Jeffrey Brown: HAPAROINTIA

[tomu]

Hei - sanokaas nyt jotain kirjasta! Ei pihaustakaan kuulunut mistään paria lehtiarviota lukuunottamatta.

Jos pääsemme kuiville niin ensi vuonna voitaisiin jatkaa trilogian toisella osalla 'Unlikely'. Tai sitten jollain ihan muulla.

[Veli Loponen]

Siirsin tämän viestin tänne. Tuonne Pienlehti-ilmoituspuolelle ei voi muut kommentoida aloitettuihin viesteihin (vain ketjun aloittaja voi kirjoittaa lisää ja muokata viestiään). Kommentteja teoksesta siis tänne (ja kannattaa yleensä avata tänne kommenttiketju samalla kun avaa ilmoitusketjun tonne toiseen).
Ite en ole vielä lukenut, mutta odotan, josko tulisi kirjastoon. Tähän asti näkemäni on kyllä ollut oikein mukavan tuntuista.

[roju]

Ite en ole vielä lukenut, mutta odotan, josko tulisi kirjastoon. Tähän asti näkemäni on kyllä ollut oikein mukavan tuntuista.

Hih, lämmittää varmaan kustantajaa. Kannattaa varmaan edes toivoa sitä sinne kirjastoon, jos ei ite meinaa ostaa.

[Veli Loponen]

Hih, lämmittää varmaan kustantajaa. Kannattaa varmaan edes toivoa sitä sinne kirjastoon, jos ei ite meinaa ostaa.

Joo, kun yleensä ostan keskimäärin nolla ei-supersankarisarjakuvaa vuodessa (no okei, ehkä pari voin ostaa), niin Haparointia on päässyt oikein hyvään seuraan, sillä olen monesti Akateemisessa sitä selaillut ja harkinnut vakavasti ostamista.* Joten totta kai sen pitäisi lämmittää kustantajaa, sillä kertoohan se ainakin siitä, että albumi vetää huomiota myös niiltä, jotka eivät normaalisti tämän tyyppisiä tarinoita hanki.

* No, on mulla supersankarienkin kohdalla varsin korkea ostamiskynnys, joten voisi sanoa, että Haparointia on omalla listallani paljon paremmalla sijalla kuin esim. Hämis ja Ryhmä-X.

[Matti Karjalainen]

Jeffrey Brown löytyy hyllystä jo alkuperäisellä kielellä, joten suomennettu laitos saa jäädä ostamatta. Suosittelen kuitenkin kaikille ihmissuhdesarjakuvista pitäville. Brownin käsittelee aihetta inhimillisesti ja koskettavasti, ja vaikka tarinan perussävy onkin melankolinen, löytyy sarjakuvasta myös herttaisen humoristisia tuokiokuvia perisuhteesta.

Tein kuitenkin päivän hyvän työn ja pistin sähköpostia kirjaston hankintaosastolle (tosin tietokantaan ei ole tähän päivään mennessä ilmestynyt yhtään Haparointia -nimekettä, joten ehdottelu taisi mennä niiltä osin hukkaan).

Ja täältä aiheesta lisää:

http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=5360.0

[tomu]

Tein kuitenkin päivän hyvän työn ja pistin sähköpostia kirjaston hankintaosastolle (tosin tietokantaan ei ole tähän päivään mennessä ilmestynyt yhtään Haparointia -nimekettä, joten ehdottelu taisi mennä niiltä osin hukkaan).

Hmm, mitenkähän homma menee? Kirjastopalvelulle on kyllä toimitettu kappale tietoineen pikimmiten kirjan ilmestyttyä. Tilausta ei kyllä vielä ole kuulunut.

Suomalainen Kirjakauppa ei kirjaa halunnut valikoimaansa. Ikävä homma näin pienkustantajalle. Tosin kirjan hinta olisi mitä ilmeisemmin ollut taas yli lipan, lähempänä pariakymppiä. Aika käsittämättömiä nuo hinnoittelut kyllä. Glömp8 myytiin sisään samalla 13 euron hinnalla kuin muuallekin, Suomalainen kuitenkin myy albumia hintaan 28.10. Suhteellisen kova kate. Ei mikään ihme, jos tavara ei myy, kun sen muualta saa 20 eurolla.

No, toivotaan että Haparoinninkin tapauksessa ostajat löytävät kirjansa gallerioista ja pikkukaupoista. Mieluummin sitä niiden toimintaa tukee kuin moista euronkatkuista puolimonopolia.

[Petteri Oja]

Hmm, mitenkähän homma menee? Kirjastopalvelulle on kyllä toimitettu kappale tietoineen pikimmiten kirjan ilmestyttyä. Tilausta ei kyllä vielä ole kuulunut.

Niillä kestää, tilauksia tulee vissiin parin kuukauden välein tai jotain.

Mun mielestäni pokkari oli ärsyttävä. Rupesin inhoamaan herra Brownia lukemani perusteella. Eli siis helvetin  hyvä että tyyppi on rehellinen, mutta... Täytyykö sitä nyt omaa vajavaisuuttaan koko maailmalle esitellä... Kaippa.

Kyllä toi pokkari lukea kannattaa ja monet varmaan tykkäävät. Mutta perhana, julkaiskaa mieluummin vaikka Chester Brownia kuin Jeffrey Brownia, joohan.

[tomu]

Mun mielestäni pokkari oli ärsyttävä. Rupesin inhoamaan herra Brownia lukemani perusteella. Eli siis helvetin  hyvä että tyyppi on rehellinen, mutta... Täytyykö sitä nyt omaa vajavaisuuttaan koko maailmalle esitellä... Kaippa.

Eikös tuo ole enemmän ihmisyyden kuvausta. Sen voi tehdä myös vajavaisuuden kautta. Näin reaktio on käänteinen kuten sinun. Lukija siis huutaa 'EI EI EI' ja miettii miten tässäkin tilanteessa olisi kuulunut toimia.

Tähän liittyenhän Jeffreyltä ilmestyi Top Shelfin kautta se pieni vihkonen ('Be a Man'), joka kertoo Haparointia -kirjan tapahtumia fiktiivisenä versioina. Siis miten tosimies olisi näissä tilanteissa toiminut.

[Veli Loponen]

Siirsin Suomalaista kirjakauppaa koskevan keskustelun keräilyyn. Siellä voi sitten keskustella siitä. Tässä Haparoinnista.

[Mikko A]

Mun mielestäni pokkari oli ärsyttävä. Rupesin inhoamaan herra Brownia lukemani perusteella. Eli siis helvetin  hyvä että tyyppi on rehellinen, mutta...

Tuosta olen samaa mieltä. Jos tuollaista nyyhkytystä joutuisi ihan oikeassa elämässä kuuntelemaan, niin voi olla että joutuisi viemään "miehen" nurkan taakse pienelle selkäsaunalle, että tulisi jotain tolkkua toimintaan. Fiktiivisenä tarinana siihen pystyi suhtautumaan jonkinlaisena ali-ihmisen elämään keskittyvänä farssina - jollaisena albumi mielestäni toimiikin - mutta kauhistuttaa ajatus että joku sitä lukee oikeasti miettien miten henkilökohtaista / suloista / lämminhenkistä / tunteikasta / whatever kamaa se on.
Ts. suosittelen lämpimästi ihmisille jotka haluavat nähdä miten pohjamutien alle joku herkkä poju voi ryömiä ja repiä siitä sitten huumoria. Siis ei albumin omien arkielämän komiikan aiheuttaman "huumorin", vaan koko albumin epämiellyttävän ihmiskuvauksen naurattavuudesta 

Idea taisi olla sensuroimatta julkaista kaikki sarjakuvat mitä tuona ajanjaksona poju sai tehtyä. Mielestäni siinä on se virhe, että vaikka henkilökohtaisten asioiden sensuroimaton esittäminen olisi ihannoitavaa, minusta turhanpäiväisen täytteen pois jättäminen ei ole "sensurointia".

Mitähän Linnunradan Käsikirja Liftareille mainitsi Arthurin elämän koko totuuden esittämisestä? No loppukaneettina ainakin sen että se on jotain mitä lukijat eivät halua tietää, mutta jonka kirjoittamalla isot julkaisijat repivät reilusti tuohta. En usko että julkaisijat repivät yhtään tuohta mistään, vaan lähinnä menettävät rahaa siinä että suostuvat julkaisemaan lukemattomia parin sivun "tarinoita" joiden juoni on a'la: Jeffrey istuu sängyssä. Jefrey lukee kirjaa ja juo kahvin. Jefrey soittaa tyttöystävälle ja sanoo "moi". Ja se onkin siinä. Mikään kuva ei sinänsä kerro mitään. Tarina ei ala mistään eikä lopu minnekään. Genrenä 100% samanlainen kuin tehdä sarjakuva sarjakuvan piirtämisestä. Jos ei ole ideaa, minusta on turha tehdä sarjakuva siitä, että "kävin paskalla, söin aamupalan, sitten katoin telkkaria. Alkoikin jo nukuttamaan. the end."   Toki voidaan sanoa että ko. välipätkät ovat siellä hengähdyksenä noille pidemmille & sisältöä omaaville tarinoille jossa jotain jopa tapahtuu. Julkaisuhan on aika paksu, joten sinne mahtuu myös täytettä.

Ihan täyshintaisena tuli hommattua ja teknisesti (painoasu, hinta jne) kaikki kohdallaan, joten voisin onnitella julkaisijaa hyvästä työstä. Voin myös kuvitella että EHKÄ (toivottavasti ei) vastaavia jätkiä on enemmänkin, jotka pystyy samaistumaan sisältöön muutenkin kuin inhon sekaisella irvistyksellä varustettuna.

No, jos näin paljon palautetta ko. kirja sai aikaiseksi, kai se loppujen lopuksi oli erittäin positiivinen yllätys!

Itseäni kiinnostaisi ihmissuhdesarjakuvan genressä että joku tekisi vaikka epävirallisen jatko-osan 7.kerros albumille, joka kuvaisi saman tarinan sen sekopäisen miehen näkökulmasta, heh! Sen ostaisin heti. Voisin jo kuvitella miten tarina etenee.

[tomu]

Tuosta olen samaa mieltä. Jos tuollaista nyyhkytystä joutuisi ihan oikeassa elämässä kuuntelemaan, niin voi olla että joutuisi viemään "miehen" nurkan taakse pienelle selkäsaunalle, että tulisi jotain tolkkua toimintaan.

Mikko, sä varmaan veisit nurkan taakse 90% maan väestöstä, jos mahdollisuus olisi. Voisi olla kyllä aihettakin.

Idea taisi olla sensuroimatta julkaista kaikki sarjakuvat mitä tuona ajanjaksona poju sai tehtyä. Mielestäni siinä on se virhe, että vaikka henkilökohtaisten asioiden sensuroimaton esittäminen olisi ihannoitavaa, minusta turhanpäiväisen täytteen pois jättäminen ei ole "sensurointia".

Tarina ei ala mistään eikä lopu minnekään. Genrenä 100% samanlainen kuin tehdä sarjakuva sarjakuvan piirtämisestä. Jos ei ole ideaa, minusta on turha tehdä sarjakuva siitä, että "kävin paskalla, söin aamupalan, sitten katoin telkkaria. Alkoikin jo nukuttamaan. the end."   Toki voidaan sanoa että ko. välipätkät ovat siellä hengähdyksenä noille pidemmille & sisältöä omaaville tarinoille jossa jotain jopa tapahtuu. Julkaisuhan on aika paksu, joten sinne mahtuu myös täytettä.

Kommentissasi on se vika, että sen mukaan sisältö on yhtä kuin toiminta. Viihteessä ehkä näin on, mutta muuten noilla ei ole mitään suoraa yhteyttä. Jeffrey Brownin kerronta lähtee liikkeelle nyansseista. Iso osa jutuista toimii ihan henkilöiden ilmeiden varassa. Jos kirjan lukee läpi vain tapahtumien ketjuna, on se tarpeeton. Sinällään elämänkuvauksena tapahtumattomuus vastaa hyvin totuutta. Pitkäveteistä touhua alusta loppuun. Kysymys kuitenkin kuuluu, onko siitä kirjan tekevä vai kirjan ostava sitten viisaampi? Mutta kuten sanoin, Jeffin kirjaa ei pidä lukea toimintana. Ihmissuhdekuvaushan se on ja samalla välähdys yhden ihmisen taistelusta itseään vastaan. Epäonnistuminen lienee inhimillisintä. Ihminen tietää miten pitäisi toimia, mutta luonto tekee toisin.

Mitäs täällä muuten SUOMALAISET äijät on näin itsetuntonsa kukkuloilla?

[Mikko A]

heh.. Joo, kyllähän tuo kaikki pitää paikkansa. Samaa voi verrata musiikkiinkin, missä se että "mitään ei tapahdu", on se tunnelma mikä on toivottava. Samaa en itse kykene niin helposti hyväksymään sarjakuvassa. Sarjakuvan keinoin toteutettu täysin toimintaa vailla oleva pelkkä vuoropuhelu tai ihan suora propaganda kelpaa, jos vaan olisi edes jotain mielenkiintoista.


On totta että ilmeet yms on olennainen osa sisältöä. Hieman vain hirvittää kun se on melkein jokaisessa tarinassa kulku on tyyliin:
-jeffrey: "enkö näe sinua tänään?"
-joku suttura: "Et, olen pahoillani..."
ja sitten Jeffreyn suu mutrulla ja kyynel poskella.
Voin kuvitella että ko. "toiminta" menee esim. manga ihkutuksen kanssa samaan osastoon (jos olen ymmärtänyt oikein mistä on kyse, heh..). Silloin luulisi potentiaalista kohderyhmääkin olevan paljon?

Tiedän että moni arvostaa nykyisin tuota luonnosmaista piirrosta, joka tekee siitä tavallaan "kaupallisen" & "viihteellisen" vastakohdan (?), mutta samalla ruutuihin voisi välillä melkein vain iskeä pari hymiötä kertomaan milloin jeffreyllä on huono hetki ja milloin taas saa pillua. Se itseasiassa olikin albumin hyvä puoli, jonka vuoksi sen halusin loppuun asti lukea

Selvähän se on että merkittävä osa ihmisistä kykenee katsomaan saippuaopperoita. Puhuvat päät, kulmakarvojen nostot ja hämmästyksestä avautuvat suut jaksaa innostaa, vaikka samaa kuviota on venkslattu 20 vuotta ilmat että edetty mihinkään. Itselläni jossain määrin tökkii se, että sarjakuvassa on tarina, joka kertoo piirtäjän tekevän sarjakuvaa ja näyttävän sen tyttöystävälleen. Onko seuraavassa albumissa kenties sarjakuva siitä että sarjakuvataitelija näyttää tyttöystävälleen sarjakuvan missä edellinen tyttöystävä lukee sen aikaisemmin piirtämää sarjakuvaa ?

Esim. Happy Horsen julkaisema Päiväkirja omaa kaikkia noita samoja "kliseitä", mutta silti siihen on saatu niin sikana enemmän eloa, niin että sen lukeminen sujui harvinaisen nopeasti ja jäi lähinnä toivomaan lisää.

Olen kyllä ollut aikeissa joskus kun aikaa riittää tehdä oman vastaavan albumin niin voi sitten katsoa tapahtuuko omassakaan elämässä sen enempää tai kiinnostaisiko sisältö ketään.

PS: Haparointia albumin fanit voisi kirjoitella välillä palautetta, niin näkisin mitä muita näkökulmia tuohon voi ottaa

[Matti Karjalainen]

Fiktiivisenä tarinana siihen pystyi suhtautumaan jonkinlaisena ali-ihmisen elämään keskittyvänä farssina - jollaisena albumi mielestäni toimiikin - mutta kauhistuttaa ajatus että joku sitä lukee oikeasti miettien miten henkilökohtaista / suloista / lämminhenkistä / tunteikasta / whatever kamaa se on.

Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjakuvan klassista kuntosalistrippiä lainaten: "uskokaa tai älkää, mutta te olette minusta vähintään yhtä huvittavia kuin minä teistä".

[Outi]

Suomalainen Kirjakauppa ei kirjaa halunnut valikoimaansa. Ikävä homma näin pienkustantajalle. Tosin kirjan hinta olisi mitä ilmeisemmin ollut taas yli lipan, lähempänä pariakymppiä. Aika käsittämättömiä nuo hinnoittelut kyllä. Glömp8 myytiin sisään samalla 13 euron hinnalla kuin muuallekin, Suomalainen kuitenkin myy albumia hintaan 28.10. Suhteellisen kova kate. Ei mikään ihme, jos tavara ei myy, kun sen muualta saa 20 eurolla.

Jessus! Jo on kova menoa Suomalaisessa. Suomalaisella on kyllä aina ollut ihan tajuton ylihinnoittelu & voitontavoittelupolitiikka. Akateeminenhan hinnoittelee kaiken inhimillisemmin. Ja valikoimakin on tuhannesti parempi. Vahinko ettei A:ta ole jokapaikassa...

Mutta Brownista:
Haparointia en ole nähnyt mutta kaikki Brownin kirjat on tullut luettua, englanniksi, monta kertaa, loistavaa materiaalia. Onhan sielä ehkä vähän toistoa mutta yleisesti ottaen hauskuus ja traagisuus ja fiilis ja asenne ja komiikan rytmitys on ihan täydellisesti hanskassa. Plus Brown kyllä rakentaa juttunsa (ainakin nykyään) tosi tarkkaan joten mitään pikasten sutastua se ei ole.

Aidon Brownin elämänmelankoliikan jälkeen oli erityisen hauskaa lukea "Be a man"-lehti eli tyypin itse nurinkääntämä parodia omasta elämästään...

[vesapai]

Jeffrey Brown tekee hyvää, tarkkaa ja osuvaa sarjakuvaa. Pienet tarinat ovat aidon ja lämpimän oloisia, ja selvästi hyvällä tavalla henkilökohtaisia. Pienet havainnot arjesta ovat rehellisiä, joskus hauskoja, joskus surullisia mutta kaiken aikaa todellisia. Jos omaelämäkerrallisesta päiväkirjasarjakuvasta tykkää, Jeffrey Brown hoitaa homman kotiin tyylillä.

Se, mitä Petteri aiemmin ketjussa sanoo, on myös totta. Sarjakuvahenkilönä Brown on todella naiivi, vähän konservatiivinenkin höhläromantikko jota tekisi mieli läpsiä poskelle jos toisellekin. Jos Brown-sarjakuvahahmoa ei kestä, on myös vaikea kestää Brown-sarjakuvantekijän albumia.

Itseäni Brownin naiivius viihdytti. Osittain siksi, että sain tuntea ihastuttavaa ylemmyydentunnetta kömpelöön Brown-sarjakuvahahmoon verrattuna ajatellessani, että "voi ei, idiootti". Osittain siksi, että toisaalta muistan itsekin olleeni samanlainen kömpelys vielä lukioiässä. (Oikeasti saatan olla vieläkin, en vaan myöntäisi sitä tässä ketjussa.)