Otava ei ole mikään konglomeraatti vaan vanha suomalainen perheyritys, joka perinteittensä mukaan julkaisee hyvin paljon suomalaista sarjakuvaa (Juba, Koivisto, Kunnas, Hagelberg, Luhtanen, Mäkilä, Otsamo, Vuori sekä myös lempiheittoani vanhaa suomalaista sarjakuvaa, Tanttua ja Vikaista) ja valikoidusti ulkomaalaista, kuten Satrapi! Eikö tämä tosiaankaan ole "mielenkiintoista"?
Onhan noita "vanhoja suomalaisia perheyrityksiä" kustannusalalla muitakin, se ei ole mikään laadun - tai edes eettisen yritystoiminnan - tae. Päinvastoin, moiset tuppaavat joskus olemaan julkaisupolitiikassaan niitä konservatiivisimpia änkyröitä.
Mitä mielenkiintoisuuteen tulee, se toki on subjektiivista. Minä en nyt näe erityisen mielenkiintoiseksi sitä, että suuri kustantaja suurilla resursseillaan julkaisee (esim. sarjakuvan alalla) vain niitä varmimpia nakkeja, joita luettelemiisi nimiin mahtuu varsin monta. Enkä sano tätä siksi, ettenkö monista heistä pitäisi, vaan siksi, että suurilla kustantamoilla on paha tapa pelata varman päälle ja se yleensä näkyy lopputuloksessa. Tylsää ja keskivertoa.
Odotan sitä päivää kun Otava julkaisee läjäpäin kaikilta kirjallisuuden aloilta jotain pienempää, marginaalisempaa ja sellaista, jonka ei voi olettaa myyvän kuin Koiviston, Hagelbergin, Vuoren, Juban jne. Tai muiden Otavan superkiinnostavien supersarjakuvanimien kuten Jim Davisin ja Scott Adamsin.
Ne ovat Suomessa pienkustantamoja, jotka ottavat sitä tuoreinta ja mielenkiintoisinta ja yllättävintä ja ravistelevinta tavaraa listoilleen. Enkä puhu vain sarjakuvista, vaan julkaistavasta kirjallisuudesta ylipäätään. Kun iso nappaa pienen, aina sanotaan, että kyllä pieni saa jatkaa ihan omalla linjallaan. Vrt. Sanoman nappaama Radio Helsinki. Ihan mukavaa joo, mutta aina siellä se pelko kummittelee taustalla: miten isoveli valvoo? Miten käy uudistumisen ja ajan hermolla olemisen?
Kirjoittaja