Vesivärit, paholaisen keksintö?

[keijoahlqvist]

Juuri sinä olet se oikea tekijä.

Jos sulla on kärsivällisyyttä kirjoittaa kvaakiin, pystyt tekemään vesivärimaalauksen. Se on sitä paitsi nopeaa, öljymaalauksen kuivumista saa odottaa vuoden.

Pitää vain hyväksyä mitä saa aikaan.

[Jiksi]

Jos sulla on kärsivällisyyttä kirjoittaa kvaakiin, pystyt tekemään vesivärimaalauksen. Se on sitä paitsi nopeaa, öljymaalauksen kuivumista saa odottaa vuoden.

Pitää vain hyväksyä mitä saa aikaan.

Minähän hyväksyin: minusta kun ei tullut taiteilijaa, eikä työni liity kulttuuriin millään tavoin...

Mutta vesivärit todellakin vaativat kunnon tekniikkaa, että niillä saa hyvää jälkeä aikaan, ne eivät anna mitään anteeksi, toisin kuin öljyvärit ja kangas.

Kaverit joilla pensseli lentää suhahdellen, pystyvät luomaan vesiväreillä hetkessä hienoa jälkeä.

[Tuuk42]

Kutkutellut mielessä ajatus akvarellivärien ja sarjakuvan yhdistämisestä. Onko kellään tietoa kyseisestä yhdistelmästä?

Onhan noita. Manara nyt tulee ekana mieleen, Sandmanissa noita on ollut useampiakin tekijöitä jotka käyttävät vesivärejä värittämiseen.
Itse tein Kvaakin Prinsessa-haasteen sellaisella vesiväritekniikalla, että ensiksi piirsin lyijärillä sivut A4-kokoon, skannasin koneelle ja otin kopiot ja väritin vesiväreillä kopioiden päälle. Jonkin verran taisin tummentaa kontrastia koneella. Sitten skannasin taas koneelle, lisäsin puhekuplat jotka olin tussilla piirtänyt erilliselle paperille sekä tekstasin. Sitten vielä leikkasin ruutujen reunat tasaisiksi ja kaikki katuojat valkoisiksi. Lopputuloksen voi nähdä tästä.

Ihan hyvä tekniikka tuokin, mutta lyijärien kanssa saa olla todella tarkkana.

[Timo Ronkainen]

Jossain vaiheessa myös minä kuvittelin että vesivärit ovat ns. persiistä, kunnes löysin sen oikean vesiväripaperin. Peruskoulussa meillä oli vain se tasainen mihinkään kelpaamaton yleispaperi, jonka kannessa sanottiin "vesivärilehtiö", mikä oli yhtä kaukana akvarellipaperista kuin kuningattaren nenäliina metallityöläisen vessapaperista.
Sitten kun sain kunnon paperin, vapauduin, kokeilin ja keksin.
Akvarelli on veden, värin ja sattuman hallittua leikkiä hyvällä paperilla. Kokeilemalla keksii, mutta vain hyvällä paperilla. Se on valitettavasti aika kallista, mutta kokemuksesta voin kertoa että se on sen arvoista, mikään ei sitä korvaa.
Tertsin vinkit olivat oikeasti hyviä ja perustavia!
Mutta, monta hyvää paperiarkkia pitää/kannattaa "pilata" "joutavuuksiin" sutimalla vesivärejä hyvälle paperille. Kokeilemalla pääsee selville.

Timo

[keijoahlqvist]

Mutta vesivärit todellakin vaativat kunnon tekniikkaa, että niillä saa hyvää jälkeä aikaan, ne eivät anna mitään anteeksi,

Kuten aiemmin sanottiin

- jos on paksu, hyvä paperi ja kunnon värit, veisvärityötä voi  korjailla vaikka kuinka. Kastelet vaintodella märäksi haluamasi kohdan teoksessasi ja hankaat värin pois puhtaalla siveltimellä tai talouspaperilla.

[Jiksi]

Kuten aiemmin sanottiin

No niin niin, mutta kun minun mielestäni mikään määrä suhraamista ei saa vesiväritöitä näyttämään hyvältä, vaan homman tulisi luonnistua ilman korjailuja.

Ei tässä yritetäkään väittää, että tämä pätisi kaikkiin. Itse luovutin, ennen kuin pystyin saamaan edes välttävää jälkeä, enkä ole vesiväreihin koskenut kuin aikanaan koulussa.

Kun vielä harrastin pensselin kanssa äheltämistä, öljyväreillä minunkin kaltaiseni tuhertelija sai sentään jotain aikaan, vaikka teknisesti en koskaan kehittynyt kovin pitkälle.

Nyt on kulunut n. kymmenkunta vuotta kun viimeksi olen pensseliin tarttunut. Kun itse katselen sellaisten vesiväritöitä, jotka ovat kehittäneet itsensä tarpeeksi pitkälle, olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että vesivärien hallinta vaatii parempaa tekniikkaa kuin öljyvärit.

[Outi]

Vesivärit ovat tosiaan maailman vaiken tekniikka hallita hyvin, ja tyypilliseen tapaan juuri se halvin ja ensimmäinen, joka lapsille lykätään. Siitä onkin sitten helppo aloittaa...

Kuten aiemmin letkassa sanottu, erittäin hyvä paperi, värit ja kunnon siveltimet ovat kaiken a ja o. Ilman niitä meneen elämä hukkaan.

Hyviä esimerkkejä vesiväritystekniikan masteroinnista ovat Kanadan Seth ja saksalainen Bernd Pfarr. Siinä on laveerattu niin, ettei ihmisen aivo voi ymmärtää. Kummankin originaaleista meinaa saada sydänkohtauksia sarjassa. Miten ne saa niin tasaisen pinnan??? Kauniit, kuultavat värit??? Pfarrin originaalinäyttelyssä kuultua: "Oikein hienoja, mutta vahinko ettei täällä näe originaaleja..."

(Itse tosin epäammattimaisesti nimitän vesiväritekniikaksi kaikkia värejä, joita lotrataan vedellä ja maalataan paperille. Eli guassit ja muut nappihässäkät kanssa.)

Hyvällä paksulla paperilla pitäisi periaatteessa re-masterointi olla mahdollista. Tällä joku Brittiakvarellisti (en muista nimeä) aiheutti skandaalin, siis tekemällä akvarellimaisemamaalauksia jossa se oli coolisti kumittanut ja raaputtanut ja muuten vaan päälle maalannut. Hyvältä näytti. Puristit olivat kauhuissaan...

[Tertsi]

Kutkutellut mielessä ajatus akvarellivärien ja sarjakuvan yhdistämisestä. Onko kellään tietoa kyseisestä yhdistelmästä?

Tunnetuin vesiväreillä väritetty sarjakuva maailmassa lienee Tintti.

[Tuukka Saturi]

Mjooh. Mielessäni on edelleen päällimmäisenä akvarellikynät, on meinaan vielä vieraampi muoto tuo. Luulisi kynän jäljen joissain määrin poikkeavan tavallisista vesiväreistä. En tiedä olenko koskaan nähnyt moisia teoksia, meinaan.

[Tertsi]

Osoitteessa www.bdnet.com on melkein kaikki ranskankieliset myytävät sarjakuvat. Sieltä selailemalla voi löytyä se mitä haet.

Lähes kaikista sarjakuvista on sivunäytteet.

Näillä hakusanoilla voi vaikka aloittaa ("titre"-kenttään):

La fille du professeur

Foligatto

Minun mielestäni mielenkiintoista vesivärinkäyttöä.

[Jyrki Vainio]

Se oli juoni. Annettiin ymmärtää että maalaustaiteen mestariteokset oli tehty samanlaisella pipon tupsua muistuttavalla pensselillä.

Minulla on tapana sanoa, että tarvitsen työhöni 'siveltimiä', mutta Suomessa tarjolla on lähinnä vain 'pensseleitä'.
Ja koulun kuvisluokasssa oli 'suteja'.

Voisiko syynä olla meilläkin ihan nuo länsimaisen koululaitoksen perinteet? Ymmärtääkseni syy siihen, että vesivärimaalausta ei pitkään katsottu 'oikeaksi taiteeksi', oli se, että se kuului pikemminkin yleissivistykseen. Valistuksen aikana klassiseen koulusivistykseen kuului, että herrasmiehen odotettiin harrastavan paitsi luonnontieteitä, myöskin vesivärimaalausta. Niin että sitten kun he lähtivät tutkimusmatkoille ja löysivät uusia kasvi- ja eläinlajeja ja vieraita kulttuureita, he saattoivat dokumentoida ne tutkimuspäiväkirjaansa pienin akvarellein. Kun valokuvia ei vielä ollut olemassa.
Eli siis vesiväri ei ollut mitään taidetta, se oli enemmänkin tieteen tekemisen väline, ei mitään erikoista, vaan aivan arkinen asia.

Minä olen kanssa noiden vesivärien kanssa pitkään taistellut, ihan "tositarkoituksella":



Sarjakuvantekijälle ongelmallista on löytää paperi, johon voisi sekä piirtää että maalata. Nyt minulla on käytössä silein Fabrianon vesiväripaperi mitä Temperasta löytyy. Se on ihan kelvollista piirtämiseen, mutta ei se kyllä värityöskentelyyn mitään parasta ole, vesi imeytyy liian nopeasti.
Yleensähän Suomessa on tarjolla vain toinen toistaan karkeampia akvarellipapereita: aina ne ovat "rough" tai "extra rough". Ilmeisesti sunnuntaimaalarien mielestä niille saa helpoiten tehtyä 'taiteellisen' näköistä jälkeä. Mutta eivät ne oikein piirtämiseen käy.
Tämä näytekuva on tehty amerikkalaiselle illustration boardille, jossa oli pahviin valmiiksi kiinnitetty paperi. Se oli aivan loistavaa, sille oli hienoa sekä piirtää että maalata. Mutta, kuten asiaan kuuluu, sen koostumus tietysti muutettiin oitis tykästymiseni jälkeen ja nyt se on aivan kamalaa.

Ihan perusvinkki maalaamiseen, mitä koulussa ei opetettu, on käyttää sekoituskuppeja. Eli siis kaupasta saa semmoisen vesiväripaletin kokoisen levyn, jossa on pieniä värinapin kokoisia kuppeja. Kun haluaa tehdä tasaisen värialueen, niin väri kannattaa sekoittaa valmiiksi siihen kuppiin. Ensin laittaa siihen pisaran vettä ja sitten lisää väriä. Niin että sillä tavalla aina kun kastat siveltimen, saat lisää sitä samaa väriä, eikä tarvitse aina arpoa, että mistäs napeista minä tämän nyt sekoitinkaan.

Nuo tasaiset väripinnat ovat kyllä semmoinen sarjakuvantekijän väriaistien kirous. Minäkin olen niiden parissa kasvanut ja niitä vaistomaisesti aina yritän itsekin tehdä. Että siis sekoitan ensin yhden värin valmiiksin ja sitten teen sillä tasaisen alueen ja sitten vasta sekoitan toisen värin...
Olen käynyt pari maalauskurssia öljyväreillä ja akvarelleilla ja siellä sai huomata, että tuolla "yksi sävy kerrallaan" tekniikalla tuli hyvin muovisen ja keinotekoisen näköisiä, jäykkiä kuvia. Sille vastapainona pitäisin semmoista "maalauksellista" teknikkaa, jossa läiskitään kaiken näköisiä värejä sekaisin kaiken aikaa. Olen aina ihaillut semmoista tekniikkaa (esim. MADin Jack Davis toteuttaa sitä upeasti vesiväreillä pilapiirrostyylissä. Hän on värityöskentelyssä ihan ykkössuosikkejani!), mutta minulla ei kyllä ole hajuakaan, miten sitä mahdetaan toteuttaa käytännössä.

[Tuukka Saturi]

Tuo kuva on vesiväreillä tehty? Helvetin hyvää jälkeä, jos saa sanoa.

[laureline]

Kuvaamataidon tunnit olivat alussa ihan kivoja, kunnes muistaakseni kolmannella luokalla kuvaan astuivat vesivärit. Sekä vielä tänäkin päivänä mielestäni pelkäksi kirosanaksi kelpaava asia, laveeraus.
Laveeraus.

Laveeraus. IIk. Tosi saatallis-perkeleellinen keksintö. Miksi sitä piti tehdä? Ope lueskeli Kaari Utrion romaaneja silläaikaa kun me, hitto vie, laveerattiin. Toinen mitä en älyä on derivointi. Laitankin nämä kaksi turhaketta samalle viivalle.

[Hanna]

Tunnetuin vesiväreillä väritetty sarjakuva maailmassa lienee Tintti.

Härregyyd, onko Tintti todellakin väritetty vesiväreillä?!? Nyt kyllä otti sydän pari ylimääräistä laukka-askelta, kun en ollut tuollaisesta tiennytkään ja aina silti ihastellut Tinttien tasaista värimaailmaa. Selasin tuossa hetki sitten muutamia Tinttejä ja joissakin vanhemmissa jutuissa sen vesivärin jopa minä vajavaisine näkökykyineni huomasin, mutta ovatko todellakin kaikki Tintin vesiväritettyjä? Esim. Tuhatkaunon tapauksessa on _niin_ tasaista pintaa että voiko se todellakin olla vesiväriä?

[keijoahlqvist]

Esim. Tuhatkaunon tapauksessa on _niin_ tasaista pintaa että voiko se todellakin olla vesiväriä?

Mitä muuta se oikeasti voisi olla?

Mutta otetaan huomioon että kirjapainossakin tapahtuu jotain. Se mitä nähdään koostuu painetun arkin pienten magentan, syaanin, keltaisen ja mustan väristen pisterykelmien aivoissa synnyttämästä mielikuvasta.