Marko Turunen

[Petteri Oja]

Turusen tuotantoon tutustumattomille suosittelisin itse aloitusalbumiksi tuoretta Lihat puntarissa. Mulla on ollut vaikeuksia päästä sisälle joihinkin Markon varhaisempiin teoksiin, mutta tämä kolahti kympillä.  Muinoin Like Uutisista äimistellyt painistripitkin toimivat erittäin hyvin muun kokonaisuuden joukossa.

[Anssi Rauhala]

Uusinta en onnistunut löytämään lähikirjastosta, mutta aiemmista teoksista lainasin Sienimetsä, Rakkautta Viimeisellä Silmäyksellä ja Kuolema Kulkee Kintereillä -opukset. Viimeisimmän olinkin lukenut jo joskus aikaisemmin, mutta unohtanut sitten lukeneeni. Sellaista sattuu.

Ollakseen niinkin vähän dialogia käyttävä sarjakuvataiteilija tuntuisi Turunen näkevän kiitettävästi vaivaa tarinoittensa käsikirjoitukseen. Paljon parempaa on juonenkuljetus Turusen outoiluissa kuin esim. toisaalla Kvaakissa moittimassani Jarno Latva-Nikkolan Tunteiden maisterissa. Draamallista jännitettä, enemmän tai vähemmän kuumaa tunteen paloa ja komiikan outoa hohtoa riittää näissä. Ja, mikä silmissäni ei suinkaan ole vähäinen asia, Turunen osaa piirtää ja suunnitella sivuistaan graafisesti erinomaisen hienoja.

Valitettavasti budjettini ei salli minun ostaa vielä ainakaan kuukauteen yhtään mitään, saati sarjakuvia, muuten olisin kohtsillään sanomassa jotain relevanttia Lihoista Puntarissakin. On vain odotettava sen palautuvan kirjaston hyllyyn. (Ei, en tee varausta: se maksaa tällä hetkellä liikaa.)

Kuitenkin kaikitenkin. Marko Turunen on selvästikin työhönsä antaumuksella paneutuva sarjakuvataiteilija. Hänelle toivotan kunniaa ja mainetta yhä laajenevassa määrin.

[petteri tikkanen]

Hänelle toivotan kunniaa ja mainetta yhä laajenevassa määrin.

Marko Turunen on kuningas.

[MarkoT]

Marko Turunen on kuningas.

Marko Tapani Kuningas (toinen nimeni on oikeasti Tapani).

Te olette ihan liian kilttejä. Tai sitten vain kettuilette.

M

[Matti Karjalainen]

Olin aikaisemmin maininnut tässä viestiketjussa, etten tunne Marko Turusen tuotantoa juuri ollenkaan, mutta miehen tekemiä painiepisodeja oli tullut kuitenkin luettua Johnny Knigasta. Nyt luin vihdoin ja viimein "Lihat puntarissa" -sarjakuvan kokonaisuudessaan läpi lainattuani opuksen kirjastosta.

No, "Lihat puntarissa" oli ihan kohtalaisen hyvä albumi. Turusen tyyli on positiivisessa mielessä omaperäinen ja miellyttää ainakin minun silmääni, ja samaa voi sanoa värimaailmasta. Sarjakuvan suurimmat ansiot sisältyvätkin ehkä tähän visuaaliseen puoleen, sillä itse sukusaagasta en saanut kauheasti irti. Se oli vähän tälläistä inhorealistista suomalaista arkielämää, joka olisi sinänsä voinut kiinnostaa, mutta Liisa, Kalevi ja kumppanit jäivät kuitenkin henkilöinä sen verran etäisiksi, ettei mitään suurempaa tunnesidettä niihin päässyt syntymään. Jäin miettimään, miten tarina olisi toiminut ihmishahmoin kerrottuna.

Parasta antia olivat mielestäni painitarinat, joiden sisältämä huumori hakee omalaatuisuudessaan vertaansa. Lakonisten urheiluselostusten ja molskilla kamppailevien absurdien eläinparien yhdistelmä kolahti allekirjoittaneeseen ihan kympillä. "Voitin rotan ajassa 5:12. Dalmatiankoira Ruotsista luovutti".

[villeranta]

Oon tainnut huudella tästä muualla tarpeeksi, mutta minusta Lihat puntarissa oli paitsi REIPPAASTI Markon paras kirja tähän mennessä, myös ehdottomasti paras sarjakuvateos viime vuonna. Tai moneen vuoteen.

En yhdy valitteluun henkiöhahmojen vaikeasti samastuttavuudesta (yllä). Lihojen kerronta on vieraannutettua, eikä yritä vedota lukijan tunteisiin halvalla sentimentaalisuudella, draamallisilla kikoilla tai kyynelehtivillä hahmoilla. Lihojen suvun jäsenille tapahtuu asioita, jotka jokainen tunnistaa hirvittäviksi. Jyrki Heikkisen kanssa oltiin tippa linssissä pelkästään, kun muisteltiin toisillemme tätä lukukokemusta.

Näennäinen strippimuoto on minusta hieno, mutta kirjan koko on pieni. Minusta liian pieni.

[Matti Karjalainen]

Lihojen kerronta on vieraannutettua, eikä yritä vedota lukijan tunteisiin halvalla sentimentaalisuudella, draamallisilla kikoilla tai kyynelehtivillä hahmoilla. Lihojen suvun jäsenille tapahtuu asioita, jotka jokainen tunnistaa hirvittäviksi.

Kieltämättä "Vieraannutettu kerronta" sopii tähän yhteyteen kuin nyrkki siihen kuuluisaan silmään. Se on tyylikeinona parhaimmillaan todella onnistunut, mutta tässä tapauksessa olisin ehkä kaivannut mukaan vähäsen tarttumapintaa, jotakin mikä olisi tuonut sukutarinan hahmot lähemmäksi lukijaa - millä ei vielä mielestäni ole mitään tekemistä halvan sentimentaalisuuden kanssa, mikäli kertoja vain osaa hommansa.

Lihojen suvulle tapahtuvat asiat tunnistaa toki hirvittäviksi, mutta niinhän se on sanomalehtien hirvikolarista kertovan pikku-uutisten kanssakin. Se kuitenkin aiheuttaa melko laimean tunnereaktion verrattuna siihen jos kyseinen uutinen kertoisi itselle läheisistä ihmisistä.

No, niin tai näin, sarjakuva oli kuitenkin laadukas ja lukukokemuksena parempi kuin moni muu viimevuotinen uutuus.

[sebastian]

Lihat puntarissa on albumi minunkin makuun.

[Grezen]

En yhdy valitteluun henkiöhahmojen vaikeasti samastuttavuudesta (yllä). Lihojen kerronta on vieraannutettua, eikä yritä vedota lukijan tunteisiin halvalla sentimentaalisuudella, draamallisilla kikoilla tai kyynelehtivillä hahmoilla.

Jep. Mulle juuri tuo vieraannutusmetodi kolahti samalla tapaa kuin Shaun Tanin Arrivalissa. Itse pystyn ainakin samastumaan tarinaan ja kokemaan Suuria Tunteita paremmin, kun päähenkilö on joku geneerinen matti tai maija meikäläinen. Eläinhahmoisuus on sitten ehkä tässä albumissa se ekstrasympatiapisteitä tuova juttu. Surullinen koira on liikuttava jo ihan mielikuvana, tarvitsematta tietää, miksi koira on surullinen.

Mutta tämä on katsoakseni ihan makuasia. Toisille taas iskevät paremmin lähelle tulevat, persoonalliset henkilöhahmot. Ei sekään huono asia ole.

[Anssi Rauhala]

... Mulle juuri tuo vieraannutusmetodi kolahti ...

...Mutta tämä on katsoakseni ihan makuasia. Toisille taas iskevät paremmin lähelle tulevat, persoonalliset henkilöhahmot. Ei sekään huono asia ole.

No hyvä, jos se ei ole huono asia: sitten ei minunkaan tarvitse muuttaa mieltäni.

Nimittäin mielestäni Turusen Muukalais- ja R-Rautanais-tarinat olivat parempia tarinoita kuin Lihojen pöytäkirjamainen "Koira syntyy. Koira kärsii. Koira painii. Koira sairastaa. Koira kuolee" -narratiivi. Pidin myös enemmän varhaisempien sarjakuvien piirrosjäljestä, mutta uusikin on kuvituksena hienoa, omalla tavallaan.

Ja, kuten lienen toisaallakin sanonut, Marko Turunen on tekijä, joka näyttää oikeasti uhraavan aikaa, vaivaa ja aivotyötä käsikirjoituksiinsa ja niiden kehittelyyn. Oikaiskaa, jos puhun läpiä päähäni.

[villeranta]

No hyvä, jos se ei ole huono asia: sitten ei minunkaan tarvitse muuttaa mieltäni.

Joo, näinhän se on, munkin mielestä, ettei tartte kaikesta tykätä, jos ei tykkää, saa olla tykkäämättä, ja lukea sitten sellaista, josta oikeasti tykkää.
 

[kaltsu]

Lihat puntarissa jakaa kansaa ja herättää keskustelua. Mikäs sen hienompaa, kun sangen moni on teoksen lukenutkin.

Mä kuulun siihen joukkoon jotka teos jätti aika kylmäks. En varmaan osannut uppoutua tarinaan kun mua häiritsi tapa millä sitä kuljetettiin, lähinnä siis tekstin voimalla*. Kuvat tuntuivat pelkiltä koristeilta joista niistäkään ei päässyt täysin mitoin nauttimaan julkaisukoon ollessa liian pieni ja painojäljenkin ollessa jotenkin tuhnuinen.

Aivan liian lukuisat painiepisodit katkaisivat viimeistään kaikelta tarinankerronnalta rytmin ja lennon. En tosin tiedä pitäisikö Lihat puntarissa-teoksesta yrittää nauttia hiukan toisesta vinkkelistä, hiukan absurdimpaa pilkettä silmäkulmassaan. Tällä haavaa pidän kyseisiä episodeja kuitenkin niinä hetkinä kun opus ampuu itseään lopullisesti jalkaan.

Vähän torsoksi jäi siis lukukokemus mun kohdalla mut ehkäpä mä vaan odotin liikoja ja teoksen kaikenpuolinen hienous avautuu kun luen sen uudempaan kertaan.


^{* Tahdon vielä korostaa että minusta on huomattavan paljon vaativampaa ja kunnioitettavampaa kuljettaa tarinaa ihan kuvallisesti ja dialogin voimalla kuin raskaiden tekstipalkkien avulla. Mut joo. Tää on varmaan joku mun oma henkilökohtanen vamma. Sitä samaa tautia joka saa sylkemään kirjamessuja päin.}

[kaltsu]

Pitää muuten lisätä sen verran että oon tarkastellu Lihat puntarissa teosta aika subjektiiviselta kantilta ja halunnu hiukan väkisinki  kritisoida teosta pelkkien kehujen vastapainoksi, mahdollisesti jopa potkiakseni Markoa ja muita miettimään millä tavalla tarinaa voidaan ja pitää kertoa. Objektiivisesti ajatellen oikeaa tapaa ei tietenkään ole ja kyseessä on kuitenkin viime vuoden parhaita sarjakuvia. Jos oikeen haluais vaahdota niin voisi sanoa että oli pienimuotonen katastrofi ettei (tämäkään) ollu sarjisfinlandiaehdokkaiden kärkikymmenikössä.

Elitismistä nussuttaville höpönassuille haluan korostaa että sarjakuvia voi oikein hyvin arvottaa myös objektiivisesti, ja pitääkin. Selkeää, yksiulotteista totuutta ei tietenkää oo olemassa mutta sitä kohden pyrkiminen on kuitenkin parempi ajatus ku ahdasmielinen ja ennakkoluuloinen omassa paskassaan rypeminen.

[Petteri Oja]

Turusen keväällä ilmestynyt kirja Supernormal ei ole herättänyt ihan samalla tavalla keskustelua kuin Lihat puntarissa... Harmi, se on nimittäin varsin mainio kirja, joskin tyystin erilainen kuin Lihis. Yli 400 sivua (!) lyhyitä tarinoita muutamien vuosien takaa.

Marko teki aikoinaan kahta omakustannesarjaa, Superia ja Normalia. Nimiensä mukaisesti ensinmainittu kertoi supervoimaisista henkilöistä ja jälkimmäinen ei-supervoimaisista. Supernormaliin on koottu molemmat sarjat. Neljäänsataan sivuun mahtuu vähän kaikenlaista omituisista supersankarijutuista aina sinisen pingviinin seikkailuista kertovaan fotonovelliin. Jokainen juttu ei uponnut, mutta varsin moni kyllä. Mukavasti sujui pari iltaa tämän parissa.

Tuli Super-juttuja lukiessa mieleen semmoinen ajatus, että olisi hauskaa nähdä Turunen kuvittamassa vaikka jotain MKKPicturesin supersankarilehteä tai miksei Egmontin korkkareita. Amerikassa Turusta olisi varmaan jo kosiskeltu Marvelille... 

[Petteri Oja]

Lieneeköhän Supernormalia lukenut täällä kukaan muu kuin minä..?

Jos sen paksuus hirvittää niin tuorein Turus-julkaisu Ufoja Lahdessa on helpommin lähestyttävä. Se on neliosainen lehti, jonka eka numero on saatavilla näinä päivinä.

Alppareista tuttu Muukalainen siinä yrittää selviytyä elämästään. Aika hauskaa, että vaikka Turunen piirtää supersankareita ja avaruusolentoja niin käytännössä tarinat ovat hyvin maanläheisiä ja dokumentoivat todellisia tapahtumia.

Omia suosikkejani ovat Tohtori Outotauti -tarinat, joiden lähteenä on kaikesta päätellen käytetty Hans Nisseniä.