Paul Gravett - on comics from east and west

[PTJ Uusitalo]

Kesän conissa tuli kollegan kanssa haastateltua Paul Gravettia. Haastattelun sisältävä Otaku ilmestyi tässä äsken, ja samalla tuli tungettua haastattelun suomentamaton ja lyhentämätön versio nettiinkin luettavaksi. Tänne siis.

Puheenaiheina ovat tekijän ja kohderyhmän kulttuuritaustan heijastuminen sarjakuvaan, sarjakuvan historia Britanniassa, mangan nykyinen suosio länsimaissa ja sen syyt, länsimaiset mangavaikutteiset sarjakuvat sekä se tapaus jenkeissä.

Piakkoin pitäisi ilmestyä myös uusin Anime-lehti, jossa tulee myös olemaan samaiseen haastatteluun perustuva juttu. Tulee olemaan kiintoisaa nähdä, miten eri tavalla se on rakennettu.

[Timo Ronkainen]

Gravett on kirjoittanut nyt myös brittiläisestä sarjakuvasta, joka voi olla yllättävänkin hyvää. Parempaa kuin niiden keittiö. 

http://www.paulgravett.com/books/gbc/gbc.htm

Timo

[Marsumestari]

Siinä olen eri mieltä Gravettin kanssa, että manga tarvitsisi nykyistä enemmän tekstiä. Mielestäni dialogi ja ajatuskuplat/laatikot riittävät oikein hyvin ja kyllähän esim. Kazuo Koiken käsikirjoittamissa sarjoissa (esim. Lady Snowblood, Samurai Executioner) on joitakin historiallisia faktoja selventäviä selityslaatikoita ja niissä Lone Wolf & Cubin tarinoissa, joissa Daigoro on pääosassa, käytetään tekstiä kuvailemaan tämän tuntemuksia.

Kuitenkin kaunokirjallinen tekstin käyttö tapahtumien tai tekojen suorassa kuvailussa tuntuu vastenmieliseltä, koska mielestäni sarjakuva ja kirjallisuus ovat kaksi itsenäistä taiteenlajia, jolloin sarjakuvissa olisi suotavaa käyttää tekstiä vain silloin, kuvitus ei yksinään pysty kertomaan jotakin (edellämainitut dialogi ja historialliset faktat voitaneen laskea niiksi).

Esim. Vagabond olisi tekstipainotteisena suht turha Eiji Yoshikawan Musashin lukeneelle, koska kyseinen sarjis on lukemani perusteella hyvinkin uskollinen alkuteokselle paitsi, että Takehiko Inouen sarjis on kerrottu kuvilla kun taas Yoshikawan romaani tekstillä. On eri asia nähdä esim. hurjia taisteluita kuin lukea niistä. Mielestäni molemmat toimivat erilllään mutta, jos kertovaa tekstiä käytetään samaan aikaan kuin kuvitusta, se saattaa luoda/tyrkyttää mielikuvia, jotka eivät vastaakaan kuvitusta ja tämä on pääsyy selityslaatikoiden ärsyttävyyteen.

Kuvapainotteisen kerronnan hintana on itsestäänselvästi todella iso sivumäärä. Musashi on muistaakseni jotain tuhat sivua pitkä, kun taas siihen perustuvaa Vagabondia on julkaistu 24 n. 220-sivuista kirjaa.

[PTJ Uusitalo]

Siinä olen eri mieltä Gravettin kanssa, että manga tarvitsisi nykyistä enemmän tekstiä. Mielestäni dialogi ja ajatuskuplat/laatikot riittävät oikein hyvin ja kyllähän esim. Kazuo Koiken käsikirjoittamissa sarjoissa (esim. Lady Snowblood, Samurai Executioner) on joitakin historiallisia faktoja selventäviä selityslaatikoita ja niissä Lone Wolf & Cubin tarinoissa, joissa Daigoro on pääosassa, käytetään tekstiä kuvailemaan tämän tuntemuksia.

Death Notessa on samaten jumalattoman paljon dialogia (siksihän sen tuonne kuvitukseksi laitoinkin) - tekstilaatikoita sen sijaan ei lainkaan ensimmäisen luvun alun jälkeen. Sitä ja Koiken töitä yhdistää se, että kaikilla on erillinen piirtäjä ja käsikirjoittaja. Joten siltä osin Gravettin ounastelut varmaankin pitävät paikkansa.