Piko ja Fantasio

[Antti Vainio]

Ne kyllä näyttää komeilta, varmaan tulee ostettua. On hienoa että oikeasti lahjakkaat tyypit tekee nyt näitä, jossain vaiheessa Piko&Fantasio oli vaan tollainen merchandaise-juttu, ne huonoimmat on aika kummallisia. Minkälaisia Tintti-albumeita me oltaisiin saatu jos oikeudet olisi olleet todella ahneella firmalla (tämä nykyinen vaikuttaa vastenmieliseltä mutta ei ne nyt sentään ole amerikkalaisia)?

[Curtvile]

Piko & Fantasio on kyllä ollut vanttera eurosarjis josta en ihan heti hutia keksi.

tämä kuuluisi enemmän Tintti-ketjuun, mutta tähän:

Minkälaisia Tintti-albumeita me oltaisiin saatu jos oikeudet olisi olleet todella ahneella firmalla (tämä nykyinen vaikuttaa vastenmieliseltä mutta ei ne nyt sentään ole amerikkalaisia)?

no....


tai ehkäpä jopa:

[Timo Ronkainen]

Onko sitten niin että nämä uudet jutut ikään kuin lomittuvat siihen vanhaan jatkumoon. Paikataan vanhaa vähän samaan tapaan kuin Rosa tekee Barksin ankoille?
Ai jaa. Vähän huonoissa kantimissa P&F-tuntemus mulla, sori.

Jeps. Ja sitten näissä kahdessa albumissa viittaillaan paljon myös suomentamattomiin albumeihin, joita tekivät Rob-Vel ja Jijé.

Timo

[Reima Mäkinen]

Jeps. Ja sitten näissä kahdessa albumissa viittaillaan paljon myös suomentamattomiin albumeihin, joita tekivät Rob-Vel ja Jijé.

Jaa... No sitten täytyy olla iloinen huonosta P&F-tuntemuksesta.  Viittaan pääsääntöisesti kintaalla viittailuille. Intertekstuaalisuudesta on hyvää vauhtia tulossa näissä sarjakuvaympyröissä todellinen maanvaiva.

[Jyrki Vainio]

Haastattelin Emile Bravoa Frankfurtin kirjamessuilla. Hän sanoi, että nämä uuden sarjan albumit ovat täysin yksinään tilattuja one-shotteja, ilman mitään jatkumon kehittelyä tai ohjeistusta kustantajan puolelta: tekijä saa täysin vapaat kädet esittää sarjasta oman näkemyksensä. Se, että nämä kaksi albumia osuvat samaan ajanjaksoon, oli ilmeisesti ihan sattumaa. (Ja Bravo vihjaisi aika selvästi, että ei pitänyt Yannin kirjoittamasta tarinasta. Hän sanoi myös itse suunnittelevansa omalle tarinalleen jatkoa, joka sijoittuisi miehitysaikaan).

Yleisesti ottaen pidin albumista. Poliittisten kuvioiden mukaan tuominen vanhaan aikaan ja vanhaan seikkailutarinaan on juuri semmoista sopivaa nykyajan ja retron yhdistämistä. (Ja loogisesti ajatellen herrasväkeä palveleva hotellihenkilökunta on varmasti juuri semmoinen paikka jossa luokkatietoisuus on vahvasti läsnä, joten se oli aiheen puolestakin ihan luontevaa). Paikoin sitä tässä kyllä tehtiin ehkä vähän turhan osoittelevasti, niin että siitä tuli pikkuisen päälleliimattu olo. Sen olisi ehkä voinut upottaa tarinaan vähän pehmeämminkin.

Erityisen paljon pidin kohtauksesta, jossa nelirivinen ruutukaava rikotaan isolla sokeeraavalla ruudulla. Se nimittäin kosketteli sellaisia asioita, joita itsekin olen hämmästellyt vanhoista seikkailusarjoista.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Niissä sankarit ovat uskomattoman lyhytpinnaisia ja impulsiivisia, niiden on aina heti rynnättävä lataamaan nyrkillä pataan, seurauksista välittämättä. Voimiltaan jumalan tasoinen alien laskeutuu maahan ja voi suuttuessaan aiheuttaa käsittämätöntä tuhoa? Mitä siitä, minä en voi sivusta katsoa, kun se puheellaan tuolla tavoin solvaa Amerikkaa, minä vedän sitä turpiin NYT!
Tässä albumissa kuvataan tämmöinen tilanne ja sen seuraukset kerronnallisesti erittäin tehokkaalla tavalla. Minä olin siitä hyvin vaikuttunut. Että koko albumi on maltettu vetää pienillä hillityillä ruuduilla ja sitten kerran - vain kerran - sodan kauheuksia kuvataan isolla kuvalla, joka sijoitetaan niin, että paljastuu eteen sivua käännettäessä. Bravo, Bravo!

Ettei Fantasio vain olisi tämän tarinan Jar-Jar Binks??  Vai onko sitä Spip?

(Spipistä Bravo muuten sanoi, että oli aina ihmetellyt ristiriitaa, joka syntyi siitä, että sarjassa oli varhaisista ajoista mukana Miloun kaltainen ihmisen lailla ajatteleva eläin. Mutta sitten mukaan tuli todellinen ihmeotus Marsupilami, jolla muuten oli ihmeellisiä voimia, mutta joka kuitenkin toimi kuin eläin - sen ajatuksia me emme kuulleet. Mutta sitten taas Spip, jonka PITÄISI olla ihan tavallinen eläin, ajattelee kuin ihminen).

[Lurker]

Spip sadatteli jossain ruotsalaisessa albumissa: PERRRKELE!

[jinroh]

Tietysti. Puhetta ymmärtävä mutta mykkä eläin. Inhimillinen, muttei kuitenkaan täysin.

[tertsi]

Tummanvihreä pikkolopoika -albumin arvostelu
Kvaakin etusivulla.

[tertsi]

Yksinäisen lentokoneen katuja pitkin suoritettu hyökkäys päin Gestapo-päämajaa on tapahtunut oikeasti.
Se näytetään myös britti-tv-sarjassa "Maanalainen armeija".
Kohteena ei ollut Moustic-hotelli, joka on mielikuvitushotelli. Oikea päämaja oli Residence Belvédéressä, Avenue Louisella.

[Janne]

Nyt näitä vihdoin viimein pääsin lehteilemään kaupassa. Kauppaan jäivät, niin hirveää oli painojälki. Sääli. Jos ottavat uuden painoksen ja tekevät sen oikein, niin sitten ostan.

[Curtvile]

Menin lukemaan molemmat P&F kovakantiset.

Olen valmis antamaan anteeksi painotekniset kämmit, niitä käy välillä ja sisältö ratkaisee.
Siksi minun on vaikea antaa näitä anteeksi.
Tarinat ovat peruskamaa, ei mitään maailmaa  mullistavaa mutta ennen muuta ne ovat "ihan kiva" osastoa.
Mitään uutta ja merkittävää ei luoda eikä hahmoihin saada puhallettua sitä merkittävintä: elämää.

Pikon Tintti/Mikki Hiiri pastissiutta ja BDknoppitietoutta kyllä molemmissa lykätään joka väliin, mutta verrattuna vaikkapa ensimmäiseen Tempoon, Ajan pyörteissä, niin näissä oli unohdettu kokonaan se millä Piko ja Fantasio on aina ennen nostanut itsensä ohi muiden hartialinjankin: seikkailua jossa on sydän ja aidot henkilöhahmot, lukijaa aliarvioimatta.

Tummanvihreä pikkolo toimii inan paremmin kuin Nuoren sankarin päiväkirja. Bravo piirtää oivallisesti mutta itse tarina hassaa paitsi eräät sarjakuvan kestävimmät hahmot myös toisen maailmansodan miljöön kuvauksen. Jännitteitä yritetään luoda mutta selkeästi joko taidot tai uskallus ovat loppuneet kesken.
Belgialaista mielenmaisemaa koetettiin muovat kypsällä tavalla mutta yksi albumin lunastavista elementeistä

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Mousticissa käyty osapuolien neuvottelu ja sen kommeltava lopputulos

oli käsitelty tavoin joka oli vähällä saada opuksen lentämään seinään tuskastumisesta.

Fantasioista oli melko tehokkaasti riisuttu myös kaikki sympaattiset puolet ja viety kohelluksen määrässä ohi Pielis-tason ja vieläpä piirun tai kuusikymmentäneljä ohi A. Ankka-idiotismin.

Tummanvihreän Pikkolon tarina ei ole olennaisesti merkittävämpi ja kärsii samoista lastentaudeista tarinallisesti, mutta miehityskuvaus ja sisäiset ristiriidat oli kuvattu paremmin kuin Nuoressa sankarissa.

Merde.
Minä oikeasti odotin näitä ja halusin pitää näistä. elävästi tulee mieleen Asterix-albumi Taivas putoaa niskaan.

[Janne]

elävästi tulee mieleen Asterix-albumi Taivas putoaa niskaan.

Pistitpä pahan.

Tempon tarinat olivat minulle ensikosketus sarjaan. Nyt on puolisentusinaa tarinaa hankittu ja luettu eikä yhtään heikkoa jaksoa ole tullut vastaan. Näillä eväillä odotukset olivat korkealla, mutta jo painotekniset ongelmat saivat pyörtämään ostopäätöksen. Siitäkin huolimatta, että kuvitus näytti selailun perusteella upealta.

Curtvilen kommenttien jälkeen uteliaisuus heräsi uudestaan. Voivatko nämä olla noin kehnoja? Pitääkin odotella, josko paikalliseen kirjastoon nämä ilmestyisivät.

[Curtvile]

Pistitpä pahan.

....Curtvilen kommenttien jälkeen uteliaisuus heräsi uudestaan. Voivatko nämä olla noin kehnoja? Pitääkin odotella, josko paikalliseen kirjastoon nämä ilmestyisivät.

olisivat edes huonoja mutta pahempaa: keskinkertaisia.
Ammattitaitoiset tekijät, kiinnostava aihe, mutta toteutus ei ole osiensa summa.
Ei ollut ainakaan minusta.

Löytyvät jo kirjastosta, sieltä minäkin nämä hain.

[EetuT]

elävästi tulee mieleen Asterix-albumi Taivas putoaa niskaan.

Älä nyt herran jestas rinnasta näitä Pikoja Asterixiin missä esiintyy Teletappi!

[Timo Ronkainen]

Minä oikeasti odotin näitä ja halusin pitää näistä. elävästi tulee mieleen Asterix-albumi Taivas putoaa niskaan.

Erittäinkin liian kova paha.   Mutta ei noin. Huomaa, että sarja ei ole tuttu ennestään. Spirou on vielä täysin eri asia belgialaiselle, kuin suomalaiselle. Vähän kuin joku Pekka Puupää yhdistettynä Aku Ankkaan, Rymy Eetuun ja Mämmilään, tai jotain.
Noh, hitsi, kun se Sarjainfo ei näytä tulevan, niin.... ja kun se kuitenkin lyhennetään, niin...
niin... Ja kun tässäkin joutui itseään lyhentämään, niin... Laitan arvioni tässä tähän. Sori.

Émile Bravo
Pikon ja Fantasion uudet seikkailut: Piko – nuoren sankarin päiväkirja
Suom. Anssi Rauhala
(EGMONT)

Schwatz & Jann
Pikon ja Fantasion uudet seikkailut 2: Tummanvihreä pikkolopoika
Suom. Emilia Melasuo
(EGMONT)Piko, eli Spirou on franko-belgialaisen sarjakuvan ikoneja, mutta meillä Tinttiä heikommin tunnettu. Parhaiten muistetaan Franquinin tekemät seikkailut ja ehkä parivaljakko Tome & Janryn tuoreemmat albumit.

Sarjan loi ranskalainen Robert Velter 1938. Laivastoupseerina laajalti matkustellut Velter tapasi Martin Brannerin (Winnie Winkle eli Kulmalan kaverit) ja oppi tämän apulaisena sarjakuvapiirtäjäksi. Euroopassa puhkeamaisillaan olevan sodan kynnyksellä Velter loi Spirou-lehteä varten oman nimikkosankarin, Moustic-hotellin nuoren pikkolon. Sarjan tekijällä oli omaa kokemusta, sillä hän oli toiminut Lontoossa 16-vuotiaana hotellin hissipoikana.
Sota-aika tai 1930-luvun lopun poliittiset jännitteet eivät sarjassa juurikaan näkyneet, vaan se tarjosi lapsille yksinkertaista eskapistista viihdettä. Spirou-lehti oli parin sotavuoden ajan lakkautettunakin.

Toinen maailmansota pakotti Velterin rintamalle ja luopumaan sarjastaan vuonna 1943. Jatkajaksi tuli ensin Jijé ja sitten Franquin, joka kohotti sarjan suosion huippuunsa. Vaikka hotellipikkolon hommat loppuivat, punainen univormu jäi.

Émile Bravo palauttaa uudessa perinnetietoisessa tulkinnassaan sarjan juurilleen, 1930-luvun lopulle ja liittää sen nyt tiukasti historialliseen kontekstiinsa.

Euroopan jännittynyt tilanne heijastuu brysseliläisten takapihojen lastenleikkeihin asti. Pojanviikareiden jalkapallopeli hajoaa taustoiltaan poliittisiin nujakointeihin. Piko itse on poliittiselta maailmankuvaltaan naiivi, katolisen orpokodin kasvatti, joka albumin mittaan kyllä oppii tiedostamaan ympäröivää maailmaa. Moustic-hotelli puolestaan näyttelee tulevan sodan kannalta merkittävää roolia.

Bravo tiputtelee albumiinsa viittauksia ja muistumia vanhoihin Pikon ja Fantasion seikkailuihin, enimmäkseen sellaisiin joita ei ole suomennettu. Lähimmäksi suomalainen lukija pääsee Kehän kuninkaat -albumissa, johon on koottu Franquinin 40-luvun lopun töitä. Tinttiäkin Bravo tietysti vilauttaa ruutujen välissä.

Schwartzin ja Yannin Tummanvihreä pikkolopoika on kuin jatkoa Bravon albumille, vaikka tekijät eivät tiettävästi tienneet toistensa tekemisistä, ennen albumien ilmestymistä. Nyt toinen maailmansota on jo täydessä vauhdissa, hakaristiliput ovat melkein peittäneet Mousticin julkisivun. Taistelu miehittäjiä vastaan jatkuu maan alla. Onko Piko kollaboraattori vai vastarintamies? Hän palvelee miehittäjiä ja kiillottaa upseerien saappaita, mutta salaa hän puuhailee jotain muuta.

Tummanvihreä pikkolopoika on edeltäjäänsä monikerroksisempi, mutta myös humoristisempi. Bravon Nuoren sankarin päiväkirja uskaltautuu paikoin haikeaksikin. Schwartzin ja Yannin albumin lähtökohta on 1980-luvun Ligne Claire -tyylisuunnan suuren pojan Yves Chalandin kesken jäänyt Piko-albumi. Se näkyy Olivier Schwartzin piirrostyylissä ja Yannin tarinan postmodernissa otteessa. Albumissa on nyt Bravoakin enemmän viittauksia vanhoihin eurooppalaisiin sarjakuviin ja Pikon menneisyyteen. Sivuilla on vilisemällä hahmoja muista sarjakuvista, joista osa tuttuja vain belgialaisille. Onpa siellä joukossa Tintin ohella myös eräs amerikkalainenkin lehtimies.

Albumipari on kiehtovaa luettavaa ranskalais-belgialaisen sarjakuvan historiaa paremmin tunteville, vaikka joitakin faneja sankarikaksikon inhimillistäminen ja henkilökuvan syventäminen saattaakin vieroittaa. Myös sotahistoriaa tarkemmin tuntevat saattavat jälkimmäisestä albumista pitää.

Timo Ronkainen

Mitä Fantasion tulee, niin hahmo nyt oli tuollainen koheltaja-keikari ennen Franquinia. Molemmat albumit ovat mielestäni sarjan menneisyydelle, nykyisyydelle ja tulevaisuudelle helkutin uskollisia ja melkoisen oivaltavia. Se että meillä tunnetaan vain murto-osa sarjasta rajoittaa näiden kahden albumin vastaanottoa.

Timo