Nyt juuri ilmestyi kovakantinen setti Agatha Christien teosten sarjakuvasovituksia. BBCkin aiheesta hehkutti, ja Akateemisessa näitä näyttää jo olevan. Niinkin on modernia meno Brittilässä. Kolmenkymmenen vuoden sisällä luvassa varmaankin Harry Potterin sarjakuvatulkintaa.
Meidänkin kirjastosta noita löytyy, mutta ei niitä oikein uskalla suositella ainakaan Kuolema Niilillä ja Idän pikajunan arvoituksen perusteella. Lukemisesta jäi sellainen harppomisen maku, eli kaikki tapahtumat piti ahtaa tiettyyn sivumäärään. Ihan hyvännäköistä jälkeähän albumeissa oli, mutta sovitus ei vain oikein vakuuttanut käsikirjoituksen puolesta. Ei edes jaksanut pähkäillä, että kuka on murhaaja. Christien kirjoja en ole lukenut, mutta uskoisin, että niiden lukeminen olisi miellyttävämpi kokemus. Tai sitten hommaa Hercule Poirot -boksin ja katsoo seikkailut töllöstö. Niitä on tullut toisinaan katsottua ja muistini mukaan ne toimivat hieman paremmin kuin nuo sarjakuvat.