Piirtäjien tyylit

[Veli Loponen]

Minä pidän Carminen piirroksista 60-luvulta kun hän teki mm. Salamaa ja Batmania. 70-luvulla homma meni juostenkustuksi.

Luulen, että 70-luvulla Carmine(kin) sai enemmän vapauksia tyylinsä kanssa ja hänen oma tyylinsä pääsi paremmin esille. Kun vertaa esim. 60-70 -lukujen Marvel-tekijöiden sarjoja samojen heppujen myöhempiin tuotoksiin ero on huomattava. Varhaiset työt olivat enemmän tai vähemmän yhteen muottiin sopivia, kun taas myöhemmissä persoonallinen jälki on vahvasti esillä. Hyvänä esimerkkinä mainitsemasi Chaykin (vertaa vaikkapa Tähtien Sodassa ja Teräsmiehessä nähtyjä sarjoja nykyjälkeen) ja eräs Barry Windsor-Smith (vertaa vaikka Conanissa nähtyjä sarjoja vaikka Wolverinen syntytarinaan Sarjakuvalehdessä).
Showcase Supermanista näkee, miten Teriksessäkin noihin aikoihin oli tiukat ulkonäköstandardit. Kurt Schaffenbergeriä lukuunottamatta kuvittajat (Boring, Plastino ja Swan) ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä.
En siis käyttäisi Infantinon Hämähäkkinaisjäljestä "kusten juostu" -termiä (tarkoittaen ilmeisesti välinpitämättömästi ja huolettomasti tehtyä), vaikka siitä ei pitäisikään. Minulla on vähän sama tunne kuitenkin edellä mainittuihin Marvelin varhaissarjoihin, joissa sääntönä tuntui olevan tehdä mahdollisimman Kirby-tyylistä piirrosta. Se sitten peitti sellaisten mestareiden kuin Windsor-Smithin ja Busceman (molempien) todellista kynänjälkeä.

[Jukka Laine]

Kustenjuostua käytän terminä silloin kun tiedän että tekijä on aikaisemmin pystynyt parempaan.Toisaalta, voihan se olla että Cinfa pyrki olemaan ajassa mukana 70-luvun henkeen.

Muistathan 90-luvun alun Herb Trimpen joka pyrki pysymään ajan hengessä mukana matkimalla Rob Liefeldiä?

Ja ettei väärin ymmärrettäisi, niin toistan edelleen että olen sekä Cinfan että Trimpen vanhemman taiteen ystävä.

[Veli Loponen]

Muistathan 90-luvun alun Herb Trimpen joka pyrki pysymään ajan hengessä mukana matkimalla Rob Liefeldiä?

Muistanhan toki ja hyvä pointti sinällään. Carminen (tai Chaykinin tai Windsor-Smithin tai Buscemien) tapauksessa kyse kuitenkaan tuskin oli siitä.

Ja ettei väärin ymmärrettäisi, niin toistan edelleen että olen sekä Cinfan että Trimpen vanhemman taiteen ystävä.

Eikä siinä muutenkaan mitään. Ei kaikesta voi pitää ja kyllä ymmärrän sen, että Infantinon myöhempää tyyliä ehkä karsastetaan. Onhan se sen verran erikoisempaa. Etenkin kun vertaa juuri vaikka aikaisempiin Batmaniin ja Flashiin.

Vielä lisää muuten piirtäjiä, jotka aloittivat uransa seuraamalla yleistä tyyliä: John Byrne ja George Perez. Molemmat olivat selkeästi alussa 70-luvun Marvel-piirtäjiä (tosin Perez taisi aloittaa DC:llä, vai?) ja heidän omin tyyli puhkesi kukkaan vasta 80-luvun puolella. Frank Millerkin aloitti Daredevilissä konservatiivisesti ja taisi Sienkiewiczkin (ääk, en koskaan opi kirjoittamaan tuota) aloittaa Neal Adams -kloonina.

[V3§a V1tikain3n]

Alkuperäisnumerot ovat Marvel Spotlight # 32, Spider-Woman # 1-16.

Sivulla 25 Jessica muistelee Modredia Marvel two-in-one 33:sta, ja sivulla 32 hän muistelee Ben Grimmin kohtaamista Marvel two-in-one 33:ssa. Eli Spiderwoman oli Ennen omaa lehteään jonkin aikaa em. lehdessä kakkossarjana?

Edit: Wikiä vilaistuani totesin että 2-in-1 onkin Möykyn oma tiimiseikkailulehti, eli Jessica siis haki katu-uskottavuuttaa tiimittelemällä Yancy Treetin kasvatin kanssa pari numeroa. Ehkä kovin oleellisia ei menetetty.

[Jukka Laine]

Perézin ensimmäinen Marvel-työ oli Avengers # 141, jonka jälkeen hän piirsi vielä pitkään Ihmenelosia, kunnes vasta siirtyi DC:lle Justice League of American pariin. Ja tässä vaiheessa hänestä tuli fanien suosikki.

Ve§a: Marvel Spotlight # 32:n jälkeen Spider-Woman esiintyi Marvel Two-in-Onessa Möykyn seikkailussa. Tarina oli MTiO:n numeroissa 29-33. Mukana myös Shang-Chi, Näkymätön tyttö, mainittu Modred ja Alicia Masters joka muuttui hirviöhämähäkkiotukseksi.



Tuon jälkeen vasta tuli Spider-Woman # 1.

[jussi mäkinen]

Muistanhan toki ja hyvä pointti sinällään. Carminen (tai Chaykinin tai Windsor-Smithin tai Buscemien) tapauksessa kyse kuitenkaan tuskin oli siitä.

Vielä lisää muuten piirtäjiä, jotka aloittivat uransa seuraamalla yleistä tyyliä: John Byrne ja George Perez. Molemmat olivat selkeästi alussa 70-luvun Marvel-piirtäjiä (tosin Perez taisi aloittaa DC:llä, vai?) ja heidän omin tyyli puhkesi kukkaan vasta 80-luvun puolella. Frank Millerkin aloitti Daredevilissä konservatiivisesti ja taisi Sienkiewiczkin (ääk, en koskaan opi kirjoittamaan tuota) aloittaa Neal Adams -kloonina.

Infantinosta en osaa sanoa, mutta tussaaja voi saada hyvänkin piirtäjän jäljen näyttämään huonolta. Varsinkin jos kyseessä on hieman persoonallisemman tyylin omaava piirtäjä. Esimerkiksi Windsor-Smithiä Conaneissa tussasivat ainakin Sal Buscema ja Dan Adkins, jotka eivät sopineet alkuunkaan BWS:n tyyliin. Jos vertaa hänen piirtämäänsä ja edellä mainittujen tussaamaa Conan-lehteä vaikka Savage Talesin Conan-tarinoihin, jotka BWS tussasi itse (lehtien julkaisun välillä oli aikaa n. puolisen vuotta), huomaa, että hänellä oli jo tuolloin oma tyyli aika hyvin hallussa.     

   

[Veli Loponen]

Esimerkiksi Windsor-Smithiä Conaneissa tussasivat ainakin Sal Buscema ja Dan Adkins, jotka eivät sopineet alkuunkaan BWS:n tyyliin.

Voi olla, mutta esim. tässä ja tässä voidaan nähdä vahva kirbyvaikutus (joka siis oli monella muullakin 60-luvun Marvel-piirtäjällä) eikä 80-luvun tyylistä ole vielä hajuakaan edes itse tussaamissaan kohdissa.

[jussi mäkinen]

Voi olla, mutta esim. tässä ja tässä voidaan nähdä vahva kirbyvaikutus (joka siis oli monella muullakin 60-luvun Marvel-piirtäjällä) eikä 80-luvun tyylistä ole vielä hajuakaan edes itse tussaamissaan kohdissa.

Joo, totta. Unohdin täysin nuo BWS:n 60-luvun työt. Muistaakseni olen jostain haastattelusta lukenut, että hän aloittaessaan Marvelilla oletti heidän kaipaavan Kirby-klooneja. Yleinen pointtini oli kuitenkin tussaajan vaikutus lopputulokseen ja sitä kautta piirtäjästä välittyvään mielikuvaan.   

[Veli Loponen]

Tämä alkaa vaikuttaa jo siltä, että piirtäjien tyylin kehityksestä ja muutoksista voisi tulla enemmänkin asiaa, niin erotan tämän omaksi ketjukseen. Jatketaan siis tässä piirtäjien tyylien ruotimista.

Muistaakseni olen jostain haastattelusta lukenut, että hän aloittaessaan Marvelilla oletti heidän kaipaavan Kirby-klooneja.

Minä olen saanut sen käsityksen vanhoja Marvel-sarjoja lukemalla, että se olisi ollut enemmänkin yhtiön periaate. Olisi liiaksi sattumaa, että niin moni loistava piirtäjä olisi aloittanut kömpelönä Kirby-kloonina. Siis jälleen viittaan mm. esimerkkiini Teräsmiehestä. Todennäköistä on, että jonkin verran vaihtelua on sallittu, mutta yhdelle sankarille/ryhmälle koetettiin vakiinnuttaa tietty tyyli (esim. 60-luvun Kostajat oli kuvitettu Kirby-tyylillä vielä pitkään Kirbyn lähdönkin jälkeen) ja näin yhtenäistää sarjaa. Äärimmäinen esimerkki on tietenkin Aku Ankka, jossa tekijöitä on joskus hyvinkin vaikea erottaa toisistaan, kun yksilöllisiä ratkaisuja saa tuoda hyvin vähän.

Yleinen pointtini oli kuitenkin tussaajan vaikutus lopputulokseen ja sitä kautta piirtäjästä välittyvään mielikuvaan.

Se on totta. Tussaaja vaikuttaa aina ja tussajan toki pitäisikin näkyä, vaikka hän ei saisikaan tussauksellaan peittää luonnostelijaa.

[Jukka Laine]

Mutta Jim Shooterin Valiant Comicsillä 80-luvun lopulla haluttiin Bob Layton-klooneja. Ja mukana menossa oli myös Barry Windsor-Smith joka teki Doctor Solaria. Yhtenäistä linjaa sinnekin haluttiin joka oli aika perinteistä. Sitten väritys oli marveleista poikkeavaa.

[jussi mäkinen]

Minä olen saanut sen käsityksen vanhoja Marvel-sarjoja lukemalla, että se olisi ollut enemmänkin yhtiön periaate. Olisi liiaksi sattumaa, että niin moni loistava piirtäjä olisi aloittanut kömpelönä Kirby-kloonina.

Jeps, tätä haastattelua muistelin (hieman väärin tosin):
http://twomorrows.com/comicbookartist/articles/02bws.html

Barry: There was no pitching required, really— Stan loved my stuff because although it was pretty amateur and klutzy, it had the essence of Jack Kirby about it, and that was what sold Marvel comics in those days. Stan wanted every "penciler" in his employ to draw like Jack—not necessarily copy him, I must point out, because that has been misconstrued for too long—but, rather, to adapt from Kirby's dynamism and dramatic staging.

Many pencilers pretty much had their own personal styles wrecked by Stan's insistence in this matter. It was horrid watching Don Heck—a perfectly adept illustrator of everyday things and occurrences—struggle to create a dynamism in his work that simply was not a part of his natural capabilities. Herb Trimpe, John Romita Sr., and others were all twisted away from their own natural proclivities to adapt to the Kirby style—disastrously affecting their own artistic vision or needs. I doubt whether Stan pushed Steve Ditko to be more like Kirby because, after all, Ditko's style was already dramatic in its staging and pacing. If Stan had insisted that Herb Trimpe, for instance, should draw more like Ditko, I don't think Herb would have felt so buggered about by Stan's need for a "Company Style."

In my case there was no problem—I had an idée fixe that comics were Kirby and, in so drawing a comic, I drew it, to the best of my young abilities, as if I was Jack Kirby. However, if during that same period I chose to draw, say, a tree that I admired in some park somewhere, I would draw it in the correct and well observed manner that my brilliant drawing instructors had taught me at Art School. Real drawing was academic, but comics was Kirby.

[Jussi Tyni]

Muistathan 90-luvun alun Herb Trimpen joka pyrki pysymään ajan hengessä mukana matkimalla Rob Liefeldiä?

Oisko tiedossa hyvää esimerkki-linkkiä Herb Trimben tuon aikaisista kuvista.
Olen tuosta kuullut aikaisemminkin ja yrittänyt etsiä jotain painettua materiaalia, mutta ei ole sattunut vastaan. On niin hankala kuvitella miestä, joka suttasi aikanaan ne legendaariset 80-luvun alussa suomennetut Hulkit kuvittamassa jotain Liefeldin tyyliin.

[Jukka Laine]

Trimpe kuvitti suurimman osan Fantastic Four Unlimitedistä, ellei kaikkia. Tuo kansi nyt ei ole paras huonon taiteen esimerkki. Sisäsivuilta löytyy kamalampaa.

[Veli Loponen]

Trimpe kuvitti suurimman osan Fantastic Four Unlimitedistä, ellei kaikkia.

Ai se kuvitti sitä. Oon divarissa tota välillä kattellu ja aatellu luonnollisesti, että asialla on ollut joku 90-luvun Imagenapero.
Herb Trimpen vanhaa ja uutta tyyliä voi ihailla miehen kotisivuilla http://www.herbtrimpe.com/ siellä on galleriassa esimerkkejä mm. tuosta FF Unlimitedistä.

[Jukka Laine]

Tuollahan tuo Namor-sivu on oiva esimerkki Liefeld-tyypin lihakimpuista. Tuo letti ei ollut Trimpen keksintöä vaan Namorilla oli metrin mittainen poninhäntä tuohon aikaan muissakin lehdissä.