Meinataanko täällä tosissaan, että Kersantti Kivelle pitäisi antaa toinen mahdollisuus? Kuten tästä
vuodatuksestani voinee päätellä, ykkösvolyymi ei oikein vakuuttanut allekirjoittanut. Itseasiassa se vaikutti dadaistiselta taidesarjalta, jota joku on alkanut piirtää pelattuaan 300 tuntia Ikari Warriorsia putkeen.
Makuasia.
Rockissa alkaa tämän järkäleen paikkeilla tulla esiin menetys, alkuun patrioottisin sävyin(mikä ei varsinaisesti lopu) mutta Kanigherin teksti yhdistettynä Kubertin viivaan tuo uuden aspektin:
sodan järjettömyyden ja menetyksen tuskan.
Rock on selviytyjä vasten tahtoaan ja vaikka E-komppania hengissä pysyykin(isoimmalta osalta) näkyvät kuoleman jäljet mitä pidemmälle loputtomiin lihaverivalleihin sotilaat syöksyvät.
Sarjan toisto muuttuu myöhemmin kulumisesta väsytämiseksi.
Enää ei tule tuntua "taas tämä juonikuvio" vaan "sota ei lopu, paitsi kuolleilta".
Tuhannen kilometrin katse tulee paremmin ilmi kuin ne pultintarkasti piirretyt tankit ja koneet(toinen tervaskanto, John Severin ansioitui tässä jättäen brittivastaavat häpeilemään nurkkiin).
Kubert piirtää isosti, symbolisesti ja raa' an herkästi.
mutta tämä on vain minun näkemykseni.