten tehdyn perspektiivin (mulla on aavistus, että tällaisia kikkoja on. Olen tehnyt hieman empiiristä tutkimusta.) Siis henkilöiden ja puhekuplien avulla katkaista pitkiä linjoja tai sijoittaa niitä peittämään esim pyöreän pöydän toinen ääripiste (silti syntyy vaikutelma pyöreästä pöydästä, mutta ei tarvitse nyhertää ympyrän kaaria ihan samanlaisiksi)
- kolmen pakopisteen perspektiivin seikkaperäinen, teoreettinen esittely (monen erilaisen esimerkin kautta)
-samoin kahden pakopisteen sijoittamisen periaatteita kaipaisin, jotta niiden avulla piirretty kuva näyttäisi luonnolliselta.
- sitten on vielä ne asiat, joita en ole vielä keksinyt edes kaivata


Lyhyesti:
Jos kirja sisältää perusteellisia ohjeita eri tilanteisiin sekä myös oikopolkuja ja niksejä, niin sitten se on mun kirja.


Keijolle tuosta hintapohdiskelusta:
Olen samaa mieltä, että melko kovankin hinnan muuttaminen kapakkailta+taksi -valuutaksi osoittaa, että itse asiassa sitä on varaa aika hintaviinkin hankintoihin. Siis jos luopuu yhdestä tai kahdesta kapakkaillasta.
MUTTA:
Tässä Joulun alla olen hemmotellut itseäni aika monen kapakkaillan hinnalla sarjakuvatuotteiden muodossa. Eli reuna se on munkin tuopissain.

Varmaan tuo perspektiivikirja tulee hankittavaksi jossain vaiheessa. Helmi-maaliskuussa, ehkä.

Harmi vaan, että uusi Muësli-seikkailu alkaa Helsingin Rautatieaseman edestä ja mä haluan siihen kunnon isot ilmakuvat asiallisella perspektiivillä. Ja aloitan piirtämisen nyt välipäivinä.
Olen toki jo kuvannut referenssikuvat kohtausta varten Kymppikerroksen parvekkeelta. Ne saattavat riittää, tällä kertaa.

EDIT:
Siis mun tavoitteeni sarjakuvantekijänä myös perspektiivin osalta on, riittävän hyvää, riittävän oikein, mutta niin nopeasti kuin mahdollista.
Joten kaiken maailman ruudukkoja ei ole aika ruveta väsäämään.

Off-Topic:
Yksi työskentelyä huimasti nopeuttava väline on ollut Ames Lettering Guiden hankkiminen tekstausta helpottamaan. Mahtava vempain.

[keijoahlqvist]

Lyhyesti:
Jos kirja sisältää perusteellisia ohjeita eri tilanteisiin sekä myös oikopolkuja ja niksejä, niin sitten se on mun kirja.

Se on hyödyllinen kirja muttei noin kätevä. En pääse tarkistamaan kun ei ole mukana.

[Curtvile]

Siinä, missä Kjaer tai muut opaskirjantekijät neuvovat "tuotteen" luomisessa, Marin kirja on selvästi tehty neuvomaan, miten luodaan sitä omaa juttua. Sikäli pidän tätä myönteisenä, että ymmärtääkseni "menestyneet" ovat aina olleet jossain määrin oman tiensä kulkijoita. Markkinakoneistoon töihin pyrkivillä on erilaiset motiivit: "Nyt teen seuraavan Largo/XIII:n ja se tuottaa mulle miljoonia!". Ja yleensä ei tuota.

Anssi ymmärsi pointtini.

Minusta ainoa terve lähtökohta tehdä sarjakuvaa on "sellaista jonka itse haluaisi lukea"
eli yhtä kuin ostaa itse tai hakea sen kirjastosta jonne sen valveutunut taho on hankkinut.

viivoittimenkäyttöopasta tarvitaan muuksikin kuin varoittavaksi esimerkiksi se oli tähän teokseen kohdistunut kritiikkini.

sarjakuvanteko-oppaita tarvitaan, mutta niistä tulee toistuvasti löytyä yksi ja sama lause:
lue ja tee. tee. tee.

on aina vaarallista sanoa tee näin tee noin tämä on oikein tämä väärin. mikä pätee yhdessä sarjakuvassa ei päde toisessa.

Ahokoivun oppaassa on rikas eri tekniikoita esittelevä osuus,mutta luonnollisesti koska on yksi auteur vain yksi tyyli.
koska jo saman tyylin sisällä on käsittämätön kirjo erilaista jälkeä.
esimerkiksi eläinsarjakuva: karvinen, aku ankka, rabbin katti, ankardo, blacksad, we3, turvatarha ja maus on kaikki eläinsarjakuvia ja siis ihan sama juttu, eikös?
(ja sivulauseessa: noista karvinen ja sfar ovat heikoin esitys 62-0)

tämä uupui minun mielestäni teoksesta.

eli toistohan on se oppimisen ilkeä äitipuoli: aloittelevalle sarjakuvantekijälle hankkisin tämän ja viivoittimenkäyttöoppaan tai viivoittimenkäyttöoppaan ja tämän.
Ei vain jompaa kumpaa.
ja tietty pinoittain erilaisia papereita ja kyniä, siveltimiä, teriä jne.

[Jukka Laine]

Mikä teitä vaivaa, miespuoliset lukijat, kun ette osaa kaunokirjoitusta lukea?

No joo, mäkään en yleensä tykkää kaunokirjoituksesta sarjakuvien tekstauksessa, mutta tuo Marin tekstihän on oikeasti suhteellisen helppolukuista ja tyyliin sopivaa.

Olen lukenut Claire Bretécheriä vierailla kielillä, ja puhekuplat ovat yleensä kaunoa. Niissä on jotenkin sellainen tuntu että on tyytyväinen kun saa ymmärrettyä tämän. Sekä vieraan kielen ja Clairen idean.

[norpatti]

Marin kirja on ihan loistava!

Mä en oo koskaan lukenut kannesta kanteen ainuttakaan sarjakuvantekoopasta (ehhe, sen ehkä huomaakin?) mutta tämän luin ja tuli todella hyvä ja vapautunut fiilis. Teki heti mieli alkaa kokeilla uusia juttuja. Tosi helposti lähestyttävä opaskirja kaltaisilleni laiskoille lukijoille. Omista kouluaikojen pakollisesta pänttäilyistä on kuitenkin sen verran vähän aikaa ja vähän negatiiviset fiilikset pinnassa, ettei tee mieli lukea paksuja tylsännäköisiä ohjekirjoja vielä siitäkin, minkä on tarkoitus olla kivaa!

Ja tietenkin lisäksi hirveästi rispektiä Marille siitä, että uskalsi ottaa vastaan näin haastavan urakan ja näin uransa alkuvaiheessa! *taputus*

[Veli Loponen]

Gravettilta taitaa tulla se Sarjakuvaromaani-kirja suomeksi (Graphic novels tai jotakin sinne päin on englanniksi). Myös McCloudin Sarjakuva näkymätön taide ja muut (niistä vain yksi on suomennettu, kolme taitaa olla kaikkiaan?) ovat hyviä. Jos käytät tuota haku-toimintoa, niin löydät todennäköisesti enemmänkin esimerkkejä täältä Kvaakista.

[Lae]

Muutaman päivän odottelemisen jälkeen tipahti kirja postiluukusta tänään (kun tilasin suoraan kustantajalta).

Näin maitopartaisena - ja ilmeisestikin enemmän kirjan kohderyhmää, kuin moni muu täällä - voinen sanoa, että luin kyllä mielenkiinnolla läpi kertaheittämällä , enkä katso sitä hukkaan heitetyksi ajaksi. Melkein kaiken jo tiesin toki, koska olin aihetta tutkiskellut jo sen verran, mutta pidin erityisesti Ahosen tavasta opastaa sarjakuvan lähteille. Jotain uuttakin toki tuli vastaan.

Häiritsevänä tekijänä koin sen, että kirjassa toistetaan asioita useaan otteeseen. Olisin kaivannut hieman paremmin koostettua kokonaisuutta, jossa ei tulisi useampaan otteeseen turhautumista siitä, että asia käsiteltiin jo aiemmin.

Hyvänä ostoksena kuitenkin pidän.