Päätin avata vielä oman aiheen tälle - nuorta verta kun tarvitaan pakkiin edelleen.
Kvaak.fi:n sisällöntuotanto ja ylläpito tapahtuu vapaaehtoisvoimin. Voit osallistua ja tukea palvelua yhdellä tai useammilla seuraavista tavoista:
- Tunnetko itsesi nettijournalistiksi? Kynä pysyy kädessä ja sinulla olisi aikaa ja mielenkiintoa kirjoitella palveluun uutisia, arvosteluja ja/tai artikkeleitakin ja saada ehkäpä jokunen arvostelusarjakuvakappalekin työstä korvaukseksi (mikäli kustantajat niitä nyt arvostelijoille intoutuvat lähettelemään)? Jos vastaus on kyllä, ylläpitoon on mahdollista päästä. ATK-insinöörin papereita et tarvitse, sillä kirjoitusten lisääminen onnistuu helposti www-pohjaisen käyttöliittymän kautta. Mikään työläs pesti ei ole kysymyksessä - sisältöä saa tuottaa vapaaseen tahtiin oman aikataulun puitteissa. Ota yhteyttä ja kerro itsestäsi ja laita vaikka mukaan pieni näyte kirjoituksistasi. Ota
yhteyttä.
- Tai kiinnostaako linkkihakemiston ylläpito? Ehdota hyviä sarjakuvalinkkejä hakemistoon
tästä. Kovemman kaliberin linkinlisääjille voidaan tarvittaessa tehdä omat tunnuksetkin, joiden avulla linkkejä voi myös muokata ja hyväksyä.
- Entäs haluaisitko valvoa tätä keskustelufoorumia sheriffinä? Kuntoudu asiallisena kirjoittajana ja vihjaise halukkuudestasi valvojaksi jossakin vaiheessa vaikkapa
tästä.
- Jos haluat tukea muulla tavoin Kvaak.fi -sarjakuvaportaalia, kilauta aiheesta kaverille tai lisää kotisivuillesi linkki tai
banneri.