Erään keräilijän tarina

[FreakyMike]

Onhan se keräily kieltämättä kivaa, mutta jos jotain sarjaa ei saa täyteen esimerkiksi yli kymmenen vuoden aktiivisen divareissa luuhaamisen aikana, niin se alkaa oikeasti vain turhauttamaan. 

Aloitin kerämään esimerkiksi Finn West nimistä lukemistolehteä jo joskus 90-luvun alkupuolella ja sain sarjan lähes täyteen ehkä noin vuosituhannen vaihteessa, mutta  5 /1977 numeroa ei ole vaan millään ilveellä vielä löytynyt, vaikka muut osat ovat olleet  kotona arkistoituna siis jo useampia vuosia. Myös Semicin vanhan sarjakuvalehden 3 /1973  &  2 / 1974 numeroita on tullut etsittyä jo tuskastuttavan monta vuotta.

[Hege]

Itse olen koettanut hankkia mahdollisimman edustavaa/monipuolista sarjakuvakokoelmaa. Olen enemmän tuurikeräilijä, kun halvalla saa niin voi ostaa, eli kaikki Valeriaanit tai Cortot eivät vielä pitkään aikaan ilmesty hyllyyni. Saisihan ne huudosta (kalliilla) mutta se ei kiinnosta, puuttuu se löytämisen ilo. Ja kun muutoinkaan ei tuo sarjan täydellisyys ole pakkomielteenä.

Toisaalta kun eilen kiikutin AA:n parhaita sarjoja divariin niin vaihdossa käteen tarttui yksi Ken Parker (Koti kultainen), kun sitä oli toisaalla täällä kehuttu. Niin nyt sitten mietin pitäisikö koettaa hankkia koko setti...

Mä hallitsen keräämistäni, mä kerään vain silloin kun haluan. Ehkä keräsin, ehkä en.

[Petteri Oja]

Multa puuttuu enää neljä Ken Parkeria! Niin vähän että voi jo maksaa vähän enemmänkin. Tähän asti olen yrittänyt olla maksamatta liikoja, harvoin yli vitosta.

[Silla Sukkela]

Hei Joe_Smith, ei oikeesti kannata!Rahaa menee aivan tolkuttomasti ja mieti mitä tahdot tälle pikkuiselle elämänalulle, jolle olet luvannut olla turva ja tuki koko loppuelämäsi!Ja ketä luulet huijaavasi sillä, että ostat ne sarjakuvat lapsellesi?
Et näköjään onnistu siinä edes huijaamaan itseäsi!Hyvä, että olet silti jo yhdesti päässyt irti! Pointsit siitä !!
Vaimosikin on tukenasi varmasti, jos meinaat taas retkahtaa. Pyydät vain tukea häneltä!
Naurettavaa, että aikuinen mies nyt tuollalailla! Sanon vaan ystävänä että; TULE JÄRKIISI!!
Toivon, että todellakin tulet järkiisi!
 TSEMPPIÄ  !

Ja muut, nyt suut suppuun!Menkää jonnekkin muualle hehkuttamaan löytöjänne!

Toivottavasti huomasitte sävyn tässä viestissä.En tarkoittanut ehdottomasti loukata ketään, suututtaa tai vaikuttaa vihaiselta, ja jos joltakulta, siltä tuntui, olen erittäin pahoillani!

[Curtvile]

On olemassa niitä ihmisiä jotka haluavat hyvän tekosyyn joka vaikuttaa muka-tieteelliseltä.
se on tässä:
Ihmiset voi jakaa kahteen kategoriaan: Metsästäjiin ja Keräilijöihin.
Metsästäjät etsivät jatkuvasti uutta saalista, käyttävät sen loppuun ja siirtyvät seuraavaan.
Keräilijät kuluttvat aikaa hyvien apajien etsimiseen ja vaalimiseen ja pyrkivät hamstraamaan.
Näillä kahdella tyypillä voi sitten selittää aivan kaiken inhimillisen ja epäinhimillisen. Työn, parisuhteet jne.
Puppua ja vieläpä turhaa. Keräilijät kyllä ovat ihan oma ihmisryhmänsä. Se millä asteella keräily on sitten ihan eri asia.
Jotkut vertaavat sitä alkoholismiin toiset terapiaan ja jotkut harvat näkevät siinä positiivisia piirteitä.
Äitini muistaa aina mainita kuinka minut lapsena löysi aina kirjaosastolta tai lehtihyllyn luota.
Vaimoni muistaa mainita että sieltä minä vieläkin löydyn.
Nyt minulla on vain poikani mukanani.
Harmittaako että pilaan viattoman nuoren elämän näyttämällä antikvariaattien, kirjakauppojen, levyliikkeiden ja kirjastojen ilot?
Ei tietenkään. Napisijat ottakoot itseensä ja kertakäyttökulttuuriinsa. Ei kiinnosta. Voi olla että voisinkin lopettaa, mutta miksi?
Säästyneen rahan takia? Saisinko uusia ystäviä? Olisiko elämä hauskempaa? Olisinko edes rehellisesti minä?
Elämä on muutenkin ihan liian lyhyt ja surkea että eläisi sitä muille.

[Jukka Laine]

Valitan, mutta löydöille on oma ketjunsa. Niistä jatkossa siellä, jooko?

[Tertsi]

Mä kuulun siihen sakkiin, joka ei nauti keräilystä, vaan omistamisesta (ja lukemisesta). No, mielenkiintoni onkin ranskalaisbelgialaisessa sarjakuvassa ja sitähän ei edes täältä divareista löydy. Joten ebayta, Amazonia ja BDnetiä on tullut käytettyä aika paljon viimeisten vuosien aikana. On ollut helpottavaa, kun ei enää tarvitse matkustaa ulkomaille hankkiakseni sarjakuvia. Tai nakittaa jotain matkustelevaa kaveria.
Brysselin sarjakuvadivareita  kiersin kerran oikein systemaattisesti vajaan viikon ja tein joitain ihan hyviä löytöjä.

- - - -  -  - -  - -  -  -  --
Tätä kirjoittaessani postiluukku kolahti. Sieltä tipahti ebaylta huutamani Archie Cash -albumi "Chasse-Coeur à Koa-Gule". 

Albumi oli pakattu viimeisen päälle huolellisesti ja mukana oli vielä myyjän omin käsin kirjoittama pikku viesti, jossa toivotetaan nautinnollisia lukuhetkiä.
Kyllä ne on kohteliaita, nuo eurooppalaiset!

[Silla Sukkela]

Joo, onhan monienkin mielestä varmaan keräily hauskaakin, mutta Joe_Smith sanoo että se on hänelle ongelma. Silloin keräily ei ole enää hauskaa, vaan hallitsee ihmistä. Jos tuntuu siltä että se ei ole oikein, silloin sen on loputtava. Siis tuo "naksahdus" Joen päässä.Pahaltahan se näyttä Joelle tuntuvan.

[Sgt.Granite]

Itsekin tulin yhdessä vaiheessa myyneeksi koko kokoelmani. Olin jotain 18-20 vuotias, omistin tuolloin mm. lähes kaikki Suomessa ilmestyneet Ryhmä-X:t, Hämähäkkimiehet, kaikki Marvelit, Sarjakuvalehdet, Manarat, Millerit, Kalmat, Thrillerit... tavaraa oli melkoisesti. Kaikki vaan myyntiin ja rahaksi. Ei mennyt montaa vuotta kun tämä nerokas ratkaisu alkoi harmittamaan. Eikä mennyt kauaa siitä eteenpäin kun keräily alkoikin uudelleen, ketjun aloittajan kuvaamalla tavalla "vaivihkaa". Nyt niitä samoja teoksia sitten ostellaan (edelleen) takaisin mitä on joskus omistanut. Jospa sitä nyt älyäisi olla myymättä niitä...

[Sanjo]

Ai, onko Pattayallakin sarjistapahtuma?

Tosi keräilijä kuolee yksin ja kunnan/kaupungin miehet kantaa kokoelmat roskiin, josta ehkä - ehkä... dyykkaridiilarit pelastavat jotakin ja myyvät kovalla rahalla etiäpäin.
Toinen vaihtoehto on itsemurha/uskoon tulo tms., jolloin kollektio päätyy kirpputorille, jonne puskaradion hälyyttämät diilarit kiitävät pää kolmantena jalkana ja myyvät löytönsä kovalla rahalla eteenpäin.
Kolmas vaihtoehto on lahjoittaa ts. testamentata kokoelmansa Yliopiston kirjastolle. Siellä laahustava työllistetty rajatapaus saa kemikaalien marinoimiin aivoihinsa idean, että näähän voi olla arvokkaita. Hän raksii lehdet irti sidoksista, kuljettaa ne ulos ja myy jonkinmoisella rahalla eteenpäin.

Hyvät lukijat, nämä ovat tosia tarinoita.   

Korppikotkien ja shakaalien joukossa palasia kärkkyneenä voin todeta että yksineläjien lisäksi riski koskee myös ymmärtämättömien omaisten ympäröimää vainaata jonka omaiset heittävät kirjakokoelmat ym. suoraan jätelavalle.
Vaikka haaskalta ei mehukkaita paloja löytyisi niin on tullut kärrättyä kilotavarana kauheita pinoja itsensäkehittämisoppaita ja sotahistoriikkeja divareihin, Valitut Palat ja erinäiset "kristilliset" julkaisijat tuntuvat olevan erityisen inhan tehokkaita nyhtämään mummojen ja vaarien viimeiset pennoset, joskus taas viime vuosisadan alun kirjallisuutta, vanhoja perheraamattuja ja löytyy samassa läjästä, ihmiset eivät tunne ymmärtävän eroa.
Kirjojen välistä putoilevat onnittelukortit, lehtileikkeet ja  postikortit, kirjeet ja kuoret, kutsut, onnitteluja, terveisiä ja muistoja jotka katoavat ajasta ikuisuuteen harmaan betonitalon eteen parkkeeratulla lavalla tuntemattomien sormien välistä.

[VesaK]

Juurikin viikonloppuna olin kademielellä kaverille, joka oli paperinkeräyslootasta pelastanut kolme Einari Lankisen teosta. Valitettavasti Lankisen pääteos "Olin takaa-ajettuna" puuttui nipusta...
Lankisen ideoita viihdeteollisuus anasti törkeästi suoraan hänen aivoistaan salakuvaten - esimerkiksi, kun Einari katseli televisiosta Dallasia, hän sai idean - ja eiköpä vain, jo noin kymmentä minuuttia myöhemmin JR paukautti Lankisen idean ilmoille. Nopeita kun jenkkilöissä ovat...

Lankisen tuotanto liittyy sillä marginaalilla sarjakuviin, että P.A. Mannisen Kapteeni kuolio on saanut hahmoonsa tukea ja innoitusta Lankisen teoksista... 

[Petteri Oja]

Mikähän siinä on kun Turun kirjaston kaikki Einari Lankisen teokset on merkitty Turku-kokoelmaan kuuluvaksi eikä niitä lainata. Ainoastaan Helkkykää harput -nuottikokoelmaa saisi kotiin asti. Oliko Lankinen turkulainen?

[VesaK]

Niin, tiedä hänestä mihin on Lankiselle turvapaikka osoitettu. Mainitsemani teokset löytyivät juuri turkulaisesta paperinkeräyslootasta, eli sikäläisiä kierrätyspisteitä ja divareita kannattaa tarkkailla.
Ainakin tamperelaiset voivat lainata "Olin takaa-ajettuna" -opuksen omasta pääkirjastostaan, ellei sitäkin jo ole "tallennettu".