Lännensarjojen aatelisto

[Curtvile]

Tämän ketjun tarkoitus on perusteluineen kertoa mitkä ovat ne 1-5 sarjaa/lännenkertomusta jotka jokaisen lajityypistä kiinnostuneen tulisi tuntea tai johon sinusta heidän tulisi tutustua.

Omat valintani:
 Blueberry- eurooppalaisen sarjakuvan aikaa uhmaava sarja jossa kerronta ei jää kuvituksen varjoon eikä päinvastoin.
Mietityt moniulotteiset henkilöhahmot toiminnallisissa juonissa asiatietojen ollessa kohdallaan. Charlierin ja Giraudin voimannäyttö.

Lucky Luke- Morrisin riemukas sarjakuva josta nauttii koko perhe.Hersyvä huumori ei ammu yhtä kovaa ja korkealta kuin esimerkiksi Cocco Billissä.
Morrisin letkeän notkea viiva tekee sivuista kadehdittavan helpon näköiset lukea ja on saanut tuhannet lapset villin lännen lumoihin. Aikuisille riittää paljon historiallista ja populaarikulttuurista bongattavaa.

kersantti Kirk - Hugo Prattin vähälle huomiolle jäänyt erilaisuuden ja humanismin, hyvässä ja pahassa, ylistyslaulu. Westernin antiwestern, joka on piirrosjäljen hienoisesta jäykkyydestään huolimatta hieno helmi.
Saman tekijän Fort Wheeling on yhtenäisempi, mutta silkasta näkökulmastaan, Kirk.

Ken Parker - italolänkkärien runopoika päihittää täpärästi tunnetumman maanmiehensä Tex Willerin.
Hämmästyttävä näennäisen episodimaisista novelleista koostuva länneneepos joka kattaa jota kuinkin kaiken mitä lännentarinoihin kuuluu: teemoista miljööseen, säilyttäen silti koko ajan oman äänensä. Mustavalkoiseksi sarjakuvaksi se kattaa paitsi mielenmaisemien myös moraalin kaikki sävyt rikkaissa väreissä.

Vala auringolle & Aavetanssi - Petri Hiltusen intiaaniduologia vie Hans Kressen tittelin intiaanikuvauksesta. Historiallisen tarkka, koruttoman julma ja kaunistelematon länkkäri intiaanien näkökulmasta.

[Jukka Laine]

Hyviä esimerkkejä, olen samaa mieltä. Jonah Hex pitää välttämättä mainita myös, amerikkalaisen lännensarjakuvan hiomaton timantti.

Lisäksi:
franko: Comanche, Buddy Longway
italo: Zagor (vähän kuin Mustanaamio lännessä)
huumori: Cocco Bill (paljon crazympää kuin Lucky Luke)
USA: Marvelin "Kidit" ovat oiva linkki lännensarjojen ja Stan Leen välillä. Kid Colt, Rawhide Kid ja Two-Gun Kid. Sanomalehtisarjoista Ratsupoliisi King ja Rick O'Shay.

[Veli Loponen]

Tää onkin vaikea... En niin paljoa länkkäreitä seuraile, että aluksi tuli vain Tex Willer mieleen sellaisena, josta pidän. Kesällä pidin pitkän Willer-maratonin ja luin kaikki Maxi-Texit ja Tex-albumit, mitä kirjastosta löytyi enkä kyllä pitkään aikaan ole lukenut sarjakuvaa, joka olisi temmannut niin mukaansa.
Mutta onhan sitten myös Lucky Luke. Lukessa viehättää pitkälti sama kuin Asterixissakin. Historiallisuus höystettynä komiikalla ja hyvällä seikkailulla. Jo muksuna tykkäsin Lukesta ja leikkelin ne albumien sisäkansissa olevat ammuskelukuvat irti ja leikin niillä sitten länkkäriä. Vieläkin hyllyssä on kanneton Ryntäys Oklahomaan -albumi, jota edelleen tulee välillä luettua.
Petri Hiltusen Vala auringolle ja Aavetanssi olivat minunkin mielestäni erinomaisia (jopa peräti Hiltusen parasta tuotantoa). Ensimmäinen albumi oli hitusen parempi kuin jatko-osa, mutta siitä huolimatta tarina ja kuvitus sopi saumattomasti yhteen.
Lopuksi pitää vielä mainita Cocco Bill, vaikka sitä en olekaan lukenut pitkään aikaan.

[Timo Ronkainen]

Lisää...

Deribiltä irtoaa muutakin kuin Buddy Longway. Intiaaneista aina kiinnostunut Derib alkoi muiden sarjojensa ohella valmistella tasankointiaaneista kertovaa sarjaa Celui qui est né deux fois (Hän joka syntyi kahdesti). Kolmen albumin mittaan yltävä tarina on pikemminkin sarjakuvaromaani ja kertoo Sioux-intiaanien poppamiehen elämäntarinan kehdosta hautaan. Deribin kerronta tukee voimakkaasti kuviin. Sommittelu on voimallista, aukeaman täyttävät näkymät tuovat mieleen cinemascopen parhaimmat hetket. Derib hallitsee albumimuodon mestarillisesti. Tämä 1983-85 valmistunut sarja ei ole täysin ilman romantisoivia sävyjä, mutta Derib on selvästi perehtynyt perusteellisesti aiheeseensa ja kuvaa intiaanien elämää ja tapoja hyvin kauniisti ja kunnioittavasti. (ilmestynyt ruotsiksi joskus 1980-luvulla)
Tätäkin realistisempi on 1990-luvulla alkanut sarja Red Road. Nykypäivään sijoittuva sarja kertoo intiaanien todellisuudesta reservaattien pöyristyttävän kehnoissa olosuhteissa. Yksi päähenkilöistä, Amos, on Celui qui est né deux fois-sarjan poppamiehen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Alkoholismin, rasismin, väkivallan ja köyhyyden kyllästämässä ympäristössä on vielä toivoa, kun juuret omaan menneisyyteen alkavat löytyä.

Terävänäköisistä satiirisista ihmissuhdesarjakuvistaan paremmin tunnetun (yksi albumi suomeksikin) Lauzierin kirjoittama lännenmyyttejä repivä Al Crane on tavattoman kyyninen mutta erittäin hauska tuttavuus. Alun perin Pilote-lehdessä 1976 ja -77 ilmestyneet sarjakuvanovellit koottiin pariksi albumiksi ja myöhemmin yhteisniteeksi, joka saatiin aikanaan ruotsiksikin.
Lännenviihteen teemoja eri kanteilta pureskelevien novellien nimihenkilö, Al Crane on täydellinen antisankari. Puhdas egoistinen paskiainen toimii monissa lännentarinoista tutuissa ammateissa, kuten palkkionmetsästäjänä omaan reippaaseen tyyliinsä. Lainsuojattoman ruumiista hän tappelee toisen palkkionmetsästäjän kanssa kuin koirat lihanpalasta. Kun lopulta Crane saa desperadon irtileikatun pään seriffille, selviää että kyseessä oli väärä mies. Eräässä toisessa jaksossa Crane saa tehtäväkseen jalostaa rikkaan yksinhuoltajaksi jääneen tilanomistaja Pendingtonin pojan aidoksi lännenmieheksi. Vanha isä on varsin epätoivoinen, poika kun käyttää hajuvettä, rustailee runoja, maalaa tauluja ja mikä pahinta puhuu neekereille ja meksikaaneillekin kuin nämä olisivat valkoisia. Hän haluaa pojalleen perinteisen miehekkään kasvatuksen. Koulutukseen kuuluu mm. skalpeerauksen taito.
Cowboyden rehti meininki, naisten siveyskäsitykset ja puhtausmyytit, latinalainen kiihkeä temperamentti saavat muiden westernperinteisiin kuuluvien teemojen ohella osansa Lauzierin satiirin sivalluksista näissä 6-8 sivun makupaloissa. Lauzier on tavallisesti piirtänyt omat sarjakuvansa, mutta viisaasti hän on antanut työn tämän sarjan osalta Alexis'lle, jonka realistinen jälki sopii Al Craneen huomattavasti paremmin kuin perinteinen huumorisarjojen revittely.
Lauzier on tätä nykyä keskittynyt enemmän teatteri- ja elokuvakäsikirjoittamiseen. Elokuvista tunnetuin Mon père, ce héros (Isäni, sankarini).
(Lainasin tekstiä artikkelistani Ruudinsavu -lehteen).

Timo

[Janne]

Aika hassua, Curtvillen kaikki valinnat ovat eurooppalaisia. Ei silti, omat valintani olisivat olleet liki samat, mutta sen Prattin Kirkin olisin vaihtanu Wheelingiin. Ja olisihan listalle pitänyt sovittaa myös Jonah Hex, joka ei minun mielestäni ole kovin hiomaton, mutta timantti kylläkin. En vain tiedä, minkä olisin listalta pudottanut pois sen tieltä. Prattin opus olisi ollut ehkä ensimmäisenä liipaisimella, sillä sitä on julkaistu ainakin Suomessa niin rikollisen vähän.

[Antti Vainio]

Aika hassua, Curtvillen kaikki valinnat ovat eurooppalaisia.

Totta, amerikkalaisen sarjakuvan historiasta ei löydy kovin kummallisia lännensarjoja joten parhaat siellä tehdyt sarjat on uudempia ja kovasti eurooppalaisvaikutteisia. Mieleen ei tule vanhoista kuin Barksin Luotilaakson sheriffi ja muistelen että Jalavan Cisco Kid - albumi oli ihan hyvä. Tuossa hyllyssä on esimerkiksi Hopalong Cassidy jota en saa millään luettua loppuun kun ne tarinat on niin pöhköjä

[Tertsi]

Tertsin Top 5 länkkärit.
Jerry Spring
Kaikkien ranskalaisbelgialaisten lännensarjojen äiti. Epätasaisia seikkailuja, mutta esim. Ruudussa tullut "Kaksintaistelu" uhmaa hienosti aikaa ja vakuuttaa edelleen sekä piirrosjäljellään että tarinallaan.
Gir tussasi nuorena poikasena ennen Blueberryään Jijén lyijärit seikkailuun Route de Coronado.

Blueberry
Loistavasti piirretty ja kirjoitettu klassikko. Juonet nautittavan pitkäkestoisia ja koukeroisia. Kiinnostavia pahiksia; Quanah ja kenraali Allister nyt ainakin. Juonessa tosin pieniä kämmejä. Arizona Love alkaa muistaakseni Tacomassa, mutta edellisessä albumisa Blueberry lähtee Chihuahuan häihin Sacramentoon. Tekevälle sattuu. Ovat kuulemma korjailleet noita mokia uusimpiin painoksiin.

Lucky Luke
Goscinny astuttua remmiin seikkailuihin tuli mukaan parodia joka viehättää erityisesti aikuislukijaa, olettaisin. Juonikuviot istuvat tiukasti 44-sivun rajattuun mittaan. Sarjan käsikirjoitusten taso laskenut Goscinnyn kuoltua. Morrisin kuvitus on vaivattoman letkeää ja kuvakerronta minimalistista, mutta erittäin tehokasta. 

Comanche
Pienimuotoisempaa kuin Blueberry. Mutta parhaimmillaan todella armotonta ja rankkaa menoa, jota Hermannin brutaali sivellinkuvitus korostaa hienosti. Älkää antako ensimmäisen albumin siloitellun ulkoasun hämätä! Meno paranee heti toisessa albumissa ja kolmas albumi on parasta westerniä ikinä.
Ihan viimeisissä albumeissa Hermann vaihtoi siveltimen rapidoon, joka ei ollut lukijan kannalta positiivinen ratkaisu. Mielestäni.

Jonathan Cartland
Cartlandia ja MacCoyta olen lukenut muutaman jakson vuosia sitten Pilote -sarjakuvalehdestä. Lukisin mielelläni lisää, vaikka suomeksi.
Harlén ja Blanc-Dumontin sarjakuva on mukavasti erilainen lännensarjakuvaksi. Rakkaus ja ihmissuhteet keskeisessä roolissa, sankari paikoitellen oikeinkin avuton. Viivankäyttö hienostunutta. Seksiä.

Kersantti MacCoy
Comanchen kaukainen sukulainen raakojen tapahtumien kuvaamisellaan ja ei-niin-siloitellulla-piirrosjäljellään. Parhaimmillaan mustavalkoisena.

Buddy Longway
Top vitoseni seitsemäs albumi. Pieniä ja joskus julmiakin tarinoita. Deribin sivusommitelmat aikaansa edellä ja vaikka ovat kikkailevia , eivät silti häiritse, vaan ovat olennainen osa sarjan viehätystä.
Sarja riisuu lukijan aseettomaksi humaanilla näkökulmallaan.

Rick O'Shay ja Tex Willer jäivät niukasti listalta. Listani länkkäreistä paistaa tekijöiden kunnianhimo. Eivät ole todellakaan  mitään tusinatuotteitta. Cocco Billiä en ole hirveästi lukenut.

Al Crane on loistava. Mutta enemmän huumori- kuin lännensarja, mielestäin. Sopinee myös niille jotka eivät pidä länkkäreistä.

[Michael Riddle]

Lucky Luke. Lukessa viehättää pitkälti sama kuin Asterixissakin. Historiallisuus höystettynä komiikalla ja hyvällä seikkailulla.

Sori, pakko nipottaa. Lucky Lukessa ei alusta astikaan ole ollut niinkään historiasta kyse, vaan elokuvista/legendoista/tarinoista ym. villin lännen romantiikka lietsovista tekeleistä, joita sarjakuvalla on alusta asti parodioitu (Lue nro. 31: Voittamaton Lucky Luke).

[MTT]

Dynamiten julkaisema The Lone Ranger (Matthews/Cariello/White/Cassaday) on suhteellisen tuore julkaisu. Tarina on raikas ja hyvin etenevä. Ekan kirjan oon lukenut. Toinen kovakantinen ois juuri tällä viikolla jenkeissä myynnissä. Erittäin piristävä kirja. Perinteistä kerrontaa ja vielä hienosti piirrettynä.

-MTT

[Michael Riddle]

Tex Willer, Jonah Hex, Lucky Luke...mutta mitä seuraavaksi?
Vaikka myönnänkin, että yleensä luen melko toisenlaista sarjakuvaa, niin mainittujen nimikkeiden myötä on pikkuhiljaa herännyt myös kiinnostus ns. "vahvempiin aineisiin". Mutta mistä aloittaa?

Lucky Luke, Ken Parker, Jonah Hex, Cocco Bill, Kid Colt, Rawhide Kid, Two-Gun Kid ja Dynamiten The Lone Ranger ovat jo tuttuja, ja pistinpä noista mainitsemistannekin kaikki listalle. Mutta mistä sitten pitäisi aloittaa, ettei eksy jonnekin?

[Otto Sinisalo]

Ihmiset rakkaat:



EDIT: Perustelut jäivät! Ennisin ja Dillonin Preacher saattaa sijoittua 1990-luvulle, mutta se on sydänjuuriaan myöten vilpitön rakkauskirje länkkärigenrelle. Samalla, kun se glorifioi myyttiä, se myös purkaa sitä. Ennisin esipuhe kirjasta Preacher vol. 4: Ancient History puhuu pitkään westernien ihmeellisyydestä sekä vanhan lännen raakuudesta.

[Janne]

Tuota Preacheriä Joe myös hehkutti toisessa ketjussa. Oletan, että sitä ei suomeksi saa, vai kuinka?

[h00k00]

Preacherin pari ekaa osaa tuli myös suomeksi vuonna 2002

[Jiksi]

Perunamaan mukaan kaksi suomeksi julkaistua opusta on merkitty vuosille 2002 ja 2003.

Varoitettakoon nyt Ennisin tuotantoon perehtymättömiä, että Preacher on melkoisen korkealle arvostettu ollakseen valtaosan ajasta ala-asteen pissakakka-huumorin tasolla. Sarjasta saa kyllä useammatkin röhönaurut ja niin Ennis kuin Dillonkin ansaitsevat kaiken ylistyksen, mutta sarjan pariin ei tee mieli palata kun kokonaisuus on kerran luettu lävitse.

Minun kohdallani sarja kuului kategoriaan, "lainasin mieluusti kirjastosta ja hauskaa oli, mutta rahaa en siihen käyttäisi".

[Jukka Laine]

Minä olen lukenut koko sarjan moneen kertaan.

Suomeksi tulleet kaksi osaa muodostavat amerikkalaisen kirjasarjan ekan osan. Amerikan kirjoja on yhdeksän.