Alternative Mangaa?

[Outi]

Uutena jäsenenä / sokeana toukkana en lötänyt vastaavaa aihepiiriä Kvaakista. Manga-puolen aiheet/kävijät menevät täysillä mainstreamin sekä lasten & nuorten mangan puolelle. Alternative-manga on ennen kaikkea alternative-sarjakuvaa, ei siis "vain" mangaa (huom ei mitään mainstream-mangaa vastaan!).

Haluaisin listata nimikkeitä/artisteja joista vähän vaihtoehtoisemmasta sarjakuvasta kiinnostuneen aikuiset ihmiset (=esim. minä) voisivat lukea. Vinkkejä?

Aloitan itse:

Nekojiru Udon 1(Editions Imho, Ranska, jatkoa seuraa!):

Sain juuri käsiini, aivan loistava, tätä olen odottanut jo 10 vuotta.
Garosta tuttu Nekojiru (sekä artistin nimimerkki että sarjan nimi) piirtää naivistiseen palikkamangatyyliin surrealistisia, ahdistavia, hysteerisiä ja/tai mustaa huumoria täynnä olevia sarjakuvia joiden päähenkilöinä ovat kaksi lapsikissaa, isosisko ja pikkuveli. Huumori on Japanilaiseen tyyliin välillä täysin infantiilia.

Mukaan on mahtunut myös omituisia "taiteilijan muistoja", päiväkirjasivumaisia kohtauksia painajaismaisista hetkistä. Tämän kirjan julkaisu on melkein kulttuuriteko.

Nekojirua on julkaistu aikanaan englanniksi eräässä vaihtoehtomangakokoelmassa, en muista nimeä, Fantagraphics kai julkaisi...

[Jukka Laine]

Kokemukseni mukaan mangasta kiinnostuneet menevät nimenomaan mangaosastolle, vaikka siellä mukuloita seassa onkin.

Mutta kokeillaan täällä. Ilmoita jos haluat että tämä siirretään.

[Marsumestari]

Ainoat kokemukseni ns. alternative-mangan puolella ovat Yoshihiro Tatsumin yksittäistarinakokoelma Good Bye and other stories ja Osamu Tezukan perustamassa COM-lehdessä -joka oli tarkoitettu taiteellisesti kunnianhimoisen mangan julkaisuun- alunperin julkaistu Hi no tori (Phoenix).

Tatsumin kokoelman lukemisesta on jo kauan mutta aika raadollista ja synkkää draamaa se sisälsi ainakin parissa tarinassa.

[Heikki "VermeS" Heiska]

Nekojirua on julkaistu aikanaan englanniksi eräässä vaihtoehtomangakokoelmassa, en muista nimeä, Fantagraphics kai julkaisi...

Comics Underground Japan Blast Books.

[roju]

Walking Man /L'homme qui marchait
Suehiro Maruo
Tsuge, sitä oli joskus Raw:ssa ja nyt käännetty ainakin ranskaksi.

Tälläinen ketju muuten oli joskus... silloin vinkkejä tais kysellä KH.

[Jari Lehtinen]

Nekojiru Udon 1(Editions Imho, Ranska, jatkoa seuraa!):

Nekojiru-parka...

Katselin hieman arkistoja. Olisi tuolla referenssinä Yosiaki Yoshinagan ynnä muiden kirjoittamat piiiiitkät pohdinnat tekijän elämästä, viimeisistä päivistä, ja lopulta itsemurhasta.

Kiehtoisi laittaa tätä materiaalia välillä Anime-lehteen, jos vaikka kieli poskessa suunniteltu Suuri Itsemurha-Teemanumero joskus toteutuisi. Pelkään vain että eksklusiivisesta taidemangasta kirjoittavia ei omasta takaa taida olla. Siihen tarvitsisi paremmin perehtyneiden apua. Tyrkytyksiä saa lähettää. Ei takeita mistään. jari at animelehti piste fi.

[isokana]

Nekojiru Udon 1(Editions Imho, Ranska, jatkoa seuraa!):

Ach so, tuolta se siis on peräisin. Siis mikä? No, Cat Soup -anime, joka suunnilleen hirtti aivoni:
http://www.anime-planet.com/reviews/141.html

Taiteellisista arvoista en tiedä mitään, mutta oli kyllä varsin hieno katselukokemus. Psykedeeliä tapahtumaa jatkuvalla konekivääritulituksella, kunnes ei voi enää kuin nyökkäillä että lisää lisää tällaista.

[Jari Lehtinen]

Yhteen & sattumusten vuoksi vasta vastikään pääsin perehtymään paremmin Hino Horroriin, jota mainostetaan kulttikamaksi. Red Snake oli täydellisen upea ja iski kuin kiljuuna pikovolttia. Black Cat oli ammattilaisen työtä alusta loppuun. Ainoastaan Living Corpse näistä käsiin osuneista jäi valjuksi, ehkä tällainen länsimainen töhvö olisi sitten kaivannut enemmän teologiaa siihen, tiedä häntä. Ei näissä ole mitään sellaista, mitä ei olisi kirjallisuudessa ja elokuvissa jo kauan sitten nähty ja moneen kertaan, mutta on siitä huolimatta nautinto lukea sellaista, mikä on vaan niin hyvin tehtyä. Suosittelen.

[tuukkapoika]

Vizin aikoinaan julkaisemassa Pulp-lehdessä julkaistiin aikuiseen makuun sopivia sarjoja, joista ainakin osaa pidän alternativena. Suosikki mangani, joka on myös ilmestynyt Pulpissa, on Taiyo Matsumoton Black and White. Matsumoto on ottanut piirrostyylinsä vaikutteita mm. ranskalaisesta sarjakuvasta ja yleensäkin eurooppalaisesta tyylistä.



Black and White kertoo kahdesta lapsesta, jotka asuvat orpoina suurkaupungissa, jossa he pärjäävät käyttämällä väkivaltaa ja ryöstelemällä ihmisiä. Poikien nimet ovat Black ja White, joka kuvastaa poikien vastakohtaisuutta. Black on pikkuvanha ja vakava, kun White taas on edelleen ikäisellään tasolla ja on iloinen luonteeltaan. Tarina on hyvin moniulotteien ja tässä on vain tarinan kehys.

Black and White on julkaistu englanniksi kolmessa volumessa. Tässä linkki, josta löytyy Matsumoton esittely ja kaikkien Black and White volumien arvostelut. Manga on saatavana myös ranskaksi nimellä Amer beton. Matsumoton muita mangoja en ole lukenut, mutta englanniksi on saatavilla Number 5 sci-fi-manga ja Blue Spring, joka kertoo lukiolaisista. Ranskaksi on näiden lisäksi saatavilla herran urheilumanga Ping Pong ja Frères du Japon (en tiedä alkuperäistä nimeä).

Suosittelen lämpimästi tutustumista. Itse aion hankkia vielä ranskan kieliset versiot englannin kielisten rinnalle, niin saan vähän opiskelumotivaatiota ranskan lukemiseen.

[Heikki "VermeS" Heiska]

Vaikea sano onko nämä alternative, mutta suosittelen:
Sexy Voice and Roboa joka on kohtalaisen onnistunut tarina ja Tezukan Buddhaa  se on alternativea siinä mielessä, että se on uskonnollinen sarjakuva joka ei erityisemmin saarnaa ja on aidosti hauska.

[kaltsu]

Tezukan Buddha

Tuota noin... sovitaanko ettei tämä ole alternativea vaikka saarnaisi kuinka vähän ja olisi kuinka hauska hyvänsä? Munki lähes mitättömällä manga-tietämyksellä voi sanoa että Osamu Tezuka ei oo niitä ihan pienimpiä nimiä japanilaisen sarjakuvan kentässä.

Mielenkiintoiselta toi vaikuttaa, ei siinä mitään. Ehkäpä vielä jonain päivänä saan sarjan Jarmolta lainattua.

[laymon]

Tuota noin... sovitaanko ettei tämä ole alternativea vaikka saarnaisi kuinka vähän ja olisi kuinka hauska hyvänsä? Munki lähes mitättömällä manga-tietämyksellä voi sanoa että Osamu Tezuka ei oo niitä ihan pienimpiä nimiä japanilaisen sarjakuvan kentässä.

Ei sovita. Vaikka Tezuka toki on kotimaassaan huippusuosittu, niin täällä länsimaissa tilanne on vähän toinen, ja esim. Tezukan Black Jackin kääntäminen lopetettiin jenkeissä kesken huonojen myyntilukujen takia. Buddha on selkeästi erilainen sarja kuin valtaosa käännösmangasta, ja siksi sen kutsuminen alternative mangaksi ei ole mitenkään liian kaukaa haettu.

[kaltsu]

Ei sovita. Vaikka Tezuka toki on kotimaassaan huippusuosittu, niin täällä länsimaissa tilanne on vähän toinen.

Sovitaan sitten näin. Eiku siis että ei sovita. Eiku siisku niinku.

[Reima Mäkinen]

Taas yksi termistöväittely. 
Alternave comicsiakin on aika nihkeesti. Se on sitte enemmän comixia tms. Eli sikäläinen vaihtoehto on gekigaa (aikuisten aiheita) ja doujinshia (fanimatskua ja epäkaupallista) sekä artsua (esim. edesmenneen Garo -lehden sarjat). Sitten on sellaisia semikaupallisia ja semikokeilevia lehtiä (vähä niinku Marsumestarin mainitsema ja Tezukan perustama COM r.i.p.) kuten AX ja Afternoon. On niitä muitakin, mutta ei nyt täs muistu nimet.

Jako alternativeen ei ylipäätään suju kovin hyvin pelkän tekijänimen perusteella sillä yksi ja sama tyyppi/tiimi voi tehdä sekä valtavirtaa että epäkaupallista. Puhumattakaan siitä, että kaikki kaupallisen näköinen ja oloinen ei välttämättä myy, jne.

Jos alternativella ajatellaan tarkoitettavan taiteilijan taiteeellisista intresseistä lähtöisin olevaa matskua, niin se raja on vielä sittenkin aika liikkuva. Mutta periaatteessa sellaisen matskun mitä tyyppi ite laskee TAITEEKSI voisi sanoa myös olevan sitä ihtiään.

[roju]

Jako alternativeen ei ylipäätään suju kovin hyvin pelkän tekijänimen perusteella sillä yksi ja sama tyyppi/tiimi voi tehdä sekä valtavirtaa että epäkaupallista. Puhumattakaan siitä, että kaikki kaupallisen näköinen ja oloinen ei välttämättä myy, jne.

Jos alternativella ajatellaan tarkoitettavan taiteilijan taiteeellisista intresseistä lähtöisin olevaa matskua, niin se raja on vielä sittenkin aika liikkuva. Mutta periaatteessa sellaisen matskun mitä tyyppi ite laskee TAITEEKSI voisi sanoa myös olevan sitä ihtiään.

Ihan kuin Pranskassa siis. Yhdet ja samat ihmiset tekee Assoille ja Dargooooolle. Ei samanlaista matskua toki. Tai ehkä joskus. Raja on häilyvä. Sitä on ehkä vähän vaikea hahmottaa Suomessa, jossa lähes kaikki sarjakuva on "taidetta" myyntilukujen valossa ja ihmisten täytyy erotella tekemisensä muilla itse keksimillään kriteereillä.