MAD

[Jukka Laine]

Minä olen Lurkerin kanssa samoilla linjoilla. Yleisestikin MADin parhaina vuosina pidetään vuosia 1969-74, joilta tässäkin ketjussa mainittu Totally MAD -CD-ROM on peräisin.

Onhan 50-luvun lehdissä noita mainioita sarjakuvaparodioita, jotka taas myöhemmin eivät olleet yhtä hyviä.

Mutta kuten Timo sanoi aikoinaan, MADin taso oli laskenut alas jo, kun Suomen MAD alkoi. Tulihan siinä jonkin verran hyvää vanhempaa kamaakin 80-luvulla. Elokuvaparodiat eivät oikein iskeneet koskaan.

[Dennis]

Missään maassa ei niin vapaasti pilkata omaa pressaa ja poliitikkoja kuin Jenkeissä. Poliittiset pilapiirrokset ovat siellä parasta A-luokkaa, samaten vitsailut iltaohjelmissa.

Tottahan tuokin on, varsinkin jos vertaa Suomeen, kuten äskettäinen Presidentin Kanslia kohu Saulin vaipoista osoitti, niin Suomessa satiiri on vaikeaa, eikä meillä ole sitä perinnettä mitä jenkeillä tai briteillä on poliittisesta huumorista, meillähän media pitää politiikkoja taivaan lahjana Suomen kansalle ja kritiikkiä ei ole olemassakaan! Meni off-topikiksi, sori nyt vaan!

Madin kulta-aika oli tuo 1970-luku.

[PurPur]

Kurtzmanin ajan Mad on ihan eri lehti, kuin Feldsteinin Mad, niitä ei voi oikein verrata keskenään. Paitsi että Jack Davis piirsi kummassakin.

[Jyrki Vainio]

Paitsi että Jack Davis piirsi kummassakin.

Mutta piti taukoa noiden Kurtzmanin sivuprojektien, Trumpin, Humbugin ja Helpin ajan.
Mitä olen Davisin kokoomakirjoista nähnyt, hän näyttäisi viivapiirtäjänä saavuttaneen huippunsa juuri noissa hommissaan ja siksi ainakin minä odotan tuota uutta settiä mielenkiinnolla. (Vesiväritekniikkansa kehittyi sitten sen jälkeen mainoshommissa).
Joku saisi systemaattisesti koota niiden ensimmäisten sarjakuvalehti-MADien ohella uusintapainokseksi myös niitä alkupään aikakauslehti MADejä, sekä Kurtzmanilta että Feldsteinilta.
Näkemieni satunnaisten näytteiden perusteella minä saattaisin sijoittua täällä esitettyjen kantojen väliin ja kannattaa Feldsteinin 60-luvun MADiä enemmän kuin 70-lukua. Siellä on ollut aika oivaltavia juttuja (East Side Story, Comic Opera, Lasten suunnittelemat lelut, mainosparodiat...)
Mainittu Davis ylsi ainakaan teräskynällä harvoin täyteen suoritukseen enää 60-luvun jälkeen (käytti sitten sivellintä ja muita tekniikoita), Prohias rupesi menemään alaspäin - ja parempi kun nimeä Dick DeBartolo ei mainittaisi ollenkaan. Mutta sitten taas muutama yksittäinen tekijä jatkoi kehittymistään: Aragones ja Mort Drucker saavuttivat teknisen huippunsa ehkä vasta 80-luvulla. Mutta yleisesti ottaen kuvallinen taso pysyi korkeana, jutut latistuivat huomattavasti.
Don Martinista on vaikea sanoa: hän saavutti "kypsän kauden" tyylinsä ehkä vasta 70-luvulla, mutta toisaalta aikaisemmat jutut olivat ehkä vielä villimpiä? (Tästä kannasta olen kyllä valmis keskustelemaan).

Niin juu, ja kai sitä sitten vielä pitää päästä brassailemaan tällä valokuvalla. 

[PurPur]

Aragones ja Mort Drucker saavuttivat teknisen huippunsa ehkä vasta 80-luvulla. .

Aragones kyllä, mutta Drucker oli mielestäni parhaimmillaan 60-luvun puolivälissä. Kompositioissa on svengiä ja kuvissa on väljyyttä, myöhemmin ne alkoivat pursuilemaan yli. Vaikka kyllä Drucker oli aina rautaa, ja ainakin minulle se suurin syy ostaa lehteä.

ja parempi kun nimeä Dick DeBartolo ei mainittaisi ollenkaan.

Minulla se suosikki-inhokki oli Dave Berg, siihen asti kunnes Duck Ewing astui kuvioihin.

[Jyrki Vainio]

Aragones kyllä, mutta Drucker oli mielestäni parhaimmillaan 60-luvun puolivälissä.

Minulla se suosikki-inhokki oli Dave Berg, siihen asti kunnes Duck Ewing astui kuvioihin.

Druckerin tyyli selvästi kehittyi ja muuttui, 60-luvulla ja 80-luvulla se on aika eri näköistä. Makuasia kai sitten, kummasta pitää enemmän.

Dave Berg teki selvästi oman tyyppistään juttua, huumori oli lehden muuta linjaa hillitympää. Minua se ei koskaan haitannut. (Sillä oli sentään vitsejä niissä jutuissa. DeBartolosta en menisi sanomaan samaa).

Duck Edwingistä semmoinen tieto, että vaikka hänet satunnaisesti 70-luvulta alkaen mainittiin Don Martinin juttujen kirjoittajana, niin ilmeisesti kulissien takana hän kirjoitti niistä vielä paljon suuremman osan. (Hänen mukaansa Martin koki jossain vaiheessa jonkinlaisen hermoromahduksen vitsien kirjoittamisen suhteen ja alkoi tarvita apua). Niin että siinä sitten selittyy se niiden muutos...
Olisihan se pitänyt tajuta muutenkin: siellähän rupeaa silloin toistuvasti vilisemään vankiselli- ja kidutuskammiokuvastoa, Edwingin vakioaiheita.

Entäs millaisen tuomion saa Paul Peter Porges? Minä en tykännyt aikanaan ollenkaan, nyt osaan suhtautua vähän eri tavalla. Näkyy esim. Ronald Searlen vaikutusta selvästi. (Niin kuin monessa muussakin MADin tekijässä, paikoin jopa Mort Druckerin viivassa on samankaltaisuutta, vaikka päällisin puolin tyyli onkin ihan erilaista).

[PurPur]

Porges oli tietysti vähän suttuista, mutta piirsi toimivasti. Ja olipa peräti hauskakin välillä.

Toisaalta siihen aikaan ostin myös joka ikisen numeron Crackedia. Ja siihen verrattuna kaikki Madin jätkät olivat jumalia. Poikkeuksena John Severin...

[Jukka Laine]

Uusissa Madeissa on Dave Berg -uusintoja, mutta dialogit on pantu uusiksi. Kirjoittajana mainittu Dick deBartolo. Vertailun vuoksi mukana ovat alkuperäisetkin.

[Tuuk42]

Uusissa Madeissa on Dave Berg -uusintoja, mutta dialogit on pantu uusiksi. Kirjoittajana mainittu Dick deBartolo. Vertailun vuoksi mukana ovat alkuperäisetkin.

Mikä  tuntuu jo jokseenkin kuolleen hevosen kuohimiselta. Ovathan ne Dark Side of Lighter Sidetkin toisinaan ihan hauskahkoja, mutta eivät lainkaan soinnu Dave Bergin perintöön. Niiden koko viehätys perustuu juuri siihen vankkumattomaan vitsien hyväntahtoiseen harmittomuuteen, jota näissä uusintarevittelyissä niin julmasti raiskataan.  Minä olen aina Madiin tutustuttuani pitänyt Dave Bergin jutuista, yhteen aikaan ne olivat jopa suosikkijuttujani koko lehdestä. Jos lehdessä ei ollut Aragonesia tai Bergia tunsi olonsa aina jotenkin huijatuksi.

Kertokaas nyt vielä kerran, miten usein jenkki-MADia on sitten nykyisin lupa odottaa postilaatikkoon? NELJÄ? Ei kai sentään? Juuri kun tämä modernin mallinen MAD on saavuttamassa kirkkainta teräänsä..

Onko kellään muuten ajankohtaista tietoa suomessa ilmestyneiden post-Suomen MAD- spesiaalien lukumäärästä? Niitäkin saisi mainostaa että tietäisi käydä ostamassa.

[Asko AA]

Onko kellään muuten ajankohtaista tietoa suomessa ilmestyneiden post-Suomen MAD- spesiaalien lukumäärästä?

Seitsemän.
1-3/2006
1-2/2007
1-2/2008
Selkämyksessä numerointi: Suomen MAD - Uuden Ajan Spesiaali 1-7

Ajankohtaisin tieto on se, että tuohon se saattaa jäädäkin, elleivät norjalaiset yhteistyökumppanimme vielä intoudu yhden kesäspesiaalin kokoiluun.

[Janne Kuusinen]

Oi, tuo jenkkiMADin ilmestymisharvenemisuutinen on kyllä harmillinen. Usein tuo nimittäin näyttää tarkoittavan kokonaan loppumisen alkua, ei nimiä kiitos. Asiaan kuuluu näemmä myös nimellinen sivumäärän nostaminen, mutta kun mietitään MADin nykyistä linjausta mainostamisen suhteen, ei voine olla kuin skeptinen. Eli montakohan "oikeaa" MAD-lisäsivua mahtanee tulla...

Lehden tasoon olen kuitenkin ollut tyytyväinen. Taannoinen "apinoiden tekemä numero" oli mielenkiintoinen, rohkeakin kokeilu. Parhaimmillaan nyky-MAD on mielestäni ollut myös yllätyksellisimmillään, mikä on käytännössä tarkoittanut Fundalini Pagesia, Peter Baggea, The Strip Clubia, tai vaikka Tom Bunkia, jonka täyteenahdettua taidetta lähestulkoon palvon.

Vaan kuka on tapaus Tom Richmond? Sen verran äijän jälki näyttää Druckerilta, että voisiko herrojen välillä olla jotain mestari-opetuslapsi -asetelmaa?

Ja kyllähän se Bushkin sai loppujen lopuksi ihan pikkukivasti kritiikkiä. Mielenkiinnolla seurasin syksyllä 2001, kauanko kestää, ennen kuin uskaltavat satiirikot WTC-hässäkän jälkeen taas olla entisensä. Varovaisuuden aikakautta kesti kuitenkin siihen malliin, että MAD-spesiaalin "War On Bush" nimi on ehkä aavistuksen jälkiviisasta henkseleittenpaukuttelua - sittenkin.

Tosin lievimmilläänkin MAD on jotain, jonka satiirista täällä päin maailmaa voitaisiin ottaa opiksi.

[Jukka Laine]

Eipä Mad jättänyt Frederick Werthamia rauhaan. Numerossa 34, elokuu '57, on artikkeli Is Baseball Ruining Our Children?, "kirjoittajana" Dr. Frederick Werthless.

[Lurker]

MADin Tarzan-parodia Melvin of the Apes on verraton. Kas, en ollut ennen huomannutkaan, minkä nimistä lehteä apina lukee ko. sarjakuvan avausruudussa.

Ruutu löytyi kyberpunkkari Ruckerin blogista.

http://www.rudyrucker.com/blog/2009/10/24/tarzan-help-with-biotech/

[warre1]

Onkos kukaan katsastanut vielä barnes&noblen tuoretta MAD-kokoelmaa 1001 MAD Pages You Must Read Before You Die (Crammed into 864 Actual Pages)


itselleni lähti tulemaan tänään jenkkilästä. hintaa oli vain $8.98 +postikulut. 

[Jukka Laine]

Yllättävän edullinen. En tiedä sisällöstä, mutta minä keskittyisin 60-70-lukujen Madeihin parhaat-kokoelmaa laatiessa.