taiteesta

[kaltsu]

Tää lainaus on itse asiassa toisesta topicista ja vastasinki eka sinne mut oli niin pahasti aiheen ulkopuolelta että siirsin tänne oman topicin alle. Jospa tästä taas viriäis hauska ja hyödytön eipäsjuupas-keskustelu.

No joo, mutta tuo on mielestäni hyvä idea. Siellä "taide-jengi" voisi puhua rauhassa elämänkerrallisesta naissarjakuvasta ja me Mustanaamioiden ja Hämähäkkimiesten kasvatit voimme öristä rauhassa omaa soopaamme... vaikka kyllä minä varmaan trippailisin myös taide puolella. En minä sentään mikään juntti ole 8)...

Me "omaelämäkerrallisesta naissarjakuvasta" ja muusta "taiteesta" pitävät ollaan yleensä kyllä itsekin luettu Mustanaamiomme ja Hämähäkkimiehemme mut iloksemme löytäneet muunkinlaista sarjakuvaa. Itse luen yhtä mieluusti vaikka Tominen Optic Nerveä kuin Millarin Ultimatesia. Molemmat on mulle yhtälailla viihdettä ja joku taide-sana lähinnä aiheuttaa ihottumaa. Sen verran juntti mää oon.

[Timo Ronkainen]

Minä itse haluan lukeutua niin tekijänä kuin lukijanakin molempiin kasteihin. Luen nikottelematta niin hönöjä tusinasarjakuvia kuin "naisten omaelämäkerrallisia" juttujakin, niin viihdettä kuin taiteellisia kokeilujakin. Sarjakuvaa on ja pitää olla joka lähtöön, eri käyttötarkoituksiin. Ihan samalla tavalla kuin kirjoitettua tekstiä on käyttöoppaasta, vitsikokoelman kautta, viihde- ja taideromaaneihin. Lukijana osaan virittäytyä kunkin teoksen vaatimalle tasolle, tai valitsen kullekin olotilalleni sopivaa luettavaa. Joskus menee höpöhuttu, joskus pitää olla hienompaa. Näin.

Timo

[Holle]

Sama allergia pukkaa vaivaamaan meikäläistä. Niinpä määräänkin että sana "taide" korvataan sanoilla "vuohen vehkeet" ja sana "taiteellisuus" sanalla "suvaitsevaisuus". On kivempi lukea. Ei saa olla niin huono itsetunto että aika menee ihmetellessä onko joku taidetta tai ei. Ketä kiinnostaa?
Holle

[Tertsi]

Aikalailla tuntuu siltä, että Suomessa taidesarjakuvaa tehdään runsaasti ja mainstreamia taas ei juuri ollenkaan. Omasta mielestäni toimiva suhde olisi toisinpäin, eli kaupallista paljon ja epäkaupallista mausteeksi.
Missä ovat kotimaiset seikkailusarjakuvat tai muut tekeleet joiden kohderyhmänä olisivat 7-77 vuotiaat jokapojat ja -tytöt? Tuntuu siltä, että taiteilijat tekee toisilleen, eivät suurelle yleisölle.

Nyky-Muumikin on niin selvästi pikkulapsille suunnattu.
Korkeajännitys taitaa olla ainoa yritelmä mainstreamia.

pieni provosointi: ns. taidetta on helpompi tehdä vähäisillä lahjoilla kuin ns. viihdettä.

[Timo Ronkainen]

Missä ovat kotimaiset seikkailusarjakuvat tai muut tekeleet joiden kohderyhmänä olisivat 7-77 vuotiaat jokapojat ja -tytöt?

Kustantajat kattoo ettei ne mene kaupaksi, ja onhan se riskiyritys. Ei semmoista tuosta vaan repäistä kasaan. Ja kun ulkomailta saa valmista murto-osalla siitä mitä uuden kotimaisen tekeminen ja lanseeraus vaatisi.

Timo

[Paalujuntta-Simo]

Minäkin vieroksun koko sanaa "taide". Erilaisten ilmaisumuotojen jakaminen taiteen ja viihteeseen palautuu pohjimmiltaan vallankäyttöön: eliitin harrastukset vs. haisevan rahvaan arvottomat harrastukset.

Niin, itseilmaisustahan sarjakuvassa kai on kyse? Ainakin oletan, että ns. kaupallisen mainstream-sarjakuvankin piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat alun perin valinneet ammattinsa koska tuntevat tarvetta kertoa ja piirtää.

Tertsin kommenttia en silti täysin ymmärrä. Jotain itselleen vierasta kotimaista "taidesarjakuvaa" hän ilmeisesti kyseenalaistaa, mutta mikä tuo taidesarjakuvan hirviö sitten tarkalleen ottaen on? Ja missä se pesii? Viiviä ja Wagneria tai B.Virtasta tertsi tuskin tarkoittaa. Vaan mitä sitten?  

Eiköhän tuo kammo kaikkein ilmeisimmästä valtavirrasta poikkeavaa sarjakuvaa kohtaan ole pohjimmiltaan tai ainakin suureksi osaksi ihan silkkaa väärinkäsitystä. Ei se "taide" olekaan niin paha juttu kun siihen tutustuu.

[Timo Ronkainen]

Ainakin oletan, että ns. kaupallisen mainstream-sarjakuvankin piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat alun perin valinneet ammattinsa koska tuntevat tarvetta kertoa ja piirtää.

Tai tuntevat tarvetta syödä ja ruokaan tarvitaan rahaa - ja vuokranmaksuun. Piirretään mitä annetaan tehtäväksi, eikä siinä "oma sanoma" saa näkyä. Markkinatutkijat katsovat että nyt tarvitaan tämmöstä, tehkääpäs nopsasti semmonen juttu joo... Näin ainakin varmasti USA:ssa. Taitavat ihmiset tekee lyijykynäluonnoksia toisten käsikirjoituksiin, toisten tussattaviksi. Tätä sitten tehdään ja ajatellaan että jonkun aikaa vaan, sitten alan tehdä sitä omaa sarjaa... jota ei tule. No, toisille tuo käy mainiosti, toiset kärsii. On hyvä vaan jos on olemassa mahdollisuus tehdä myös sitä omaa, olkoon sitten sitä taidetta. Apurahalla.
Suomessa se onnistuu - vielä.
Nyt kun vaan saataisiin vielä vähän tuota omaa mainstreamiakin tuotettua. Miksei. Eli kustantajille avustuksia myös...

Timo

[Tertsi]

Anteeksi, unohdin Viivin ja Wagnerin ja B.Virtasen. Molemmat ovat juuri sitä mitä pitäisi olla enemmän. Suoraviivaista ja yleisöön menevää.

Mielestäni ensiksi mieleen tulevat ideat ja tavanomaisuudet ovat usein niitä parhaita juttuja.

Eli onko tavallisempaa ideaa kuin piirtää nainen ja sille kumppaniksi sika (=kaikki miehet on sikoja)?

Onko tavallisempaa ideaa kuin konttorissa raatava Matti Meikäläinen?

Käsittelytavassa sitten mitataan tekijän todellinen osaaminen. Onneksi kumpikaan sarjakuva ei ole mikään "omaelämäkerrallinen" kammotus.

Kumpaankin näihin sarjakuviin on kohderyhmän (=keskiverto parisuhteessa elävä ja keskiverto konttorirotta tai uu tavallinen duunari) helppo samaistua ja homma toimii.
Koska itse panen painoa (ehkä liikaakin) piirrostyölle, en ole kummankaan sarjakuvan ihailija. Minusta molemmat ovat hieman tylsästi kuvitettuja. Mutta joka kerta kun avaan Hesarin tai Iltalehden, luen kyseiset sarjakuvat. Onnea ja menestystä molemmille.

Harmi, jos kustantajat ajattelevat noin negatiivisesti kotimaisesta viihdesarjakuvasta. Mutta eikö kotimainen viihdekirjallisuus, siis Remes, myy ihan mukavasti.

Myös kotimainen viihde-elokuva myy hyvin: Akvaariorakkaus, Pahat pojat, Veturimiehet heiluttaa ja mitä näitä nyt onkaan. En halua takaisin Ystävät, toverit tai Maa on syntinen laulu -aikaan.

Ja Naisen kanssa on kanssa hyvä sarjakuva.

MUTTA: sarjakuvia pitäisi tehdä myös lapsille, niissä on tulevaisuus. Siis heissä.

Toivottavasti Egmontin sarjakuvakilpailu tuottaisi hyvää satoa. Itse en ehdi osallistua. On tässä albumiprojekti meneillään, sellainen kotimainen viihdesarjakuva, enkä viitsi hajottaa itseäni, koska en kumminkaan voita.

[Axuz]

Teräviä havaintoja Terolta, mutta kyllähän kotimainen mainstream-viihdesarjakuva myy ja ainakin osa kustantajista on onneksi tätä mieltä. Jos ei olisi, ei Teron esimerkkejä olisi voitu edes esittää. Juuri nuo mainitsemasi Viivi ja Wagner sekä B. Virtanen ovat molemmat niin albumeina kuin sanomalehtilevityksessäkin hyvin menestyneitä kotimaisia sanomalehti-strippilinjan sarjakuvia. Onkohan koskaan mitään vastaavaa julkaistu ja myyty maassamme samassa mittakaavassa kuin Viiviä ja Wagneria? Voidaan siis puhua oloissamme poikkeuksellisesta ilmiöstä. Laineen Jukka tai joku muu syvemmälle historiaan pureutunut tietänee, jos näin on joskus aiemminkin tapahtunut?

Mutta moni muu Teron sanoma on kyllä koko lailla totta. Kautta aikain lukuisat "itseään suurempina pitävät" (tällä ei tarkoiteta Teroa, vaan niitä, jotka katkerana ja kateellisina kitisevät toisten menestyksen oikeutuksen perään) ovat jonkin henkisen luomistyön tuloksen nähtyään tokaisseet, että kyllähän minäkin tuollaisen osaisin tehdä. Tai että tottakai tuollainen menestyy, kun on noin yksinkertainen, mutta nerokas konsepti… Siinähän se jippo yleensä onkin. Kuka sen lopulta tekee? Parhaimpia sanontoja tällaiseen onkin mielestäni "älä selitä, vaan tee". Se on pätevä myös silloin, kun on itsellä paljon suunnitelmia ja ideoita, mutta ei saa itse toteutusta käyntiin… Kyllähän hakaneula on mieletön keksintö, mutta samalla myös äärimmäisen yksinkertainen. Mutta joku sen silti ensin keksi julkistaa uudeksi keksinnöksi. Itselläni on henkilökohtainen esimerkkikokemus vastaavasta: Olen usein ajatellut lukuisten "keksimieni" niksien kohdalla, että tästä Pirkka-lehti voisi maksaakin. Sitten en kuitenkaan ole lähettänyt sitä, kun en ole ollut vakuuttunut siitä, onko se todellinen niksi sittenkään. Ja parin kuukauden päästä se sama niksi tai sen perusajatus on Pirkassa. Joku muu siis sai rahat ja kunnian… Usein ajattelemme, ettei tämä tällainen voi menestyä, koska se on liian helppo tai yksinkertainen ollakseen toimiva ja menestyvä. Usein se toimii ja menestyy juuri siksi.

Edellisellä ajoin takaa sitä, että varmasti monet ovat tajunneet miesten olevan sikoja, etenkin naisia kohtaan, mutta joku sen vain keksi ensin kirjaimellisesti ilmentää sarjakuvin. Vieläpä niin, että Viivin partneri todella on sika. Tässä tapauksessa sen keksijä oli kaikkien nykyisin tuntema Juba. Jubahan on itse korostanut sitä, ettei Wagner ole mies vaan nimenomaan sika. Mutta koska miehet ovat yleensä sikoja luonteeltaan ja mieleltään, ihmiset samaistuvat tähän helposti. Korjataan jo sanottua hieman. Juban tavoin varmasti moni muukin keksi tuon sikajutun jo ajat sitten, mutta Juba oli se, joka keksi tehdä sen sarjakuviksi. Ja ansaitusti kerää siitä myös rahat ja kunnian. Itse en ole koskaan suuremmin lämmennyt Viiviä ja Wagneria kohtaan, mutta täytyy kyllä myöntää, että Akateemisessa kirjakaupassa usein ravaavana, en voi olla hieman kateellisena huomaamatta, kuinka siellä jokaisella käynnilläni muutamat pariskunnat hihittelevät Juban monista albumeista jokin versio käsissään. Aina, joka kerta! Ei siis käy kiistäminen, että se todella on sarjakuvana maassamme supersuosittu ja kiistämätön tosiasia on myös se, että se on tuonut sarjakuvien pariin tuhansia ja taas tuhansia sellaisia, jotka eivät ole aiemmin olleet sarjakuvien kanssa juurikaan tekemisissä. Tämä on jo sarjakuvakulttuuriamme ajatellen merkittävää jo itsessään…

Viimeiseen Teron loppupuolen pohdiskeluihin yhdyn yksiselitteisesti. Kuten jo toisessa keskustelussa tällä foorumilla mainitsin, uusin sukupolvemme on pulassa. Lapset ja nuoret voivat huonosti. Lapsille tulisi tuottaa enemmän sarjakuvia. Myös sellaisia, jotka pitävät sisällään nykyajan trendejä, ongelmia, vaatimuksia… nykyajan elämää ja ajankuvia. Ei niin, että se olisi lasten käsityskyvyn ulkopuolella, vaan siten, että lapset tavoittaisivat sanoman omalla tasollaan. Egmontin kilpailulle on siis olemassa haasteellisia funktioita myös muun kuin teknisen toteutuksen kentässä. Monet lasten sarjakuvat tekevät tärkeää asenne- ja valistuskasvatustyötä riviensä ja kuviensa välissä, vaikka ne pintapuolisesti tarkasteltuna olisivat kuinka viihdettä hyvänsä. Tätä materiaalia on kuitenkin verraten vähän ja lisäongelma on se, että osa lapsille Suomessa tarjottavasta sarjakuvasta ei itse asiassa ole lainkaan lapsille tarkoitettua. Toivonkin salaa mielessäni, että Egmontin sarjakuvakilpailu tuottaisi jotain uutta.

Yksi valtaongelmista lienee myös se, että sarjakuvat yleisesti käsitetään Suomessa pääosin lapsille tarkoitetuksi tuotteeksi. Silti monet aiheeseen perehtymättömätkin osaavat asettaa aikuisten sarjakuvat eri paikkaan niin myyntihyllyissä kuin kirjastoissakin. Niin kauan kuin Suomessa ei hyväksytä laajalti jakoa aikuisten, nuorten ja lasten sarjakuva, saati tunnisteta näitä syvemmällä tasolla toisistaan, on termi lastensarjakuvakin vaikea määritellä ja ulkopuoliselle perustella. Mutta siinä olen Teron kanssa ehdottomasti samaa mieltä, että lastensarjakuvaa tarvitaan kipeästi. Suurin osa suomalaisista sarjakuvantekijöistä, ellei lähes kaikki, tekevät sarjakuvia aikuisväestölle. He tekevät sitä useimmiten myös suppealle ja valikoidulle joukolle, vaikka tuskin kukaan pistäisi pahakseen, vaikka työstä tulisikin populaarisempi suuren massan tuttu. Suoraan lapsille tekeviä ja nimenomaan lapsia kohderyhmänään pitäviä sarjakuvapiirtäjiä on Suomessa olemattoman vähän. Nekin harvat, jotka tekevät, tekevät sitä muiden sarjakuvaprojektiensa ohella, yleensä jonkun firman tai muun tahon toimeksiannosta. Suurin osa lasten sarjakuvista tuleekin ulkomailta ja osa näistäkin on, kuten jo aiemmin tuli mainittua, ei lähellekään lasten sarjakuvaa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, tuoko Egmontin kilpailu mukanaan mitään uutta, joko työnäytteissä tai itse sarjakuviin liittyvissä asenteissa tai ajattelutavoissa. Toivottavasti se tuo mukanaan molempia…

Ja Terolle… Tottakai sinä osallistut! Ei tuo ole mikään peruste, että pelkäät hajottavasi itsesi tyhjän tähden, koska et itsesi mielestä kuitenkaan voita. Miten niin et voita? Anna nyt itsellesi edes mahdollisuus siihen. Pidä mielessä, että työn ei tarvitse olla piirtojäljeltään mikään valokuvauksen määritelmiä kyseenalaistava. Katso vaikka lasten satukirjoja ja niiden kuvituksia. Taitavimmilla ja suosituimmilla kuvittajilla on aika hyvä käsitys siitä, mikä miellyttää useimpien lasten silmää, joka ei todellakaan ole sama kuin valta-aikuisväestön keskuudessa. Ei kannata ottaa paineita valittavasta tyylistä tai kuvitustekniikasta. Mieti kohdeyleisöäsi ja kiinnitä huomiota tarinaan. Helposti tulkittavia kuvia, selkeitä symboleja ja värejä… siitä se lähtee. Jos sellainen piirtäjä, jonka mielestä lastensarjakuvia pitäisi tehdä enemmän ei osallistu, voi olla, ettei raadilla ole paljoakaan päänraapimista jäljellä, kun valinta pitäisi tehdä, vaan kaikki työt lentävät roskiin. Osallistut tai et, tee se tulevien sukupolviemme takia…

[Timo Ronkainen]

mainitsemasi Viivi ja Wagner sekä B. Virtanen ovat molemmat niin albumeina kuin sanomalehtilevityksessäkin hyvin menestyneitä kotimaisia sanomalehti-strippilinjan sarjakuvia. Onkohan koskaan mitään vastaavaa julkaistu ja myyty maassamme samassa mittakaavassa kuin Viiviä ja Wagneria?

Pekka Puupää -kokoelmakirjat myivät kymmeniä tuhansia 1950-luvulla. Viivi ja Wagner taitavat olla siinä ja siinä samoilla lukemilla.
Mainitut sarjat ovat tietenkin "vain" lyhykäisiä sanomalehtisarjoja. Kokonaisia albumisarjoja, suoraan albumeiksi tehtyjä,  on hyvin vähän. Mämmilä ja Hölmölä taitavat olla ainoita. Jaa, Hölmölän tekijältä tuli myös Jäpänperä -kirjat. Muuta? Mämmilöistäkin oikeastaan vain uusin oli suoraan albumiksi tehty.

Timo

[Reima Mäkinen]

Pari oikaisua. Ihan vain osoittamaan, että noin rankkoja yleistyksiä olisi syytä hieman varoa.
Suomessa tehdään valtavirtaa. Edellä mainittujen Korkkarien lisäksi, Muumia, Aku Ankkaa, Mustanaamiota, Myrkyn sarjoja ja tietenkin esimerkiksi Tapen ja Jopen sarjat ovat mainstreamia. Nyt vain muutaman mainitakseni.

Sarjakuvakilpailu on Sarjakuvantekijät ry:n puuhaama ja rahoittama, Egmont on vain sarjojen tuleva julkaisija.

Lastensarjakuvia (tai sinne päin) tehdään Muumin lisäksi myös. Ainakin Wallun ja Markus Majaluoman  toimesta. Majaluomalta tullut pari albumia Wallulta varmaan kymmenen. Se on totta, että tätä kumminkin vähemmän kuin muita.

Monet sarjakuvapiirtäjät siirtyvät suosiolla kuvittajiksi (Mauri Kunnas, Sami Toivonen) koska siinä pääsee sikäli vähemmällä että kuvien kanssa ei tartte niin hosua niin jumalattomasti.
Sitten meillä on Koululainen lehti, lasten/varhaisnuorten kamaa sekin.

[Wilpuri]

Me "omaelämäkerrallisesta naissarjakuvasta" ja muusta "taiteesta" pitävät ollaan yleensä kyllä itsekin luettu Mustanaamiomme ja Hämähäkkimiehemme mut iloksemme löytäneet muunkinlaista sarjakuvaa.

Joo, kyllä minäkin luen monenlaista sarjakuvaa. Heitin tuon kommentin siksi, että eräs henkilö valitteli, kun täällä ei voi kesksutella vakavasti taidesarjakuvasta, kun aina tulee, joku ääliö vaahtoamaan jostain X-Menistä...

En minäkään kovin mielelläni rajaa taidetta/viihdettä erilleen. Luupäät on loistavaa viihdettä, mutta mielestäni toetutus on niin ensiluokkaista, että siinä on myös (ainakin minulle) taiteellisia arvoja.

[Tertsi]

Pari oikaisua. Ihan vain osoittamaan, että noin rankkoja yleistyksiä olisi syytä hieman varoa.

Tässä työn ohessa kun kirjoittelee, niin silloin tällöin tulee yleistettyä.

Voi, kunpa Tape olisi voinut käyttää lahjansa johonkin viihteellisempään kuin vain maaseutuyhteiskunnan rakennemuutoksen kuvaamiseen. Mämmilä on ihan jees, mutta svengaavinta siinä ovat Tapen hieman naivistisemmin kuvaamat muistelujaksot. Ja vanhana Siivet-fanina Tape on ollut jo nuorena loistava lentokoneiden piirtäjä. Kyllä, olisin suonut hänen käyttävän mieluummin taitonsa johonkin mielikuvuksellisempaan. Mutta ihan hyvä näinkin, mutta vain ihan hyvä.

Ja jos Majaluoma nyt on tehnyt pari just ja just sarjakuvaksi laskettavaa albumia, niin hänen mainitsenisensa oli vähän kuin tikusta asiaa.

Jos näitä Aku, Muumi ja Mustanaamiopiirtäjiä on , niin eipä heistä esim. alan johtavassa lehdessä ole paljon juttua ollut. Siis Sarjainfossa. Eikä  Puupäähattujakaan ole kai sadellut heille. Vaikka eivät he kai huonoja ole, kun joku maksaa oikein palkkaakin heidän tekemisistään.

[Paalujuntta-Simo]

Jos näitä Aku, Muumi ja Mustanaamiopiirtäjiä on , niin eipä heistä esim. alan johtavassa lehdessä ole paljon juttua ollut. Siis Sarjainfossa. Eikä  Puupäähattujakaan ole kai sadellut heille.

Eikös Mustanaamion ja scifi-viihteen tekijä Kari Leppänen kuitenkin saanut Puupää-hatun, jota tosin ei ottanut vastaan? Ja onhan tuo Puupää myönnetty Petri Hiltusellekin.

Mitä tulee suomalaisen maaseudun rakennemuutoksen kuvaukseen, niin Mämmilän suosiosta ja pitkästä iästä päätellen suuri suomalainen yleisö kokee sen omakseen. Ja kukas meidän rakennemuutoksia kuvaisi jos ei me itse? Minua ei voi millään ilmeellä luonnehtia kulttuurielitistiksi. Mutta arkirealismin näkeminen "ei-viihteellisenä" tai mielikuvituksettomana on minusta vähän höhlää. Makunsa kullakin, mutta itse en välitäkään nähdä kotimaista supersankarisarjakuvaa.

[Tertsi]

Tulin just kaupasta. Jäi vielä sanomatta:

Olen todella tyytyväinen, että Goscinny ei tyytynyt kuvaamaan pienen gallialaisen kylän (jonka hyvin tunnemme) todellista arkipäivää 50 eKr tai ettei Franquin kuvannut toimiston arkea kovinkaan totuudenmukaisesti. Molemmat herrat panivat sekaan hieman mielikuvitusta ja lopputulokset saavat ainakin minut mykäksi ihailusta yhä uudestaan.


Mämmilä ei ole kuitenkaan mielestäni mainstreamia. Piirroksiltaan kyllä, mutta ei käsittelytavaltaan. Mämmilä ponnistaa mielestäni 70-lukulaisesta Kylttyyri-ilmapiiristä, jolloin kaikki viihteellinen oli roskaa ja tosikkomainen roska taidetta. Mutta Mämmilä on onnistunut taideteos, toisin kuin  monet esim. tukea saaneet samaan aikaan valmistuneet elokuvat. Silloin mikä tahansa vaihtoehto kelpasi meille kansalle, jopa Spede.