Toivottavasti aiheen nosto ei aiheuta taas "animalia ja ne muut semmoset on paskaa" -keskustelua. Eli tästä alpparista ei kai ole ollut täällä mitään juttua vielä:
Animalia 09.11.2007 kello 10.58Animalian uusi sarjakuvakirja ottaa osuvasti kantaa tehotuotantoon
Eläinsuojeluliitto Animalia on julkaissut lihan, maidon ja kananmunien tehotuotantoon kriittisesti kantaaottavan sarjakuva-albumin. Halpaa Makkaraa –nimiseen sarjakuvakirjaan on koottu töitä Animalian viime kesäisen sarjakuvakilpailun parhaimmistosta. Mukana on myös tunnettujen sarjakuvataiteilijoiden, kuten Milla Paloniemen ja Harri Vaalion sarjakuvia.
Animalia järjesti kesällä 2007 avoimen sarjakuvakilpailun, jossa haettiin tehotuotantoon kriittisesti suhtautuvia töitä. Parissa kuukaudessa kilpailuun kertyi lähes 60 osanottajaa. Osallistujien ikäjakauma oli laaja ja kilpailuun osallistuivat niin miehet kuin naiset. Tyylejä oli niin perinteisestä sarjakuvasta mangaan, humoristisista stripeistä kokeellisempaan mykkäsarjakuvaan.
Kilpailun voittajaksi valittiin Tuomas Kärkkäisen Eläinkirja-niminen sarjakuva ja toiseksi sijoittui Petri Hanninin Pedot-niminen sarjakuva. Tuomaristo luonnehti Kärkkäisen työtä tarinaltaan oivaltavaksi ja graafiselta ilmeeltään ammattimaiseksi työksi. Hanninin työtä kiiteltiin tarinan monikerroksisuudesta ja yhteiskunnallisesta kriittisyydestä. Tuomariston puheenjohtajana toimi sarjakuvataiteilija Kaisa Leka.
Sarjakuvan keinoin Animalia haluaa herättää yhä uusia kuluttajia terveeseen kritiikkiin nykyistä elintarvikkeiden tehotuotantoa kohtaan. 54-sivuinen kirja on kriittisyydessäänkin värikäs ja viihdyttävä lukupaketti. Sarjakuvissa puhutaan erityisesti siitä, mikä julkisuudessa jää usein vähälle huomiolle: Mistä ruokamme tulee? Miten todella voivat tuotannon alkupäässä olevat eläimet? Monipuolisuudessaan kirja sopii kaikille eläinten, ympäristön, vihreän kuluttamisen ja kantaaottavan sarjakuvan ystäville.
Kirjan kansikuva nähtävissä:
http://www.animalia.fi/Default.aspx?tabid=3071Kirjaa voi tilata Animaliasta (ovh 13 €/ jäsenet 12 €),
animalia@animalia.fi