Mangan mestarit

[haplo]

Minä taas vihaan edelleen henkeen ja vereen kovakantisia.  Näin ison kirjan kanssa rakaisu hankaloittaa tankkaamisen etenemistä siitäkin syystä että tuommoista kovaa jötkälettä ei uskalla lukea sängyssä. Jos sattuu nukahtamaan niin voi herätä sokeana saatuaan kulman silmäänsä. 
Olihan siellä myös Jiro Taniguchi (Samurai Legend). Tezukan Dororo oli mainittuna vain tekijän bibliografiassa.

Samurai Legend pääsi unohtumaan tosiaan, oli vielä kirjoittamisen alussa muistissa...

Turha kai kovista kansista on alkaa vääntämään kättä, mutta kyllä ne näyttävät vaan hienoilta esim. verrattuna BTJ:n Pelintekijän käsikirjaan. (No, kyseisestä teoksesta puuttuivat kyllä myös kuvat, jotka olisivat olleet enemmän kuin tervetulleita.)

Kokonaisuutenahan Mangan mestarit oli hyvä kirja, ja mieltä lämmittävää on, että maastamme löytyy osaavia tekijöitä tällaiseen.

PS: Jokos on animeohjaajista kertova kirja tekeillä? Sehän kun on looginen seuraava askel tällä polulla...

[Jari Lehtinen]

PS: Jokos on animeohjaajista kertova kirja tekeillä? Sehän kun on looginen seuraava askel tällä polulla...

Asiaa katsellaan,

[pappa-sami]

Ostin Mangan mestarit kirjamessuilta. Kokonaisuutena mielenkiintoinen opus. Kuvia (tai mielellään kokonaisia sivuja) olisi mielestäni saanut olla paljon enemmän. Käännökset esim ranskan kielestä olisivat olleet mukava lisä. Varmaankin olisi tilausta Mangan maailmat tyyppiselle puhelinluettelolle, jossa useampi sivu kutakin sarjaa.

Jari Lehtisen esipuhetta lukiessani törmäsin seuraavaan:

"Ja ranskalainen sarjakuva oli sentään 80-luvulla vielä käsite"

Mielenkiintoinen aloitus. Mutta jatkoa ei seuraa vaan kappale loppuu kuin seinään. Kiinnostaisi kuulla mitä sitten tapahtui...

[rama]

Varmaankin olisi tilausta Mangan maailmat tyyppiselle puhelinluettelolle, jossa useampi sivu kutakin sarjaa.

Näinhän sitä saattaisi äkkiseltään luulla, mutta esm Ruotsissa Manga Mania lopetettiin kannattamattomana. Sen seuraaja Shoujo Star on suunnattu huomattavasti suppeammalle kohderyhmälle...

[pappa-sami]

Näinhän sitä saattaisi äkkiseltään luulla, mutta esm Ruotsissa Manga Mania lopetettiin kannattamattomana.

En tarkoittanut jatkuvasti ilmestyvää julkaisua vaan sellaista opusta kuin 80-luvulla ilmestynyt Sarjakuvan maailmat.

Eli 10-20 sivuisia näytteitä useasta sarjasta suomeksi käännettynä.

[rama]

En tarkoittanut jatkuvasti ilmestyvää julkaisua vaan sellaista opusta kuin 80-luvulla ilmestynyt Sarjakuvan maailmat.

Eli 10-20 sivuisia näytteitä useasta sarjasta suomeksi käännettynä.

Aah, vai sillai. Kyllä sellaisen opuksen hankkisi mielellään.

Mutta hämmästyttää kyllä vieläkin tuo Manga Manian kohtalo, jos pieni aiheesta poikkeaminen sallitaan. Se sisälsi kuitenkin monta hittisarjaa, ja oli todella halpa ja yksinkertainen tapa seurata kyseisiä sarjoja ruotsiksi.

[Reima Mäkinen]

Mutta hämmästyttää kyllä vieläkin tuo Manga Manian kohtalo, jos pieni aiheesta poikkeaminen sallitaan. Se sisälsi kuitenkin monta hittisarjaa, ja oli todella halpa ja yksinkertainen tapa seurata kyseisiä sarjoja ruotsiksi.

Outoa että se hämmästyttää, kun kuitenkin kerroit jo tossa aiemmassa viestissäsi mikä menesstyy. Siis Manga Mania taisi ampua haulikolla. Shonenin lisäksi oli ainakin seineniä. ...Ja vielä suurempi puute lehdessä, shojoa taisi olla aika vähän?

[rama]

Outoa että se hämmästyttää, kun kuitenkin kerroit jo tossa aiemmassa viestissäsi mikä menesstyy. Siis Manga Mania taisi ampua haulikolla. Shonenin lisäksi oli ainakin seineniä. ...Ja vielä suurempi puute lehdessä, shojoa taisi olla aika vähän?

Come again?

Puhun luonnollisestikin vain omista sekä tuttavapiirini lukutottumuksista, mutta suurin osa tuntemistani mangan suurkuluttajista ei lue vain sohjoa/shonenia/gekikaa jne. Siksi Manga Manian kaltaiset ”sekahedelmäsopat” ovat näppärä ja halpa tapa seurata monia eri sarjoja.

Luulen ettei sitä yksinkertaisesti saatu suuren yleisön tietoisuuteen tai saataville, vaan sitä markkinoitiin lähinnä tuolle sohjokohderyhmälle.

[Jiksi]

Kyllä kesäloma ja joutilaisuus on mukavaa. Niin sitä ehti viimein tarttua tähänkin. Harmi, että tämä tuli luettua parvekkeen tuolissa, kokemus olisi ansainnut pihakeinun maaseudun rauhassa.

Eli mukavasti yllätti, ennakko-odotukset kun olivat hieman nihkeät. Lopulta luin tämän kahden päivän aikana ja lisääkin olisi mennyt. Ansio tästä kuuluu tietenkin kirjoittajille, esittelyt ovat vetäviä ja taustoitus pätevää.

Kuumin kysymys on tietenkin valittujen tekijöiden lista ja aiemmin olin väärässä. Ei näitä ole valittu sen mukaan, kuka on myynyt eniten tai ketkä tunnetaan lännessä parhaimmin. Hieman näistä paistaa kirjoittajien mieltymykset lävitse, eikä alkupuheessa juuri kunnolla perustella ketä on huolittu mukaan ja millä perusteella. Ilahduttavasti valintaperusteet käyvät ilmi esittelyissä ja näin ummikkokin ymmärtää miksi Hayao Miyazaki tai henkilökohtainen inhokkini Kia Asamiya on juuri tähän opukseen päätynyt. Aina näin ei kuitenkaan tehdä, mikä harmittaa sietämättömästi. Valtaosa valinnoista on minulle itsestäänselvyyksiä ja yllätykset vain piristävät, mutta ummikko voi olla ajoittain ihmeissään. Kattaus on kuitenkin itsessään mainio: mukana on pari suomalaislukijoillekin tuttua, valtaosa harrastajien hyvin tuntemaa ja pari vähemmän tunnettua tekijää.

Ilmeisimmistä valinnoista olisi ehkä Katsuhiro Otomon ja Kazue Koiken voinut tunkea mukaan, erityisesti kun ensimmäinen mainitaan kahteen tai kolmeen otteeseen. Muutoin puuttuvat tekijät voi ymmärtää linjauksen puitteissa. Ehkä viimeisen kolmanneksen osalta linjaus hieman rönsyilee, kun mukaan on valittu edustajia ilmeisesti osittain vain siksi, että otos tärkeimmistä genreistä saatiin mukaan. Silti urheilu tuntuu hieman aliedustetulta.

Lähes putkeen luettuna tuntui kuin loppupuolella olisi kirjoittajalla ollut kiire saada homma kasaan. Mihinkään esittelyyn tai kirjoittajaan ei tätä voi kuitenkaan yksilöidä, joten tunne saattoi johtua sivujen vähenemisestä kaunniina kesäpäivänä. Kyllä tämä jatko-opuksen ansaitsee!

Erityisesti kiitosta kirjoittajat ansaitsevat siitä, että näkevät mangan kehityksen evoluutiona. Siinä tekijöitä ei nosteta pysyvästi jalustalle, vaan kyseessä markkinat ovat virta, josta tekijät nousevat ajoittain pinnalle - toiset pidemmäksi aikaa kuin toiset. Tällaista näkemystä ja käsittelyä kaivattaisiin vastaaviin opuksiin enemmän.

Jossain määrin teollisuudenalan ansaitsevaa kritiikkiä on kuitenkin jätetty esittämättä, vaikka ohimennen mainitaan kuinka shonen ja shojo ovatkin tarkoin rajattuja, eikä niiden sisällä sallita poikkeamia totutusta. Vastaavasti mangan uudistumista vaihtoehtoisten kanavien kautta on käytetty.

Kustannustoimittaja puolestaan saa kovimmat risut. Erityisesti Lehtinen on kiistämättömän pätevä mies, mutta tarvitsisi oikeissa kohdissa suitsista nykimistä. Osittain Lehtinen on tainnut hieman kierrättää vanhoja tekstejään ja teksti pomppii toisinaan kuin tajunnanvirta. Innokkuuden seurauksena lukija unohtuu heti alkupuheessa. Se ja jälkisanat ovatkin opuksen kurjinta antia, vaikka asiasisältö on kohdallaan. Termi scanlation esiintyy yhdellä sivulla, selitetään vasta eri yhteydessä toisaalla. Sisäpiirin vitsi lentää Vancouveriin ja sitä rataa. Tämä hymyilyttää minua, mutta varmasti nostaa piikit monella muulla pystyyn. Onneksi tekijäesittelyt ovat hyvin kasassa, niistä kun tärkein on opuksen kansien väliin koottu.

Pikku nitkutuksiin kuuluu, että "Takarazuka-show" mainitaan muitta mutkitta, jonka ymmärtää kyllä asiayhteydestä, mutta olisi ollut tarkemmin syytä avata. Toisen maailmansodan voi kirjoittaa pienellä, vaikka olikin suuri. Tässä nitkutukset sitten ovatkin, pääosin tuntemattomat käsitteet avataan pikku laatikoissa.

Suurempi marina tulee siitä, että tekijät ovat täydellisen vakuuttuneita, ettei suomen kieleen kuulu väliviivaa yhdyssanoihin, jotka on muodostettu vierasperäisistä sanoista. Tuloksena on "standardishojo", joka täytyy kolmeen kertaan tavata, ennen kuin sen hahmottaa. Tältä kai lukihäiriöstä kärsiviltä tuntuu.

Lisäksi formaattina tällainen leveä kahvipöytäopus ei ole paras mahdollinen, hukkatilaa tulee tolkuttomasti vaikka alkupuheessakin höpistään, kuinka näytöt (suhteeltaan 4:3) eivät lukemiseen sovi. Elämä on parasta ironiaa, vai kuinka sitä sanotaan.

Mainio opus tämä kuitenkin on, siitä kertoo vastaan väittämättä se, että opus tuli nielaistua kahdessa päivässä, ei hiljalleen ajan mittaan kuten odotin. Jos tähtiä annettaisiin, niitä tulisi neljä. Kirjoittajille viisi, kustannustoimittajan löperyydestä putoaa viimeinen pois. Odotamme jatkoa.