Sarjakuvat ja vanhemmuus

[Lurker]

Sarjakuvakasvatus ja soveliaiden sarjakuvien valitseminen (lähinnä nyt omille) lapsille on mielenkiintoinen aihe. Tähdennettäköön heti alkuun, ettei kyse ole nyt mistään sensuurista tai kieltointoilusta! Ja toki lapsi osaa itsekin tehdä valintoja oman makunsa ja kypsyysasteensa mukaisesti. Tämän tapaisissa keskusteluissa tosin joku aina mainitsee lukeneensa jo 6-vuotiaana Immanuel Kantia ja Alan Moorea. Silloin korostetaan yleensä omaa erinomaisuutta, vaikka se toki moisille ihmelapsille sallittakoon.

Alix-ketjussa on keskusteltu, minkä ikäisille tuo antiikin sankari sopii luettavaksi.  En itsekään sitä alle kymmenvuotiaalle antaisi. Sitä vanhemmille tenaville se  passaa erinomaisesti vaikkapa koulun historianopetuksen tueksi - kuten sitä on käytettykin. Asterix sopii hyvin portiksi Alixeihin, ja samalla tulee antiikin maailma tutuksi.

Kotimainen sarjakuva menee myös tosi hyvin läpi, varsinkin tytöille. 12-vuotiaalle Kiroileva siili ja myös ne Millan "söpömmät" sarjakuvat ovat täsmäiskuja. Viivi ja Wagner -lehti on sekin formaatiltaan just' sopivan houkutteleva, jos sen ns. unohtaa Aku Ankan viereen. Vaikka eipä ko. lehti tietty alle kouluikäisille sovi.

Ja kohta sitä tällaisen kasvatuksen jälkeen se porttiteoria alkaakin (suunnitellusti) toimia ja nuorta kiinnostaa sarjakuva paljon laajemminkin, nuoren oman maun mukaisesti, joka toivottavasti on kehittynyt. Vanhemman manipulaatio lapsen kohdalla on onnistunut!

Mainittakoon vielä. Uusista sarjakuvista Pellonreuna sopii erinomaisesti kaikenikäisille lapsille, ja myöhemmin uudelleen luettuna avautuukin sitten varmasti jo aivan toisella tavalla. Myös sen suomenkieli on erinomaisen nautittavaa. Jaiks!

[Lurker]

Sarjakuvat ovat erittäin tehokkaita välineitä opettaa lapselle vierasta kieltä. Kouluissa sen pitäisi olla ihan itsestään selvä juttu, vaan ei taida olla.

Kotona tarjosin ekaksi englannin kieliseksi sarjakuvaksi Tenavien ekaa kokoomaa, Peanutseja 50-luvulta. Lyhyt strippi, jossa on lyhyesti tekstejä ja selkeät kuva, on kuin tehty englannin opetukseen. Sanasto on juuri sopivaa 10-vuotiaalle.

Innokkaasti olin itse tarjoamassa myös ruotsin kielisiä Kalle Ankoja, mutta ne ovat ihan sutta; huonoa ja sekavaa svenskaa. Eivät sovellu ollenkaan.

Sitten kun se kielitaito karttuu, nuoret lukekoot sitä sarjakuvaa, mikä kiinnostaa. Vanhempi antakoon alun.

[Curtvile]

Sarjakuvat ovat erittäin tehokkaita välineitä opettaa lapselle vierasta kieltä. Kouluissa sen pitäisi olla ihan itsestään selvä juttu, vaan ei taida olla.

just det!

Onneksi on myös älykkäitä yliopisto-opintonsa suorittaneita opettajia jotka ymmärtävät mikä aidosti toimii pedagogisesti.

sarjakuvista voi myös itse oppia kieliä, vähän..köh..vanhempanakin.

ongelma on miten sarjakuva nähdään, vaikka aku ankan taannoinen mainoskampanja pitääkin paikkansa.
itkekööt intellektuellit, ilman ankkaa ja Mauri Kunnasta maamme lukutaito olisi rappeutunut.
Ei vain sarjakuvan osalta, vaan lukutaito.

Sarjakuva on silti henkisesti köyhäksi mielletty, populaaria massoille. sen lisäksi sarjakuvassa on anarkismia ja sisäänrakennettua kyseenalaistamista(myös siinä kammotus, hirvitys "viihde"sarjakuvassa) joka ei sovi autoritaariseen malliin.

Jäin miettimään Lurkerin fiksua aiempaa postausta ketjussa.

Sarjakuvakasvatus ja soveliaiden sarjakuvien valitseminen (lähinnä nyt omille) lapsille on mielenkiintoinen aihe. Tähdennettäköön heti alkuun, ettei kyse ole nyt mistään sensuurista tai kieltointoilusta! .....
Alix-ketjussa on keskusteltu, minkä ikäisille tuo antiikin sankari sopii luettavaksi.  En itsekään sitä alle kymmenvuotiaalle antaisi. ...Kotimainen sarjakuva menee myös tosi hyvin läpi, varsinkin tytöille. 12-vuotiaalle Kiroileva siili ja myös ne Millan "söpömmät" sarjakuvat ovat täsmäiskuja. .... Vaikka eipä ko. lehti tietty alle kouluikäisille sovi.

Ja kohta sitä tällaisen kasvatuksen jälkeen se porttiteoria alkaakin (suunnitellusti) toimia ja nuorta kiinnostaa sarjakuva paljon laajemminkin, nuoren oman maun mukaisesti, joka toivottavasti on kehittynyt. Vanhemman manipulaatio lapsen kohdalla on onnistunut!

itse näen tässä ristiriitaisuutta vaikka olenkin kaveri jonka poika on sujuvasti saanut lukea Musturia ja Sihvosta kahdeksan vanhana ja viimeksi tampereen pienlehdissä se oli rakas nainen joka kun ostin pojalle lehteä esitti myyjille kysymyksen "soveltuuko yhdeksänvuotiaalle?"

nyt en tarkoita että jälkikasvulle olisi vasiten lykätty kouraan isän Sin Cityt Druunien ja Ramba-sarjisten kanssa: "siinon -opi!" vaan myös se miten hienovaraisesta asiasta on kyse.
En halua manipuloida lastani mihinkään suuntaan, enkä usko että tarkalleen sitä Lurkerkaan tarkoitti.

Mutta minusta iso ongelma on sarjakuvan rajautumisesta valmiiden sukupuoli- ja sosiaalisten mallien mukaan lapsille sopiviksi.
Hajuton ja mauton ei sovi kenellekään.

[Lurker]

Juu kyllä ei. Itsehän sitä aina uskoo tietävänsä, mikä on lapsen parhaaksi... hah, hah. Oman nuoruuteni parhaita sarjakuvamuistoja ovat ne melkein kirjaimellisesti tukka pystyssä salaa luetut Shokit.

Koti (tai koulu tai kirjasto), jossa on monipuolista lukemista tarjolla, on jo yhdenlaista kasvatusta sinänsä. Manipulaatiolla tarkoitin leikillisesti sitä, että saa sen seuraavan sukupolven yleensäkin lukuharrastuksen pariin.

[Curtvile]

Juu kyllä ei. Itsehän sitä aina uskoo tietävänsä, mikä on lapsen parhaaksi... hah, hah. ....Manipulaatiolla tarkoitin leikillisesti sitä, että saa sen seuraavan sukupolven yleensäkin lukuharrastuksen pariin.

aaa eli luin kuin piru raamattua ja tulkitsin kirjaimellisesti.

lukutaitoa ja -harrastus ovat minusta immateriaalista rikkautta ja soisi että kuolulaitoskin näkisi mm. sarjakuvan mahdollisuudet "opettaa opettamatta" mutta utopioitahan saa elättää.

[hdc]

Meidän tyttö (8 v.) yllätti ja otti iskän hyllystä Tex Willerin, ja luki sen tyytyväisenä! Kyseessä oli 11/2005, Klamathien maassa. Seuraavaksi hän tarttui edeltävään numeroon, Viimeiseen mieheen, mutta totesi että liikaa tappamista heti alkuun, ja jätti lehden lukematta.

Tuosta tuli mieleen se ajatus mitä omasta lapsuudestani myös muistan, että lapsissa on yleensä niitä sisäisiä kontrolleja aika hyvin, eli jos on liian aikuista kamaa niin usein se lapsi ei ole kiinnostunut siitä, ja jättää kesken. Tai ei vain tajua.
Riippuu kai sitten myös siitä miten se on esitetty ja mitä se vaatii, lukeminen on työläämpää kuin elokuvien katsominen, ja suttuiset Corto Malteset vaativat enemmän kuin selkeämmin piirretyt (kyllä, myös itse skippasin Cortot 10-vuotiaana Nonareissa...).
Lukuisat lastentarinat ovat kuitenkin myös usein aika julmia mutta kai se oikeudenmukaisuuden ja moraalin periaate vetoaa (ja Bettelheim kirjassaan Satujen lumous kirjoitti lasten tarvitsevan satuja prosessoimaan myös niitä vääjäämättömiä negatiivisia tunteitaan...en ole freudilaisuuden suurin fani mutta kai noissa pointeissa joku järki on). Sama linjahan oli niissä EC:n vanhoissa kauhutarinoissa, jyrkän moralistisia niistä on ihan huomattava osa.
Mutta joo, jotkut lastenkirjailijat ovat kommentoineet että niihin teksteihin voi yleensä laittaa ihan mitä vain kauheuksia, vanhempien valitukset tulevat lähes aina kuvituksesta. Mieleen tulee kuitenkin myös ajatus että vanhempien tehtävä onkin rajoittaa ja suojella, mutta terve lapsi ainakin jossain vaiheessa menee lukemaan salaa niitä ylähyllyn Druunia tms. Ja ehkä näkee painajaisia mutta liekö se pitkällä tähtäimellä niin huono asia.

Kieltenopiskelussa suositteln minäkin Tenavia, itsekin niitä puolikielisenä olen lukenut. Strippisarjakuva yleensäkin , ja sellainen jossa ei ole liikaa tekstiä muttei niin vähääkään (Niilo Pielinen on havaittu huonoksi kun sitä pystyy lukemaan liian hyvin pelkkien kuvien perusteella).

[Aapo R]

Täällä on näemmä kirjoiteltu lähinnä siitä, millaisia sarjiksia lapset lukevat ja noin pois päin. Muistan itse lämpimästi kotikuntani kirjastoa, joka sijoitti kaikki sarjikset lastenosastolle, tuoden herkän ihmistaimenen ulottuville niin Palsan, Crumbin, Sheltonin kuin Pystysenkin. Kaikki noista löytyvät edelleen suosikkilistan kärjestä.
  Mutta sitten toinen seikka, nimittäin olen itsekin nykyisin kahden lapsen isä, ja huomaan, että väistämättä tämä vanhemmuus puskee omiin sarjiksiini, jopa siinä määrin että kaikki tarinat mitä olen tehnyt lasten synnyttyä käsittelevät jollain tapaa lapsia ja vanhempia. Myös seuraava kyhäelmäni, vaikka olen yrittänyt keksiä välillä jotain muutakin.
  Erityisesti toissasyksyinen Kuningas Toffee- alppari (jonka on lukenut n.100 tai 200 ihmistä), pyörittelee sellaista ongelmaa, että miten nykypäivänä voi samaan aikaan hankkia elannon perheelleen ja välittää lapsilleen jonkinlaisen mielekkään maailmankuvan, tai edes jotain elämänviisautta. Itse en osaa tähän vastata, koska olen epäonnistunut molemmissa.
Mietin sitä kuitenkin jatkuvasti.

[Lurker]

Enpä tiedä, voiko tai kannattaako sitä omaa "viisautta" aina niin kauheasti eteenpäin edes välittää. Kunhan antaa eväät hankkia sitä viisautta omin päin.

Sarjakuva- ja mediakasvatus on pikkuruinen osa vanhemmuutta. On niin paljon muutakin. Maailma on kuitenkin nykyään sen verran hullu ja rauhaton, että hetki kirjallisuudelle on kuin tyyni suvanto, johon voi hetkeksi sukeltaa ihmeitä kokemaan. Tekee hyvää niin lapsille kuin aikuisillekin. Jotakin voi joskus jopa oppiakin.

Muumien englanti on aika hienoa mutta vaikeata; se voisi sopia lukiolaisille.

[Curtvile]

Enpä tiedä, voiko tai kannattaako sitä omaa "viisautta" aina niin kauheasti eteenpäin edes välittää. Kunhan antaa eväät hankkia sitä viisautta omin päin.

miten sen ottaa. Oma pojan kasvatus kun ottaa viitteitä sarjakuvistakin, mm. Preacherista.

Juniorin kiinnostus sarjakuvia ja lukemista kohtaan kyllä ilahduttaa itseä kuten myös se että poika piirtää itse keksimiään sarjakuviaan suurella innolla ja ilolla.
Ei varmasti auta tiellä yhteiskuntaan ja merkonomian lakeihin sopeutumisessa.

Toivottavasti jaksaa pitää oman linjansa, kymmenvuotiaiden fasistisessa aikuisten trendipelleilyä matkivassa maailmassa kun pitää olla samasta puusta ja yhtä tylsäpäinen kuin muutkin.

Esimerkkinä:Hankittiin pojalle taannoin koulutarvikkeita mm. reissuissa kuluneen repun tilalle uutta.
Otettiin lopulta fiksu ja siisti sininen perusmalli, mutta kymmenvuotiaani katsoi muutamaa joissa on sarjakuvistakin tuttuja hahmoja. Tiedustelin haluaako sellaisen ennemmin kun ovat ihan yhtä hyviä.
Vastaus: " ei, ei kannata. ne ei ole nyt suosiossa ja *******lla(pojan rinnakkaisluokalla oleva kaveri) oli tuollainen. Muut kiusasivat ja hakkasivat sitä ja rikkoivat vielä repunkin. Tämä on ihan hyvä"

Aina niin ylentävää huomata etteivät asiat muutu.

[Lurker]

miten sen ottaa. Oma pojan kasvatus kun ottaa viitteitä sarjakuvistakin, mm. Preacherista.

Preacherista?!? Meillä ollaan enemmän Lucky Luke -linjalla...

Mutta joo, valtavirrasta poikkeaminen on nuorilla nykyään suuri synti. Ennen niitä "alakulttuureja" oli enemmän ja sai olla erilainen, jos oli edes pieni joukko, jonka kanssa sai olla samanlainen.

Mutta kuten jo aikaisemmin on keskusteltu, sarjakuvat olisivat loistava välinen kielten opiskeluun. En käsitä, miksi niitä ei käytetä siihen tarkoitukseen enemmän; onko kyse opettajista vai mistä...

[Curtvile]

tavallaan aiheesta, tavallaan ei.
Sain hetki sitten isänpäivälahjan: 11 sivuisen sarjakuvan.
Ihan itse tehty uniikki mv-lyijykynäteos.
Objektiivisesti ottaen perspektiivissä ja kuvakerronnassa on vielä ihan järjettömästi tekemistä ja ja...ja subjektiivisesti aivan parasta ikinä.
Varsinkin liitetyn omatekoisen piirretyn kortin alakaneetti:

Sitä kehittyy joskus aina

kaikille kvaakissa kuitenkin: Hyvää Isänpäivää

[kultakisu]

11 sivua,mahtavaa,onnittelen,sinun lapsesi on tuleva supersarjakuvapiirtäjä!

[Curtvile]

kiitos, minullehan sitä onkin jo, se on pojasta itsestään kiinni onko sitä joskus muillekin.
Itse voin lähinnä kannustaa ja tukea ja antaa vinkkejä ettei kaikkea tarvitse oppia kantapään kautta. Jos hyvin käy onnistumisen kokemuksia.

Tehköön niin kauan kun hyvältä tuntuu ja nauttii itse siitä isin puolesta jääkiekkojoukkueissa olevia ja" kun ei minulla ollut pianonopettajaa" lapsia on ihan tarpeeksi muutenkin.

[Lurker]

Tämä nyt ei suoraan sarjakuviin liity, mutta meillä käytiin ensin isänpäivälounaalla ja sitten kotona katsottiin Cloverfield (sopivasti K-13).

Filmistä tykättiin kovasti ja tyttö sai idean käsikirjoituksesta, jonka voisi tehdä hirviön näkökulmasta. Ihmiset olisivat ilkeänoloisia eriskummallisia vihollisia ja hirviö kauhistelisi, kun nämä pikku otukset yrittäisivät tappaa hänen lapsiaan. Kyllä minä mokoman filmin voisin katsella...

Lasten piirtämissä sarjakuvissakin on usein samaa huumoria ja sellaista väärinpäin-kääntämistä, jonka lapset kokevat kovin hauskaksi.

[Curtvile]

Filmistä tykättiin kovasti ja tyttö sai idean käsikirjoituksesta, jonka voisi tehdä hirviön näkökulmasta. Ihmiset olisivat ilkeänoloisia eriskummallisia vihollisia ja hirviö kauhistelisi, kun nämä pikku otukset yrittäisivät tappaa hänen lapsiaan. Kyllä minä mokoman filmin voisin katsella...

Lasten piirtämissä sarjakuvissakin on usein samaa huumoria ja sellaista väärinpäin-kääntämistä, jonka lapset kokevat kovin hauskaksi.

ehdota ihmeessä että kirjoittaa sen, kuka tietää vaikka sarjakuvaversion piirtäjäkin löytyisi.

Lasten logiikka on upeaa ja tarinankerronta mainiota ja maku alati yllättävä. Nimimerkillä  saapuessani huoneeseen poika 10 v lukee Marko Turusen sarjakuvaa ihan tosissaan.
Taitaa olla yhä pojalla lainassa.