Anne Muhosen Sydänääniä

[Irene]

Tästä omakustanteesta arvostelu julkaistu: http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=900

[J. Suominen]

Voiko tuota nimittää arvosteluksi, kun "kriitikko" vain toteaa ettei kuulu kohderyhmään? Jotain rotia ja työmoraalia. Lukijoiden aliarvioiminenkin on rumaa.

[Grezen]

Mä kyllä nauroin makeasti tuolle arvostelulle. Sana "masuasukki" saa minussakin aikaan välittömän oksetusreaktion.

Ja kumpikinhan ollaan Sallan kanssa synnytysikäisiä naisia, eli sikäli "kohderyhmää". Ei mun mielestä tarvitse olla raskaana arvostellakseen raskausaiheista sarjakuvaa.

Sydänäänet luen kyllä, jos kohdalle sattuu, vaikka välittömällä ostoslistalla ei olekaan.

[Jukka Laine]

Arvostelijoita voi arvostella täällä. Tiedän, ei ole kuvaava otsikko.

Jutellaan tässä ennemmin teoksesta.

[Pumpernik]

Olen tutustunut Anne Muhosen sydänääniin ja raskaana olleelle se menee kyllä hauskasti jakeluun, niin tuttua, suosittelen itselle tai lahjaksi!!

Oli kritiikintekijä kohderyhmää tai ei, niin toivottavasti ei kirjoita biologiaa liippavia juttuja. Hän itse myös kuuluu siihen nisäkäslajiin, jonka synnytys on vaivalloista (ja siispä riskaapelia) pään suuren koon vuoksi. Kritiikkejähän saa kirjoittaa kuka tahansa, ja eivätköhän useimmat lukijat tajua (vaikea synnytys- suuri pää- suuret aivot etc.) että kritiikki kertoo usein vähintään yhtä paljon kritiikin tehneestä henkilöstä kuin kritiikin kohteesta. Summa summarum, kritiikkikin laittoi nauramaan!

[Rami Selin]

Voiko tuota nimittää arvosteluksi, kun "kriitikko" vain toteaa ettei kuulu kohderyhmään? Jotain rotia ja työmoraalia. Lukijoiden aliarvioiminenkin on rumaa.

Surfin Joe kertoi ketjun, jossa voi arvostella kriitikoita. Yritän siis hyvin pikaisesti ja huomaamattomasti selittä Suomiselle jotain epämääräistä omaan päähäni tulvinutta ajatusta.

Arvostelijat ovat ihmisiä. Ihmiset kokevat asiat omalla tavallaan. Salla ei pitänyt sarjakuvaa itselleen sopivana, toisin kuin esimerkiksi raskaina oleville ja jo synnyttäneille. Hyvä näin. Ei sarjakuvaa tarvitse rakastaa tai vihata. Se ei välttämättä koske itseään.

Itsekin sarjakuvaa tekevänä sysäisin hieman "vastuuta" tekijälle (tämän boi helposti käsittää väärin, mutta kun en paremminkaan osaa asiaa muotoilla...), koska hän itse valikoi, kenelle Kvaakin arvoistelijosta teoksensa lähetti. Ehkäpä Timo Ronkainen olisi kyennyt samaistumaan synnyttäjän rooliin paremmin.

[Irene]

Salla ei pitänyt sarjakuvaa itselleen sopivana, toisin kuin esimerkiksi raskaina oleville ja jo synnyttäneille. Hyvä näin. Ei sarjakuvaa tarvitse rakastaa tai vihata. Se ei välttämättä koske itseään.

Minusta raskaana oleminen ja synnyttäminen on noin yleisesti ottaen kiinnostava aihe ja olen lukenut hyviä kuvauksia aiheesta. Taiteessa haasteena lienee aina, voiko laajentaa omaa yksityistä kokemustaan yleisellä tasolla kiinnostavaksi. Esimerkiksi sota on hyvä esimerkki. On sotakuvauksia, joihin kuka tahansa voi samaistua, vaikkei olisi sodassa ollutkaan. Sitten on sotakuvauksia, jotka ovat vain sotaveteraanien mielestä kiinnostavia.

Mutta taideteokselle lienee aina ansioksi, että se herättää lukijassaan voimakkaita tunteita ja saa tämän pohtimaan asioita ja muodostamaan erilaisia ajatusketjuja. Sydänääniä vaikutti minuun tässä suhteessa erittäin voimakkaasti, harvoin olen moisen tunnereaktion vallassa ollut ensilukeman jälkeen. Mietin jo saamani palautteen perusteella, että pitäisikö minun käydä täydentämässä tuohon juttuuni lisää näitä pohdintojani, mutta ehkä se kuuluisi enemmän jo tuolle kolumniosastolle, tai sitten sinne Vauva-lehteen, mikä lienee jo melkoinen "oikean äitiyden" taistelutanner jo nyt.

Arvostelunahan tuo todellakin on huono, onko sitten huonokin "arvostelu" parempi kuin ei arvostelua ollenkaan, sitä voi jokainen taiteilija pohtia tykönään. Itse ajattelin, että parempi nostaa naispuolisen tekijän intiimiä aihetta käsittelevä omakustanne esille edes tällä tavalla. Ja paras tapa osoittaa mieltään lienee se, että pistää Annelle yksityisviestiä ja tilaa tämän omakustanteen oman mielipiteensä muodostamista varten. Ja kuten tulikin sanottua, lahjakirjaksi sopinee useimmille odottajille hyvin, poislukien ehkä ne vahinkolaakista paksuksi pamahtaneet, aborttia harkitsevat naiset...

Olisipa muuten mielenkiintoista lukea ihan vaan vertailun vuoksi 48 sivua miehen tarinaa siittämisen, hedelmöittämisen ja uuden elämän luomisen riemusta. Vastahan lehdessäkin oli 79-vuotias isäksi tullut mies. Ei moiseen kukaan nainen pysty!

[J. Suominen]

Olisipa muuten mielenkiintoista lukea ihan vaan vertailun vuoksi 48 sivua miehen tarinaa siittämisen, hedelmöittämisen ja uuden elämän luomisen riemusta.

Happy Horsen pojat heti töihin!

[J. Suominen]

Arvostelijat ovat ihmisiä. Ihmiset kokevat asiat omalla tavallaan. Salla ei pitänyt sarjakuvaa itselleen sopivana, toisin kuin esimerkiksi raskaina oleville ja jo synnyttäneille. Hyvä näin. Ei sarjakuvaa tarvitse rakastaa tai vihata. Se ei välttämättä koske itseään.

Itsekin sarjakuvaa tekevänä sysäisin hieman "vastuuta" tekijälle (tämän boi helposti käsittää väärin, mutta kun en paremminkaan osaa asiaa muotoilla...), koska hän itse valikoi, kenelle Kvaakin arvoistelijosta teoksensa lähetti.

Valvojat editoikoot vastaukseni yhteen putkeen, jos katsovat sen tarpeelliseksi.

"Sydänääniä" on nyt todella pikaisesti tsekattu ja hulvattomaksi havaittu. Mutta asiaan:

Mielestäni yksittäisen kritiikin kommentaari kuuluu kritisoitavan teoksen kohdalle, eikä osastoon kriitikkojen kritisointi. Ja tietysti kritiikki on yhden ihmisen mielipide ja taidekokemuksen kuvaus, mutta jos yli puolet arvostelusta on gonzoilua, niin sitten liikutaan jo rajalla (julkaisukanavasta riippuen, tiätty). Tilityspainotteinen kritiikki voisi olla vaikka krilitystä. Tietysti arvostelulla oli huumoriarvonsa, mutta silti minusta sen lukemiseen käyttämäni aika meni hukkaan. Nyt saan tasoitusta, kun muutkin hukkaavat aikaansa kyseisen arvostelun tähden. (Hymiöitä harrastavat voivat tähän kuvitella jonkinlaisen aurinkolaseja käyttävän tuulettavan pirun, joka hukkaa aikaansa.)

Elikkästä (melkein) lyhyesti ja ytimekkäästi: En saanut arvostelusta irti muuta kuin sen, että Sallan mielestä päästäiset ja ihmiset ovat pauttiarallaa yhtä jännittäviä, ja että teos on ihan kiva, jos synnyttämisjutskat nappaavat. Tämä on sarjakuvafoorumi, jossa sarjakuvakritiikille on printtimedioita enemmän tilaa, eli pikkaisen voisi vaikka satunnaisia lukijoita hemmotella vaikka vertailulla muihin samaa aihetta käsitelleisiin artisteihin/teoksiin, kun niitä kerran on luettukin. Satunnaisempiakin lukijoita täällä toivottavasti käy, eikä niiden voi olettaa tietävän, että Anne Muhonen olisi niin halutessaan voinut lähettää lähettää teoksensa synnyttämiseen neutraalimmin suhtautuvalle taholle.

Mutta kuten Sallakin kommentoi: Any publicity is good publicity! Terkut ex-masuasukille!

[Irene]

Omasta puolestani kuittaan, että onpas todella hyödyllistä saada palautetta, välillä hyvää ja välillä huonoa. Lehtikirjoittamisesta nimittäin saa äärimmäisen harvoin minkään sortin palautetta, ja silloin meinaa välillä turtua, jos tuntuu siltä, että ihan sama mitä rustailee, ei ketään kiinnosta.

Jatkossa jos osalleni sattuu julkaisu, josta tunnen ettei minulla ole siitä järkevää sanottavaa, niin pitänee nähdä itse vähän enemmän vaivaa että tarjoaisi sitä jonkun sellaisen kirjoitettavaksi, joka saattaisi aiheesta enemmän irti saada.

Tosin viimeksi tänään päästin käsistäni lyhyen ja jokseenkin epäsyvällisen arvostelun, kun Sammakko postitti Tassutellenia ja sen luki vartissa ja kirjoitti mielipiteensä kymmenessä minuutissa... En saanut edes lehtiarvostelun minimimerkkimäärää täyteen! Mutta ajattelin että eiköhän Norpatinkin tuotoilla jo aika monta epäkaupallista runoilijaa vedetä Sammakon listoille, joten jospa siihenkin pätisi tuo viimeksimainittu sitaatti julkisuuden lajeista. Katsotaan nyt meneekö lehdessä läpi.

ps. Jos Happy Horse saa aikaiseksi tarinan, vaadin, että siittiöitä sanotaan palliasukeiksi.

[J. Suominen]

Lehtikirjoittamisesta nimittäin saa äärimmäisen harvoin minkään sortin palautetta, ja silloin meinaa välillä turtua, jos tuntuu siltä, että ihan sama mitä rustailee, ei ketään kiinnosta.

ps. Jos Happy Horse saa aikaiseksi tarinan, vaadin, että siittiöitä sanotaan palliasukeiksi.

Jep. Turtuneena alkaa kirjoitella liikaakin omaksi huvikseen. Onneksi aina joskus joku sanoo jotain...

Munasukki?

[kaltsu]

Hehehe mulla tulee tästä keskustelusta väistämättä mieleen Annen omat arvostelut tänne Kvaakkiin jotka saattoivat olla vaikkapa tällaisia:

http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=153

[keijoahlqvist]

Kochalkan Cute Manifestossa lässytetään lapsen saannin ihanuudesta miehen näkökulmasta. En arvioi sitä tässä koska en kuulu kohderyhmään. Kyseisen teoksen kaksi esipuhetta ovat lukemisen arvoisia.

Kaltsun viittaus oli kans sopivahko.

[Matti Karjalainen]

Jos Muhosen "Sydänääniä" on edes puoliksi sitä tasoa kuin "Ada", niin täytyypä ottaa tutustuttavien sarjakuvien alati kasvavalle listalle.

Sarjakuvafestivaaleilta tarttui mukaan sekä Adan ensimmäinen numero (josta oli nyt riemukseni otettu uusintapainos) että tuorein nelososa. Muhonen kertoo särkyneistä sydämistä, masennuksesta, itsemurhasta ja muista vaikeista asioista äärimmäisen koskettavasti, ja olen pitänyt myös sarjakuvan visuaalisesta ilmeestä. En tunne raskaampaa musiikkia riittävän hyvin saadakseni kaikkea irti biisiviitteistä, mutta onneksi lehtien lopusta löytyi ns. diskografia.

Ja tosiaan: sarjakuvafestivaaleilla olin kysyä takanani seisseeltä nuorelta naiselta, mistä tämä oli hankkinut hienon Ada-paidan, mutta ujostelin sen verran etten sitten tehnytkään sitä. No, kun sarjakuvataiteilijat sitten nousivat lavalle Kylli-täti -kisaa varten, tajusin kyseessä olleen Anne Muhosen... Olin kaiketi kuvitellut Annen olevan ulkonäöltäänkin Adan kaksoisolento tai jotain. 

Signeerauksen albumiini tulin kuitenkin kysyneeksi ja sellaisen sainkin, pienellä piirroksella varustettuna. Kiitos vaan siihen suuntaan.

[Timo Ronkainen]

Ehkäpä Timo Ronkainen olisi kyennyt samaistumaan synnyttäjän rooliin paremmin.

No jotta tuota, öh... hehee...  Ironiaako, satiiria...?
Olisin kyllä katsonut ehkä kokonaan jonkun muun mutkan kautta. Olisin varmaankin verrannut muihin saman aihepiirin tuotoksiin ja koittanut semmosia vaikka tiheällä kammalla etsiä. Tunnetuimpana esimerkkinä pyörii varmaan Baby Blues, vaikka meneekin synnytyksen jälkeiseen aikaan eli vähän ohi. Vaikeahko pala kyllä, myönnetään, olis ollu. Vaikea näin lukemattomana sanoa.
Adat ovat kyllä olleet kaikki mainioita.

Timo