Miksi luet mangaa? Perustele.

[Veli Loponen]

Länsimaalainen sarjakuva tuntuu riittämättömältä ja myös siltä, että tekijät eivät ottaisi sitä tosissaan - olipa kyse sitten huumorista tai toiminnasta. Hankala asia selittää, mutta taipunee jonnekin uskottavuuden suuntaan.

Jännä, mutta kuvasit tässä juuri ne syyt, miksi minä en pidä mangasta. Näin se vaihtelee, mutta oikeastaan halusin vastata vain tämän seuraavan vuoksi

Olisi kai terveellistä kaivaa jostain jokin "länsimaalaisen sarjakuvan Top 10" ja alkaa siitä sitten miettimään uudelleen mistä tässä kaikessa on kyse ja missä sitä itse omine aivoituksineen seisoo.

Ei ole mikään länsimaisen sarjakuvan top kymppi eikä edes virallinen, mutta Kvaakissa koottiin porukalla sarjakuvan yleissivistykseen kuuluvat sarjakuvat. Niistä voit lukea täältä.

Jos haluat suoraan listaan, niin sitten tämän  kautta. Koko ketju on kuitenkin hyödyllistä lukea, koska siinä selviää, miksi mitäkin teosta pidetään hyvänä ja lukemisen arvoisena.

[Jööti]

Eikös se ole ihan universaalia, että Ferrarifanit paheksuvat Porssea, vaikka hyvinkin samankaltaisia ominaisuuksia autoissa arvostavat - enemmän tai vähemmän samat asiat toteutetaan hiukan eri tavoin. Kenties omakohtainen ylitsevuotava saturaatio länsimaalaisen sarjakuvan ja animaation suhteen lapsena ja nuoreja on ikäänkuin tehnyt vastaanottavaisemman meikäläisestä jollekin täysin toisenlaiselle, jonka ottaa omaksi.

Täytyy tutustua tähän teidän foorumiin ajan myötä, sillä paljon arvokkaita tiedonjyviä on taatusti löytämistä vailla. Kenties sitä löytäisi hieman enempi tuon kuvataiteen ja grafiikan. Armeijan jälkeen (josta jo useampi vuosi) on tullut omistauduttua pelkästään tekstille ja musiikille, joka kai on jonkinlainen jatkumo sitten sille että skidinä pelkästään sarjiksia ja piirrettyjä.

Jokatapauksessa, hyviä asioita aidan kummallakin puolella

[Jukka Laine]

Se on Jööti eri asia, että on kyllästynyt länsimaiseen sarjakuvaan kuin että ei ole edes yrittänyt lukea muuta.

Myönnän että olen noviisi itämaisessa sarjakuvassa, mutta olen löytänyt länsimaisesta sarjakuvasta enemmän vaihtelua ja tyylilajien kirjoja kuin itämaisessa. Olen minäkin välillä kyllästynyt tietyntyyppiseen sarjakuvaan ja kun on aikansa lukenut toisentyyppisiä niin vaihtelu virkistää taas. Manga on ollut minulle vain yksi vaihtoehto.

Vähän mangaa voi lukea vaikka 70-luvun DC-sotasarjakuvan ja 70-luvun DC-kauhusarjakuvan välissä. Joo, viime aikoina olen lukenut lähinnä noita.

[JZ]

Ei paljon suurisilmät ja pikkunenät kiinnosta. Katotaan nyt, kestääkö mangabuumi Suomessa yli vuoden.

Kyllä kestää. Kyseessähän on sentään lasten saippuaoopperat. Ikävä kyllä.

[Veli Loponen]

Kyllä kestää.

Ja kesti. Tuo Vesan viestihän on jo kohta puolitoista vuotta vanha.

[JZ]

Ja kesti. Tuo Vesan viestihän on jo kohta puolitoista vuotta vanha.

heh heh. Enpäs hoksannnu tuota katsoa ollenkaan
Eipä näytä vieläkään mitään hiipusen merkkejä olevan.
Siihenhän toi homma perustuu; pyöritetään samaa kaavaa uudestaan ja uudestaan. Se tuo katsos turvallisuuden tunnetta.

[Riikka]

enpä paljon niitä lue . vaan ne on nii epäselvii... Siksi .
Ja jotkut sannoo että siksi kun niillä ihmisillä on ISOT silmät
                                   

Ylläpito: Poistin hymiöitä.

[laymon]

(Selitys tulee lopussa, jos joku jaksaa sinne asti.)

Aloitetaanpa ihan sarjakuvaharrastukseni alusta, eli siis 80-luvun alkupuolelta. Ensimmäinen sarjakuva, joka räjäytti tajuntani, oli Mustanaamio. Siinä oli äijä viidakossa ja Hero ja Devil ja Pääkalloluola. Ja Paha Merkki ja viidakon vanhoja sananlaskuja ja vaikka mitä. Olin ihan että "vau, mahtavaa, näinkin siis voi sarjakuvaa tehdä, tähän tuhlaan vielä kaikki rahani!" Liityin Naamiokerhoon, ratkaisin salasivujen tehtävät, ja sain Mustanaamion pronssi-,hopea- ja kultamerkit.

Sitten tulivat Marvelit. Niissä äijä muuttui Hulkiksi ja seittiä ammuttiin ja adamantiumkynnet sanoivat "snikt". Olin ihan että "vau, mahtavaa, näinkin siis voi sarjakuvaa tehdä, tuhlaan sittenkin rahani näihin!" Tilasin kaiken mahdollisen, ja piirsin omia supersankarieepoksia.

(Jossain välissä huomasin, että kaupoissa oli myös kauhusarjakuvia, mutta niihin en uskaltanut käyttää kolikkoakaan. Ja vieläkin kauheampaa oli, kun joku kertoi, että oli olemassa sellaisia sarjakuvia kuin superroisto Diabolik ja Piispaa Panettaa.  Olin varma, ettei sellaisia kukaan pystyisi ikinä lukemaan.)

Anyway, seuraavaksi ryhdyin lukemaan Sandmania ja Doom Patroleita ja muuta DC:n aikuissarjakuvaa. Niissä oli skitsoja supersankarittaria ja söpö kuolema ja Paholainen sulki helvetin. Olin ihan että "vau, mahtavaa, näinkin siis voi sarjakuvaa tehdä, näihinhän ne rahat vasta tuhlaankin!" Luin Tähtivaeltajasta vinkkejä, tilasin Kalman ja palvoin Gaimania.

Jossain vaiheessa sarjakuvien tilalle tulivat enemmän elokuvat. Hongkong-leffat räjäyttivät pään hienoilla taistelukohtauksillaan ja hölmöllä huumorillaan. Siihen aikaan semmoinen kama oli  vielä varsin harvinaista ja eksoottista. Kaikki aasialainen alkoi vaikuttaa epämääräisesti kiinnostavalta.

Sitten 90-luvun puolivälissä tuli manga.  Siinä sankareiden muodot venyivät ja paukkuivat tunnetilojen mukaan, isoja hikipisaroita pulppusi ja otsasuonet pullistelivat. Söpöilyä ja superhönöä huumoria piisasi, ja joskus pinnan alta saattoi paljastua aika pirullisen fatalistisia juonikuvioitakin. Olin ihan että  "vau, mahtavaa, näinkin siis voi sarjakuvaa tehdä, tähän nyt ainakin tuhlaan kaikki rahani!" Ostin, waretin, luin.

Lopulta tuli fumetti neri, johon olen tuhlannut jo nyt enemmän rahaa kuin noihin edellisiin yhteensä. Mutta mangan lukeminen ei ole vielä tyystin jäänyt, vaan vajaata kymmentä sarjaa tulee yhä aktiivisesti seurattua, ja joskus myös uusia katsastettua.

Eli lyhyesti sanottuna: luen mangaa ihan muuten vaan. Niin kuin kaikkea muutakin sarjakuvaa.

[Jööti]

Se on Jööti eri asia, että on kyllästynyt länsimaiseen sarjakuvaan kuin että ei ole edes yrittänyt lukea muuta.

Mistä sinä tiedät mitä olen lukenut?

Ellei vuosien länsimaalaisessa sarjakuvassa kahlaaminen tuo haaviin edes jotain elämää suurempaa, miksi olettaa että sieltä itselleen moista löytäisi seuraavan 10 vuoden aikana?

Myönnän että olen noviisi itämaisessa sarjakuvassa, mutta olen löytänyt länsimaisesta sarjakuvasta enemmän vaihtelua ja tyylilajien kirjoja kuin itämaisessa.

Itämainen sarjakuva erottuu koska se on itämaista sarjakuvaa. Eri tyylejä on tietysti tuhottomasti, mutta ne ovat nimenomaan hieman tietämättömämmille hankalempia hahmottaa jos keskittyy vain huomaamaan ne suuret silmät ja pienet suut jne. Länsimaalainen sarjakuva on paljon muodottomampaa ja siinä missä idässä saattaa samanlaisella koulukunnan tyylillä piirtää satojakin artisteja, on länsimaissa monasti lopputulos enemmän tai vähemmän persoonallisempaa.

Makukysymyksistä on jokseenkin turha väitellä, sillä lopputuloksena useimmiten vain vieraannutetaan toinen siitä omasta kiinnostuksesta.

[Jukka Laine]

Mistä sinä tiedät mitä olen lukenut?

Viittasin edellisen sivun TheSadnessin kommenttiin, ja käsitin että sinäkin viittasit siihen.

[Ichigo]

en mä oikeen tiiä miks sitä mangaa luen ;)mut se tekee muhun vaikutuksen. suuret silmät ja erilaisen väriset hiukset tekee mangasta mukavan luettavan kokeilen kaikkii fontteja tässä samalla  manga on kivaa luettavaa joo, mut en osta mitenkään säännöllisesti esimerkiksi Conania

[Dogfani]

Ai miksikö? No tässä vastaus. Se alkoi siitä, että katsoin tv:stä DragonBall Z:taa ja mietin ostasko kirjan ja nyt ollaan koukussa. Se on ainakin jotain errillaista Suomessa olevaan Aku Ankkaan. Olen lukenut mangakirjani ties kuinka moneen kertaan, enkä ole kyllästynyt, vaan löydän joka kerta jotain uutta. Taas kun Aku Ankka kyllästyttää minua jo silloin kun se on luettu kerran läpi.