Pyhä arkisuus

[Antti Vainio]

En tiedä kuinka karkeasti menee asian vierestä mutta ollut ihan mielenkiintoista tämä jonkun sakemannin aloittama keskustelu siitä että suomalainen kirjallisuus ei ole kovinkaan fiksua eikä yhteiskunnallista. Mistä kirjailijat ovat luonnollisesti suuttuneet koska mitä vittua jotkut ulkomaanpellet tulevat moista meille väittämään. En ole Westön voittanutta kirjaa vielä lukenut mutta minusta ne kaksi edellistä järkälettä  olivat fiksuja, yhteiskunnallisia ilman minkään epäilyttävän aatteen antamaa paskanhajua mutta aika kaukana kirotusta kyökkirealismista.  Eli jos tällaista palkitaan ja kansa lukee raivolla niin ehkä suomalaisella kirjallisuudellakin on jotain toivoa ja kekkosbreznevmeiningistä ollaan pääsemässä silläkin puolella eroon. Westö sitäpaitsi minun mielestä käy ihan täydestä jos puhutaan eurooppalaisesta intellektuellista mutta en seurannut keskustelua niin tarkkaan että tietäisin keneen tuo pilkka kohdistuu

[Curtvile]

kirjallisuus> sarjakuva tai toisinpäin.

Se ihmisen paras ystävä älähtää jota puunosilla pahoinpidellään. Kjell Westön kirjat ovat luettavia mikä on saaavutus sinällään ja jos oikein ymmärsin mainitun viittauksen niin sehän se miksi tässäkin ketjussa on niin tiukkoja kantoja.

Se ettei pidä arkisuuteen keskittyviä sarjakuvia jalustalla johtuu tietenkin samasta kuin nämä ulkomaanelävien kommentit suomalaisesta kirjallisuudesta sen mukamas historian tuntemattomuuksista, kehnoudesta ja yhteiskunnallisen näkemyksen puutteesta.
Eikös?

Joskus kyllä, mutta useimmiten ei.
stereotypiassa suomalaisesta itsetunnosta on osa tottakin.
Osa haluaa mennä mukaan ja tulla sosiaalisesti hyväksytyksi ja se on jostain syystä helpompaa jos sarjakuvasi/kirjasi/elokuvasi/runosi/performanssisi käsittelee arjen painetta eikä ukrainalaisen aikamatkustajan ja geenimanipuloidun krokotiilin rakkautta ydinsodan jälkeen.
Nk. tavikset eivät ota hajurakoja tai pidä lanttulataamosta karanneena.

vaikka saattaisit rajoituksista vapautuneena keskittyä olennaiseen.
Meille kaikille kun hyväksytyksi tuleminen kuuluminen ryhmiin ja eliitteihin, pioneeriliikkeeseen tai partiolippukuntiin on niin tärkeää.
Tärkeää se onkin mutta ei vaivan arvoista jos muiden arvostus peittää sen muun.
Kaikille ei sovi itsensä revittely tai he pystyvät tekemään sen vain etäännyttämällä itsensä tai muut asiat näennäisesti fiktioon ja epäarkeen.

kuten monessa itä-eurooppalaisessa scifi-klassikossa, jotka siis
eivät käsitelleet mitään allegorioita, pelkää scifiä.
Lännessähän sitä ei myöskään käy, eihän?

[Antti Vainio]

Tämä ketju on koko ajan pysynyt täysin asiallisena mutta kaivoin esiin jostain takaraivosta sellaisen ison sarjakuvadebatin kuin Pahkasika vastaan Taiteilijat. Tapiiria ei todellakaan voinut silloin tai nykyisestä perspektiivistä syyttää Ison Rahan juoksupojiksi, ne julkaisivat Paulettea ja Spiritiä mutta väärin. Totuus oli muualla, esim. Pohjanmaalla. Tämä oli minulle hämmentävää 18-vuotiaana. Nyt olen 38 enkä ymmärrä vieläkään miksi ne tappelivat keskenään sen sijaan että olisivat tehneet ja julkaisseet hyviä sarjakuvia. Tollaiseen verrattuna meidän maitotölkkikeskustelu on vain naljailua kavereiden kesken mutta silloin nämä kuppikunnat jaettiin verenmaku suussa

[roju]

Mä haluaisin tietää lisää näistä tyypeistä:

http://hannav.vuodatus.net/blog/338762

Arki on kiinnostavaa, jos osaa kulkea silmät auki. Minusta noille olisi tosi mehevää kehitellä tarinat ja tapahtumat. Eikä olisi omaelämäkerrallista (suoraan).

[Doc Lomapäivä]

Tässä on Finlandia-palkintoraadin puheenjohtajan Stefan Mosterin puhe. Keskustelun herättämiseksi vaihdoin sanan romaani sanaan sarjakuva, ja kirjailijan sarjakuvantekijäksi. Lisäksi poistin viittaukset Finlandiapalkintoon ja lyhensin vähän. Alkuperäinen puhe on luettavissa Suomen Kustannusyhdistyksen sivuilta.

Allekirjoitan täysin Mosterin teesit alkuperäisessä muodossaan että näin sarjakuvan kritiikiksi muutettuna. Jos tämä jonkun valvojan mielestä kuuluu omaan ketjuunsa, siirtäköön.

Puhe:
Sarjakuva ei ole tapa jalostaa omaa elämää, vaan tapa hahmottaa maailmaa. Tähän tarkoitukseen sarjakuva voi käyttää lukemattomia muotoja ja keinoja. Liikkuessaan kuvittamisen ja kuvittelemisen välimaastossa sarjakuva saa olla hauska tai vakava, koominen tai traaginen tai sekä että. Sarjakuva voi olla laaja panoraama, mutta yhtä hyvin se voi keskittyä pienimpään yksikköön. Parhaimmillaan sarjakuva pystyy selittämään yhden ainoan henkilön kautta koko maailman. Jos henkilökuvaus on tehty huolella, se on aina myös edustava.

Sarjakuvan keinot saavat olla vaikeita tai yksinkertaisia, mutta eivät pinnallisia. Tässä yhteydessä voimme sanoa myös niin, että palkinnon arvoinen sarjakuva kaihtaa pinnallisia syy-seuraus-rakenteita ja yrittää tehdä elämän moninaisuudelle ja ristiriitaisuudelle oikeutta. Palkinnonarvoinen sarjakuva ei teeskentele, että maailma on yksinkertainen, vaan näyttää, että asiat ovat monimutkaisia. Koskettamalla kipupisteitä tällainen sarjakuva herättää tunteita ja ajatuksia, koska se muistuttaa meitä siitä, miltä tuntuu olla ihminen. Miltä tuntuu olla ihminen tässä ajassa ja - miksipä ei - tässä maassa.

Sarjakuvissa esiintyy vain vähän analyyttisyyttä. Välillä näytti suorastaan siltä, että suomalainen sarjakuva hyväksyy maailman sellaisena kuin se on. Jossain vaiheessa päässä muotoutuu kysymys: missä on sarjakuvan yhteiskunnallinen ulottuvuus? En tiedä, onko tämä kysymys edes sallittu. Tiedän kyllä, että sarjakuvantekijöiltä ei saa vaatia tiettyjä aiheita ja ratkaisuja, päinvastoin, pitää kannustaa jokaisen ikiomaa luovuutta. Mutta toisaalta: jos sarjakuva luovuttaa yhteiskunnallisen relevanssinsa, se voi pitkällä aikavälillä menettää myös yhteiskunnallis-kulttuurisen asemansa. Itse asiassa tärkeintä eivät edes ole aihe tai teema. Varsinainen sarjakuvataide on sitä, että löytää sekä aiheeseen sopivat ilmaisukeinot että tekee kiinnostavia valintoja kielen ja rakenteen tasolla. Sitten on vielä jotakin, jonka haluan mainita erikseen: hyvin harvoin törmää kiinnostaviin, kiehtoviin ajatuksiin.

Joko on niin, että suomalaisten sarjakuvantekijöiden keskuudessa on todella vähän intellektuelleja - tai sitten intellektuellit naamioituvat silloin kun tekevät sarjakuvia, koska eivät ilkeä näyttää kasvojaan. Minä kyllä ilkeän muistuttaa tässä yhteydessä, että sarjakuva ei ole pelkästään paikka, jossa kerrotaan tarinoita. Se on myös mainio paikka kehittää erilaisia ajatusmalleja ja ajatusvaihtoehtoja, jotka kenties avaavat lukijalle uusia näkökulmia. Kannattaa nimittäin muistaa se, että suomalaiset lukijat arvostavat ja kunnioittavat painettua sanaa. Sarjakuvantekijöiden, mutta myös kustantajien ja kriitikoiden täytyy pitää huolta siitä, että sarjakuvan arvo säilyy ja kestää.

On tärkeää todeta, että Suomessa on edelleenkin mahdollista kehittyä nuoresta esikoissarjakuvantekijästa konkariksi ja tehdä laajakin tuotanto. Erinäisistä vaikeuksista huolimatta olosuhteet ovat siis suhteellisen hyvät: on apurahoja, monipuolinen kustannusmaailma, toimiva kirjastolaitos, elävät sarjakuvamarkkinat, palstatilaa kritiikille.

Eri osapuolten tehtävä on ylläpitää näitä suotuisia edellytyksiä ja vaikuttaa markkinoiden kiihtyvää polarisoitumista vastaan. Tämän lisäksi sarjakuvantekijöiden on huolehdittava siitä, että sarjakuvan taso pysyy tarpeeksi korkeana ja tukemisen arvoisena. Kustantajien tulee julkaista korkeatasoista käännössarjakuvaa, jotta viitekehys säilyy tarpeeksi laajana. Kriitikoiden kannattaa yrittää täyttää annettu palstatila viitseliäillä ja rohkeilla arvosteluilla. Ja television pitäisi vihdoin tuottaa sarjakuvaohjelmaa, jossa keskustellaan kunnolla, eli myös riidellään sarjakuvista.

[pertti jarla]

Puhutaan sitten kirjoista tai sarjakuvista, niin ihan asiallista kritiikkiähän toi oli. En tajua noussutta mussutusta, sitäpaitsi ei tässä puheessa mitään sensuurilakia vaadita, äijä vaan kertoo millainen hänen mielestään on hyvää. Olen ihan samaa mieltä mm. siitä, että hyvä tarina tekee elämän moninaisuudelle ja ristiriitaisuudelle oikeutta. Nykyään näkee liikaa skeidaa, joka viittaa lähinnä muihin tarinoihin eikä tosimaailmaan ollenkaan. Huomatkaa muuten että Moster sanoo:
"Koskettamalla kipupisteitä tällainen romaani herättää tunteita ja ajatuksia, koska se muistuttaa meitä siitä, miltä tuntuu olla ihminen. Miltä tuntuu olla ihminen tässä ajassa ja - miksipä ei - tässä maassa."
Tämän voi tulkita niin, ettei tarvitse tehdä näköiskuvaa tästä ajasta ja maasta, vaan välittää sitä miltä tuntuu olla tässä ajassa. Eskapistinenkin tarina voi kertoa tästä ajasta kuvatessaan sitä mitä kertojan edustama nykyihminen kaipailee.

kuvassa herra Mosteri

[Antti Vainio]

Oikeastaan ainoa asia mikä harmittaa on se että me tarvitaan joku herr Moster auf Deutschland sanomaan nuo asiat, ja sitten kun se sanoo ne niin tyypit itkevät. Suomalaisten kirjailijoiden reaktio on ollut hauska mutta ennalta-arvattava:jos en ole teidän mielestänne intellektuelli pidätän hengitystä

[Timo Ronkainen]

Palataan siihen aiheeseen ja siihen kuinka establishmentti ja intelligentsia meillä taitaa kuitenkin pitää sitä (arki)realismia parempana ja oikeampana. Jättihän nimittäin tässä Runeberg-kirjallisuuspalkinnon valintalautakunta ehdokkuuden ulkopuolelle scifin, dekkarit sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden. Perusteluina se että "näillä kirjallisuudenlajeilla on omat merkittävät valtakunnalliset palkintonsa". Valintalautakunta siis rinnastaa scifi-kirjojen Tähtivaeltaja-palkinnon ja dekkareiden Johtolanka-palkinnon Finlandiaan ja Runeberg-palkintoon? Runeberg-palkinto on kunniakirjan lisäksi 10 000 euroa, eikä Finlandia-palkintokaan taida ihan taskurahoja olla. Tähtivaeltajalla ja Dekkariseuralla ei ole varaa maksaa moisia palkintoja. Luulenko oikein, jos luulen että vastaisuudessa halutaan välttyä sinisaloilta? Finlandia Juniorin ehdokkuuden ulkopuolelle jätettiin fantasia ja kirjasarjat.

Miten olisi reaalifantastikot:
http://pazi.vuodatus.net/blog/178028?showcomments=yes Pasi Jääskeläisen blogi

Timo

[Curtvile]

Hra Ronkainen osuu aivan oikeaan.
Haluamatta väheksyä Tähtivaeltaja-palkintoa tai Johtolankaa, mutta tilanne on sama kuin rinnastaisi Kvaakin haasteen Puupää-hattuun.(ei, en väheksy Kvaak-haasteitakaan...)

Jos minuun nyt menisi piru, väittäisin että kyse on samasta kuin vuosisadan kirja-äänestykset yms.
Äänestys uusitaan aina kun joku Tolkienin Taru Sormusten Herrasta tai herran tähden SARJAKUVA kuten Watchmen voittaa/sijoittuu korkealle.
Sitten kun tulos ei muutu ei lähdetä etsimään mikä tekee näistä teoksista niin hyviä/suosittuja vaan siirrytään puheisiin kulttuurisesta rappiosta, sivistymättömyydestä ja sitä mitä käy kun karja äänestää.
Eikä sanallakaan mainita miksi ne "hyvät" ja "erinomaiset" eivät pärjää näille lapsellisille faabeleille.

Voi jospa minulla olisikin antaa vastaus miten intelligentsia ja kaikkivaltiaat eliitin jäsenet uskaltaisivat ottaa riskin ja avartaa näkemystään siitä mikä mitäkin on, mutta valitettavasti näin ei ole.
Toivottavasti kuitenkaan liian moni älymystömme edustaja ei ole rasittanut kansanterveyslaitoksen resursseja toimiessaan A. Vainion edellä esittämällä tavalla.
Onhan se normaalia että he haluavat säilyttää katu-uskottavuutensa ja salonkikelpoisuutensa. Ja käyttäytyä kuin nelivuotiaat, joille on juuri sanottu ettei karkkia osteta.

Se miten asia on korjautumassa kotimaisessa sarjakuvassa on ilahduttavaa. Moni tekijä keskittyy toimimaan sarjakuvansa ehdoilla, eikä pakottamaan sitä yhteen hyväksyttyyn muottiin.
Tarjonta monipuolistuu, mutta johtuen siitä miten marginaalinen kulttuurialue sarjakuva on paine mukautua isojen poikien painostukseen (kirjallisuus, elokuvat) kova.
Ilman osaavaa kustannustoimitusta ja muillekin kuin kansamme kermalle teoksia suoltavia kustantamoita tilanne olisi lohduttomampi.
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Siksipä arjen korkeaveisuu raikaa.
Joskin osaltaan todistaa että tässä maassa: synkkyys myy.
Suomi, duurin luvattu maa.

[Riekko]

Luulenko oikein, jos luulen että vastaisuudessa halutaan välttyä sinisaloilta?

Luultavasti ja eiköhän lähivuosina saada Finlandia-palkinnon sääntöihin lisäys, jolla jo jaettu palkinto voidaan jälkikäteen peruuttaa Johannan kohdalta 

[juhaveltti]

Jos saanen vielä aihetta, tai aiheen vierestä kommentoida itseäni fiksumman suulla:

The idea that Art should, only ever be a mirror to reality has always seemed ass-backwards to me, given that Art is always and everywhere well-groomed and impeccably turned out, whereas Reality wears a pair of two-year-old Adidas trainers and a Toy Story T-shirt. As far as I’m concerned, it’s rather the job of reality to try and reflect Art. The purpose of Art is not to mirror reality, but to shape it by the imprints and aspirations that it leaves in the human mind.

- Alan Moore

[Grezen]

Ilman osaavaa kustannustoimitusta ja muillekin kuin kansamme kermalle teoksia suoltavia kustantamoita tilanne olisi lohduttomampi.
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Siksipä arjen korkeaveisuu raikaa.
Joskin osaltaan todistaa että tässä maassa: synkkyys myy.
Suomi, duurin luvattu maa.

Jaa? Mutta nähdäkseni kotimaisenkin sarjakuvan osalta juuri ei-arkiset sarjakuvat ovat niitä myyvimpiä ja isoille kustantamoillekin kelpaavia. Arkisuus on sitten taas siellä marginaalissa ja pienkustanteissa. P. Kallio poikkeuksena.

Kirjallisuudessa en juuri nyt tiedä, mikä on hip ja pop, mutta takavuosina ainakin oli fantasiakirjallisuudella suurikin suosio. Vähän kausittainhan nämä genrejutut menevät, 90-luvun alussa oli kauhu suositumpaa, sitä ennen taas scifi... Dekkareiden suosio ei kyllä taida laantua ikinä.

[Matti Karjalainen]

Palataan siihen aiheeseen ja siihen kuinka establishmentti ja intelligentsia meillä taitaa kuitenkin pitää sitä (arki)realismia parempana ja oikeampana.

Pitänee muuten paikkaansa. Sarjakuvan puolella taitaa päteä sama laki: sarjakuvataiteilijan ihmissuhteen kariutumisesta tai/ja maitopurkin happamisesta kertova omaelämäkerrallinen luonnoslehtiö saa helposti myönteisempää kritiikkiä kuin puhtaasti viihteellinen trikoosankari-sarjakuva, vaikka kummallakaan ei olisi sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä annettavaa sarjakuvakentälle.

[watt]

Pitänee muuten paikkaansa. Sarjakuvan puolella taitaa päteä sama laki: sarjakuvataiteilijan ihmissuhteen kariutumisesta tai/ja maitopurkin happamisesta kertova omaelämäkerrallinen luonnoslehtiö saa helposti myönteisempää kritiikkiä kuin puhtaasti viihteellinen trikoosankari-sarjakuva, vaikka kummallakaan ei olisi sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä annettavaa sarjakuvakentälle.

Katkeruus onkin oikea vastaus kaikkeen. Tehkää jotain asialle tyypit. Itkeskely keskustelupalstalla on aikaa pois joltain hyödyllisemmältä aktiviteetiltä.

[Matti Karjalainen]

Katkeruus onkin oikea vastaus kaikkeen. Tehkää jotain asialle tyypit. Itkeskely keskustelupalstalla on aikaa pois joltain hyödyllisemmältä aktiviteetiltä.

Se koira älähtää, johon...?

En minä ole katkera. Oletko sinä? Sarjakuvien ja kirjallisuuden arkirealismista on mielenkiintoista vaihtaa mielipiteitä Internetin keskustelufoorumeilla, tai on ainakin silloin, kun keskustelukumppanin argumentit ovat vähän tuota parempia. Jos omasta mielipiteestä poikkeavia kommentteja ei pysty ottamaan vastaan leimaamatta sitä "itkeskelyksi", niin kannattaa varmaankin pysytellä pois Internetin keskustelupalstoilta.