Kersantti Rock

[echramath]

Meinataanko täällä tosissaan, että Kersantti Kivelle pitäisi antaa toinen mahdollisuus? Kuten tästä vuodatuksestani voinee päätellä, ykkösvolyymi ei oikein vakuuttanut allekirjoittanut. Itseasiassa se vaikutti dadaistiselta taidesarjalta, jota joku on alkanut piirtää pelattuaan 300 tuntia Ikari Warriorsia putkeen.

[Curtvile]

Meinataanko täällä tosissaan, että Kersantti Kivelle pitäisi antaa toinen mahdollisuus? Kuten tästä vuodatuksestani voinee päätellä, ykkösvolyymi ei oikein vakuuttanut allekirjoittanut. Itseasiassa se vaikutti dadaistiselta taidesarjalta, jota joku on alkanut piirtää pelattuaan 300 tuntia Ikari Warriorsia putkeen.

Makuasia.
Rockissa alkaa tämän järkäleen paikkeilla tulla esiin menetys, alkuun patrioottisin sävyin(mikä ei varsinaisesti lopu) mutta Kanigherin teksti yhdistettynä Kubertin viivaan tuo uuden aspektin:
sodan järjettömyyden ja menetyksen tuskan.

Rock on selviytyjä vasten tahtoaan ja vaikka E-komppania hengissä pysyykin(isoimmalta osalta) näkyvät kuoleman jäljet mitä pidemmälle loputtomiin lihaverivalleihin sotilaat syöksyvät.
Sarjan toisto muuttuu myöhemmin kulumisesta väsytämiseksi.
Enää ei tule tuntua "taas tämä juonikuvio" vaan "sota ei lopu, paitsi kuolleilta".
Tuhannen kilometrin katse tulee paremmin ilmi kuin ne pultintarkasti piirretyt tankit ja koneet(toinen tervaskanto, John Severin ansioitui tässä jättäen brittivastaavat häpeilemään nurkkiin).
Kubert piirtää isosti, symbolisesti ja raa' an herkästi.

mutta tämä on vain minun näkemykseni.

[Jiksi]

Tulipa kahlattua toinenkin Kersantti Rock lävitse. Pieninä osina tämäkin oli luettava, vaikka sarja kyllä on merkittävästi parempi kuin ensimmäinen järkäle nyrkkitappeluineen.

Ryppyotsien on tähän (kiitettävän paksuun) opukseen turha tarttua. Nämäkin tarinat ovat osin sotakertomusten sijaan allegorisia satuja. Silti Kanigherin kynäilyille tarvitsee ummistaa silmänsä entistä harvemmin, ja Kubertin jälki sen kuin paranee. Loppua kohden tarinassa on jo kunnon sotimisen meininkiä, eikä Kubertin ote jää silloin yhtään jälkeen.

Rock itse toimii hyvin karrikoituna kersanttina karrikoitujen hahmojen ihailun kohteena. Rock ei ole moksiskaan, vaikka istuisi tankissa joka saa täysosuman – kahdesti!

Kyllä tätä vielä kolmannen lukisi, vaikka tankkien tuhoaminen on jo moneen otteeseen nähty. Lisäksi käännöstä minunkin on kehuttava, "taisteluhullut masit" hymyilyttävät vielä siinäkin vaiheessa kuin "combat-happy joes" alkaisi jo tympimään (vai mikä alkukielinen vastine nyt mahtoi ollakaan).

[Janne]

Onkohan tätä herkkua tulossa lisää?

[Curtvile]

Toivoa sopii.

Sen sijaan Sgt Rockin elokuvaversiota en enää odota innolla.
Syy?
Ei toista maailmansotaa, sijoittuu tulevaisuuteen?
Valitettavsti en vitsaile.

Lähde

*huokaus*

[Curtvile]

tuorein Kersantti Rockin inkarnaatio häkellytti:


Vaikka kannessa on slogan War is War! on itse kertomus nimeltään "aika ei odota ketään" (äärimmäisen kehno käännös© [ei liene suuri pahe suomennosten kohdalla])

Sitten onkin aika karauttaa kilo pullaa kurkkuihin: tarina liikkuu kahdessa aika tasossa; ensin Pearl Harborista ranskaan ja toisessa New yorkin syyskuun 11sta Irakiin.
Molemmissa tarinoissa rivimosuri kohtaa taistelukenttien legendan, toisessa maailmansodassa Sgt. Rockin ja Easy companyn irakissa Kapteeni Duncanin ja Sodan jumalat.
Testosteronifiksiä etsivät saavat mitä haluavat mutta kertomus  on rakennettu niin että tasoja on enemmän ajankuvasta muuttumattomuuteen, sodan luonteeseen ja vihollisten kasvottomuuteen.

Hyvin Mike Marts kanavoi Kanigheria ja Victor Ibãñezin alkuun siistin kliininen viiva omaa jännästi luonnetta loppupeleissä.

Aika ei odota, sota jatkuu.

[Curtvile]

Kersantti Rockilla onkin jännät paikat.
Ensinnäkin elokuvaversion tekijäksi mainitaan Guy Ritchie heti jahka saa Sherlock Holmes Game of Shadowsin tehtyä ja scifin sijasta ollaan toisessa maailmansodassa.

ja pojan/tyttärenpoikansa on sodassa superotuksia vastaan syyskuusta lukien
Sgt. Rock ja Easy comapany vastaan trikootyypit? okei...
tosin käy läpi muitakin DCn relauncheja tuossa totuttuun tapaansa.

[Jukka Laine]

Sekä DC että Marvel ovat mielistyneet rocklaulujen nimiin sarjakuvalehtitarinoiden otsikoina. Bob Dylanin synttäreiden kunniaksi todettiin CBR:llä että Dylan johtaa ylivoimaisesti kisaa. Tarkempi lista on tulossa jossain vaiheessa.

"Time Waits for No One", on Rollareita.