Aapo Rapi

[Outi]

Luin heti kolme kertaa peräjälkeen. Käsittämättömän hienoja tunnelmia tässä opuksessa.

Osa juttuja oli tuttuja ja se, miten ne nivottiin yhteen tukitarinan avulla toimi vaihtelevasti. Ihan kokonaan ei kahden (tai useampiahan sukupolviahan siinä käytiin läpi, ainakin 5) tarinan yhteissanoma auennut mutta joku ihme koukku siinä oli, niin pieni napakka kirja ja sanoo niin paljon vaikka mistä.

Olin ajatellut hankkia kirjoja lahjoiksi kun omaa sukua on tuolla Metimummun lähimailla mutta sitten rupesi hirvittämään kun menneisyys ei tässä kirjassa todellakaan ole mitään nostalgiahömppää vaan raakaa menoa. Esimerkiksi tuttavaperheen rakas isä olikin kamala lääkäri joka ronkki Metiltä kitarisat tylsillä veitsillä ilman puudutusta... Huh.

Hirveän vähäeleisesti kerrotaan kovaa kieltä siitä, minkälaista maalla oli elää köyhinä ja kurjina ja kuinka kamalaa auktoriteettien pelko oli. Ja kuinka sai hävetä jos ei elänyt "kuten piti" tai oli vaan muuten vaan köyhä.  Ihme kirja, pisti miettimään vaikka mitä...Mutta aikas herkkiäkin hetkiä löytyy. Aika sitkee sissi tuo Meti, hattua pitää nostaa.

Värien käyttökin on maagista. Ihme äijä tuo Aapo.

[VesaK]

menneisyys ei tässä kirjassa todellakaan ole mitään nostalgiahömppää vaan raakaa menoa. Esimerkiksi tuttavaperheen rakas isä olikin kamala lääkäri joka ronkki Metiltä kitarisat tylsillä veitsillä ilman puudutusta... Huh.

Ei tuossa mitään omituista ollut, jos on omien vanhempien ja isovanhempien juttuja kuunnellut. Tuo nykypäivänä pöyristyttävän julmalta vaikuttava toimenpide oli ihan normaalia käytäntöä ainakin pienemmillä suomalaisilla paikkakunnilla aina 1960-luvulle asti. Varakkaampien perheiden lapset ehkä pääsivät sairaalaan ja/tai saivat ainakin morfiinia, mutta tavislapsien kohdalla homma hoidettiin juuri noin - samalla tavoin on poistettu esimerkiksi äitini kitarisat.
Pahempaakin on ollut, ihan äskettäin tuli televisiosta lyhytelokuva jossa kerrottiin miten 1930-luvulla pohjoisen Suomen lapsilta revittiin järjestelmällisesti tuoreet rautahampaat suusta ja eiku tekarit tilalle jo 12 - 13 -vuotiaana. Kun ei ollut hammashoitoloita joka kunnassa, saati edes hammasharjoja joka kodissa, näin säästettiin pitkä penni terveydenhuoltomenoissa.     

[keijoahlqvist]

Joo toi lapsuudenajan lyttääminen on kovin tuttua.

Meidät haukuttiin niin pieniks paskoiks ettei siitä ikinä toivu. Nykyäänkin pitää puolustautua jokaisesta pikkuasisasta ja katseen nurjasta vivahteesta. Perustunto on: "olen olemassa vain hurskaiden kansalaisten laupeudesta, oikeesti kuuluisin biojätesäkkiin".

Nykykersat on terveitä, viehättäviä, vastuuntunoisia ja toisista välittäviä ihmisiä jotka uskaltaa puhutella vieraitakin henkilöitä.

Tosin ne pelaa liikaa, tuhlaa hetkiä viihteeseen  eivätkä tajua, että pitää tehdä taukoamatta töitä ollakseen valmistautunut elämänsä ongelmakausiin. Levätä ei saa minuuttiakaan.

[Hege]

Meti on erittäin hyvä, samalla kun epätoivon kuvaus ahdistaa rintaa niin hymy väreilee suupielissä erinomaisen tilannekuvituksen ansiosta. Tässä on nyt semmoista tarinaa, että voi suositella ihan kaikille.

Miinusta siintä että kuvat ja teksti on ajoittain niin pirskatin pientä, epäilen että vanhempani saavat lukea tätä luupin kanssa.

Kai tätä tulee vielä joskus lisää?

Ehdottomasti saatava aikanaan sarjakuvafinlandiaehdokkaaksi.

[Lönkka]

Toissailtana tuli luettua.
Hieno ja onnistunut alppuhan on kyseessä.

Voimaa lukiessa oli kuitenkin jotenkin vaan paremmat vibat stripin kanssa joten ehkäpä sitä myöten kehittelin alpullekin kohtuuttomia odotuksia. Kenties kun saa jotain vain pieninä annoksina niin homma tuntuu vieläki paremmalta.

Rapin viivan paksuus näyttää vaihtelevan hieman. Osassa sivuista on ohuempaa ja osassa paksumpaa jälkeä. Jotensakin minuun vetoaa ennempi nuo paksummalla viivalla tehdyt  osiot. On jotenkin enempi elämän makuisen oloinen ja istuu myös paremmin voimakkaisiin väreihin kuin hennompi viiva joka jää hieman noiden värien jalkoihin. Vai liekö tämäkin fiilis vain peruja Meteistä jotka tuli luettua huokoisemmalta sanomalehtipaperilta?

[KultaVuori]

Meti on erittäin hyvä...

Kai tätä tulee vielä joskus lisää?

Ehdottomasti saatava aikanaan sarjakuvafinlandiaehdokkaaksi.

Siis korjaus: saatava sarjakuvafinlandiavoittajaksi.

[Lönkka]

Luetutin äitienpäivänä muorilla, joka ei lue laisin sarjakuvia, Metin. Olin hieman huolissani suostuuko lukemaan ja mitä tykkää jos lukee.

Aiheetta huolestuin sillä äiti piti alpparista ja sanoi sen olleen elämäntuntuinen teos joka toi mieleen monia asioita omasta nuoruudesta.

[vesapai]

Tartuin taannoin Metiin, enkä päästänyt irti. Vaan eipä päästänyt irti Metikään minusta.

Albumi oli elämänmyönteinen, hyväntuulinen, rauhallinen, kiireetön - kaikin puolin kaunis teos. Se on todellinen taidonnäyte, kotimaisen sarjakuvan mestariteos, jonka soisi kuuluvan kaikkien sarjakuvantuntijoiden kokoelmiin. Nöyränä kiittäen hulppeasta julkaisusta kaikkia asianomaisia!

[Irene]

Meti oli mulle melkoinen lukuelämys. Arvostelunkin sain aikaiseksi Etelä-Saimaaseen: http://www.esaimaa.fi/Kulttuuri---Kirjat/2008/06/26/R%E4v%E4kk%E4%E4+sarjakuvaa+mummomuisteluista/200815460522/173

[Petteri Oja]

Syksyllä tulee Kuningas Toffee.

[keijoahlqvist]

Syksyllä tulee Kuningas Toffee.

Ennakkotilaus.

[Ami]

Metin tarinat olivat minusta aika tavanomaisia yhden ikäluokan lapsuuskokemuksia. Hieno juttu, että niitäkin on nyt sarjakuvamuodossa ja kovissa kansissa. Väritys oli ihan mahtavaa.  

[keijoahlqvist]

Metin arvosteli Fanni Maliniemi.

[VesaK]

Muistutuksena kaikille Meti-faneille, jotka eivät tätä Sarjakuvafestareilla huomanneet (PitkäMiehen pöydässä esim.):

Meeri Rapi, joka esiintyy itsekin pojanpoikansa Aapo Rapin kirjassa Meti-mummona, on kirjoittanut omaelämäkerrallisen ja koskettavan teoksen "Pilkahduksia".

Tekijät: Rapi, Meeri (kirjoittaja)
Kustantaja: Nordbooks
Painovuosi: 2008
Tuotteen tiedot: nidottu, pehmeäkantinen, 166 sivua
ISBN: 9789525782066

Liikuttava teos - ei niin "kepeä" kuin sarjakuvamuotoinen Meti, mutta asiallinen kuvaus millaista elämä Suomessa oli vielä muutama vuosikymmen sitten. Kun esimerkiksi "kasvatus" tähtäsi painottamaan sitä, että varsinkaan nainen ei ollut auktoriteettien (koulu, papisto, porvaristo) edessä juuri mitään. Samalla "Pilkahduksia" on kertomus siitä, miten yksikin ihminen kykenee muuttamaan  maailmaa edes hieman paremmaksi jos haluaa ja viitsii.   

[Reijo]

Etelä-Saimaassa on juttua sarjakuvasta ja kirjasta.