Metasarjakuva

[JJ Naas]

Olis jännää jos joku sanomalehtisarjakuva yhtäkkiä murtautuisi rajojensa ulkopuolelle, Wagner hyppelehtisi viereisellä palstalla tekstin seassa ja ehtisi mukaan strippiin vasta viimeisessä ruudussa tai jotain vastaavaa, tai voisivat vierailla toistensa sarjoissa, fingerporilaiset ja Viivi &Wagner vaikkapa.

Hieman tuollaistahan Wallu on harrastanut Pelit -lehden Kyöpeleiden kanssa.

[Jukka Laine]

Wagner on vieraillut B. Virtasessa. V ja W asuvat Virtasen seinänaapureina Ilkka Heilän mukaan.

TV-komedioiden tämän hetken ykkössarjassa My Name Is Earl (Kovan onnen kundi) meksikolaisen Catalinan puhjettua puhumaan espanjaa, hän puhuukin aina yleisölle, vaikka espanjaa ymmärtämätön voisi luulla että hän raivoaa jollekin.

Ei lukijalle/katsojalle puhuminen metaa ole. Sitä kutsutaan "neljännen seinän rikkomiseksi".

[Reima Mäkinen]

Ei lukijalle/katsojalle puhuminen metaa ole. Sitä kutsutaan "neljännen seinän rikkomiseksi".

Teatterissahan yleisö on läsnä, fyysisesti samassa tilassa samaan aikaan kertojan tai kertojien kanssa. Teatteriesitys tosin kuvaa yleensä jotain muuta paikkaa kuin teatterin sisätilaa sillä samalla kellonlyömällä, mutta silti. Minusta teatteria ja sarjakuvaa ei voi tästä syystä aivan 1:1 rinnastaa. Elokuva on tässä mielessä lähempänä sarjakuvaa.

Editoin hieman seuraavaa listaa, sillä minusta nämä:

Minusta metasarjakuvasta voi puhua ainakin jos siinä tapahtuu jotain seuraavista:
- Sarjakuvan hahmo ilmaisee tietävänsä, että hän on sarjakuvassa
- Sarjakuvan hahmo ottaa suoraan kontaktia lukijaan
- Sarjakuvan tekijä tai joku muu ulkopuolinen puuttuu sarjakuvan sisällä sarjakuvan kulkuun

Ja nämä:

- Sarjakuvan hahmo ottaa kontaktia johonkin sarjakuvan ulkopuoliseen (esimerkiksi samalla sanomalehden sivulla olevaan lehtijuttuun)
- Sarjakuvan hahmo käyttää jotain sarjakuvailmaisun välinettä, joka ei varsinaisesti ole sarjakuvan hahmojen todellisuudessa (edellä esimerkki kysymysmerkin hyväksikäytöstä)

Kuuluvat vähän eri ryhmiin. Ekan ryhmän jutut voidaan lukea kahdella tavalla. Joko niin että nuo kikat muodostavat jonkun metatason tai sitten niin että mitään metatasoa ei ole (Sarjakuvan hahmot vain sekoilevat tai niiden jumala/tm. puuttuu peliin).

Tokassa ryhmässä taas lukija ei voi valita: joko tai. Vaan asiat ovat yhtä aikaa kahdella tavalla tai kahdessa tasossa (ja se toinen on se metataso). Ellei se musta pamppu (johon Felix tarttuu) ole samalla myös huutomerkki, niin eihän jutussa ole mitän koukkua tai hauskuutta.

Itse koin hikisiä hetkiä kun yritin aikanaan teoretisoida nyky-mangassa yleisiä chibejä ja joitakin muita mangan merkintöjä. Päädyin lopulta siihen että chibit ovat usein omalla tasollaan (joka on rinnakkainen/päällekkäinen sarjakuvan tarinatasolle). Mangassa esiintyy siis chibi-taso jonka kaikkia ominaisuuksia en nyt jaksa listata.
Jossain määrin manga muistuttaa tässä mielessä television sitcomia jossa monet vitsit ja hassut asiat on kirjoitettu sisään tarinaan, niin että ne ovat hauskoja, mutta eivät kuitenkaan naurata sitcomin hahmoja. Sarjakuvassa vain on mahdollista käyttää "rankempia" visuaalisia keinoja kuin sitcomissa.

[Timo Ronkainen]

Wagner on vieraillut B. Virtasessa. V ja W asuvat Virtasen seinänaapureina Ilkka Heilän mukaan.

Nyt kun sanoit, niin niinhän se olikin! Jep. Ei aina muista.

Timo

[keijoahlqvist]

Ei lukijalle/katsojalle puhuminen metaa ole. Sitä kutsutaan "neljännen seinän rikkomiseksi".

Neljännen seinän rikkominen on metaa. 

[envis]

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella metasarjakuva olisi aina etäännyttävää. Mutta esim. pupuankkaa (hihi) pidetään ymmärtääkseni metakuvana:

http://www.uic.edu/com/eye/LearningAboutVision/EyeSite/OpticalIllustions/Images/duckbun.gif

Miksei siis metasarjakuva voisi olla jotain vastaavaa? Vai riittääkö että sarjakuvan kuva kommentoi  kuvallisuutta - onko se silloin vain sarjakuvan sisällä olevaa metakuvaa? Riittäisikö metasarjakuvaksi se, että sarjakuvan hahmo lukisi sarjakuvaa ja kommentoisi sitä? Tai piirtäisi itse sarjakuvaa?

[Timo Ronkainen]

Riittäisikö metasarjakuvaksi se, että sarjakuvan hahmo lukisi sarjakuvaa ja kommentoisi sitä? Tai piirtäisi itse sarjakuvaa?

Ei, ellei se sarjakuva ole se, jossa se hahmo itse on.

Timo

[envis]

Ei, ellei se sarjakuva ole se, jossa se hahmo itse on.

Miksei? Jos metakuvaa on kuvallisuuden ja kuvakonvetioiden kommentointi (esim. muinaiset egyptiläiset istumassa kuin renessanssiajan kuvataideluokassa ja piirtämässä tiukassa profiilissa seisovaa mallia), niin miksei se riitä sarjakuvassa? Miksi metasarjakuvan pitää etäännyttää?

[Timo Ronkainen]

Miksei? Jos metakuvaa on kuvallisuuden ja kuvakonvetioiden kommentointi (esim. muinaiset egyptiläiset istumassa kuin renessanssiajan kuvataideluokassa ja piirtämässä tiukassa profiilissa seisovaa mallia), niin miksei se riitä sarjakuvassa? Miksi metasarjakuvan pitää etäännyttää?

Jos elokuvassa katsotaan elokuvaa tai kirjassa joku lukee kirjaa, niin mennääkö siinä vielä meta-tasolle? Silloin varmastikin, jos ne kietoutuvat jotenkin teoksen sisäiseen todellisuuteen tms. mutta nähdäkseni ei muuten.

Timo

[envis]

Jos elokuvassa katsotaan elokuvaa tai kirjassa joku lukee kirjaa, niin mennääkö siinä vielä meta-tasolle? Silloin varmastikin, jos ne kietoutuvat jotenkin teoksen sisäiseen todellisuuteen tms. mutta nähdäkseni ei muuten.

Mutta voihan sarjakuva sarjakuvassa kietoutua teoksen sisäisen maailmaan ilman etäännyttävää aspektia. Mä olen ymmärtänyt, että metataso on nimenomaan esityskeinon kommentointia. Mutta että se ei vaadi etäännyttämistä (kuten esim. lukijan saattamista tarkan tietoiseksi omasta asemastaan).

[Lurker]

Mausissa piirretään sarjakuvaa sarjakuvassa, puhutellaan lukijaa, taiteilija kertoo itsestään jne. Muttei se silti jotenkaan mitään metasarjakuvaa ole.

[Timo Ronkainen]

Mausissa piirretään sarjakuvaa sarjakuvassa, puhutellaan lukijaa, taiteilija kertoo itsestään jne. Muttei se silti jotenkaan mitään metasarjakuvaa ole.

Niin, siinä kun eivät hahmot koko ajan lukijaa evästä että tämä tässä on sarjakuvaa, me elämme sarjakuvassa, he ovat koko ajan omassa reaalitodellisuudessaan mutta sen sarjakuvallisesta luonteesta ei lukijaa muistuteta. Muistaakseni siinä ei koskaan olla tietoisia siitä että hahmot ovatkin sarjkuvassa.
Samalla tavallahan elokuvassa henkilöt esim painottavat ääneen, että nyt tehdään elokuvaa, ja näytellään ja että kaikki on edeltäkäsin kirjoitettua fiktiota. Päähenkilöt puhuvat suoraan kameralle tai kameramiehelle ja kommentoivat itse tarinaa, katsovat mitä käsikirjoituksessa seuraavaksi tapahtuu, jne.
Jos elokuvassa tehdään tai katsotaan elokuvaa ei kai se vielä riitä metatasoksi. Esim. Woody Allenin elokuva Hollywood - elokuvan päätepysäkki. Siinä tehdään elokuvaa ja se on täysin keskiössä ja kommentoitavana (tämä on se leffa jossa Woodyn hahmo tekee sokeutuneena vahingossa ranskalaisiin uppoavan taideleffan) mutta en minä sitä metaelokuvana pidä.

Timo

[Jyrki Vainio]

Muistaakseni siinä ei koskaan olla tietoisia siitä että hahmot ovatkin sarjkuvassa.

Kyllä Art sanoo siinä jossain toisen osan alussa jotain sen suuntaista kuin "oikeassa elämässä en esim. kerralla puhuisi näin pitkään ilman keskeytyksiä".