Establisoitunut ja etabloitunut sarjakuva

[[kivi]]

Sarjakuvaharrastajina varmaan kaikki vietämme huomattavan määrän aikaa muiden sarjakuvaharrastajien parissa, jolloin helposti syntyy illuusio, että sarjakuvahan on totta vie vakiinnuttanut asemansa.

Kuvitellaan, että sarjakuvat ovat kaikille niin umpituttuja, että arkipuheessakin voi viljellä puhekuplien tekstiä, siteerata intertekstuaalisesti lähdettä mainitsematta, ja toinen tunnistaa silti lähteen.

Tai kun aletaan piirtää sitä sarjakuvaa, poimitaan sumeilematta esimerkiksi mangassa tai miksei länsimaisessa sarjakuvassa paikkansa vakiinnuttaneita ikoneja, ja pidetään niitä koherenttina kerrontana. Kaikki varmaan tuntevatkin syttyvän hehkulampun pään päällä, tai puhekuplassa sahaavan justeerin, mutta entäs nenäverenvuoto? Hikoilu? Kasvojen vääristyminen lasten leimasinta muistuttavaksi?

Kun sitten palaa kotiin joukkoliikennevälineessä, ja katselee muita matkustajia (jotka selvästi eivät koskaan lue sarjakuvia), tajuaa, että oikeastaan vain pari sarjakuvaa saatavilla olevista nimikkeistä on astunut sarjakuvan raja-aitojen yli, siis sillä tavalla, että niitä lukevat nekin jotka eivät lue sarjakuvaa, jopa nekin, jotka eivät lue koskaan mitään.

Aku Ankka ja pienemmässä mittakaavassa Karvinen ja Mustanaamio ovat ajattelemani esimerkit.

Mikä on pienin yhteinen nimittäjä? Tämä oli alustus, kommenttia..?

[Foxtrot]

Eikös Suomessa juosta paljon trendien perässä? Tai ratsasteta trendiaalloilla aina seuraavaan aaltoon. Aku, Karvinen ja Mustis nyt tietysti ovat vakiinnuttaneet asemansa eivätkä katoa laskevaan aaltoon, olettaisin. Puhunen tässä nyt niistä tuotteista, joita mainostetaan suurella volyymillä, niistä jotka täyttävät kauppojen hyllymetrit tai saavat oman myyntitelineensä. Jostain syystä monet kassamagneetit menevät ohitseni aiheuttamatta kiehtovuutta ja lukukiinnostusta, luultavasti juuri liiallisen tuputtamisen takia. Harmi sinänsä, ne voivat olla ihan hyviäkin teoksia. Sitä en tiedä miten Aku, Karvinen ja Mustis ovat aikoinaan tulleet tuoduiksi suuren yleisön tietoon. Aku Ankalla lienee melko suuri vaikutus amerikkalaisen kulttuurin tuonnilla, ja ehkä jopa juurruttamisella, Suomeen.

[[kivi]]

Eikös Suomessa juosta paljon trendien perässä? Tai ratsasteta trendiaalloilla aina seuraavaan aaltoon. Aku, Karvinen ja Mustis nyt tietysti ovat vakiinnuttaneet asemansa eivätkä katoa laskevaan aaltoon, olettaisin.

Jos ymmärsin oikein, tarkoitat että noiden sarjakuvien valttina olisi "tasalaatuisuus" verrattuna esim Tintin, Astexin, Lucky Luken tai Ahmed Ahneen (yhtä lailla vakiinnuttaneet paikkansa) romahdettua, kiitos tekijälähtöisen tuotantotavan alttiuden vanhenemiselle ja kuolemalle.

Uusin tulokas noista oli Karvinen, jonka King Features lanseerasi Suomeen muistaakseni vuonna 1982. Muistan jo silloin todenneeni kovaan ääneen, "ettei kukaan iki maailmassa haluaisi samaistua tuollaiseen vastenmieliseen hedonistiin" ...ja kuinkas kävi. (Vasta kaksi vuotta aiemmin olin profetoinut Annie Lennoxille ja Dave Stewartille pikaista epäonnistumista popmaailmassa.)

Akkari on tyypillisesti "peritty" sarja, joka tulee tutuksi jo siinä, kun siitä opetellaan lukemaan. Mutta nuo muut? Tasalaatuisuus (oli laatu mitä hyvänsä) ei mun mielestäni riitä selitykseksi.

[VesaK]

Niih, muistakaatten, että Suomessa ei tapahdu mikään salamana eikä edes nopeasti vaan pikku hiljaa. Tintti juurtui Suomeen vasta toisella yrittämällä, ja hilkulla oli ettei Asterixien suomentamista keskeytetty alkuunsa. Tenavat ilmestyi Ilta- ja Viikkosanomissa 5-6 vuotta ennen ensimmäistä pokkaria.
Se on se kun ihmiset lukevat aamukahvipöydässä B. Viivi & Mustanaamion ja sitten se jää heidän päihinsä - jos jää - sarjakuvina. Eikä pidä pitää muita sarjakuvia, paitsi tietenkin Aku Ankka, joka on niin etabloitunut suomikuvaamme, ettei se siitä mihinkään lähde. Viimeksi AA oli Markkinointi & Mainonta-lehden brändilistalla sijalla 31., eli tippunut kyllä selvästi edellisen vuoden 7. sijasta, mutta silti yhä esim. Nokian renkaiden edellä.
Hyvä että AAlla on nyt yleisesti sarjakuvasta innostunut vastaava päätoimittaja, ties vaikka miten sarjismyönteiseksi kansan maku salakavalasti muuttuukaan seuraavien 10 vuoden aikana, kun pikkuaivoihin säteilytetään AA:n sivuilta arvosteluja muistakin kuin Disney-sarjoista...

[Jari Lehtinen]

Hajahuomioita...

Animeunionin foorumeilla oli (ja on) säie aiheesta "pelottaako ajatus animesta mainstreamina ketään". Oma vaatimaton kantani oli, että se anime josta meillä on puhe, on jo lähtökohdiltaan niin kaupallista kuin olla voi (käyttääkseni tätä establisoitunutta 1970-luvun termistöä), joten se on lähtökohtaisesti mainstreamia. Kokeellinen japanilainen animaatio on jotain ihan muuta, eivätkä sitä japanilaiset itsekään välttämättä näe.

Nyt kun manga alkaa Suomessa olla yksi näistä muotitrendeistä, josta vouhotetaan sitä sun tätä, niin sama pätee siihenkin.

Jossakin toisessa yhteydessä on esitetty ajatus, että sarjakuva olisi jo vakiintunut taidemuoto, ja siksi automaattisesti muuttunut tai muuttumassa hampaattomaksi ja merkityksettömäksi. Tälläkin sivustolla on esitetty erinäisiä uutisia, jotka kovasti lyövät korville tällaista käsitystä. Aivan yllättäen vaikuttaa päinvastoin siltä, että sarjakuva ei olekaan mikään 70-vuotias Mick Jagger kähisemässä tekohampaidensa välistä "I can't get no... mitäs se olikaan", vaan pikemminkin aina äkäinen ja ilkeä Frank Zappa.

[Foxtrot]

Olisiko pienin yhteinen tekijä latteasti näkyvyys? Ihmiset katsovat televisiosta sitä mitä niille näytetään, voisiko tämä päteä myös sarjakuvaan? Mikä on pääasiallisin kanava, siis vastaava kuin tv, jossa nuo ihmiset törmäävät sarjiksiin? Niin no, VesaK jo mainitsikin tuossa sanomalehdet. Tuleeko muuta mieleen?

Kääntäkääs nyt joku vielä tuo establisoitunut ja etabloitunut suomeksi.

[Timo Ronkainen]

Sarjakuvaharrastajina varmaan kaikki vietämme huomattavan määrän aikaa muiden sarjakuvaharrastajien parissa, jolloin helposti syntyy illuusio, että sarjakuvahan on totta vie vakiinnuttanut asemansa.

Kirottua, tähän piti vastaamani tuoreeltaan, mutta näemmä unohtui aivan ja tyystin.
Tässä kun on työkseen saanut tehdä/joutunut tekemaan sarjakuvia eri tahoille viestintään ja mainoksiin ja toisinaan tavannut asiakkaitakin, niin sen on huomannut, että eipä tuommoinen tavallinen sukan kuluttaja, olipa sitten vaikka firman viestintäihminen tai mainostoimiston AD tai ihan joku muu, paljon sarjakuvia tunne. Aku Ankka on se mikä yleensä tulee mieleen ensimmäisenä, sitten tiedetään Viivi ja Wagner, ehkä B-Virtanen ja Mämmilä. Monet pitävät itseään sarjakuvaharrastajana jos tilaavat Ankan itselleen, eivätkä lapselleen, ja eritoten jos vielä lukevat Asterixia ja Tinttiä. Tintti -paita on kova juttu. Kotimaiset sarjat koetaan paria (jo edellä mainittua) poikkeusta lukuunottamatta ihmeellisenä ja vaikeasti lähestyttävänä taiteena (mitä ne usein ovatkin, kun keskivertoihmistä ajattelee) tai muuten kummajaisena.
Kaikkein useimmin sarjakuva on koettu lasten juttuna ja semmoisen käyttö mainontaan tahi viestintään ylipäänsä kohdistaa viestin lapsille. Tai sitten kyse on rohkeasta kokeilusta ja on todella vallankumouksellista Sitten laitetaan sarjakuva "houkutteeksi" jonnekin esitteen takasivulle tms. Harva taho on kokenut sarjakuvan niin tehokkaana viestintävälineenä että se yksin pystyisi välittämään halutun sanoman. Vain pari vihkosta on tehty meillä www.emailcartoon.net kokonaan sarjakuvana. Molemmat olivat ammattiliittojen jäsenhankintakampanjan osia. Sarjiksena kerrotun tarinan avulla on kerrottu (nuorelle) kohderyhmälle liiton jäseneduista ja liittymisasioista.
Yleisesti voin sanoa, että keskivertosuomalainen taitaa hakea sarjakuvasta sitä viihdettä. Huumoria pitää olla, vakavia sarjakuvia ei usein osata edes ajatella. Strippiä pidemmät jutut tehnevät joillekin jopa nikottelukohtauksia, "mitä tässä tapahtuu?".
Pessimisti?
Establisoitunut on yhteiskunnallisesti tärkeiden ("tärkeiden"?) piirien hyväksymää. Establishment= yhteiskunnan vakiintunut järjestelmä ja sitä johtavat ihmiset. Etabloitunut on jotain mikä on vakiintunut, käytössä niin pitkään ollutta että siitä on tullut lähes itsestäänselvyys tjms.

Timo

[Lurker]

Kas, tämmöinenkin keskustelu löytyi melkein kuuden vuoden takaa. Kvaak on jo niiiin vanha.

Sarjakuva on etabloitunut melkoisesti tämän reilun puolen vuosikymmenen aikana. Ei ne kuvasarjat tietenkään vieläkään kaikkien kalloon ole iskostuneet mutta eteenpäin on menty! Semmoisetkin aviisit kuin Suomen Kuvalehti ja vaikkapa Ilta=Sanomat ovat, vähän yllättäen, tehneet hartiavoimin töitä, jotta se iso yleisö löytäisi sarjakuvan. Pienkustantajat ovat päässeet pinnalle sarjakuvalla. Hyvä. Katsotaan taas kuuden vuoden päästä.

[Antti Vainio]

Mielenkiintoista. Helsingin kirjastot, koulut ja lastentarhat ovat  täynnä Tinttejä, Asterixeja ja Pikoja&Fantasioita, kaikki olettavat että lasten yleissivistykseen kuuluu tietää miltä näyttää marsupilami. Kiroileva siili ja Fingerpori myy enemmän kuin mitä Paasilinna saa jurrissa aikaan. Joskus sarjakuvat olivat samanlaista huvia kuin pilvenpoltto, jos sitä mainosti julkisilla paikoilla ei saanut juurikaan sosiaalisia lisäpinnoja. Tämä muutos ei tietenkään ole tapahtunut kuudessa vuodessa vaan on ollut vähän hitaampi prosessi. Toisaalta, kun katsoo vaikka sitä mitä Pitkämiehessä on tarjolla se on vähän helvetin kaukana jostain kepulaisesta eppunormaalikulttuurista, jokseenkin arvaamatonta toimintaa. Ehkä on hyvä näin, sarjakuva häilyy siellä jossain yleisesti hyväksytyn ja täysin vihattavan välimaastossa.

[jampura]

Kävin viime viikolla pienen keskustelun erään liikkuvan kuvan kanssa työskentelevän ihmisen kanssa ja mainitsin tekeväni sarjakuvia. Hän tietenkin ihmetteli miten sillä voi tienata elantonsa. Vastasin että varminta on tehdä strippejä. Hän kysyi mitä strippi tarkoittaa. Räpäytin silmiäni ja vastasin että ne kolme ruutuset jutut sanomalehdessä.

[PurPur]

Strippi on siis kaikille aivan tuntematon käsite. Albumiakin saa selittää.

[Petteri Oja]

Strippi on siis kaikille aivan tuntematon käsite. Albumiakin saa selittää.

Yksi toimittaja oli kerran silmät ymmyrkäisenä sarjakuva-albumin äärellä. "Ai tässä on siis vain yksi pitkä tarina?"

[Jukka Laine]

Oliko se VesaK jolta toimittaja oli kysynyt Viivi & Wagnerista, että onko tämä värityskirja?

[C. Gothicus]

Oliko se VesaK jolta toimittaja oli kysynyt Viivi & Wagnerista, että onko tämä värityskirja?

Olisiko se toimittaja kuitenkaan voinut todellisuudessa olla noin tyhmä? Taisi vain soittaa nousuhumalassa suutaan. Haaste olisi tietysti kannattanut ottaa vastaan...

[Petteri Oja]

Ei se tainnut olla toimittaja, asiakas vaan.