Tex Willer

[Hannu]

Pieni toipumistauko tähän väliin; tuo "tuomio" tuolla toisessa säikeessä oli ensireaktio, ehkä hieman siitä olen pehmennyt, mutta en kuitenkaan aio peruutella. Ortizin kuvituksessa minua häiritsevät nuo merkilliset rujot ja toisaalta - kuten Elre sanoi - koomiset pärstät. Pääkonnien lisäksi galleriassa oli ties minkänäköistä tyyppiä, jollaisia ei sitten kirveelläkään mistään oikeasti löydy - siis elävästä elämästä, sarjakuvista toki. En tarkoita että Tex Willerin pitäisi olla mitään superrealistista, mutta hahmot ovat yleensä realistisen näköisiä, ei karikatyyrejä. Orttiz liikkuu - kiikkuu - naturalismin ja komiikan puolella vähän turhan paljon minun mieleeni. Hyvä piirtäjä hän on, sitä ei käy kiistäminen, mutta minun puolestani saisi piirtää jotain muuta kuin Texiä.  

Toinen ärtsyyntymiskynnyksen ylittänyt asia oli väkivalta ja ennenkaikkea raaka, brutaali sellainen. Tuossa edellä on Jiksin viestissä kuva toisesta pääkonnasta ampumassa hymy huulilla, nauru vaan puuttuu "and loving it". Korppien nokkima hirtetty sivullinen, intiaanien kokko jossa roikkuu kaksi hahmoa tulessa pää aslaspäin, postivaunujen matkustajien ja vielä lopuksi hevosten teurastaminen, jne. Kuka kvaakkilaisista tarjoaa tätä maxia lastensa luettavaksi?

Sivujuonia oli yllin kyllin, em. seikkojen jälkeen nekin alkoivat harmittaa, kun tuntui että koko tarina on pelkkää päätöntä poukkoilua. En nyt enää pidä niitä niin pahoina synteinä.

Ei tämä ehkä aivan niin onneton ollut kuin mitä aiemmin sanoin, mutta tuskin koskaan enää uudestaan tähän kajoan; en ainakaan jos haluan itseäni viihdyttää.

Mutta kuten Mosabacka oivaltavasti asian ilmaisi, makuja on monia.

[elre]

Toinen ärtsyyntymiskynnyksen ylittänyt asia oli väkivalta ja ennenkaikkea raaka, brutaali sellainen. Tuossa edellä on Jiksin viestissä kuva toisesta pääkonnasta ampumassa hymy huulilla, nauru vaan puuttuu "and loving it". Korppien nokkima hirtetty sivullinen, intiaanien kokko jossa roikkuu kaksi hahmoa tulessa pää aslaspäin, postivaunujen matkustajien ja vielä lopuksi hevosten teurastaminen, jne. Kuka kvaakkilaisista tarjoaa tätä maxia lastensa luettavaksi?

Jep, turhan brutaalia on mutta kestän sen kyllä mutta entä ne kymmenvuotiaat jotka ekaa kertaa avaavat vaikka tällaisen. Mutta kuten ehkä joku muistaakin että kävin vähän kertomassa Texistä alakoulun kuudesluokkalaisille pari vuotta sitten...tiedä tällaista luettuani voisinko ja haluaisinko enää suostua moiseen. Jo silloinkin esitettiin mieltä polttava kysymys "miksi siinä tapetaan niin paljon"....jotenkin siitä vielä selvisin mutta että tästä saisi jo liian pahan...
Tulipahan sitten vähän moraalistakin näkökulmaa...

[Lurker]

Maxit ja jättialbumit ovat sävyltään selvästi rankempia ja "aikuisempaan makuun" kuin normi-Texit, yleensä. Hyvä niin.

Näissä erillis-Texeissä totta vie saakin olla vähän enemmän sitä kirjallista vapautta ja kerronnan korkeaa  liitoa. Ne ovat olleet piristysruiske Texeille.

Ja tämän viimeisen maxin koko ideana oli juuri tuo raakuus: korppikotkat saalistaa. Yrittäkää nyt hiukan päästä irti niistä luutuneista asenteista siitä, millaisen jokaisen Tex-tarinan pitää olla...

Erilaisuus on rikkautta. Suvaitsevaisuus on voima. Heh... :-)

[Jiksi]

Viikatemies on Parasta Texiä aikoihin. Siinä ei olekaan suoranaista juonta vaan teema: eloonjäämiskamppailu. Villi länsi kuvataan kesyttömänä maastona, jossa vahvimmat ja sopeutuvimmat pärjäävät - jos onni on myötä.

Viikatemiehen tiellä oli minustakin virkistävä. Jos tarina olisi ollut jämptimpi, olisi käsissä nyt kaikkien aikojen Willer-klassikko.

Vaihtoehtoisesti Segura olisi voinut koostaa todellisen lännenklassikon viemällä Willeriä vielä reilusti enemmän Ken Parkerin suuntaan ja työntämällä hahmon yhä syvemmälle taustalle, ajelehtimaan maan ja kansakunnan muuttuvien kasvojen editse.

Kaiken edelle nousevaa ja yhdistävää tekijää ei siis nouse tarinan virrasta esiin, mutta ansiot kävinkin jo arviossa lävitse. Lisäksi yksityiskohtien ja hienojen pienten ideoiden runsaus rikastivat opuksen.

Itse sivuutan ennemmin, anteeksi vain Willerin ystävät, hieman sisäänpäin kääntyneet Irlannin poika Pat -tyyppiset täytejulkaisut, tämä jos mikä pelastaa kesäpäivän!

Täytyy nyt vaan toivoa, että tuossa viikatemiehessä ei ole liikaa metaforia ja muuta liian taiteellista hölynpölyä minun makuuni

Kvaak-arviossa se kerrotaan: pauketta riittää!

[Hannu]

Ja tämän viimeisen maxin koko ideana oli juuri tuo raakuus: korppikotkat saalistaa. Yrittäkää nyt hiukan päästä irti niistä luutuneista asenteista siitä, millaisen jokaisen Tex-tarinan pitää olla...

Erilaisuus on rikkautta. Suvaitsevaisuus on voima. Heh... :-)

Sori vaan, Lurker, mutta minusta raakuus ei ole mitään sellaista mitä Texiin toivoisin. Enkä ymmärrä sen liittoa suvaitsevaisuuteen.

Tosi on että elämä on raakaa. En vain halua täyttää päiviäni pelkästään lukemalla/katsomalla sitä, ja että sillä mässäily tukahduttaa kaikki muut asiat elämässä. Eikö Iltalehti, Katso ja 7 Päivää jo riitä?

[Lurker]

Tarinassa oli raikasta myös se, ettei siinä ollut kenparkermaista ns. tendenssiä - niin paljon kuin Ken Parkerista pidänkin. Ei semmoinen Texiin sopisi kuitenkaan, koska päähenkilö ei ole niin ajatusmaailmaltaan niin monimutkainen. Minun olkapäätäni vasten et voi nyyhkiä... Siinäpä se myötätunto.

En toki ole sanonut mitään sellaista, että Texiin pitäisi tulla lisää raakuuksia?!? Tässä tarinassa oli raakuutta, mutta ei se ollut jutun juju. Se "juju" oli siis jossain ihan muualla... muttei jos tykkää, ei tykkää.

[Hannu]

Vaihtoehtoisesti Segura olisi voinut koostaa todellisen lännenklassikon viemällä Willeriä vielä reilusti enemmän Ken Parkerin suuntaan ja työntämällä hahmon yhä syvemmälle taustalle, ajelehtimaan maan ja kansakunnan muuttuvien kasvojen editse.

Toivottavasti ei noin syvälle mennä; silloin lopetan oitis Willerin kestotilauksen

[elre]

Erilaisuus on rikkautta. Suvaitsevaisuus on voima. Heh... :-)

Yleensä näin mutta ei mielestäni toimi tässä tapauksessa...on myös rikkautta olla eri mieltä...

Vähän luin taas eteenpäin ...mutta ei tähän tule kyllä sellaista lukemisen paloa kuin normaalisti...ei oo Texin lukeminen ollu aikoihin näin tukkoista.

Ken Parkerin suuntaan mentiin ja ihan liikaa, Ken Parkeriksi tämä olisi sopinutkin ihan sataprosenttisesti. Texin suurin voimavara ja suosion salaisuus on juuri se tuttu ja turvallinen eli peruslukija tietää saavansa mitä ostaa, nyt ei käynyt näin. Texin myytti on niin vahva että sen murtaminen tällaiseen selviytymistaisteluun on melko riskaabelia.
Tex vaikutti ihan tavalliselta tallaajalta, jopa naurettavan avuttomaltakin joka ottaa turpaansa miltä tahansa ukkelilta, jos tämä tyyli alkaa tulla tavaksi veikkaan että se kääntyy sarjaa itseään vastaan (toki on oma jengi joka tästä tykkää mutta takaako se jatkuvuuden seuraavaksi 60 vuodeksi, epäilen...).

Anteeksi vain Jiksi mutta Pat, Irlannin poika on mielestäni sata kertaa enemmän Tex Willeriä kuin tämä vaikka taiteellisesti se ottaakin saman verran turpaansa.

Ugh, elre on puhunut oman mielipiteensä pidittepä siitä eli ette 

[Hannu]

Vaihtoehtoisesti Segura olisi voinut koostaa todellisen lännenklassikon viemällä Willeriä vielä reilusti enemmän Ken Parkerin suuntaan ja työntämällä hahmon yhä syvemmälle taustalle, ajelehtimaan maan ja kansakunnan muuttuvien kasvojen editse.

Vielä tähän: miksiköhän tälläinen olisi jotenkin Texin arvoa kohottavaa?  "Ajelehtíminen maan ja kansakunnan muuttuvien kasvojen editse?" Miksi Texin pitäisi olla jotenkin yhteiskunnallisesti valveutunutta ja historiatietoista? Onks tää ny jotenki hienoo?   

Sori vaan Jiksi mutta minusta tämä on aika omituista.

[Jiksi]

Miksi Texin pitäisi olla jotenkin yhteiskunnallisesti valveutunutta ja historiatietoista? Onks tää ny jotenki hienoo?

Segura luotsasi tarinansa kauemmas perinteisestä Willeristä, mutta tarinasta toimivan saadakseen siitä olisi pitänyt tehdä sellainen lännentarina, joka ei enää olisi ollutkaan Willer-tarina. Vika ei siis ole käsittelytavassa, vaan käsiin hajoavassa tarinassa.

Itse olen Willer-harrastajia sallivampi, mutta toki on selvää, että Willerin suosio kumpuaa siitä, että hahmo on yhtä kova ja karski kuin rehti ja suoraselkäinenkin. Arvostelussakin varoitin melko monisanaisesti, että nyt pokkarissa on hieman erilainen Tex kuin mihin lukijat ovat tottuneet.

Kunnianhimoisempaa tai muutoshakuisempaa otetta en näe pahana, mutta lukijana reagoin tarinaan hieman samaan tapaan kuin kovemmat Willerin ystävät: Tex on ikoni samoin kuin Teräsmies, ei hahmoa voi liiaksi muuttaa sen suosion perusteiden siitä kärsimättä.

Sen sijaan luen sujuvasti muitakin lännentarinoita kuin aivan perinteisempiä Willereitä. Hienoa on, että Suomessa vaihtoehtoisia tarinoita löytyy Parkereiden sivuilta, yhtä lailla muhevina pokkareina lehtihyllyiltä. En tosin pane pahakseni, jos Willer-tarinoihin tulisi perinteitä kunnioittaen hieman lisää monimuotoisuutta.

[Lurker]

Olihan Tex ihan oma itsensä tässäkin tarinassa, mutta se tarina vain hiukan poikkesi totutusta. Vai oliko se itse asiassa vähän paluutta kaikkein vanhimpiin Tex-tarinoihin. Villi ja vapaa Tex, yksinänsä, kulkemassa seikkailusta seikkailuun. Viikatemies oli kuin monta liuskatarinaa, mutta peräjälkeen yksissä kansissa.

Ja kuten oli puhetta jo aiemmin, ei Tex muutu, mutta näissä erikoisjulkaisuissa voi ottaa vähän eri näkökulmaa välillä.

[Janne]

Mielenkiintoinen on tämä keskustelu Tex Willerin raakuudesta. Usein kärjekkäimmät kommentit aiheesta ajoittuvat Segura-Ortiz -tarinoiden julkaisuajankohtaan. Hassua sinällään, että Seguran kirjoittamat tarinat eivät ole verisimmästä päästä. Kaikkein eniten, ja ylivoimaisesti, tuonelan viikate heilahtaa Bosellin tarinoissa, mutta silloin ei näitä keskusteluja käydä. Syy, tai vika, on siis ilmeisimmin Ortizin kuvituksessa (ja ehkä myös kirjoittajalta saaduissa kuvitusohjeissa...). Raakuutta näissä tarinoissa näytetään tosiaan paljon hurjemmin kuin yleensä. Vilkaiskaapa vaikka parin vuoden takaisen Meksikon luotijunan alkuosuutta! Henkilökohtaisesti nämä raakuudet eivät minua vaivaa, mutta antaisinko omille lapsilleni jonkun parivaljakon töistä ensimmäiseksi Tex-lukemistoksi onkin jo toinen juttu...

Texin kuvittajille on annettu ohjeistukseksi nimenomaan se, että raakuuksia ei saa liiaksi näyttää. Kuinka nämä maxit siis menevät Sergio Bonellin sensuurin läpi? Syitä on ainakin kaksi. Ensinnäkin maxit, kuten myös suuralbumit, on pyhitetty hiukan kokeilevammille töille. Itse asiassa molemat sarjat alkoivat, kun perussarjaan oli pöllähtää vähän liian outo tarina. Toisekseen Ortiz ja varsinkin Segura ovat espanjalaisina italialaisille pitkälti toisen luokan Tex-tuhertajia. Italiassa ei Seguran töitä juurikaan arvosteta saatikka noteerata. Italialaisille Seguran Tex ei ole oikea Tex. Seguraa tuskin koskaan päästetään kajoamaan rakkaaseen Texin perussarjaan, Ortiz sen sijaan sinne on päässyt kynäänsä heiluttelemaan italialaisten kirjoittamiin tarinoihin. Tämän penseyden seurauksena päätoimittajakin suhtautuu rahtusen suvaitsevammin hispaani-Texiin. Seguran-Ortizin tarinoissa sallitaan paljon sellaista, mitä italialaisten tekemissä, 'oikeissa' Texeissä ei sallittaisi.

Tältä pohjalta ei siis ole pelättävissä, että näiden 'kokeilujen' myötä Texin hahmo jollakin tavalla tulevaisuudessa muuttuisi. Ainakin vielä toiset 60 vuotta hän ratsunsa selässä pysyy.

[elre]

Vai oliko se itse asiassa vähän paluutta kaikkein vanhimpiin Tex-tarinoihin. Villi ja vapaa Tex, yksinänsä, kulkemassa seikkailusta seikkailuun.

No ei todellakaan ole, ylivertainen kovuus ja nokkeluus kaikki Texin tunnusmerkit tipotiessään...kas ku ei junalavetilla kauroja syöttäessään sano hepalle pusipusi....Seriffi antaa Texille ohjeitä kuin pässille ruohoja...tarvitaan opasta, saappaita, saapaskoiraa...ja  (sanon sitten kun olen lukenut loppuun, selailin kyllä aika tiivisti että tiedän mitä nöyryytystä vielä pitääkin sietää).
Tää on ehkä tarinaltaan realistisempaa mutta se ei olekaan koskaan kuulunutkaan Willeriin...

[Hannu]

Lurker. Vapaan Texin tarinoita? Ekologista!

[Lurker]

Lurker. Vapaan Texin tarinoita? Ekologista!

Vapaan Texin munat kunniaan!

Ortizista vielä. Herralla on niin kauhusarjakuvien piirtäminen verissä, että se paistaa läpi Texeissäkin. Joskus "tavallistenkin" ihmisten ilmeet ovat aivan mielipuolisia, kuten sillä kuskilla tarinan alkupuolella. Saati sitten konnilla jotka ovat kuin hornan piruja!