Ei lukijalle/katsojalle puhuminen metaa ole. Sitä kutsutaan "neljännen seinän rikkomiseksi".
Teatterissahan yleisö on läsnä, fyysisesti samassa tilassa samaan aikaan kertojan tai kertojien kanssa. Teatteriesitys tosin kuvaa yleensä jotain muuta paikkaa kuin teatterin sisätilaa sillä samalla kellonlyömällä, mutta silti. Minusta teatteria ja sarjakuvaa ei voi tästä syystä aivan 1:1 rinnastaa. Elokuva on tässä mielessä lähempänä sarjakuvaa.
Editoin hieman seuraavaa listaa, sillä minusta nämä:
Minusta metasarjakuvasta voi puhua ainakin jos siinä tapahtuu jotain seuraavista:
- Sarjakuvan hahmo ilmaisee tietävänsä, että hän on sarjakuvassa
- Sarjakuvan hahmo ottaa suoraan kontaktia lukijaan
- Sarjakuvan tekijä tai joku muu ulkopuolinen puuttuu sarjakuvan sisällä sarjakuvan kulkuun
Ja nämä:
- Sarjakuvan hahmo ottaa kontaktia johonkin sarjakuvan ulkopuoliseen (esimerkiksi samalla sanomalehden sivulla olevaan lehtijuttuun)
- Sarjakuvan hahmo käyttää jotain sarjakuvailmaisun välinettä, joka ei varsinaisesti ole sarjakuvan hahmojen todellisuudessa (edellä esimerkki kysymysmerkin hyväksikäytöstä)
Kuuluvat vähän eri ryhmiin. Ekan ryhmän jutut voidaan lukea kahdella tavalla. Joko niin että nuo kikat muodostavat jonkun metatason tai sitten niin että mitään metatasoa ei ole (Sarjakuvan hahmot vain sekoilevat tai niiden jumala/tm. puuttuu peliin).
Tokassa ryhmässä taas lukija ei voi valita: joko tai. Vaan asiat ovat yhtä aikaa kahdella tavalla tai kahdessa tasossa (ja se toinen on se metataso). Ellei se musta pamppu (johon Felix tarttuu) ole samalla myös huutomerkki, niin eihän jutussa ole mitän koukkua tai hauskuutta.
Itse koin hikisiä hetkiä kun yritin aikanaan teoretisoida nyky-mangassa yleisiä chibejä ja joitakin muita mangan merkintöjä. Päädyin lopulta siihen että chibit ovat usein omalla tasollaan (joka on rinnakkainen/päällekkäinen sarjakuvan tarinatasolle). Mangassa esiintyy siis chibi-taso jonka kaikkia ominaisuuksia en nyt jaksa listata.
Jossain määrin manga muistuttaa tässä mielessä television sitcomia jossa monet vitsit ja hassut asiat on kirjoitettu sisään tarinaan, niin että ne ovat hauskoja, mutta eivät kuitenkaan naurata sitcomin hahmoja. Sarjakuvassa vain on mahdollista käyttää "rankempia" visuaalisia keinoja kuin sitcomissa.