Miten opit piirtämään?

[mia2]

Yksi kaveri tässä taannoin katseli mun piirroksia ja kysyi multa että miten mä oikein opin piirtämään. Minä siihen että öö tota, en mitenkään... Kaveri siihen, että mut oothan sä varmaan jotenkin harjotellu, vai miten sä muka oot tollasia perspektiivejä oppinu. Ja minä että öö emmä kyllä oikeestaan oo harjotellu, mä vaan piirrän omasta päästä.... Ja kaveri edelleen tivaa että ethän sä nyt pentuna oo voinu tolla tavalla piirtää, että missä vaiheessa sä oikein opit? Ja kun minä sitten muistelin niin muistin kyllä tarkalleen milloin mä "opin" käyttämään nykyistä piirrostyyliä...

Olin tuolloin 15-vuotias 9-luokkalainen, jonka oma identiteetti (ja sitä kautta myös piirrostyyli) oli täysin hukassa. Piirrostyylini oli arkaa ja yritin piirtää sellaista (mahdollisimman realistista)  jälkeä, mistä arvelin muiden pitävän. Yhtenä kesäpäivänä äitini piirsi ulkona taiteilijakaverinsa kanssa ja minä menin mukaan piirtelemään. Piirsin ensin aivan surkean muotokuvan äidistäni, josta tämä taiteilija totesi (peiteilmaisuna sille että piirros oli todella syvältä) että jaa, se kaipais ehkä muutaman rohkean viivan... Sitten minä piirsin ilman mallia kuvan koirasta ja sitten kuvan sipuleista käyttäen ROHKEITA viivoja - ja tuolloin tapahtui dramaattinen käänne: huomasin, miten nautinkaan piirtämisestä. Ja vasta, kun rupesin piirtämään intuitiolla rupesin kunnolla hahmottamaan muotojen kolmiulotteisuutta. Äidin taiteilijakaveri kehui kovasti piirroksiani ja minä meinasin pakahtua ylpeydestä... Siitä lähtien olen aina piirtänyt intuitiolla ja oman pääni mukaan vaikka lukion maalauksen maikka kovasti yrittikin muuttaa tyyliäni hillitymmäksi...

Tuon tapahtuman jälkeen en ole piirtänyt mitään mallista. Viime aikoina on kylläkin alkanut kiinnostaa mallista piirtäminen oppimistarkoituksessa. Muutenkin olis kiva tutustua enemmän piirtämisen teoreettiseen puoleen ja katsoa jos niillä olisi omalle tyylilleni jotain annettavaa.

Onko kukaan kokenut jotakin teoriaa hyödylliseksi oman tekniikan löytämisessä? Miten ja milloin itse opit piirtämään?!?

[Axuz]

Tervetullut uusi aloitus mielenkiintoisesta aiheesta. Lainatakseni vapaasti mia2 tekstiä, totean vielä kerran Mian kirjoituksen ehkä tärkeimmän kohdan: kohdatessaan dramaattisen käänteen elämässään piirrostavan ja –tyylin vaihtamisen jälkeen, mia2 kertoo alkaneensa nauttia piirtämisestä… Kuinka Mia osuitkaan asian ytimeen! Siitähän tässä hommassa on lopulta kyse, ja tämä sama asia on keskuudessamme se, joka lopulta erottaa jyvät akanoista. Toisin sanoen, kuka jatkaa, kuka ei.

Minun on vaikea kuvitella piirtämistä rakastavaa ja siitä nauttivaa piirtäjää, joka tuosta noin vain lopettaisi äkillisesti piirtämisen. Tätäkin tapahtuu, tuntemattomia ovat ihmisten olosuhteet ja tiet. Mutta näin yleisesti ottaen, jos piirtäminen ei sytytä, homma loppuu ennemmin tai myöhemmin omaan mahdottomuuteensa. Eikä tämä seikka ole riippuvainen taidoista piirtää tai kuvata ympäröivää visuaalista maailmaa. Piirtämään ei opi kuin piirtämällä. Useimpien piirtäjien on mahdoton sanoa sitä kysyttäessä, että milloin he oppivat piirtämään. Kehitystä tapahtuu kaiken aikaa. Tietoisesti ja tiedostamatta. Piirtäjä joko huomaa tästä kehityksestä osan tai sitten ei. Useimmiten sen jossain vaiheessa huomaa. Ja tämä taas on yksi syy, miksi monet kunnianhimoisempia projekteja kyhäävät lopettavat työnsä kesken. Koska vuosi sitten tehdyt sivut eivät enää tyydytäkään ja niiden uudelleen piirtäminen nykyisellä tyylillä ja taidoilla on melkoisesti tahdonvoimaa ja motivaatiota vaativa suoritus. Pitkäjänteisyyden ja kunnianhimon puute saattavat kaataa hyvänkin projektin jopa loppusuoralla. Ihminen ei valitettavasti robotti…

Mutta mitä Mian aloittamaan keskustelunavauksen sisältöön tulee, voit Mia ainakin piirtäjänä hyvällä omalla tunnolla juhlia tuota legendaarista päivää yhtenä käänteentekevänä hetkenä elämässäsi. Eikä se ole mikään pieni juttu. Jos väkinäisestä piirtämisestä pääsee siihen tilanteeseen, jossa todella nauttii piirtämisestä, haluaa piirtää kaiken aikaa ja saa vieroitusoireita, jos näin ei tee, on se paljon arvokkaampi löytö kuin jonkun yksittäisen piirtämiseen liittyvän taidon oppiminen. Se, että piirtäminen vapautuu sitä rajoittavista kahleistaan, kuinka paljon moni nykypiirtäjä antaisi ja maksaisi saadakseen osakseen jotain samankaltaista…

On kuitenkin kommentoitava vielä jotain Mian viestistä. Älä missään nimessä lopeta kokonaan mallista piirtämistä! Olemassa olevasta mallista piirtäminen, olivat lopputulokset sitten realistisia tai suuntaa antavia pikaluonnoksia on omiaan harjaannuttamaan piirtäjän silmän ja käden yhteistyötä. Tässä yhteydessä voidaan puhua myös näkökeskuksen ja käden yhteistyöstä, sillä mallista piirtämiset joskus kaukanakin menneisyydessä vaikuttavat muistin kautta myös ns. ulkoa piirtämiseen. Intuitio piirtäjän työssä ei tarkoita sitä, että kaikki pitäisi piirtää omasta päästä ilman mallia. Yksi selkeimpiä intuitiopiirtämisen muotoja on ns. luonnostelu (engl. sketching/rough draft), jota voi tehdä missä vain milloin vain ja sanan varsinaisessa merkityksessä nimenomaan olemassa olevasta mallista. Yksi hyvä esimerkki tästä löytyy Reima Mäkisen firman kotisivuilta, jossa matkustelua koskevassa osiossa Reima on mitä ilmeisemmin intuition laukaisemana luonnostellut muistinsa tueksi karkeita piirroksia kaduilla tapaamistaan ihmisistä. En nyt tätä kirjoittaessa jaksa etsiä linkkiä (kun kiireellä kirjoitan), mutta jos Reima luet tämän, niin laita linkki… Luonnostelusta ja sen tekniikasta on olemassa myös kirjoja, joita löytää myös ainakin isoimmista kirjastoista. Luonnostelulla tarkoitetaan toki myös ilman mallia toteutetun työn karkeaa paperille suunnittelua. Myös sarjakuvien kuvakäsikirjoituksia tai nopeita suuntaa antavia ja käsikirjoituksen tueksi tehtyjä kuvia voidaan pitää luonnoksina, olivat ne sitten mallista tehtyjä tai eivät.

No, pointtini oli se, että piirtämään oppii vain piirtämällä ja intohimoisesti piirtämiseen suhtautuvalla onkin usein luonnoslehtiö tai sen tapainen lähestulkoon kaikkialla, missä hän valveillaoloaikanaan liikkuu. Yksi kannattaa laittaa myös yöpöydän laatikkoon, sillä koskaan ei tiedä, josko "intuitio" herättää piirtäjän keskellä yötä unestaan tai valveunestaan kirjaamaan/piirtämään ideansa ylös. Itselleni on käynyt muutaman kerran näinkin. Luonnoksia kannattaa tehdä kaikkialla ja kaikesta mahdollisesta. Mian oppiman tavoin nimenomaan nopeat ja rohkeat piirtämistavat kehittävät eniten otetta piirtämiseen ja tekevät siitä vaivattomampaa ja mukavampaa. Luonnostelun harjoittamisella on myös voimakas vaikutus silmän ja piirtokäden yhteistyön kehittymiseen ja näiden yhteistyön hioutumiseen. Ilman malliakin piirtäminen on tuskastuttavaa, jos ei saa tulosta näyttämään siltä, millainen kuva piirtäjällä on valmiista tavoitteestaan päässään. Sketsailu opettaa myös nopeaa piirtämistä ja ennen muuta kykyä kiinnittää huomiota olennaiseen. Mittasuhteisiin, tasapainoon, objektien suuntiin ja syvyys- ja mittasuhteisiin sekä niiden suhdetta toisiinsa. Mialle kehotan ehdottomasti rohkean linjan jatkamista ja suosittelen silloin tällöin myös mallista piirtämistä. Mallista piirtämisen tarkoitus ei ole vain opettaa piirtämään realistisesti vaan myös näkemään, miten realistisen voi muuttaa epärealistiseksi. Lukuisat epärealistisesti, abstraktisti, ekspressionistisesti, naivistisesti, kubistisesti, surrealistisesti jne. piirtävät ja maalaavat suuret taiteilijat (olivat ne sitten sarjakuvantekijöitä tai taidemaalareita tai lastenkirjankuvittajia) ovat todellisuudessa valtavan taitavia piirtäjiä. Useimmat heistä osaisivat tarvittaessa tehdä vaikka valokuvantarkan työn, mutta heidän nykyinen valintansa on tarkoituksella tehty.

Mutta Mia, anna ihmeessä intuition iskeä myös silloin, kun sinulla on malli käytettävissäsi. Myös mallista piirtämiseen voi käyttää yhtä "vapautuneita" piirtotekniikoita kuin ilman malliakin piirrettäessä. Jotkut tekevät mallista jopa omantyylisen versionsa. Tästä paras esimerkki on karrikoivat pilapiirtäjät. Ei George Bushista tai Paavo Lipposesta saa henkilöä itseään esittävää ja myös toisten tunnistamaa pilapiirrosta ilman olemassa olevaa mallia, jonka kautta tärkeimmät ja tunnistettavat piirteet lainataan. Malli ei tarkoita vain valokuvaa, toista piirrosta tai pöydällä makaavaa sipulia. Niitä on kaikkialla kaiken aikaa. Itse käytän työmatkani junassa piirrellen muita ihmisiä. Kahvi- ja lounashetkeni luonnostellen ikkunan läpi kadun vilinää ja siellä olevia kiinteitä kohteita. Toki piirrän joskus omasta päästäni, kun on sen hetki ja Helsingin piirtäjätapaamisissa sen joutuu vieraskirjaan joka tapauksessa tekemään, mutta tähänkin kaikkeen vaikuttaa aiemmin piirretty oman elämän varrella kerrytetty muistinvarainen piirtämisperimätieto… Ja ethän tiedä, josko Mia vaikka joskus kiinnostuisit myös realistisemman sarjakuvan tekemisestä. Tällöin jo opituilla taidoilla ja sillä, että osaa piirtää realistisemmin näkemäänsä ja havaitsemaansa, on yhä enemmän merkitystä. Kokeilepa joskus muuten luonnostelua suoraan tussilla tai lyijykynällä ilman pyyhekumia, ts. ilman suurempia korjailumahdollisuuksia. Todella kasvattavaa!

[Tertsi]

Näin nelikymppisenäkään en ole vielä oppinut piirtämään. Jossain vaiheessa olin mielestäni suht hyvä, mutta silloin piirsinkin joka päivä monta tuntia ja sain siitä oikein palkkaakin. Nykyään piirrän harvemmin ja heti harjoituksen puute näkyy haparointina. Tussiterä on säälimätön, mutta kuitenkin kiehtova kaveri.

[mia2]

Älä missään nimessä lopeta kokonaan mallista piirtämistä! Olemassa olevasta mallista piirtäminen, olivat lopputulokset sitten realistisia tai suuntaa antavia pikaluonnoksia on omiaan harjaannuttamaan piirtäjän silmän ja käden yhteistyötä.

Heh, siitä on nyt yli kymmenen vuotta aikaa kun lopetin mallista piirtämisen... Ihmeellistä kyllä miun mielen ja käden yhteistyö toimii paljon paremmin kuin silmän ja käden... Harjoituksen puutetta epäilemättä. Mutta olen vakaasti päättänyt alkaa piirtää mallistakin!

[Tertsi]

Opetelkaa hyvät ihmiset piirtämään mallista.  Ja aina parempi mitä enemmän asioita osaa piirtää ulkoa. Silloin voi keskittyä enemmän ideointiin tai sommitteluun tai vastaavaan, kun energia ei mene siihen, että saa polkupyörästä polkupyörän näköisen,  ja vielä yrittämällä sitä ensimmäistä kertaa.

Ja jos haluaa sitten pelkistää, niin sen voi aina tehdä, vaikka osasikin hahmotella tarkasti jonkin esineen tai ihmisen jne.

Kannattaa muuten kerätä myös kuva-arkistoa.  Postimyyntiluettelot ja sanoma- ja aikakauslehtien sisältö vain skannerin alle ja skanneri surraamaan. Sitten kun tarvitsee piirtää leikkaussali ,lentokentän tax-free osasto tai ilmakuva Tampereesta, kuva vain ruudulle suit sait ja sitten piirtämään, mallista! Ja jos on tullut jo ennakolta hankittua rutiinia, niin homma käy totta kai nopeammin.

[irappan]

Minä opin mukavasti piirtotekniikkaa eräänä kesänä, kun kulutin aikaani piirtämiseen. Innostuin piirtämään mallista ~10 sarjakuvakantta. Kannet olivat melko selkeäviivaisia, jotta piirtäminen tuntuisi mukavalta. Tällä tavoin opin hahmottamaan kuvia paremmin ja uskon tällä mallista piirtämisellä olleen suuri vaikutus nykyisiin taitoihini. Vähitellen voi sitten alkaa lisätä ihan omiakin piirroksia jne. , mutta mallista piirtämällä sai aika paljon sellaista jälkeä kuin halusikin, joten tympääntyminen ei ehtinyt iskeä. Tätä siis harrastin joskus kymmenenvanhana, joten joku tuleva piirtäjästara voi tätä keinoa koettaa, jos on tyytymätön nykyiseen piirtöjälkeensä.

[Veli Loponen]

Yksi lempiaiheitani
Olen ehkä siitä tavanomaisimmasta päästä sarjakuvapiirtäjiä. Aloitin tikku-ukkopiirroksilla joskus vajaa kymmenvuotiaana. Piirtelin kung-fu ja sotasarjiksia. Näin jälkeenpäin hahmoja on tosi vaikea erottaa toisistaan
No aikaa myöten keksin, että paperin läpi saa aika kätsysti piirrettyä. Ja kun vielä kului vähän aikaa, huomasin, että voi piirtää mallistakin (siis ottaa mallia sarjakuvista). Siinä rinnalla sitten piirrustelin omianikin ja opin vähäsen piirtämään.
Mun kohdallani varsinainen kehitys alkoi kymmenisen vuotta sitten, kun olin Oriveden opistolla. Siellä innokkaasti osallistuin kaikkiin mallistapiirtämisiin ja huomaamatta taidot kehittyivät.
Välillä tosin tuntuu, että ennen osasi piirtää paljon paremmin, mutta silloin olikin suurempi (nuoruuden ?!?) innostus päällä ja jaksoi vääntää piirrustuspöydän ääressä kellon ympäri. Nykyään se on vähän nihkeämpää, vaikka itse piirtäminen on edelleen kivaa. Ehkä se johtuu vain siitä, että kaikenlaista muutakin tekemistä/harrastelua on tullut mukaan peliin.
Mallista piirtämisestä vielä sen verran, että yllättävää, miten siinä oppii. Toisaalta, jos tekee mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon luonnostelmia, tulee sellainen rutiini. Ja sitten kun oikein panostaa johonkin, niin tulee myös varmuutta.
Kuitenkin ehkä kaikkein paras harjoitus on vain piirtää. Ei väliä mitä, kunhan piirtää.

[Wilpuri]

Itse en ole koskaan ollut hyvä piirtämään mallista. Parhaat tulokset syntyvät silloin, kun päästän mielikuvitukseni valloilleen. Mallista piirtämistä kannaittaisi kyllä (minunkin) harjoitella. Esim. autoa en osaa pirtää lainkaan... enkä oikeastaan taloakaan. Minulta sujuvat melko vaivattomasti örkit, suohirviöt, öklömömmöt, tappajamutantit yms., mutta ns. kolmiulotteiset esineet, kuten pöytä, auto, vene jne. tuottavat ongemia. Niitä pitäisi varmaankin opetella mallin avulla.

Mitä piirrostyylini syntymiseen/kehittämiseen tulee, niin periaatteessa piirrän melko pitkälti samalla tyylillä, kuin 10 vuotta sitten. Tyylini on vain hioutunut ja kehittynyt. Toki minulla on ollut kausia, että olen tietoisestikin hivenen muuttanut piirrostani (esim. varjostusten lisääminen oli aikoinaan dramaattinen muutis tyyliini), mutta pääsääntöisesti olen pitäytynyt omassa synnynnäisessä ja luonnollisessa tyylissäni.

[Jukka]

Emmä vieläkään piirtää osaa.
Mutta muistan kyllä kun reilu vuosi sitten saavuin Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalle ilmaan minkäänlaista piirtämistaustaa ja sen hetken kun tajusin ettei tarvitse olla mikään michelangelo tehdäkseen hyvää sarjakuvaa. Se oli vapauttavaa ja ajatus lensi ja kynä sauhusi.
Nykyään niitä ensimmäisiä juttuja katsoo tietysti hieman nolostellen mutta oli se vaan hienoa. Samanlaisia hetkiä on ollut sen jälkeen enemmänkin aina kun on löytänyt jonkun uuden kikan tai tyylin mutta ensimmäinen maistuu aina parhaalta niinkuin kaljankin kanssa.

[[kivi]]

mutta pääsääntöisesti olen pitäytynyt omassa synnynnäisessä ja luonnollisessa tyylissäni.

Ehkä kannattaisi päästää irti. Jos vaikutteita ottaa lähinnä itseltään, polkee ennen pitkää aika sameassa vedessä.

No joo, aika harvoin tulee sarjakuvasta sellaisia elämyksiä, että "noin tahdon osata piirtää". Elämän varrella ne suuret sarjakuvaelämykset ovat varmaan mulle olleet (eikä välttämättä tässä järjestyksessä):

Carl Barks
Hugo Pratt
Winsor Mc Cay
Veli Ahonen
Didier Comes
Roy Crane
Raymond Macherot
Lewis Trondheim
Milton Caniff
Jaime Hernandez
Bill Sienkiewicz
Joe Sacco
Kyle Baker

noista McKay, Sacco ja Baker ovat kolisseet lähinnä kuva-ajattelultaan ja kerronnaltaan, Sienkiewicz lähinnä samalla tavalla kuin Dave McKean; sillä, miten kuvan tekstuuri tai materiaali kertoo oman osansa tarinasta siitä riippumatta mitä itse kuva esittää.

Oikeastaan enemmän vaikutteita tulee poimittua elokuvista, taiteesta, kirjallisuudesta, musiikista tottakai ...ihan mistä tahansa paitsi sarjakuvasta. Ja kyllä, oli mun piirrosjäljestäni sarjakuvissani mitä tahansa mieltä, mä osaan sen lisäksi kuulemma piirtää ihan oikeastikin; mulla on tästä Vesa Ilmarannan tunnustus.
:-)

Ei oo menny pimat ja croquis't hukkaan, ja suosittelen varauksetta jonkin verran taidekouluja jokaiselle piirtäjäksi aikovalle. Jos osaa piirtää luut ja lihakset niiden päälle, ei koskaan ole ongelmaa sen kanssa että hahmoista tulisi muotopuolia tai epätasapainoisia.

Hm. Suuri oivallus että osaan piirtää tuli oikeastaan vasta vuonna 1989, kun menin Sindbadiin piirtäjäksi. 16 tunnin työpäivät ja päivittäiset piirustusharjoitukset kollegoiden seurassa, viinin ja videoiden täyteinen poikamiestaiteilijaelämä ja kaikkien hereilläolon hetkien omistaminen piirtämiselle (ja piirtämiselle paremmin) käänsi jotain olennaista katkaisijaa mun päässäni. Homma muuttui jotenkin selkeästi helpommaksi.

[Wilpuri]

Ehkä kannattaisi päästää irti. Jos vaikutteita ottaa lähinnä itseltään, polkee ennen pitkää aika sameassa vedessä.

En minä kommentillani ihan tuotakaan tarkoittanut. Olen lainannut vaikutteita Jeff Smithiltä, Frank Milleriltä, Masamune Shirowlta ja muutamalta muulta huippuosaajalta. Olen kuitenkin muokannut ottamani vaikutteet omaan tyyliini istuviksi.

Muutama vuosi sitten lainasin Rosalta yksityiskohtein tuhertelun. Aikansa sitä jaksoi, mutta nyt olen taas palannut yksinkertaiseen ja selkeään tyyliin.

Yksi asia, mikä minu pitäisi jostain matkia on korva. En osaa piirtää korvaa. Yksi syy miksi piirrän nykyään runsaasti pitkähiuksisia henkilöitä on se, että hiuksilla voi kätevästi peittää korvat... pitänee ostaa uusin Luupäät ja tarkastella Jeffin korvataidetta (eihän sitä toki voi jo hyllystä löytyvistä Luupäistä tarkistaa... ).

[Janne Kuusinen]

Yksi asia, mikä minu pitäisi jostain matkia on korva. En osaa piirtää korvaa.

 Itse olen ratkaissut tämän ongelman piirtämällä kaikille hahmoilleni, myös eläimille, kuulokkeet tai kuulosuojaimet.

 Joskus aiemmin oli meikällä ongelmia myös käsien piirtämisen kanssa, mutta ongelma ratkesi, kun pidättäydyin vain nyrkkeilysarjakuvien piirtelyssä. Tympi pitemmän päälle, Mike Tyson kun ei ole kovin moniulotteinen hahmo. Nykyään vain jätän hahmojen kädet ruudun reunojen ulkopuolelle.

 (Sarjakuvapirkka 11/03)

[Reima Mäkinen]

Juu, vähä semmonen "Vieläkö hakkaat vaimoasi?" tyyppinen kysymys tämä.

Ootteko muuten huomanneet vanhoista Tank Girleistä että Jamie Hewitt ei osannut piirtää käsiä? Siis Girlin kämmeniä, ne oli aina jossain piilossa tai sitten ihan kökön näköiset.

Ja sit jos vähä aiheestakin. Olen oppinut piirtämään pikku hiljaa, ja määrätietoisella jyystämisellä. Siis määrä.
Ne on taitavat piirtäjät ja lahjakkuudet erikseen.

[Leo]

Min'kin olen itseoppinut. Mitä nyt nuorempana kävin kuvaamataitokoulua puolisen vuotta, mutta kun menen aina omanpääni mukaan niin eipä siinä sitten paljoa oppinut (ja suurin osa töistä oli maalaamista ja saven kanssa läträämistä). Ainut "opettajani" oli Aku Ankan kymmenosainen sarjakuvakoulu tiedän että täällä moni (lähes kaikki) pitävät sitä amatööri asiana ja että "kaikkihan ne jutut tiesi" tyylisenä, mutta itse en tiennyt paljoakaan, mitä siinä kerrottiin ja mm. tussauksesta kuulin ensimmäisiä kertoja myöskin kaikki mahdolliset "ammattimaiset" jutut kuten 6 erillaista kuvakulmaa opin sitä kautta. Vuosien piirtely (olen piirtänyt sarjakuvia jostain 6 vuotiaasta ja olen nyt jo - ööh... kaksitoista?! hehheh) on auttanut löytämään oman tyylinsä

P.S. onhan Kvaak.fi:kin auttanut minua mm. tussauksen yms. kanssa

[irappan]

Min'kin olen itseoppinut. Mitä nyt nuorempana kävin kuvaamataitokoulua puolisen vuotta, mutta kun menen aina omanpääni mukaan niin eipä siinä sitten paljoa oppinut (ja suurin osa töistä oli maalaamista ja saven kanssa läträämistä). Ainut "opettajani" oli Aku Ankan kymmenosainen sarjakuvakoulu tiedän että täällä moni (lähes kaikki) pitävät sitä amatööri asiana ja että "kaikkihan ne jutut tiesi" tyylisenä, mutta itse en tiennyt paljoakaan, mitä siinä kerrottiin ja mm. tussauksesta kuulin ensimmäisiä kertoja myöskin kaikki mahdolliset "ammattimaiset" jutut kuten 6 erillaista kuvakulmaa opin sitä kautta. Vuosien piirtely (olen piirtänyt sarjakuvia jostain 6 vuotiaasta ja olen nyt jo - ööh... kaksitoista?! hehheh) on auttanut löytämään oman tyylinsä

P.S. onhan Kvaak.fi:kin auttanut minua mm. tussauksen yms. kanssa

Hyvin suurella todennäköisyydellä oletkin jo tutustunut kupla-akatemiaan, mutta tässä on silti linkki www.kupla.net/akatemia .