Sarjakuva-Finlandia ja sarjakuvan arvostus

[Irene]

Siinä tapauksessa sekä sun kulttuurista kirjoittavana että Apusen kannattaisi oikeasti tutustua taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan ongelmiin eikä ampua ilmiötä puskasta ohi. Apusen kirjoituksesta paistaa tietämättömyys siitä mistä tämän aiheen tiimoilta on viime aikoina keskusteltu ja oltu muuten aktiivisia. Mieltä saa olla mitä haluaa, fiksusta käy jos viitsii perustella, mutta kyllä aiheeseen pitää sen verran perehtyä, että kannanotot osallistuvat käynnissä olevaan keskusteluun eivätkä ole vain tuollaisia miljoonaan kertaa kuultuja populistisia heittoja. Populismi on laiskaa ajattelua. Joko sanojansa tai kuulijan.

Tottapa puhut. Tuo kirjoitus olisi paikallaan kolumnin eikä pääkirjoituksen paikalla.

Taiteilijoiden sosiaaliturva-keskustelua olen seurannut sivusta, ja kyllähän siitä tuntuu epäkohtia löytyvän. Mulla vain on ehkä sikäli typerä(??) asenne tähän, että olen sitä mieltä että Suomessa on aika lailla valinnan varaa sen suhteen, mille alalle kouluttautuu, ja pienellä vaivannäöllä on mahdollisuus tehdä jonkinlainen lyhyen ajan ennuste eri alojen työllisyys- ja palkkanäkymistä.

Siksi minun ratkaisuni puolivalmiina historiantutkijana oli lähteä opiskelemaan DI:ksi, sen sijaan että olisin valmistunut työttömäksi historiantutkijaksi. Mutta mikäpä minä olen erittelemään, kenelle se taiteen teko todella on niin suuri kutsumusammatti, että mieluummin elää pienillä tuloilla kuin lähtisi tekemään leipätyönään jotain, jolla elättää itsensä säällisellä tavalla.

Taidetta toki kulutan ja nautiskelen aktiivisesti, joten sinänsä intresseissäni on ilman muuta se, että suomalaista taidetta jatkossakin syntyy.

[JanneT]

Taiteilijoiden sosiaaliturva-keskustelua olen seurannut sivusta, ja kyllähän siitä tuntuu epäkohtia löytyvän. Mulla vain on ehkä sikäli typerä(??) asenne tähän, että olen sitä mieltä että Suomessa on aika lailla valinnan varaa sen suhteen, mille alalle kouluttautuu, ja pienellä vaivannäöllä on mahdollisuus tehdä jonkinlainen lyhyen ajan ennuste eri alojen työllisyys- ja palkkanäkymistä.

Nojoo... osittain olen samaa mieltä. Kulttuuria pitää kyllä tukea, eikä se aivan 100%sti vertaudu mielestäni yritysten tulosvastuullisuuteen. Mielestäni esimerkiksi taide-alojen ylikoulutus on kuitenkin vastuutonta ja edustaa erikoista matematiikkaa, sillä kaikille ei vain riitä töitä. Eikä alaa voi toki pitää hengissä pelkkien apurahojen turvin. Silti jos alalta löytyy epäkohtia työttömyysturvan, eläkekertymien tai ylipäätään minkä tahansa asian puolesta pitäisi niitä lähtökohtaisesti pyrkiä ratkaisemaan. Ajattelutapa "voithan vaihtaa alaa" ratkaisee ainoastaan liiallisen suosion ongelmaa, ei muita epäkohtia 

[Irene]

Silti jos alalta löytyy epäkohtia työttömyysturvan, eläkekertymien tai ylipäätään minkä tahansa asian puolesta pitäisi niitä lähtökohtaisesti pyrkiä ratkaisemaan.

Olen samaa mieltä.

Ajattelutapa "voithan vaihtaa alaa" ratkaisee ainoastaan liiallisen suosion ongelmaa, ei muita epäkohtia 

Joo. Esimerkiksi Veikko Huovinen (julkaistuja teoksia vuosilta 1950-2007) teki taiteen kuluttajien kannalta taatusti oikean ratkaisun kun panosti kirjoittamiseen eikä metsänhoitoon. Vaikka varmasti olisi ihan hyvä metsänhoitaja ollut. Ja kyllähän Kata Kärkkäisenkin kirjoista varmasti moni tykkää, vaikka IMHO on ollutkin parempi alastonmalli kuin kirjailija.

[roju]

Kommenttina Irenen edelliseen viestiin (en lainaa kun tämä on epäsuoraa):

Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin millaisina populistit haluavat ne esittää. Keskustelua voidaan käydä esimerkiksi kulttuuritukemiseen osoitetun rahamäärän suuruudesta ja siitä mitä sillä pitäisi tukea. Se on oma keskustelunsa, jota on käyty kymmeniä vuosia ja varmasti käydään jatkossakin. Tähän saakka vallitseva tahto on ollut tukea omaa kulttuuriamme jollain summalla. Tästä seuraa että meillä on olemassa systeemi, jossa osa porukasta faktisesti saa palkkansa apurahoina.

Heidän tekemänsä työ on siis arvioitu rahakorvauksen arvoiseksi (kunnes toisin arvioidaan, ks. yllä), joten siihen voi suhtautua kuin palkkatyöhön. Apurahat ovat yhteiskunnassamme ainoaa palkkatuloa, josta ei kerry sosiaaliturvaa. Tästä seuraa ongelmia.

Kela toimii mielivaltaisesti, tuet otetaan huomioon sosiaaliturvaa alentavina kun haet esim. asumistukea, mutta sosiaaliturvaa ne eivät kerrytä (esim. ansiosidonnaista äitiyspäivärahaa). Monet työnantajat maksavat tietysti mieluusti palkkiota eikä palkkaa (ts. eivät maksa sivukuluja), mutta kaikilla pätkätyöläisillä ei ole eivätkä he halua omaa yritystä. Ehkä he toivovat löytävänsä kokopäivätyön. Ehkä he tietävät, että jos on oma yritys, ei työttömyyskortistoon ole asiaa. Joka tapauksessa, palkkioista sivukuluja ei sitten maksa kukaan. Saako ihmisiä ehdoin tahdoin ajaa yrittäjiksi jos he ovat kouluttautuneet aivan muulle alalle?

Nämä ongelmat eivät kosketa ainoastaan taiteilijoita ja tutkijoita vaan yhä enenevässä määrin muitakin pätkätyöläisiä (opettajia, toimittajia...). Olisi hyvä luoda nyrkkisäännöt nyt, kun tuo kasvava ryhmä on vielä suht pieni.

Kaikkien ongelmien ratkaiseminen ei maksa rahaa: Työministeriö voisi ohjeistaa paikallis-Kelat paremmin ja valvoa, että lakia noudatetaan. Alueelliset erot ovat räikeitä. Jostain syystä pahimmat kuulemani jutut ovat Varsinais-Suomen Keloista: Olkaapa tarkkana oikeuksienne kanssa siellä. 

Sosiaaliturvaongelmissa on muutama muu asia päällimmäisenä: olemassaolevan perustuslain mukaisesti ketään ei Suomessa saa jättää ilman perusturvaa (esimerkiksi sairastuessa). Näin on kuitenkin käynyt. Taiteilijat ja tutkijat ovat nyt ensimmäisen kerran huomanneet olevansa samassa tilanteessa sosiaaliturva-aukkojen suhteen, joukko onkin suurempi kuin irralliset yksittäistapaukset eri puolilla maata.

Sanot, Irene, että kulutat kulttuuria mielelläsi. Sen pitäisi kuitenkin olla kutsumusammatti. Pitäisikö hoivatyöstäkin siis maksaa pienempää palkkaa, jos se on "kutsumusammatti"? Tai jos sinä olisit opiskellut kutsumuksesi mukaan historiantutkijaksi, pitäisikö sinulle maksaa vähemmän, jos *kulps* viihtyisit työssäsi?

[Irene]

Kutsumusammatti on termi, jota käytetään väärin juuri tuossa mainitsemassasi hoivatyö-keskustelussa. Monella on sitä paitsi vahva kutsumus paperitehtaassa työskentelyyn, mistä ainakin tähän asti on maksettu varsin hyvin.

Tarkoitin kutsumusammatilla sitä, että on olemassa ihmisiä, joilla se taiteen tekemisen vietti tuntuu olevan niin vahva, että he tekevät sitä taidetta, oli ympäröivä todellisuus mitä tahansa. Historiahan on tällaisia esimerkkejä täynnä. Ja esimerkiksi ei-demokraattisissa maissa edelleen vainotaan monia taiteilijoita heidän taiteensa vuoksi. Mitä muuta se on kuin kutsumusta? Jos kaupan kassoja vainottaisiin samalla lailla, kai he vaihtaisivat työpaikkaa jollekin muulle alalle.

Paras tapa minulle kuluttajana tukea taidetta olisi tietysti ostaa sitä mahdollisimman paljon. Valitettavasti tässä minulle on parantamisen varaa, koska lainaan hyvin paljon kirjaston kirjoja tai ostan niitä käytettynä divarista.

Apuraha-Kela-tarinat ovat monesti painajaista. Tätä keskustelua seuraan sivusta kiinnostuneena. Toivon siihen löytyvän järkeviä ratkaisuja.

Mustavalkoisuudesta vielä: kun olin kolmen vuoden yliopisto-opiskelun jälkeen edelleen töissä krematorion siivoojana, näyttäytyi humanistin tulevaisuus minulle aika mustavalkoisena. Alanvaihto toimi minulla, vaikka ei näitä yhteiskunnallisia ongelmia ratkaissutkaan. Noh, ainakin muilla historiantutkijoilla on nyt yksi apurahoista tappelija kilpakumppanina vähemmän.

[Irene]

Tai jos sinä olisit opiskellut kutsumuksesi mukaan historiantutkijaksi, pitäisikö sinulle maksaa vähemmän, jos *kulps* viihtyisit työssäsi?

Tätä jäin vielä miettimään. Korostettakoon, että viihdyn työssäni (joka on myyntiä ja asiakaskoulutuksia) jo nyt, vaikka työ tupsahtikin minulle ikään kuin "out of the blue" eikä todellakaan perustunut mihinkään lapsuuden haaveisiin. Jos pääsisin tekemään samanlaisissa oloissa historiantutkimusta (samanlaisilla oloilla tarkoitan esim. työsopimuksen voimassaoloa toistaiseksi eikä määräaikaisuutta) niin mikä ettei sitäkin voisi tehdä ja siinä viihtyä. Olin kyllä aika huono historiantutkija, gradunkin teho oli ihan kauheaa, mutta kaipa siinäkin kehittyisi paremmaksi jos pääsisi sitä työkseen tekemään kannustavassa työympäristössä.

[jinroh]

Jos pääsisin tekemään samanlaisissa oloissa historiantutkimusta (samanlaisilla oloilla tarkoitan esim. työsopimuksen voimassaoloa toistaiseksi eikä määräaikaisuutta) niin mikä ettei sitäkin voisi tehdä ja siinä viihtyä.

Kädessäni on tätä kirjoittaessani historiankirja, jonka on kirjoittanut kaksi hyvin arvostettua yhdysvaltalaista historiantutkijaa - isä ja poika. Molemmat ovat kirjoittaneet useita arvostettuja teoksia, vanhempi heistä esimerkiksi 829-sivuisen ihmiskunnan historian ja yleistyksen maaiman väestöhistoriasta.

Viimeksi valmistuneen kirjaprojektin aloittamista edesauttoi toisen kirjoittajan vaimo, jonka mielestä olisi hyvä, että herrojen seuraava projekti vaihtelun vuoksi tuottaisi myös rahaa.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että omistan yhden kappaleen kyseistä teosta, mutta useampien molempien herrain teosten hankkimiseen tai edes lukemiseen minulla akatemiarahoitteisena tuskin on aivan lähiaikoina varaa saati aikaa. Siispä, vaikka rouva McNeillin toive on ainakin jossain määrin toteutunut, uskallan pitää toivetta työskennellä historiantutkijana taloudellisesti turvatuissa oloissa hieman hupsuna.

[Irene]

Siispä, vaikka rouva McNeillin toive on ainakin jossain määrin toteutunut, uskallan pitää toivetta työskennellä historiantutkijana taloudellisesti turvatuissa oloissa hieman hupsuna.

Pessimisti! Kun tää kaksoistutkinto on mun suunnitelma B: jos diplomi-insinööreiltä loppuu työt, voin aina ruveta historiantutkijaksi. Ilonpilaaja!

[jinroh]

Kun tää kaksoistutkinto on mun suunnitelma B: jos diplomi-insinööreiltä loppuu työt, voin aina ruveta historiantutkijaksi.

Historiantutkijana voi koittaa soveltaa Stephen Hawking -menetelmää: kamppailee ensin tiensä arvostetuksi eturivin tutkijaksi ja kirjoittaa sitten kansantajuisen pläjäyksen kaikesta oppimastaan.

Toinen vaihtoehto on olla toistaitoinen diletantti, joka huiputtaa massoja sepittämällä raflaavaa pseudotiedettä. Kumpikaan menetelmä ei liene täysin varma.

[VesaK]

Mihin täältä jäi keskustelu elämästä vieraantuneista ja työtävieroksuvista sarjistekijöistä?

[Irene]

Historiantutkijana voi koittaa soveltaa Stephen Hawking -menetelmää: kamppailee ensin tiensä arvostetuksi eturivin tutkijaksi ja kirjoittaa sitten kansantajuisen pläjäyksen kaikesta oppimastaan.

Toinen vaihtoehto on olla toistaitoinen diletantti, joka huiputtaa massoja sepittämällä raflaavaa pseudotiedettä. Kumpikaan menetelmä ei liene täysin varma.

Onneksi ei toistaiseksi tarvitse yrittää olla kumpaakaan. Kalliiksi vaan tuli valtiolle meikäläisen maisterintutkinto, kun lopputulos on ettei sitä käytetä mihinkään muuhun kuin harrasteluun.

[jinroh]

Mihin täältä jäi keskustelu elämästä vieraantuneista ja työtävieroksuvista sarjistekijöistä?

Voidaan palata niihin heti kun on saatu lisää rahaa diplomi-insinööreille ja historiantutkijoille.

[Matti Karjalainen]

Akaalainen kirjailija Päivi Alasalmi on laatinut vastineen Aamulehden yleisöosastoon. Apusen tekstiä vastaan suunnattu kirjoitus ilmestyi eilisessä eli torstaina 15. päivä tätä kuuta ilmestyneessä lehdessä.

Alasalmi toteaa muun muassa, että "koska apuraha ei ole verotettavaa tuloa, taiteilija saa äitiyspäivärahaa ja kodinhoitotukea vain minimimäärän, kuin ei olisi koskaan töitä tehnytkään". Lisäksi "meille ei kerry eläkettä apuraihoista, mutta eipä mistään muistakaan töistämme: kirjasto- ja opetuskeikoista, avustajan juttupalkkioista tai tekijänoikeuskorvauksista". Lisäksi hän mainitsee Apusen unohtaneen, että hänen esimerkkinään käyttämä taiteilija on toiselta ammatiltaan maanviljelijä...

Joku roti sentään.

[Anssi Rauhala]

.... Lisäksi hän mainitsee Apusen unohtaneen, että hänen esimerkkinään käyttämä taiteilija on toiselta ammatiltaan maanviljelijä...

Niinpä. Osmo Rauhala (ei sukua), joka on aurannut jälkensä suomalaisen taiteen kenttään syvään uurtavalla terällä, on joka tapauksessa myös poikkeuksellinen onnen suosikki: debyytti 1974 teini-iässä, opiskelua tunnustetuissa kouluissa niin meillä kuin muualla vuosien ajan, Vuoden Nuori Taiteilija 1992 (nykyään yli kolmekymppisellä ei olisi "nuoreksi" minkäänlaista saumaa)... ja iäti jaksaa hykerryttää se, mitä Rauhala tuli sanoneeksi jossain 1990-luvun haastattelussaan: "ennen kuin taiteilijan työ alkaa tuottaa hedelmää, pitää olla ensimmäinen miljoona velkaa päällä." Tietenkin se oli vain markka-aikaa, ja sikäli ihan pikkurahaa  . Mutta jostainhan nekin velat oli taattava, ja siihen varmasti muutama hehto maaomaisuutta on ihan onnen omiaan. Maanviljelyynhän saa vielä niitä tukiakin.

Varmistetaan nyt vielä: Osmo Rauhala on mielestäni osaava ja lahjakas taiteilija, vaikka tuntuukin välillä kompastuvan kummallisuuksiinsa. Värinkäsittelijänä verraton. Luomuviljelyn hän varmasti osaa paremmin kuin minä, joten siitä en mene sanomaankaan mitään.

[Irene]

(En tiedä tulisiko kirjoittaa tänne, Tuleeko sarjakuvilla toimeen -ketjuun vai mielenosoitusketjuun. Valvojat siirrelkööt...)

Taannoinen mielenosoitus tuntuu herättäneen keskustelua taiteilijoista ja apurahoista. Tämän päivän Hesarissa mielipidekirjoittaja rinnastaa taiteilijat esimerkiksi parturi-kampaajiin. Molemmat työskentelevät itsenäisesti taiteellista silmäänsä ja kädentaitojaan työssä käyttäen, ja kampaajat maksavat esimerkiksi eläkekertymänsä itse yrittäjän eläkevakuutuksella.

Vaikka luovan taiteen synnyttäminen ja latvojen tasaaminen toki hieman eritapaisia asioita ovatkin, voi rinnastuksessa nähdä yhtäläisyyksiä. Mitä mieltä olette? (Skanneria minulla ei ole enkä jaksa ruveta koko mielipidettä käsin kopioimaan, teen sen ehkä myöhemmin jos tarpeen...)