Tossa Timon vaihtoehto c:ssä on kyl semmonen juttu, että asia olisi vaikea esittää noin jos sarjakuvaan haluaa hienovaraisemman (tai realistisemman) esitystavan.
Aivan. Ihminen ei työnnä kieltä ulos (ainakaan heti) kun hän maistaa pahaa. Pikemminkin ilme "PAHAA" muistuttaa hymyilemistä. Tässä mielessä Timon piirtämä esimerkki kuvaa hyvin sitä miten sarjakuva (tai animaatio) esittää ajatuksen tai idean pikemminkin kuin todellisuutta 1:1.
Testi. Kuinka montaa eri tekstityyppiä kuva sietää. Vastaus odotettu: ei montaa. Tila loppuu sitä ennen.
Tässä vaiheessa on syytä tarkentaa hieman käsitteitä. Tarkoitat kai kuinka monen tason tekstiä? (Tekstityyppi viittaa kirjoituksen ulkoasuun, joka sekin tosin vaihtelee usein tekstin tason mukaan.)
Koska Kupla-Akatemia on jemmattu Sarjakuvaseuran sivujen uumeniin, lainaan (kun en jaksa linkittää) tähän sen mitä siellä sanotaan aiheesta.
Sarjakuvaruuduissa on tekstiä monessa merkityksessä.
Ainoa mahdollisuus esitttää vuoropuhelu on muuntaa se puhekuplien sisään sijoitetuksi kirjoitukseksi. Äänitehosteet on myös pakko esittää tekstinä. Lisäksi ruudussa voi tietysti olla tekstejä joilla ei ole mitään tekemistä äänen kanssa:
-Selostusteksti. Tapahtumia voidaan kuvailla tavallisen kaunokirjallisuuden tapaan ja nämä selostustekstit sijoitetaan sarjakuvassa yleensä tekstilaatikoihin.
-Yksityiskohtatekstit sijoitetan osaksi piirrettyä maailmaa (tausta, esineet, vaatetus). Sarjakuvaruutuun piirretty tienviitta kertoo lukijalle mihin paikkaan ollaan menossa. Katsomalla sarjakuvahahmon omistamien kirjojen ja levyjen kansia lukija voit tehdä johtopäätöksiä niiden omistajan mausta...
-Piirtäjän ja sarjakuvasyndikaattien merkinnät. Nimikirjoitukset, sivunumerot, päiväykset, copyright-merkinnät, yms. ovat kaikille tuttuja varsinkin strippisarjoista.
Tämähän on usein toteutettu niin, että lukijakin ymmärtää saman väärin ja se on paljon palkitsevampi lukijallekin;
Ei voi yleistää noin karkeasti.
Joskus on tarkoituksenmukaista että lukijaa johdetaan harhaan, joskus taas lukijan on syytä olla kärryillä. Riippuu ihan siitä mitä sarjakuvantekijä haluaa sarjakuvallaan kertoa ja minkälaisia tunteita lukijassa herättää.
Aivan. Usein käytetty, tunteita herättävä tehokeino on nimen omaan se että katsoja/lukija tietää enemmän tai paremmin kuin hahmo jota hän seuraa.
Kuva-ajatuskuplista kiinnostuneitten kannattaa etsiä käsiinsä vanhoja Sarjis-lehtiä ja niistä loistavat Tarmo Koiviston täysin sanattomat konttorisarjat, joissa kaikki kerronta on kuvaa. Sekä ajatuskuplissa, että "reaali"maailmassa. Hienoja ja ajateltuja juttuja.
Mieleen muistuu myös eräs Howard Cruzen juttu, jossa ajatuskuplan ideaa oli venytetty pidemmälle kuin lääkäri määrää.
Se, että Milou vastaa (joskin ajattelemalla) Tintille ja muutenkin ajattelee ihmisten kielellä omiaan, on sitäkin hölmömmän oloista, jos ajattelee että sarjakuva on jotenkin totta.
Miten sen nyt ottaa. Ensinnäkin Miloun ajatukset tekevät Tintistä enemmän lasten sarjakuvan. Toiseksi, mistä sinä TIEDÄT Miten monimutkaisesti Milou osaa ajatella. Se taas on sen sarjakuvankin perusteella selvää että Miloun äänihuulet eivät ole yhtä kehittyneet kuin Tintin.
Siihen miten teksti ja kuva liittyvät sarjakuvassa toisiinsa saa hyvin osviittaa Anja Hatvan kirjasta Kuvittaminen (s. 21 ja 50) sekä Kai Mikkosen kirjasta Kuva ja sana. (s.22)
Asiaa paremmin ajateltuani
puhekuplat ovat sarjakuvassa paljon turhempia (helpommin korvattavissa kuvilla)
kuin ajatuskuplat tai tekstilaatikot. Enkä ymmärrä ollenkaan väitettä siitä että ajatuskupla olisi jotenkin etäännyttävämpi kuin puhekupla. Molemmat merkinnäthän ovat sarjakuvan metatasoa. Sen kyllä uskon että eri ihmisillä on erilaisia makuja ja tottumuksia tämän asian suhteen.
Kirjoittaja