Kyllähän ihana Ada viidakossa oli Tapiirin parasta antia. Jatkotarinahan alkoi numerosta 1/86 (#8) eli ensimmäisestä nrosta, joka ei ollut Pahkasian poikien käsialaa enää. Samojen taiteilijoiden ja osittain samojen hahmojenkin turvin Heikkilä, Ruusuvuori, Mikkola ja Paretskoi eli Pahkiksen pojat astuivat syrjään, kun Fanzine Oy:n seitsemän numeron jälkeen kustannusta jatkoi Kustannus Oy Tapiiri kolmen nron verran. Pahkasian alaisuudessa lanseerattu väri-Tapiiri jäi harmittaen vain kolmen numeron mittaiseksi mainostetun uuden, kuuden nron vuosittaisen ilmestymistiheyden asemesta. Mutta vanhasta Tapiirista tutut kääntäjät Soile (uusi päätoimittaja) ja Heikki Kaukoranta jatkoivat hommaa mallikkaasti eteenpäin.
Itseäni Altanin piirosjälki ja tarinankerronta miellyttävät suunnattomasti. Adasta kehkeytyikin aikoinaan minulle nopeasti suosikki Tapiirin sivuilla. Nimikkosankaria aistikkaampaa ja "tavallisen seksikkäämpää" naishahmoa saa hakea maailman sivu. Adan viehättävyys ja vetovoima perustuu juuri siihen, ettei hän olekaan muuta kuin tavallinen tyttö ongelmineen ja vikoineen.
Seikkailun lukeminen jatkotarinana Tapiirista sopi(i) ainakin minulle vallan mainiosti. Eli en välttämättä ole hankkimassa Adaa viidakossa yksissä kansissa, uusin käännöksin varustettuna. No, eipä kuitenkaan vielä luvata mitään lopullista: niin ikään jatkokertomuksena lehdessä ilmestynyt Comèsin Eva toimi jatkiksena kelvosti, mutta harmittamaan jäi se etten aikoinaan divarista ostanut stooria yksissä kansissa!
Sisäänpääseminen Adaan ja Altanin maailmaan torakoineen, toukkineen ja muine otuksineen on kuin pääsisi jäljille jostakin esoteerisesta salaisuudesta. Tuntuu kuin sinut olisi hyväksytty johonkin eksklusiiviseen kerhoon, jossa Altanin selitystekstit ruutuihin saavat pikkuhiljaa merkityksen ja aukeavat lukijalle — jos ovat auetakseen. Ei välttämättä kaikista helpoimmasta päästä sarjakuvaa.