Mutta toimittajia kyllä todella kaivataan. Rahaahan tästä ei heru, kunniaa ja propseja kyllä sekä maine kasvaa.
Varovaisesti ja hiljaa:
Öh...minä?.
Siis vaikka ylläpidon tehtävistä en ole kiinnostunut, eikä moiset edes minulle sovi, mutta halauaisin toimittajuutta ainakin kokeilla.
Minulla löytyisi jopa kaiken lisäksi ihan "todellista" kokemusta tuon tiimoilta.
Peräti kahden työpaikan tiimoilta.
Mutta ongelmaksi lopulta koitui, että juttua ei saanut valita, eikä siinä oikein persoonallista ulosantia tai muuta saanut tuotua esille.
Äh,
katsokaa itse.Tuostakin peräti kolme vuotta...
Jokatapauksessa, olisi kiva kokeilla moista ikään kuin "vain omaksi iloksi", eikä vain niin, että koska joku käskee. Ja toisaalta, jos löytäisin tuolla oman "paikkani" Kvaakissa, olisi sekin kiva.
Mietin tässä vain, että kannattaako tässä pistää yksäriä mihinkään suuntaan?
Pääasia on löytää oma, pelkäämätön ja persoonallinen tyyli kirjoittaa asioista joista haluaa muidenkin tietävän.
----
Kukaan ei pakota lukemaan Kvaakin tai minkään muunkaan julkaisun juttuja. Eikä asiattomasta kritiikistä eli ilkeilystä pidä kenenkään välittää pätkääkään. Itsenäinen asenne on tärkein.
Nyt alkoi houkuttaa entisestään...