Kundipimu kakkonen on huijausnumero! Siinä oli pitkä nalletarina, jonka olin lukenut aiemminkin.
Pahoittelen jos nalletarina tuntui huijaukselta sen jo lukeneista. Luulen kuitenkin, että on myös paljon ihmisiä, jotka eivät tähän raastavaan riippuvuuden ja yksinäisyyden kuvaukseen ole tutustuneet.
Hyvä numero, vaikkei puuhasivuja ollutkaan.
Pistetään muistiin, että seuraavaan numeroon taas puuhasivut.
Tähtityttö-kuva, josta haluaisin A3-kokoisen julisteen.
Alustavissa suunnitelmissa on välähdellyt tähtityttökalenterin kokoaminen, sitten kun kundipimua on ilmestynyt kaksitoista numeroa.