Mari Ahokoivu: Sarjakuvantekijän opas

[Jukka Laine]

Lue Rojun tekemä arvostelu.

[Lönkka]

Rojun arvostelu vaikutti oikein hyvältä ja, vaikken itse harrastakaan sarjakuvien tekemistä, sai vaikuttamaan teoksen eri kiinnostavalta. Itsekin näen tuon esittämisen sarjakuvan muodossa (vrt Scott McCloudin teokset) erinomaisen hyvänä ratkaisuna!

Minua on myös aina ihmetyttänyt tuo kuppikuntalaisuus noissa oppaissa tyyliin "mä piirrän mangaa ja tartten sitä varten mangan piirrosoppaita".

[Aura]

Minua on myös aina ihmetyttänyt tuo kuppikuntalaisuus noissa oppaissa tyyliin "mä piirrän mangaa ja tartten sitä varten mangan piirrosoppaita".

Samaa ihmettelen minäkin. Tosin se toimii myös toisinpäin (jos Marilla olisi enemmän mangavaikutteita olisiko kirja enää sarjakuvaopas? ) Joka tapauksessa kirja on loistava ja siitä tuli hyvä fiilis. Ainoastaan tekstivalinta on mietityttänyt, se voi teoriassa pelottaa osan nuorista lukijoista pois. (Toivottavasti ei.)

Oppaasta on keskustelua myös täällä. Pitäisiköhän yhdistää?

[kauna]

Roju viittaa muihin oppaisiin:

Sen jälkeen seuraa uuvuttavan monta sataa sivua erilaisia perspektiivisääntöjä, kaavamaisia malli-ilmekuvia ja paperisen teoreettisia draamankaariohjeita. Jossain siinä matkalla saadaan lannistettua innokkainkin intomieli. Kutsunkin näitä viivoittimenkäyttöoppaiksi.

Moni harrastaja saa juuri tuollaisesta paljon irti.

- Perspektiiviongelmat todella jähmettävät monta piirtäjää ja pakottavat turvautumaan rumiin ratkaisuihin. Sarjakuvantekijälle sopivaa perspektiivitietoa ole tarjolla taiteilijoille tarkoitetuissa ohjeistoissa. Perspektiivikursseille olisi kysyntää mutta asian hallitsevia ei juuri ole tarjolla.

- Ilmeet ovat todella paikallaan käsitellä tekstin vähentämiseksi, ja draamankaariohjeet lienevät teoreettisuudessaankin valaisevia aloittelijalle joka ei vain ole tullut asiaa huomanneeksi.

Eivät nuo opit ole ketään lannistaneet. Pikemminkin semmoiset lannistavat, joihin oppaitten tekijätkään eivät ole vaivautuneet, kuten käsikirjoituksen tunnollinen laatiminen tai turhauttavat harjoitukset.

Mari Ahokoivun kirja on tarpeellinen ja viehättävä, mutta antaa vain kapean kuvan sarjakuvan ilmeestä. Miksei sitaattioikeutta käytetä, kun se kerran on tarjolla, ja laiteta näytteitä muiltakin tekijöiltä?

Ja sarjakuvakerronta ei ole sitä että sarjakuvahahmo kertoo.

[Jukka Laine]

Oppaasta on keskustelua myös täällä. Pitäisiköhän yhdistää?

Vaikea jakaa, kun tuolla on puhetta muistakin oppaista samoissa viesteissä. Rojunkin piti alunperin suorittaa arvostelussaan vertailua Scott McCloudiin (josta ensimmäinen versio jo oli meikällä tarkastettavana) ja lisäksi johonkin vastaavaan ranskalaiseen.

Roju sitten päätyi tähän versioon. Hän voinee kopsata aikaisemman version pätkän sinne, jos haluaa. On mullakin tosin yksäreissä aikaisempi pidempi versio, mutta mielummin tekstin kirjoittaja.

Linkki tuonne riittänee tähän. Jatkakaa eri oppaiden vertailua siellä.

[Janne Kuusinen]

Kaunokirjoitusta.

Mikä teitä vaivaa, naispuoliset sarjakuvantekijät? Ettekö pääse tuosta stereotypiasta koskaan eroon? Kaunon harakanvarpaat eivät ole "söpöjä", ne eivät ole "omintakeista tyyliä", vaan vain ja ainoastaan raskaslukuista kiekuraa. Claire Bretcherkö on kaiken takana? Kaunoinfernon epäpyhä äiti. Piirtää ja kertoa osaa, mutta ei kirjoittaa. Siis sanan varsinaisessa merkityksessä. Sori.

Kaunokirjoitusta. Hehe, sitä on joka puolella! Kaunokirjoitusta!

Kaunokirjoitusta!
Raunokirjoitusta, Schmaunokirjoitusta.

[Hans]

No mutta eikös ainakin Rannan Villekin käytä aika paljon kaunoa.

Sitä paitsi se sopii Marin nykyiseen piirrostyyliin ja on vielä kaunokirjoituksen selkeimmästä päästä.

[Matti Hagelberg]

Ahokoivun opas vaikuttaa arvostelun perusteella pätevältä. En itse lue perspektiivisääntöjä ihan kaikkein ensimmäisenä opetettavien asioiden joukkoon.Toki perspektiivi on osa kerrontaa siinä missä moni muukin asia. En suinkaan tuollaisten asioiden opiskelua väheksy mikäli oppilaalla sellaisia tarpeita on. Omien tuntieni puitteissa olen kuitenkin halunnut keskittyä olennaisimpiin asioihin. Kuten niihin tarinoihin. Mitä kertoa, miten kertoa jne. Mitä piirtämiseen tulee, niin käytäntö on opettanut että havainnosta piirtäminen on ainoa harjoitus, jota voi varauksetta suositella kaikille. Sieltä se perspektiivi ja ne ilmeetkin löytyvät.
Matti Hagelberg/TaiK

[Mikko A]

Olen omasta mielestäni saanut hankittua liki kaiken Marin tuotannon, lukuunottamatta ehkä jotain luonnosjuttuja. Silti tuntui kummalliselta että opaskirja tuli henkilöltä joka ei ole oikein päässyt itse työstämään mitään kunnollista pitkää juttua tai yleensä paljoa muuta kuin omaelämänkerrallista tyhjästä nyhjäämistä(?) omakustanne läpäreissä ja blogissa, vai onko välistä jäänyt huomaamatta jotain?
Eihän tuo mikään huono opas sinällään ole, ja voi olla että tässä vaiheessa on hankala lähteä ihan "puhtaalta pöydältä" kokemaan miten sarjakuvan tekoa opiskellaan, mutta minulle ainakin henk. koht. jäi eniten sellainen fiilis että opaskirjan teko on tehty juuri samasta syystä kuin suurinosa Marin sarjakuvista. Siinä vaan oma hahmo kertoo juttuja, joihin ei varsinaista kunnon tarinaa tarvita, vaan voi piirustella keskustelua ja omaa fiilistelyä varsin spontaanisti. Tämä luonnollisesti on ihan ok tiettyyn pisteeseen asti, ja ostan teokset jatkossakin

Kaunan heittämä kommentti: sarjakuvakerronta ei ole sitä että sarjakuvahahmo kertoo on minusta yksi olennainen asia. Kun päästäisiin joskus pois pääsääntöisestä oman naaman ja puhekuplan "kirouksesta" reilusti pidemmälle, niin muiden opastaminen tuntuisi loogiselta?  Pitää varmaan käydä läpi opaskirjaa uudelleen jos jotain olennaista jäi huomaamatta.

Oma naama kertoo tarinoita "genrestä" pitää varmaan kommentoida ehtiessään esim. PEEPSHOWsta tuonne alternative osastolle, kun se on viimeakoina kolissut jossain määrin.

[Grezen]

Mikä teitä vaivaa, naispuoliset sarjakuvantekijät? Ettekö pääse tuosta stereotypiasta koskaan eroon? Kaunon harakanvarpaat eivät ole "söpöjä", ne eivät ole "omintakeista tyyliä", vaan vain ja ainoastaan raskaslukuista kiekuraa.

Mikä teitä vaivaa, miespuoliset lukijat, kun ette osaa kaunokirjoitusta lukea?

No joo, mäkään en yleensä tykkää kaunokirjoituksesta sarjakuvien tekstauksessa, mutta tuo Marin tekstihän on oikeasti suhteellisen helppolukuista ja tyyliin sopivaa.

[Otto Sinisalo]

En voi sille mitään, mutta mielessäni tämä:

Mikä teitä vaivaa, naispuoliset sarjakuvantekijät? Ettekö pääse tuosta stereotypiasta koskaan eroon? Kaunon harakanvarpaat eivät ole "söpöjä", ne eivät ole "omintakeista tyyliä", vaan vain ja ainoastaan raskaslukuista kiekuraa.

...näyttää tältä:

[Curtvile]

Kaunokirjoitus on tyylikeino, ylimääräinen kerronnan aste tarinassa, mutta en ole sen ystävä.
Minulle kelpaa konefonttikin tai jopa kirjoituskoneella nakutettu, mutta sekin on tyyli- ja makuseikka.
Koska tärkeämpää on se mitä sanotaan, sisältö.

Mutta itse asiaan, viivoittimenkäyttöopas tämä ei ole ja aivan kannattava hankinta aloittelevalle sarjakuvantekijälle, kunhan hommaa yhden viivoittimenkäyttöoppaankin.

Syy? Ahokoivun teos on vahvasti "vapauta toinenkin aivolohkosi"-osastoa, kuinka työstää henkilökohtaista tai pikemminkin kuinka olla myös työstämättä sitä.

eri tekniikoiden kuvaukseen oivallinen, mutta itse sarjakuvankerrontaan ja olemassaoleviin lajityyppeihin? Ennemmin Piirrä sarjakuvaa-Ahlqvist & Kutila ja McCloudin Näkymätön taide kaveriksi.

Hyvä että kotimaisiakin sarjakuvanteko-oppaita tehdään, sillä kaikki ihmiset eivät ole sosiaalisia siinä määrin että osallistuvat tapaamisiin jasarjakuvakursseihin ja tämän kaltainen teos auttaa asiassa yhtä lailla kuin ne manga, marvel yms oppaat.

onnittelut Marille urakasta mutta silti: tarvitsee täydentävän jatko-osan tai nk.korjaussarjan sillä kerrontamekaniikka tarvitsee lisää tilaa, esimerkein ja myös se miten tehdä kertovaa, tarinan ehdoilla toimivaa sarjakuvaa.

[roju]

Onpas tästä syntynyt keskustelua. Ihan hyvä vaan.

Seison edelleen kehujeni takana ja perustelen tätä pitkällä ja laajalla opetuskokemuksellani. Jotakuinkin arvasin, että tämäntyyppistä palautetta tulee juuri Kvaakissa, joka on juurikin asianharrastajien foorumi. En näkisi tätä porukkaa tämän oppaan ensisijaisena kohderyhmänä. Puolustan opasta nimenomaan "tavallisille" ihmisille (mikä ei ehkä sitten tullut arvostelusta tarpeeksi selkeästi ilmi). Kuvitellaan joku nuori sarjakuvaintoilija haja-asutusalueen kirjaston tarjonnan varassa. Näitähän sitä lähinnä tulee opetettua, ei syvällä sarjakuvasuossa rämpiviä asianharrastajia. Jos piirrät elämässäsi vain viikon sarjakuvaa, tämä opas kertoo perusasiat. Muuten olen samaa mieltä kuin Matti: piirtämisen perusasiat opitaan havainnosta, ei oppaista. Oli sitten kyse ilmeistä tai tilavaikutelman kuvaamisesta. Sarjakuvien piirtäminen ei siinä mielessä ole poikkeus muusta piirtämisestä. (Joissain muissa asioissa on, esim. yksittäisen kuvan funktio on tukea tarinaa eikä olla itsenäinen taideteos, mutta se on toinen keskustelu, jota en millään jaksa käydä täällä.)

Kauno sopii valittuun tyyliin kuin nenä päähän. Ihmisellä on lupa itse valita ne tyylikeinot, joita käyttää. Joann Sfar käyttää kaunoa, on mies ja hidaslukuinen. Ehkä se on tietoinen valinta, yhteen kuvaan täytyy pysähtyä pidemmäksi aikaa. Suurin mahdollinen sujuvuus ei aina ole se lukutahti, jota tavoitellaan. Lisäksi kaunoon liittyy esim. päiväkirjamaisia mielleyhtymiä ainakin allekirjoittaneella. Lienee makuasia. Naurettavaa, à la limite pahansuopaa, tehdä tästä joku sukupuolikysymys.

Tässä oppaassa "puhuva pää"-kerronta mielestäni on toimivin vaihtoehto selkeyden ja ymmärrettävyyden kannalta. Olennaista on nyt välittää perusasiat. Turha temppuilu vain hämärtäisi viestin perillemenoa. Onneksi Marilla ei ole tarve briljeerata osaamisellaan, vaan hän osaa valita tyylikeinot sisällön mukaan. Minä pidän siitä tunteesta, että tässä kertoja kertoo, miten voi tehdä, mutta ei "näytä eteen". Jää kokeilemisen ilo itselle. Oli niitä puhuvia (ukon)päitä jo Piirrä sarjakuvaa:ssakin, sillä joskus ne vaan toimii parhaiten.

Myöskin: onnistuneen oppaan tekemisen kannalta ei ole merkitystä sillä, kuinka paljon/vähän kokemusta tekijällä on ko. alasta aiemmin. Tekeminen ja opettaminen ovat kaksi eri taitoa. Minkä tämäkin kirja todistaa. Uskoisin, että Marilla lienee jotakuinkin samanverran piirrettyjä sivuja takanaan kuin Kutilalla ja Ahlqvistilla oli aikoinaan (Keijo voinee vahvistaa). Piirrä sarjakuvaa:ssa on kaksi vikaa: se on loppuunmyyty aikoja sitten ja joiltain osin (ainakin painotekniikka) vanhentunut. Jälkimmäinen on Keijon oma mielipide.

Mutta itse asiaan, viivoittimenkäyttöopas tämä ei ole ja aivan kannattava hankinta aloittelevalle sarjakuvantekijälle, kunhan hommaa yhden viivoittimenkäyttöoppaankin.

Niin siis, ne jotka haluaa ja kokee sen tarpeelliseksi. Mikään ei estä. Tämä on vähän tyylisuuntakysymyskin taas. Itse luen mieluummin valmiita, hyviä tikku-ukkotarinoita kuin ekaa sivua ikinä valmistumattomasta jättisaagasta, jossa jokainen kuva on täyteenahdettu tyylillistä briljeerausta. Toimivan sarjakuvatarinan kannalta perspektiivioppi on täysin epäolennainen asia, m.o.t. noin miljoona kertaa.

Making Comicsista en ole paras ihminen kirjoittamaan, sillä en jaksanut lukea sitä loppuun. Toivottavasti joku muu voi kirjoittaa siitä, ja toivottavasti se suomennetaan.

[Aura]

En näkisi tätä porukkaa tämän oppaan ensisijaisena kohderyhmänä.

Oppaastahan oli tarkoitus tulla nimenomaan nuorille aloittelijoille suunnattu? Näin ainakin muistelen. Mitään syväluotaavaa opasta tästä ei ollut kai tarkoituskaan tulla? Making Comics on ehkä hieman raskas pala purtavaksi jos aiempaa kokemusta sarjakuvista ei juurikaan ole, tämä opas taas on raikas ja selkeä.

Marin käsiala on täysin ymmärrettävää ja selkeää ja sopii tyyliin. Kaunosta tulee kuitenkin mieleen päiväkirjamainen tai taidesarjakuva, ja siksi en täysin sivuuttaisi tuttavapiiristäkin kuultua kommenttia siitä miten kohderyhmä (=nuoret) ehkä saattaa vieroksua tyylivalintaa. En kuitenkaan sano että näin automaattisesti olisi, enkä sano että kaunoa ei pitäisi käyttää sen takia että joku (manga)nuori ei aivastakaan opasta päin tyylin takia.

[Anssi Rauhala]

Makuasioista saa kinastella.

Minun mielestäni tuo oli hyvä opas: pistin menemään lahjaksi sukulaisperheeseen, missä tiedän kehittyvän hyviä piirtäjiä. Samaan pakettiin meni kyllä myös se egmontilainen Jan Kjaerin opas. Uskon molemmista opuksista olevan hyötyä, koska oppiva ihminen osaa valita palansa.