Hugo Pratt ja Seikkailujen mies

[Merrot]

Mulla on tuo Prattin tekemien korkkareiden integraali. Ei omasta mielestäni yllä ihan Aavikon Skorpionien tasolle, tarinat ovat mitä ovat (=korkkaria). Mutta muutamassa jaksossa on erittäin hienoa taidetta. Itse koin kyllä saavani vastinetta rahoille.

[Jukka Laine]

Ernie Pike on julkaistu ranskaksi 230-sivuisena integraalina. Olen lukenut sitä noin puoleenväliin. Vaikuttavaa tavaraa, tämä suomeksi, kiitos.

Ensimmäinen tarina oli se Tapiirissa aikoinaan tullut. Ja se oli pisimpiä tuon kirjan tarinoista.

[Janne]

Ernie Pike on teki aikoinaan vaikutuksen. Pitääpä pistää opus hakuu. Samoin Varjo, josta siitäkin on nähty meillä vain pikkupätkä, kolahti. Tulisikohan siitäkin joskus jonkinlainen integraali...

[Jukka Laine]

Varjo ja Pataässä ovat sellaista Diabolikia. Ernie Pike on vähän sofistikoituneempaa ja uskon että Janne pitää nimenomaan siitä.

Ernie Pike: Version intégrale des Chroniques de guerre (Glénat, 1984)

Tuohon on koottu kolme ohkaisempaa albumia (1979, 1980, 1981)

Casterman on julkaissut 2000-luvulla viisi värialbumia, mutta ne ovat ainakin osittain samoja sarjoja.

http://fr.wikipedia.org/wiki/Ernie_Pike


(mun version kansi liitteenä)

[JJalonen]

No nyt on omassa hyllyssä Gli Scorpioni del Deserto integraali.

Valitettavasti. Suorastaan uskomattoman kamalaa tilkkutäkkieditointia kahden ensimmäisen albumin osalta. Neljän rivin sivut oli moukaroitu kolmirivisiksi. Lähes kaikki ruudut kavennettu jostain suunnalta, jopa ylhäältä ja alhaalta, joskus sekäettä. Pahimmillaan puolet ruudusta poissa! Olihan kolmirivistä Venetsiassa-albumiakin editoitu, mutta siinä oli sentään säilytetty ruutujen alkuperäinen korkeus; eikä ruutuja muokattu totaalisen mielivaltaisesti. Pratt oli vielä valvomassa. (Tai en tiedä, kuinka vanha integraalin ruutujako on, mutta hirveältä insinöörijäljeltähän tuo nyt näyttää.)

Kyllä, Jalavan albumia vaivasi viivojen katoaminen. Tässä vaivaa viivojen kyllästyminen. Henkilöiden silmät ovat yksityiskohtaisimmissa kuvissa ummessa. Loppupuolella jälki kohenee, kun alkuperäinenkin ruutujako on kolmirivinen.

Voej, että korpee! Välttäkää! Ostoslistalle irralliset albumit.

 

[Janne]

Vaan mikä on alkuperäinen ruutujako? Itse huomioin, että suomiversiossa, joka muuten on WSOY:n kustantama, osa kuvista on pienempiä kuin tässä integraalista. Vai oliko käytössäsi joku muu albumi vertailupohjana?

Minun mielipiteeni on, että WSOY:n julkaisussa sivutaitto on paljon tukkoisempaa kuin integraalissa. Tosiaan myös painojälki on integraalissa parempaa, joten minua ei tippaakaan kaduta hankintani.

[JJalonen]

Kyllähän tuo ruudun sisältö näyttää suurenevan, kun zoomataan alkuperäisen ruudun sisälle ja kropataan reunus helvettiin. Tämähän on samaa keskustelua, kuin joskus muinoin pan & scan-elokuvien kanssa. Kivenkovaa väitettiin, että Hyvät, pahat ja rumat-elokuvan täyskuvaversio 1.33:1 on paljon parempi, kun siinä on suurempi kuvakoko kuin "älyttömässä" postilaatikkoversiossa, jossa on mustat raidat ylhäällä ja alhaalla.

Tietysti kolmirivisessä sivussa ruudut ovat muutenkin korkeammat, kuin nelirivisessä, vaikka sivukoko onkin integraalissa neljä senttiä matalampi. Itselle tärkeintä silti olisi, että kuvainformaatio olisi alkuperäisestä tallella, Hugo Prattin taiteen suhteen olen sillälailla neuroottinen.

WSOY:nhän tuo suomiversio oli... no, ketutuksen piikkiin.

[Janne]

Ilmaisin itseni epäselvästi. Tarkoitinkin sitä, että joissakin kuvissa juuri sitä kuvainformaatiota oli tässä integraalissa enemmän. Tämä siis hämmentää mieltä. Onko siis viivoja lisäilty joihinkin ruutuihin tätä integraalia varten? Ei ole ainakaan Pratt ollut asialla.

[JJalonen]

Ilmaisin itseni epäselvästi. Tarkoitinkin sitä, että joissakin kuvissa juuri sitä kuvainformaatiota oli tässä integraalissa enemmän.

Tuossa näytekuvassani on sattumalta näköjään esimerkki myös tästä ruudun modifoimisesta. Ekan paneelin oikeaan reunaan on on lisätty pala, savusta jopa huomaa, että jälki on erilaista. Integraalin paneelien lisäkäsittelystä on todennäköisesti vastuussa Art Director Francesca Leoneschi.

Myös Samarkandissa-albumissa on ruudunjatkamista. Jalavan alpparissa sivut 6-25 ovat kuva-alueeltaan matalampia, kuin muut sivut. Juhlavassa väriversiossa ruutujako on yhdenmukaistettu; jokaisen paneelin alareunaan on lisätty sentin palanen. Tämäkään kisällityö ei ole aivan briljannttia; jatkon näkee helposti. Ruudunjatkaminen ei kuitenkaan harmita niin mittavasti, kuin paneelien suruton leikkaaminen.

[Janne]

Nyt näen valon. Enpä olisi arvannut, että tällaista ruudunjatkamista harrastetaan. Itse selailin vain joitakin sivuja suomialbumista vertaillakseni sitä integraaliin, enkä silloin havinnut ihan näin surutonta silvontaa. Nyt alkoi harmitus!

[JJalonen]

Solamen miseris socios habuisse doloris.

Lohduttautua voi, että sentään “Dry Martini Parlor” ja “Brise de Mer” jaksot ovat alkuperäisessä muodossaan.

Lizardin värialbumit pitää silti hankkia jossain välissä. Jo pelkästään alun valokuva- ja akvarelliekstrojen takia. Ykkösessä ja kolmosessa on noin 30 sivua kummassakin, kakkosessa jopa 60.

Havaitsin tuossa myös, että syksyllä Jalavalta ilmestyvä värillinen Samarkandissa-albumi on sivumäärältään kapoisempi, kuin Lizardin italiaversio, jossa alussa 60 sivua herkkua. Vuoden 2002 Lizardin MU-alpparin alussahan on hulppeat sata sivua historiallista taustaa ja kuvitusta (uusi värillinen italiapainos on taasen hiukan karsittu, tai sitten siinä on eri ekstrat ). Ilmeisesti myös ranskaversioiden alkuspessut ovat osittain erilaiset, kuin Italiassa. On tämä niin vaikeaa.

[VesaK]

Hemmetin vaikeaa edelleenkään löytää Jesuit Joen elokuvaversiota. Ei dvdtä ainakaan, ja esmes englanninkielisellä tekstillä. Ranskan VHS oli sentään Warner Home videon julkaisu.

[Janne]

Hommasin itselleni Lizard Edizionin joitakin vuosia sitten julkaisemat kolme Varjo (eli l'ombra) -albumia, joissa on käsittääkseni kokonaisuudessaan tämä sarja. Havaitsin hieman yllättäen, että Suomessa on julkaistu melkoinen osa Varjon seikkailuista, peräti 33,33 prosenttia. Nimittäin Suuri Sarjakuvakirja 2 esittää kokonaisuudessaan ensimmäisen albumin sisällön.

Pientä vertailua tuli tehtyä. Suuressa sarjakuvakirjassa on käsittääkseeni alkuperäinen sivutaitto ja siinä tarina esitetään viisirivisenä. Lizard Edizionin julkaisuissa sivutaitto on muutettu vaakatasoon ja samalla kaksiriviseksi. Tästä on seurannut hyvää ja huonoa. Huonoa on, että joissakin kohdissa joitakin, etenkin isoja pystysuuntaisia, kuvia on saksittu. Kuvien kaventamisen myötä on menetetty hieman sitä rikkautta, jonka viisirivinen sommittelu on mahdollistanut. Ihan hirveän suurta syntiä muutostyössä ei ole tehty. Mitään kuvaa ei ole turhaan kavennettu ja vaikeista kohdista on selvitty yllättävän nokkelasti.

Uudemmassa versiossa hyvää on, että ruudut ovat isommassa koossa. Sivut ovat myös ns. ilmavia ja helppolukuisia (eli ei tarvitse miettiä, mihin ruutuun seuraavaksi pompataan...). Olen kuitenkin vankka alkuperäisen sivutaiton kannattaja.

Varjo on sarjakuvana aivan mahtava, vaikka Pratt ei ole itse vastannutkaan tekstistä. Kirjoittaja on Alberto Ongaro. Kuvitustyössä on juuri se henki, joka saa Pratt-kuumeen nousemaan yli kipupisteen eikä Ongaron teksti ole todellakaan hullumpaa. Jotkut ovat voineet lukea saman kaksikon samantyylistä sarjaa Pataässä, mutta tämä on sitä huomattavasti parempi sarja. Jos joku ei vielä ole lukenut Varjoa, niin ehdottomasti kannattaa hommata Suuri sarjakuvakirja 2 itselleen (ja italiaa osaavien kannattaa tilata jostain itselleen Lizard Edizionin albumit 2 ja 3, joita esim. Amazonilta löytyy melko halpaan hintaan. Varmaan näitä ranskaksikin löytyy.). Kustantajille pieni vinkki: integraali olisi paikallaan! Mieluiten alkuperäisellä sivutaitolla.

[Timo Ronkainen]

Sitä Pataässää löytyykin sitten Suuri Sarjakuvakirja III:sta 22 sivun pituinen seikkailu. Ongaro, Faustinelli ja Pratt.

Timo

[Janne]

Jalava lupaa facebookissa Prattia syksyksi. Mistähän mahtaa olla kyse? Corto Siperiassa ilmestyy toukokuussa.