Sarjakuvien tekeminen tietokoneella FAQ

[[kivi]]

Tää nyt ei koske sarjakuvia (eikä mestari Bollandia), mutta…---Tässä pieni kollaasiluonnostelu joka on

Ymmärrän että arvostat nopeutta, mutta toi on valitettavasti juuri sitä jälkeä joka on saanut mut epäilemään, kannattaako yrittääkään tehdä koneella. Uskon että osaat oikeasti piirtää varsin hyvin, ja se varmaan näkyisi ellei ohjelma kadottaisi viivasta ja väristä kaikkea fiilistä (ja jos luonnoksesta ei olisi digitaalisessa maailmassa niin helppo siirtyä muka lopulliseen työhön). Sanoisin että on ihan tietokoneen vika, että nuo sun hahmot on kaksiuloitteisia, niillä ei oo massaa, anatomiaa eikä jännitettä vaan jos ne hajoaa, maahan putoaa kasa irtoviivoja.

Anteeksi,

Kivi

PS. Kävin lukemassa tuon Bollandin kirjoituksen, ja mun on pakko sanoa etten mä ollenkaan ole sitä mieltä että kone olisi "huijausta" tai varsinkaan "helpompaa", se minkä mä haluan tietää on: "Onkó tietokoneavusteinen piirtäminen jo nykyään niin kehittynyttä että se olisi varteenotettava työväline siveltimen ja terän rinnalla?"

En myöskään odota piirtopöydältä välitöntä tulosta, saati ihmeratkaisua. Totta kai treenaaminen kuuluu asiaan. Multa meni kolmisen vuotta täyspäiväistä treeniä oppia piirtämään terällä edes auttavasti, ja 5-10 vuotta ennen kuin sivellinjälki näytti yhtään miltään. Ja nää siis varsinaisen piirustustaidon ulkopuolella, ehkä noin 2000 sarjakuvasivua tehtyäni musta alkoi tuntua että ne alkoi vähän näyttää siltä mitä mä näin päässäni, enkä silti olisi oppinut piirtämään enkä varsinkaan käyttämään värejä ilman taidekouluja. Musta vaan tuntuu ettei joku Wacom johda vielä yhtään mihinkään, paitsi ehkä näyttäviin luonnoksiin. Että menee vielä ainakin 10 vuotta tai ikuisesti ennen kuin tietokone on varteenotettava työväline kuvien tekemiseen, eikä vain niiden muokkaamiseen?

Ei tuo koneella tekeminen tunnu toimivan edes niillä suosikkipiirtäjilläni, jotka ovat siihen siirtyneet. Ikävä kyllä.

K

[pl]

Ei tuo koneella tekeminen tunnu toimivan edes niillä suosikkipiirtäjilläni, jotka ovat siihen siirtyneet. Ikävä kyllä.

Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe. Kiven kanssa olen samaa mieltä Mikkoin laittamasta kuvasta. Siinä ohjelma tekee liikaa ratkaisuja piirtäjän puolesta miten viiva elää ja yhdistelee niitä aivan päättömästi. Toisaalta Ronkaisen kolmen kuvan sarja ainakin minun silmääni näytti erittäin hyvältä.

Minua myös kiinnostaisi tietää ovatko jotkin softat jo niin hyviä, että osaavissa käsissä alkaa olla vaikea erottaa ns. siisti tussaus ja digitaalisesti tehty? Hurmiossa vedetyt roiskeet jätän kokonaan tämän kysymyksen ulkopuolelle. Esim. Illustratorissa viivan automatisointia (en keksi nyt parempaakaan termiä)  voi säätää, jolloin se ottaa enemmän huomioon piirtäjän hermostuneen käsien vapinan jne.

Ilmeisesti länsimaissa karseasti nimetyllä Manga Studiolla on vankka kannattajoukkonsa digitaalisen sarjakuvan tussaajien keskuudessa. Minä en ole koskaan päässyt ohjelmaan sisälle, mutta mietin kannattaisiko vielä yrittää.

Tuleeko Kivi sinulla mieleen jotain esimerkkejä, jossa joku piirtäjä on siirtynyt perinteisestä digitaaliseen ja eron huomaa selkeästi?

[Timo Ronkainen]

Ne kolme naamaa oli tehty ihan photarilla vaan. Siveltimiä saa muokattua ja tallennettua monen sorttista varmaan tuhansia eri tilanteeseen sopivaa. Tossa olin väkertänyt jotain vesiväriä muistuttavaa.

Timo

[[kivi]]

Tuleeko Kivi sinulla mieleen jotain esimerkkejä, jossa joku piirtäjä on siirtynyt perinteisestä digitaaliseen ja eron huomaa selkeästi?

No, ensimmäisenä tietenkin ne mulle niin kovin rakkaat Kyle Baker ja Tarmo Koivisto (jonka jälki ei ehkä oo kokonaan koneella tehtyä kuitenkaan).

Jos vertaa Bakerin varkaisempia töitä, vaikkapa ihan loistavaa "Why I Hate Saturn" -albumia (joka sekin on koneladottu Bakerin omalla fontilla) tai sitä edeltänyttä "Cowboy Wally Showta" (kokonaan käsintehty) näihin uudempiin, esimerkiksi "You Are Here" tai "I Die At Midnight" tai (kamalista kamalin) siihen Kuningas Daavid -albumiin, niin on pakko sanoa että vaikka tarinankerronta on osin kehittynyt erinomaisesta vielä paremmaksi, niin konejälki aika tehokkaasti palauttaa maanpinnalle. Erityisesti tän huomaa Kuningas Daavidin tarinassa, jossa lähtökohtana on eräs monen kirkolliskokouksen uudelleenkirjoittelema tarinakokoelma eikä Baker ole päässyt sitä kokonaan uudelleen muokkaamaan.

Tapen kohdalla on onneksi käynyt niin että ne pahimmat koneen opettelut käytiin läpi Tää Pääkaupunki -sarjassa, joka on muutenkin ja varsinkin käsikirjoituksellisesti luvattoman kehnoa antia - etenkin kun se tulee niin loistavalta tekijältä. Uusimpia tuotoksia en ole nähnyt, mutta uskon että maltin ja paneutumisen avulla ja valtavalla itsekurilla on mahdollista välttää koneella tekemisen pahimmat sudenkuopat.

Bollandin "piirustuskoulua" kävin katsomassa, ja täytyy sanoa että sillä pieteetillä kun paneutuu työhön ja sattuu olemaan ihan loistava piirtäjä, niin saahan sitä koneestakin hienoa jälkeä irti - tosin moninkertaisella vaivalla. Mutta Bollandin tyylin kiehtovimmat puolet ovatkin sellaisia, joita konetoteutus ei ehkä niin pääse turmelemaan. Jo "kynäaikana" Bollandin originaalit ja painettu lopputulos olivat aika kaukana todellisen maailman suhteellisuusvakioista, vai miten tuon nyt sanoisi... uskomatonta näperrystä olis ehkä liki totuutta
 

Vähän tässä on sellainen olo kuin seisoisi vanhana paappana torilla puimassa nyrkkiä sille että aika muuttuu. Kehitys kehittyy, Eskoseni, kehitys kehittyy. Mielelläni kuitenkin valitsen itse ajan koska on pakko hypätä kyytiin.

Kivi

PS. Timo, ei se vesiväri niissä naamoissa niin hienoa ollut, vaikka olikin ihan toimivaa, vaan se lyijykynän oloinen viiva. Hyvää työtä.

[Pekka Salonen]

Kun Scott Kurtz (http://www.pvponline.com/) siirtyi konepiirtämiseen, ei siinä ensin tullut jäljen/laadun muutosta. Aikansa konetta käytettyään se on lisännyt sarjaan sävyjä ja värejä, erilaisia pastissejakin tulee useammin. Vois väittää, että sillä vaihto konepiirtäminen kannatti.

[Timo Ronkainen]

Lisää digiä. Määkin luulin ja kuvittelin aikoinani, että koneella tekeminen on monimutkaista, vaivalloista ja ties mitä. Ja olihan se sitä alkuun. Mutta kun välineen saa haltuun, ja oppii niksit ynnä kommervenkit, niin nopsemmin tulosta saa. Ja ihan hyvää. Opettelemista tää vaatii ihan siinä missä siveltimen, terän tai minkä vaan käyttöönotto. Monipuolisuus on koneen ja ohjelmien valtti, yhdessä paketissa on niin pirusti vaihtoehtoja ja työvälineitä ja menetelmiä, että ihan hirvittää - ja se ettei värit koskaan lopu, eikä siveltimet kulu, eikä kynästä katkea terä, eikä tussimuste lopu. Ja se että koko ketju on koko ajan hallussa, jos sen vaan hanskaa, luonnoksista painokuntoon - se on kokonaan itse hallittavissa.
Toisaalta välillä kaipaa sitä oikeaa maalin hajua, suttaamista ja muuta semmosta. Sitten tekee perinteisin menetelmin. 

Timo

[[kivi]]

Kun Scott Kurtz (http://www.pvponline.com/) siirtyi konepiirtämiseen, ei siinä ensin tullut jäljen/laadun muutostaAikansa konetta käytettyään se on lisännyt sarjaan sävyjä ja värejä, erilaisia pastissejakin tulee useammin. Vois väittää, että sillä vaihto konepiirtäminen kannatti.

Riippuu siitä mikä susta sitten on "hienoa". Tuossa linkittämässäsi kuvassa musta näytti ennemmin siltä että oli mopo karannut käsistä - se edusti just sellaisia sävyjä ja värejä jotka ei loppupeleissä näytäkään yhtään hienoilta. Tää on vähän vaikea selittää, mutta mä yritän - joku vanhus varmaan muistaa mitä mä tarkoitan.
 

Kun mä olin nuori mies ja koulussa, tuli nää American Graffitit ja muut, joissa käytettiin sellaista loisteputkifonttia. Samaan aikaan retussiruisku oli tosi in, ja levynkansissa ja mainoksissa kaikki "americana" näytti hampurilaisista ihmisiin siltä kuin ne olis prässätty muovista ja valaistu sivuvalolla, sellaisilta kiiltäviltä pötkylöiltä. Tai puristettu hammastahnatuubista. Se oli silloin tosi ajankohtainen feikkiretrotyyli, ja mäkin opettelin hullun lailla tekemään sellaisia jäykkiä kiiltoja jäljitellen. Näin jälkeenpäin ne oli ihan kammottavia, koska niitä käytettiin kaikkialla sielläkin, missä ei oikeastaan ollut tarkoitus kuvata muovia.

Samoin kun 60-luvulla tuli valoladonta, oltiin ensi kerran siinä tilanteessa että joka kirjaimelle ei tarvinnut jättää metallisen kirjakkeen tilaa. Sen seurauksena suunnittelijat tekivät melkein vuosikymmenen verran aivan kammottavia typografiota joissa kirjaimet sulivat ja valuivat lukukelvottomiksi toistensa päälle. Koska viimeinkin niin voi tehdä. Huuman loputtua siitä tuli taas huonoa makua, yksi tyylikikka jota voi käyttää joskus harvoin tarvittaessa.

Samalla tavalla mä luulen että nuo muovisuikaleen näköiset ääriviivat ja vaaleammat kaaret valon suunnassa tuomassa "kolmiuloitteisuutta" (samalla tavalla kuin jotkut käyttää liukuvärejä jotka onneksi aletaan jo ymmärtää melkein aina turhiksi) menee ohi aika pian, ja niistä tulee yksi desigin oikku aikanaan. Silloin vasta punnitaan mikä oikeastaan oli "kehitystä" ja mikä ei.

Ymmärtääkö kukaan?

En oo kärisevä vanhus, en. 

Kivi

[mico1234]

Itse olen kyllä täysin amatööri näissä teknisissä asioissa varsinkin, mutta aikani kynällä nysvättyäni Wacom oli kyllä helpotus. Yllättävän nopeasti sitä oppi jonkunnäköistä jälkeä saamaan aikaan, ja vaikka digiltä näyttävätkin,
niin silmä on tottunut. Olen siis siirtynyt "digiaikaan". Hah!

Laitetaan tähän kuva digistä (Painterilla raapustettu).

[Emppu]

Samalla tavalla mä luulen että nuo muovisuikaleen näköiset ääriviivat ja vaaleammat kaaret valon suunnassa tuomassa "kolmiuloitteisuutta" (samalla tavalla kuin jotkut käyttää liukuvärejä jotka onneksi aletaan jo ymmärtää melkein aina turhiksi) menee ohi aika pian, ja niistä tulee yksi desigin oikku aikanaan. Silloin vasta punnitaan mikä oikeastaan oli "kehitystä" ja mikä ei.

Ymmärtääkö kukaan?

En oo kärisevä vanhus, en. 

Kivi

Niin no, miksi sitten etsiä niitä sarjakuvia, jotka ovat täydellisesti viimeistelty, jos ei pidä sen näköisestä jäljestä? Tällaisiakin on olemassa, enemmän tosin antologioissa sun muissa, koska se jälki on kuitenkin viimeistelemätöntä ja usein laitetaan juuri tyylikokeilun piikkiin.

[PurPur]

En tiedä onko se sitten vain omien korvien välissä, mutta perinteinen kalvorasteri näyttää jostain syystä paremmalta kuin mitä photarilla ym. voi tehdä.

[Pekka Salonen]

Riippuu siitä mikä susta sitten on "hienoa". Tuossa linkittämässäsi kuvassa musta näytti ennemmin siltä että oli mopo karannut käsistä - se edusti just sellaisia sävyjä ja värejä jotka ei loppupeleissä näytäkään yhtään hienoilta.

En väittänyt, että PVP:n jälki olis "hienoa". Enemmänkin esimerkki tekijästä, jolla jälki ei koneella tehtynä huonontunut. Ja ehtii nykytekniikalla sävytellä/väritellä enemmän kuin ennen.

En linkittänyt kuvaan, vaan sivustoon, jossa on ko. sarjaa arkistoituna yli kymmenen vuoden ajalta. Tämän voit helposti todistaa itsellesi kokeilemalla linkkiä uudestaan huomenna: kuin taikaiskusta linkin takaa löytyykin aivan eri kuva!

Hiukan selaamalla olis viitsivämpi nähny esimerkkejä nykyjäljen variaatioista ja vanhemmasta jäljestä.

[[kivi]]

Hiukan selaamalla olis viitsivämpi nähny esimerkkejä nykyjäljen variaatioista ja vanhemmasta jäljestä.

Kyllä mä tuon jäljen kehityksen olen nähnyt. Aikoinaan se näytti kynältä, nyt se näyttää siltä kuin mustasta muovikassista olis leikattu kapeita vaihtelevanpaksuisia suikaleita ja aseteltu ne kuvan muotoon.

Tyyli itsessään on mikä on. En mä sitä kritisoi, amerikan standardia. musta vaan kehitys ei ole tuossa kulkenut positiiviseen suuntaan.

K

[Timo Ronkainen]

En tiedä onko se sitten vain omien korvien välissä, mutta perinteinen kalvorasteri näyttää jostain syystä paremmalta kuin mitä photarilla ym. voi tehdä.

Tämä pitäisi nähdä painettuna, mutta sanopa, erotatko tämän ja perinteisesti kalvoista leikatun rasterin toisistaan:




Timo

[Timo Ronkainen]

Tai laitetaan osasuurennos, josta näkee 1:1, vähän kuin katsois originaalia. Onko digiä vai leikattua rasteria?:

[Reima Mäkinen]

perinteinen kalvorasteri näyttää jostain syystä paremmalta kuin mitä photarilla ym. voi tehdä.

Näinhän se on, ja tässä juuri kiteytyy se digijäljen ero analogiseen. Digi on kuollutta ja käsintehty on elävämpää. Vaikka olisi kyse vain rasterista tai kuinka kököstä rapido-piirtäjästä. Luulen että tätä ajatusta Kivikin ajaa takaa(?).

Iso osa sarjakuvista on muutenkin (sisällöltään) hengetöntä paskaa, niin että se on ihan sama millä niitä piirretään. Taiteileminen taas on sarjakuvapuolella useimmiten kuin heittelisi helmiä sioille. Nopeus, helppous ja pintakiilto ovat (nyky)sarjakuvan ydinosia. Sarjakuva on läpikaupallinen taidemuoto (vähän niin kuin elokuva) ja siltä on ihan turha odottaa enempää.
Ekassa tai tokassa kirjassaan myös Scott McCloud runoili kauniisti näistä asioista. Siitä miten pinta on pintaa ja työn todellinen substanssi on hieman eri asia. Snobbailuksikin tätä näkökulmaa voi kutsua, mutta minusta väitteessä on kieltämättä perää. Siis siinä että jotkut työt/piirustukset voivat olla arvokkaampia kuin toiset. Koneella joutuu näkemään pirusti vaivaa jo haluaa saada elävää jälkeä. Useimmiten ei kannata edes yrittää. 

Kaiken lisäksi on aivan eri asia verrata paperilla olevaa (piirrettyä tai painettua jälkeä) digitaalisesti (esim. netissä) esitettyyn. Paperilla on hyvät puolensa (haptisuus, ja pieni laadun epätasaisuus sekä sattumat) ja digillä omansa (esim. näytön suuri väriavarus, skaalautuvuus jne.) Sarjakuva on kuitenkin media jossa lopullinen työ on usein se painettu versio eikä originaali. Eli painettuna (valmiina) digiartistienkin työt näyttävät paremmilta 

Välinekysymykseen vastaisin minänkin että Photoshop (tai Painter, jossa on käsittääkseni mainioita värien sulauttamisominaisuuksia). Koneen kanssa pystyy kokeilemaan ja Undo on ihan ässä. Käsintehty taas pitää monesa tapauksesa saada "laakista purkkiin", jolloin myös tekijän ammattitaidolla on eri kriteerit.

On siinä kieltämättä hieman jotain mikä tuo mieleen känisevän vanhuksen, jos ei näitä aika itsestäänselviä eroja tahdo hyväksyä.