Yvan Alagbé

[tomu]

Vähän niin kuin musiikin puolelta löytyy varmaankin ihmisiä, jotka seuraavat musiikin kenttää laajalta. Suurin osa on silti tyyppejä, jotka lähinnä seuraavat suosikkibändiensä edesottamuksia.

On toi vähän eri tilanne eri aloilla. Musiikissa on kyllä Suomessa tällä hetkellä selkeästi isompi yleisö kokeellisemmalle tavaralle. Tosin reilu kymmenen vuotta sitten tilanne oli kyllä aika erilainen. Ehkä näin käy myös sarjakuvassa. Pitää vaan tehdä hyviä teoksia. Kyllä ne joku aina huomaa.

[KH]

mutta toisaalta: miksette TE ole puhuneet teoksesta täällä ennen tätä? Jos edes ne eivät keskustele, joita teos kiinnostaa, kuinka "peruskäyttäjätkään" heräisivät.

Tämä on muuten yllättävän hyvä kysymys.

Oma syyni on se, että vieraille asetetun puolentoista vuoden kirjoituskiellon aikana ehdin jo luopua vapaudenaikojen toivosta enkä siis  huomannut kiellon päättymistä syksyllä. Sit kun iso osa tämän alan aktivisteista on itsekin kustantajia, voisin kuvitella että arastellaan aloitella aiheita kavereiden/kollegoiden julkaisuista? Ja Otollakin on varmaan prioriteetit oikeissa lehtikirjoituksissa?

Mut ainakin ennen pakkolomaani täällä kuuli asiantuntevia kommentteja tämän(kin) laidan tavarasta ainakin Outilta ja Rojulta ja Kaltsulta yms -- onko tämä porukka jo turhautunut ja lopettanut kvaakkailun? 

[Michael L.Terefe]

Tyyli ei ehkä iha mun mielee, mut ainaki tekijä on musta mikä on plussaa.

[keijoahlqvist]

Mikalta lainaan:

...missä lukijat voivat kuvitella näkevänsä jotakin syvällisempää

Just nih. Oon tosi kyllästynyt että lukijan pitää sepittää jotain syvällisempää kun tekijä ei osaa sitä muotoilla.

Sarjakuvaopiskelijat tokaisevat mielellään, kun heidän tuotoksestaan löytää kohdan jota ei ymmärrä: "Se on lukijan häpeä." Vitut ole.

Alagbén ja muutaman joutaisi varmistua siitä että lukija ymmärtää hänen tarinansa edes suurin piirtein samoin kuin hän itse, eikä luo teosta uudestaan esteettisesti haltioituneessa mielessään niin kuin suomalainen sarjakuvakriitikko joka myöntää lukeneensa liikaa sarjakuvaa ja virkistyy siksi mistä tahansa mikä on poikkeavaa ja rujoa. 

Sarjakuvakriitikoksi pitäisi kelpuuttaa vain keltanokkia, jotka ymmärtävät suurta yleisöä, jolloin laatusarjat saattaisivat välittyäkin entistä laajemmalle lukijakunnalle. Nyt neropatit (kyllä minä teitä silti rakastan) tanssittavat suopeatkin lukijansa tuskanhikeen, eikä sen jälkeen välttämättä tee mieli sarjakuvakauppaan. Ja Keltaiset neekerit -kansi muuten antaa vaikutelman hyökyvästä vihasta uteliasta, altruistista, pikkulihavaa sarjakuvaostajaa kohtaan.

Snobit kirjoittakoon toisilleen ja mullekki vähä.

[tomu]

Alagbén ja muutaman joutaisi varmistua siitä että lukija ymmärtää hänen tarinansa edes suurin piirtein samoin kuin hän itse, eikä luo teosta uudestaan esteettisesti haltioituneessa mielessään niin kuin suomalainen sarjakuvakriitikko joka myöntää lukeneensa liikaa sarjakuvaa ja virkistyy siksi mistä tahansa mikä on poikkeavaa ja rujoa. 

Hmm, omituista. Eihän tuo nyt mikään hankala albumi ole. Avoin kylläkin ja se toimii mielestäni hyvin ja perustellusti.

Ehkä sä Keijo olet opettanut liikaa.

[MarkoT]

Snobit kirjoittakoon toisilleen ja mullekki vähä.

Ei pitäisi kirjoitella väsyneenä. Kirjoitan kuitenkin. Ilmeisesti omat aivoni suodattavat sarjakuvakirjan sivuilta välittyvän viestin Keijon aivoista poikkeavalla tavalla. Keltaisten neekereiden nimitarinassa ei minusta jäänyt tarinallisesti mitään arvailujen varaan. Lukuunottamatta viitauksia ranskan historiaan mutta nekin tiedot saa ongittua helposti netistä. Ei pitäisi olla tänä päivänä mikään ihme juttu lukijalle. Esim. Mooren Helvetistä kirjoissahan on lopussa sivu tolkulla kirjoittajan selityksiä ja muussakin tuotannossa lähes joka sivulla korkea- tai matalakulttuuri viittauksia. Kirjan toinen tarina, Dyaa onkin sitten hankalampi. Sen vaikeaselkoisuuden ymmärrän. Olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla mikä avaustarinassa oli vaikea ymmärtää? En ymmärrä.

Myöskään kansi kommenttia en ymmärtänyt. Onko estetiikan tajuni oikeasti vieraantunut muusta maailmasta näin paljon? Minusta kansi on kaunis. Komea ja erittäin houkutteleva. Vaikuttava voisi olla paras adjektiivi.

Idea keltanokista sarjakuvakriitikoina on mielenkiintoinen. Limingan sarjakuvalinjan arvostelublogissahan ajatusta toteutetaan menestyksellä. Sivusto on viihdyttävä ja toimii tietyssä mielessä totuusseerumin tavoin. Hiukan myös totuus kuullaan lasten ja vähäjärkisten suusta tyyliin. Ehkä idea toimii parhaiten niille jotka aloittelevat sarjakuvaharrastusta. Mutta entä jo hiukan pidempään harrastaneet? Taitaa jäädä ihmetyksen ja naurujen jälkeen luu käteen? Jotain kuitenkin.

Joidenkin mielestä hyvä piirustus on vain silmänkääntötemppu jolla hämätään lukijaa. Peitetään käsikirjoituksen puutteita. Miksi on hyväksyttävämpää kirjoittaa hyvin ja piirtää huonosti kuin toisin päin? Itse pystyn nauttimaan hyvästä käsikirjoituksesta onnettomalla piirustuksella siinä missä hienosta piirustuksesta onnettomalla käsikirjoituksella. Parasta tietysti olisi jos molemmat osa-alueet olisivat mahtavia mutta niin käy harvoin. Minusta sarjakuva on kuvan ja tekstin summa. Kumpakaan ei ole toista tärkeämpi. Jotkut sarjakuvataiteilijat kehittyvät kirjoittajina (ideoijina) hitaammin ja piirtäjinä nopeammin. Jotkut ovat luonnostaan hyviä kirjoittamaan ja ideoimaan ja piirustustaidon oppiminen vie enemmän aikaa.

Keijon viimeinen lause tuntuu heijastelevan koko kvaakin yleistä mielipidettä, minkä vuoksi itse olen pidättäynyt kirjoittelemasta tälle foorumille. Alkaa jo kaduttaa että pitkän tauon jälkeen uskaltauduin mukaan. Keijo, perille ei ole vain yhtä tietä.

[KH]

Hmm, ensin ihmettelin, kun Keijo ei vastannut yhteenkään esittämääni suoraan kysymykseen...
..Mutta sitten kävi ilmi, ettei kysymys olutkaan enää Alagbésta vaan Keijon henk.koht traumoista, joilla ei ole mitään tekemistä Keltaisen neekerin kanssa:

Sarjakuvaopiskelijat tokaisevat mielellään, kun heidän tuotoksestaan löytää kohdan jota ei ymmärrä: "Se on lukijan häpeä." Vitut ole.

Ja tämän jälkeen minnuu jo oikeesti pelottaa oppilaitten hyvinvoinnin puolesta:

Ja Keltaiset neekerit -kansi muuten antaa vaikutelman hyökyvästä vihasta uteliasta, altruistista, pikkulihavaa sarjakuvaostajaa kohtaan.

[keijoahlqvist]

Eka tarina oli ymmärrettävä. Toinen jätti lukijan oman onnensa nojaan, ja se jätti tympeän loppumaun koko kirjalle.

Marko, olen pahoillani että makuasiat on mystinen juttu (jostakin pitäminen on totisesti opittua eikä geneettistä), mutta tuo kannen vastaväriyhdistely synnyttää joissakin migreenioireita, ei sitä silloin voi ihan pelkästään yleiskauniina pitää. Jos jotain on tehty kaupittavaksi, pitäisin järkevänä alentua kompromisseihin. Toisaalta kansi on ostajaystävällinen julistaessaan että "vaihtoehtosarjakuvaa - omalla vastuulla".

KH, et viittis poiketa asiasta ja ruveta sorkkimaan muissa kirjoittajissa näkemiäsi traumoja, se on todella yksi syy miksi keskustelufoorumi on pakko jättää. Eikö mulla ole lupa kirjoittaa sitä miltä minusta tuntuu, ilman että joku nimimerkkipiilottelija leimaa neurootikoksi ja opiskelijoiden uhkaajaksi?

[Lurker]

Onko sarjakuva niin vakava asia, että jos joku on siitä toista mieltä kuin itse, niin tämä toinen on väärässä?

[keijoahlqvist]

...opiskelijoiden jutuista en sano mitään. Niissä niitä kysymyksiä jää ehkä vääriin paikkoihin?

Massaviihde: 2+2=4
Opiskelija: 2+?=4
Hyvä: 2+2=?

Joo, niinhän se menee. Mutta "ammattilaistenkin" jutuissa jää kysymyksiä vääriin paikkoihin.

Sarjakuvan etu on että uudelleenlukeminen ja palailu kuuluu sen luonteeseen toisin kuin muihin kerrontataiteisiin jotka pitäisi saada kerralla perille.

Pitää tarjota tuota sarjakuvagebraa.

[KH]

KH, et viittis poiketa asiasta ja ruveta sorkkimaan muissa kirjoittajissa näkemiäsi traumoja, se on todella yksi syy miksi keskustelufoorumi on pakko jättää. Eikö mulla ole lupa kirjoittaa sitä miltä minusta tuntuu, ilman että joku nimimerkkipiilottelija leimaa neurootikoksi ja opiskelijoiden uhkaajaksi?

Ensinnäkään en ole mikään "nimimerkkipiilottelija", vaan olen kirjoittanut tänne samalla nikillä Kvaakin historian ensimmäisestä viikosta lähtien, aiemmin vain foorumsysteemi näytti meiliosoitteen (heikonen@mailpistesuomipistenet) kaikille.

Toisekseen, edes nimimerkkiyden ei pitäisi estää ketään käsittelemästä asioita asioina: sinä todellakin olit jättänyt vastaamatta kaikkiin kohtuullisisiin kysymyksiini - ja itse valitsit hyökkäävän tyylin snobeiksi ja neropateiksi nimittelyineen ja vitutteluineen. Eikö metsällä ole lupa vastata niin kuin sinne huudetaan?

Ehdotankin, että jatkat mielenkiintoisen asian puimista vastaamalla asiallisesti esimerkiksi esittämiini asiallisiin kysymyksiin - tai sitten lopetat valittamisen siitä että joku vastaa yhtä hyökkäävästi kuin itsekin.

[MarkoT]

Siinä vaiheessa kun artisti on kehittynyt tiettyyn pisteeseen ja saavuttanut potentiaalinsa, voidaan kai enää puhua vain maku asioista. Tarkoitukseni ei ole ollut haukkua kenenkään makua vaan pikemminkin selvittää miten oma maku sijoittuu kartalle. Kuvittelen edustavani vähemmistöä mutta kuinka pientä? Olisi hauska tietää kuinka moni sadasta ihmisestä pitää Keltaisten neekereiden kannesta. Ihan vain siksi että pystyisin hahmottamaan vallitsevan tilanteen. Kompromisseista olen Keijon kanssa samaa mieltä. Kun yleisö ei näytä ottavan millään yhtäkään askelta vastaan, on pakko tehdä jotain myönnytyksiä. Ja niin myös olemme tehneet. Ei se ole minusta mikään häpeä. Jos ei jousta, katkeaa. Mutta on myös tärkeää kuunnella omaa ääntään. Perille ei ole vain yhtä tietä. Omien ratkaisujen kautta onnistumiseen ei ole vain itselle palkitsevampi tie vaan silloin on lisäksi luotu jotain uutta mikä rikastuttaa meidän kaikkien kulttuuriperimää. Usein vain tapahtuu niin että omien ratkaisujen labyrinttia joutuu sahaamaan aika pitkään ja yrittämään monesti ennen kuin oikea polku ulos löytyy. Omaehtoinen työskentely on se asia mikä erottaa taiteilijan käsityöläisestä. Valtaosa Kaukoidän, Amerikan ja Euroopan sarjakuvasta (Marvel, DC, Blacksad,...) on tehty taitavien käsityöläisten voimin. Viihdettä ja rahaa tarvitaan. Se on ymmärrettävää. Opetustöiden perusteella väittäisin uuden suomalaisen sarjakuvasukupolven olevan huomattavasti enemmän kallellaan käsityöläisyyteen kuin aiemmat, enkä usko että menee kauaa kun voimme lukea pinoittain korkeatasoisia suomalaisia puhtaasti viihdesarjakuva-albumeita. Ehkä jopa pääsemme todistamaan sarjakuvateollisuuden syntyä Suomeen.

[Anssi Rauhala]

Siinä vaiheessa kun artisti on kehittynyt tiettyyn pisteeseen ja saavuttanut potentiaalinsa, voidaan kai enää puhua vain maku asioista...
 ... Olisi hauska tietää kuinka moni sadasta ihmisestä pitää Keltaisten neekereiden kannesta. Ihan vain siksi että pystyisin hahmottamaan vallitsevan tilanteen...

Laittakaa minut tilastoon: olen yksi sellainen, joka ei pidä tuosta kannesta. En muuten pidä myöskään ranskisversion kannesta.

Sisäsivuilta netissä esitelty materiaali näyttää lupaavalta (ja paljon houkuttelevammalta kuin kannet), ja sai minut suunnittelemaan opuksen lukemista heti, kun löydän sen Helsingin seudun kirjastoista.

[VillePee]

Lisättäköön tilastoihin:

Minun mielestäni kansi on kaunis ja innostaa tarkistamaan mistä on kysymys. Tarkistaessa selviää että hyvä albumihan se siellä.

[roju]

Minusta kansi on kiinnostava ja erilainen. Ei perinteinen sarjakuva-albumin kansi, mutta eipä ole perushuttua albumikaan. Kansi kertoo sisällöstä ja on silläkin tavalla onnistunut. Erottuu kaupan sarjakuvahyllyssä.