Luncheon of Tears Diary oli aika hillitön. Ja olivathan ne muutkin tarinat hyviä.

Virkistävää nähdä tuollaista varsin tavanomaista ihmissuhdedraamaa noin ilmeikkäästi ja hyvin piirrettynä, useimmiten tuntuu sen tyyppisen mangan parissa siltä, että hahmot jäävät vain puhuviksi päiksi eikä esim. tilan kuvaamiseen käytetä paljon aikaa.
Jotenkin minusta näissä ei vain tullut Samuran kerrontataidot kovin hyvin esille, tarinat olivat niin lyhyitä, että jäi jotenkin kiireiseksi ja sekavaksi se puoli.