Sarjakuvakokoelman tuhoaminen!

[herra Nissen]

Sarjakuvakokoelman hävittäminen, siinäpä pulma. Nuoruuden innossa on tullut hankittua valtaisa tuhansista julkaisuista koostuva kokoelma keskinkertaisia sarjakuvia. On vuosikymmen toisensa perään täysiä vuorikertoja supersankareiden edesottamuksia, laatikoittain lastenlehtiä (minulle on tietenkin tullut aku ankka syntymästä lähtien ja jokainen numero on säästetty. Jo pelkistä akuista tulee yksi vaatekaappi täyteen), laatikoittain omakustanteita. Loputtomia ja taas loputtomia kasoja sarjakuvia tyylilajiin katsomatta. Sarjakuvien ohella alan tietolehtiä jopa kielillä joita en osaa lukea.

Tein sarjakuvalehtipalkalla töitä antikvariaatissa päivittäin koko ylä-asteen ja lukion, lopetin kun aloitin siviilipalveluksen. Kannoin kassillisen lehtiä kotiin joka päivä yli viiden vuoden ajan.  Sarjakuvan suhteen olin valitettavan kaikkiruokainen. Minua alkoi oman tekemisen kautta kiinnostaa taidesarjakuva mutta keräsin myös kaikki Hakki Hamsterit (kahdeksi!) täydeksi sarjaksi. Hyllyyn päätyi jokainen 80 ja 90-luvulla lehtikioskeissa kaupattu julkaisu ja enemmistö kirjakauppojen tarjonnasta. Halinallet, My little pony, Karvisen inkarnaatiot. Helsingistä ja Tampereelta tilasin puolivuosittain laatikollisen amerikkalaisia sarjakuvia (äiti maksoi) paitsi Hulkia ja Amazing Spidermania jotka sai Sokokselta. Yli kymmenen vuotta toimin omakustanne-aktiivina jonka postilaatikkoon lähetettiin vaihdossa tai arvosteltavaksi satoja suomalaisia ja ulkomaisia sarjakuvaomakustanteita.

Olen pikkuhiljaa muutettuani pois lapsuudenkodistani myynyt tätä varastoa. Käsistä viedään monet 90-luvun Semicit ja 80-luvun Jalavat jotka kaikki tietenkin priimakuntoisia ja ensipainoksia. Niistä saa niin mukavasti rahaa että luopumisen tuskan voi huiskutella pois heiluttamalla tukkoa euroja.

Mutta entäs sitten ne vähemmän helposti likvidoitavat täydet sarjat kuten lastenlehdet tai supersankarisarjat 70-90-luvuilta? No, vanhoista Conaneista ja Kostajista saa edelleen hyvät rahat paitsi ettei mustavalko-Conanista voi luopua! Pitkään mietin sinisilmäisesti että säästän kaikki lehdet ja annan omille lapsilleni jos en itse niitä jaksa enää lukea (enkä jaksa, tiedän sen), mutta olen tullut toisiin aatoksiin. Pikku-Nisseneitä on varjeltava Mikalta ja Ossian porolta, Shokki-sarjoilta, Toni Ponilta, KAIKILTA supersankarisarjakuvilta paitsi Batman-ensimmäinen vuosi-lehdiltä.

Toinen vaihtoehto oli että jättäisin lehdet kotpuoleen keräämään pölyä mutta sekään ei tule kysymykseen, huomasin näet hiljattain. Hämähäkkimiehen ensimmäinen vuosikerta meni jo roskapöntöön, lehdet eivät ole kotona turvassa vaikka kuinka yritän tolkuttaa ettei niihin saa ulkopuoliset koskea. Omassa asunnossani taasen on niin pieni varastotila ettei sinne mahdu talvirenkaiden ohella paljon muuta. On siis hankkiuduttava omasta nuoruudesta lopullisesti eroon.

No, kun on kaikki kulutusta edelleen kestävät lehdet tuotu Heinolaan ja arvokkaat yksittäiskappaleet myyty huuto.netissä finninaamoille, jäljelle jäänyt tuhansien roskasarjojen kokoelma on sitä samaa tavaraa joka muodostaa jokaisen yli kymmenen vuotta toimineen divarin pohjavaraston. Monia näistä lehdistä olen ollut polttamassa kokkoina sarjakuvamyyjien kyllästyttyä katselemaan niitä omissa myyntilaareissaan. Ja kuolema roviolla lienee ainoa oikea sijoituspaikka näille julkaisuille.

MUTTA!

Kuinka voi myydä tai hävittää Hämähäkkimiehen numeron jonka löytyminen on jättänyt vahvemman jäljen mieleen kuin vaikkapa ensimmäinen sukupuoliyhteys naisen kanssa? Muistan loistaneeni koulussa (löysin lehden näet välitunnilla) sellaista henkistä tyydytystä että opettaja kysyi mikä minua vaivaa. Tunnustin että minulla on Hämähäkkimiehen toinen (1981) vuosikerta nyt täynnä. Näytin lehteä. Opettaja kysyi olisiko minusta hienoa olla itse Hämähäkkimies ja selitin koko luokalle kuinka hyppelisin Kuopion Itkonniemeltä Musiikkikeskuksen ohi kouluun seittiä singoten. (Joku voisi nähdä tässä ja varsin myöhään tapahtuneessa ensimmäisessä yhdynnässä jonkun syy-yhteyden…)Kuinka voisi moisesta lehdestä luopua sillä vähäisellä rahasummalla jolla se 2000-luvun Suomessa ostetaan?

Entäs Ryhmä-X:n numero joka löytyi antikvariaatista Iisalmessa vuonna 1989 kun äitini oli Kuopion tielaitoksen palveluksessa selvittämässä lähikuntien teiden kuntoa. Auton katolla oli samanlainen vilkku kuin yksityisetsivillä televisiossa ja sisällä metrimittari joka ilmoitti kuinka pitkä matka on ajettu tietystä aiemmin määrätystä pisteestä. Äiti merkkasi vihkoon sitten että missä kohden asfaltissa oli kuhmuroita tai vastaavia jotka piti tulla korjaamaan myöhemmin. Minä kuljin mukana, ajoimme ristiin rastiin Savoa äidin ikälopulla Rellulla ja kävin läpi jokaisen tuppukylän antikvariaatin samalla matkalla.  Ne olivat onnellisia aikoja.

Tai: Todd McFarlanen (kammottavan) Spiderman-lehden ensimmäinen numero (hopeavärikannella) jonka sittemmin edesmennyt isoäitini osti hupenevilla eläkerahoillaan 300 markalla kun olin viikkokaudet haikaillut lehden perään. Tai: Kostajat-lehden numero johon minulla ei ollut varaa ja jota itkin linja-autopysäkillä puolitutulle mustalaiselle jonka tiesin näkevän nälkää. (Sain rahat lehteen luvattuani äidilleni että maksan ne takaisin kun piirrän Teräsmiestä Ameriikan Yhdysvalloissa.)

Nämä painotuotteet joiden eteen uhrasin nuoruuteni ja kaiken omaisuuteni… Mikä kasa arvotonta viihdeteollisuutta! Nuori ihminen, joka luet tätä, ota vaarin!

On kuitenkin myönnettävä: Antikvariaatissa työskentely, en ole löytänyt mitään työtä josta nauttisin yhtä paljon kuin pölyisten lehtien järjestelemisestä ja kahvin litkimisestä ja harlekin-pokkareita ammatikseen lukevien vanhojen akkojen juttujen kuuntelemisesta.

Omaa Kuopioon jäänyttä sarjakuvakokoelmaa tutkiessa tuleekin mietittyä, mikä on turhin Suomessa koskaan julkaistu sarjakuvajulkaisu?

Ehdotuksia?

[Juha Kouvalainen]

--antikvariaatista Iisalmessa vuonna 1989--

Ettei vaan olisi ollut Halpa-Kirja siinä Savonkadulla...?

[Lateksu]

monta lehteä sait sieltä divarista palkaksi viikossa?

[Timo Ronkainen]

myöhemmin. Minä kuljin mukana, ajoimme ristiin rastiin Savoa äidin ikälopulla Rellulla ja kävin läpi jokaisen tuppukylän antikvariaatin samalla matkalla.  Ne olivat onnellisia aikoja.
Nämä painotuotteet joiden eteen uhrasin nuoruuteni ja kaiken omaisuuteni… Mikä kasa arvotonta viihdeteollisuutta! Nuori ihminen, joka luet tätä, ota vaarin!

Jos kuitenkin sait niistä noin hyvät muistot ja kiksit, eivät ne kai turhia olleet. Nautit niistä silloin, isompana et enää. Eikö asiat yleensä niin mene? Ihminen muuttuu jne.
Toisaalta vanhempana voi saada mitä hölmöimmistä sarjakuvista (tai mistä tahansa kulttuuriluomasta) ihan uusia puolia ulos erilaisella luennalla - oli se sitten mitä nostalgiaa tai ihan jotain muuta. Tai sitten ei. Monta ammoin hävittämääni lehteä tai kirjaa olen myöhemmin katuen hankkinut uudelleen. Ja joskus sama on tapahtunut kahteen, kolmeen kertaan. Kaikkea ei kuitenkaan yksinkertaisesti pysty säilömään. Kun olen huomannut omistavana paljonkin semmoista mikä ei millään mene mihinkään divariin tai yksinkertaisesti ei vaan kelpaa mihinkään ilmaiseksikaan, niin minkäs teet jos ei raaski heittää paperinkeräykseenkään. 

Omaa Kuopioon jäänyttä sarjakuvakokoelmaa tutkiessa tuleekin mietittyä, mikä on turhin Suomessa koskaan julkaistu sarjakuvajulkaisu?
Ehdotuksia?

Toni Poni?

[TeroH]

Sarjakuvakokoelman hävittäminen, siinäpä pulma. Nuoruuden innossa on tullut hankittua valtaisa tuhansista julkaisuista koostuva kokoelma keskinkertaisia sarjakuvia.
(...)
Nämä painotuotteet joiden eteen uhrasin nuoruuteni ja kaiken omaisuuteni… Mikä kasa arvotonta viihdeteollisuutta! Nuori ihminen, joka luet tätä, ota vaarin!

Nyt pistit pahan kyllä...miulla on ollut aika lailla samanlaisia ongelmia tilanpuutteen kanssa sarjakuvaharrastuksen herättyä viime vuosina eloon vuosia kestäneestä ruususen unestaan...Mitä tosiaan tehdä niille lehdile, jotka on "turhia", mutta joista ei vaan halua luopua?

Mutta koska olen tänään latteuksien lennättämistuulella, jakelen (mukamas) Viisaita Neuvoja. Sarkasmi- / Huumori- / Totuus- / Karvas Kokemus- / Ironia-varoittimet päälle loppuviestin ajaksi, kiitos.

Ensimmäinen neuvo: Älä turhaan heitä pois/myy/tuhoa niitä lehtiä, joilla on ollut eniten merkitystä, ja joista voit kuvitella olevan vähintäänkin nostalgista iloa myöhemmin. Säilö ne varmaan talteen, mutta muista samalla kirjoittaa muistiin miksi juuri ne lehdet on olleet tärkeitä...Muisti kun saattaa tehdä tepposet jossain vaiheessa. Ihan oikeasti.

Toinen neuvo: Parempi opetella luopumaan. Oman sarjakuvakokoelman, tai ainakin puolet siitä, myyminen kerran elämässä tekee hyvää egolle. Oppii nöyräksi, kun sitten aikanaan ärsyttää mitä tuli tehtyä...Ja lopulta huomaa, mistä sitä oikeastaan nauttikaan.

Kolmas neuvo: Mieti vielä kerran ennen kuin hankkiudut eroon sellaisista lehdistä joita on vaikea saada enää uudestaan kokoon. Sen tulevan ketutuksen helpottamiseksi.

[VesaK]

Tuli mieleen eräskin tuttu, joka teki hyvän tilin kauppaamalla läjän Pellefantteja, Viki Vesseleitä, ym. Helsingin yliopiston kirjastoon. Nämä (enimmäkseen Williamsin kustantamat) kun oli painettu Ruotsissa tai Espanjassa tms. eikä niistä siis toimitettu vapaakappaleita ko. kirjastolle.
Loput hän sitten lahjoitti pois, koska jostain kumman syystä ne eivät divarille kelvanneet. Paperinkeräyslaatikko on yksi vaihtoehto, mutta varmaan paremman mielen saisi jos ne antaisi edelleen joko tuttavaperheiden lapsille (ja korkkarit tms. "aikuisemmat" sarjat tuttavaperheen aikuisille wc-lukemistoksi) tai sitten vaikka lähimpään päiväkotiin. 
Heikoimmillakin lehdillä on jokin keräilyarvo, mikäli ne ovat täysiä vuosikertoja ja vähintään kohtuullisessa kunnossa. Kuka olisi Tex Willereistäkään vielä 15 vuotta sitten uskonut, että ne ovat kymmenien eurojen arvoisia nykyään?

[Jukka Laine]

Eivät kelvanneet divariin? Minä olen nähnyt noista pyydettävän aika suolaisia hintoja. Niistä on ehjiä kappaleita aika nuukasti jäljellä. Lasten käsissä kuluivat riekaleiksi. Jos jostain löydätte siistin kappaleen kohtuuhintaan niin kannattaa ottaa talteen.

[VesaK]

Täsmennän, että se mitä jäi jäljelle, suht pikku pino, oli joko niin heikkokuntoista tai sitten muuten kiinnostamatonta. Jo 70-luvun lopulla helsinkiläinen divarikauppias ilmoitti, ettei huoli (muita kuin 50-luvun) Aku Ankkoja, koska "niitä saisi pinota lapiolla".

[Petteri Oja]

Erinomainen kertomus, Nissen. Samaistuin moneen kohtaan.

En tosin osaa auttaa ongelmassasi, minä en ole koskaan vakavissani miettinyt kokonaisista sarjoista luopumista, enkä toisaalta ole Halinalleja keräillytkään. Supersankareista luopumista taas en ymmärrä.

[Reima Mäkinen]

Dumppaa ne Akkarit. Se varmaan jo auttaisi aika paljon. Hävitä myös nastarenkaat sieltä säilytyskopperosta. Hanki vain yhdet kitkarenkaat joilla pärjäät kesät talvet.

70-90 -luvun supersankarilehdet saanet myytyä vaikka täällä Kvaakissa jos ne ovat siedettävässä kunnossa. Myös 90-luvun lopun omakustanteista saattaisi "joku" olla kiinnostunut. Olen varma että joukossa on sellaisiakin, joita ei löydy esim. SSS:n kirjastosta.
Jos tila ei vieläkään riitä, voit vapauttaa valitsemiasi lehtiä unohtelemalla niitä puistonpenkeille, odotushuoneisiin ja ikkunalaudoille.

Ongelmahan on pohjimmiltaan vain oikean ostajan löytäminen, ja sitä kautta siitä tulee myös ajankäytöllinen ongelma. Ellei sinulla ole aikaa on ihan sama minne ne dumppaat, jos kuitenkin dumppaat.

Itse olen vuosien varrella hävittänyt lehtiä aika vähän. Keräily pysyi kymmeniä vuosia erittäin hyvin hallinnassa. Vasta viime vuosina on alkanut rohmuaminen. Omalta kohdaltani olen tällä hetkellä ratkaissut asian niin, että luovun lehdistä ja kirjoista vasta viimeisenä. Niitä ennen saavat lähteä turhat huonekalut, ylimääräinen vaatetavaraja muu roina.

Luopuminen on hieno aliarvostettu asia! Kaikki meininki tähtää nykyään kuluttamiseen, eikä siinä ole mitään järkeä. Iso osa kulttuurituotteista on aineettomia, mutta lehdet ja kirjat ovat parhaimmillaan printtimuodossa.

[Riekko]

Lahjoita lehdet lastenkodille tai vaikkapa lastenklinikalle. Pääset lehdistä eroon ja saat samalla hyvän tyypin maineen

[roju]

Tässäpä kiintoisa sukupuolien välinen ero. Keräilijöistä jotain x prosenttia on miehiä, ennytmuistatarkkaan mutta reilusti siis isompi % kuin naisia. Naisilla on sitten omat kotkotuksensa.

Keräily on aina kummastuttanut (ilman mitään negatiivista arvovarausta) minua. Freudilla oli aiheesta aika veikeetä sanottavaa. Tavallaanhan se liittyy samaan osastoon kuin kitsaus, josta oli iso juttu HS:n tiedesivuilla oliko se nyt lauantaina. Ongelmia lapsuuden siisteyskasvatuksessa tai jotain.

Mulla oli teininä sellainen kaveri jolle tuli askeettikausi ja se heitti KAIKEN pois. Me  naapuruston kakrut oltiin tietty innoissaan. Mulla on vieläkin siltä peruja mm. Billy Idolin Rebel Yell. Runsas muuttaminen vaikutti siihen että meillä heitettiin kanssa kaatikselle reilusti hyödyllistä ja hyödytöntä tavaraa. Mm. ihan toimiva teltta juuri kun olin tulossa festari-ikään.

Inhoan kerääntyviä sarjiksia ja kirjoja ja levyjä. Osa levyistä on sellaisia ettei niitä huolita edes divariin - ja niitä ei voi kierrättää millään tavalla?! Kuitenkin muovi on ikuista! Jotain ihan hyviä kirjoja, mm. tuplia, olen vienyt mm. Muotsikan kirjastoon. Eivät vaan olleet omia suosikkejani. Ois kai ne voinut myydäkin mutta työlästä. En halua ostaa enää kirjahyllyä lisää, joten jos jotain tulee, jotain täytyis myös mennä. Mutta todellisuudessa olen liian laiska. Komeroni ovat täynnä aanelossaastetta ja ties mitä ryönää vuosien varrelta. Ahdistavaa. Palais koko paska. Ottaisin mukaan vaan luonnoskirjat, kannettavan ja ehkä originaalit.

Ankat lapsille kuten riekko ehdotti, muuta kansallisarkistoon, sarjakuvaseuran kokoelmiin tms. Lähetä ne ruotsinsuomalaisille? Tai jonkun maan Suomi-seuran kirjastoon? Hah hah. Ainakin sarjakuvista olisi helppo oppia ja pitää yllä suomenkieltä. Sellaisesta matskusta lienee pula.

[echramath]

Dumppaa ne Akkarit. Se varmaan jo auttaisi aika paljon. Hävitä myös nastarenkaat sieltä säilytyskopperosta. Hanki vain yhdet kitkarenkaat joilla pärjäät kesät talvet.

Tuo muuten ymmärtääkseni ei ole yhtään terve idea. Vaikka pitäisikin kitkarenkaita nastoja parempina talvikäytössä, kunnon kesärenkaita ne eivät ainakaan ole. (Omaa kokemusta ei tosin ole, maalla oli joka tapauksessa laitettava rautaa kumiin, jos mieli joka päivä liikkeelle)

[Reima Mäkinen]

En nyt aivan tosissani ollut tuon rengasasian kanssa.  Mutta on se yksi esimerkki prioriosoinnista ja siitä miten "kunnon kansalainen" kuluttaa pitää olla renkaat ja talot erikseen kesää ja talvea varten. Mut jos ajaa vuodessa vaan vähän, niin...
Ja sitä paitsi Hansilla tuskin on edes autoa, joten mitäs tästä sen enempää.

Luin kans sen HS -jutun. Muuten ihan asiallinen, mutta kyllä sillä kirjoittajalla tai haastatellulla oli jonkin moinen kakka-fiksaatio, sen varran tiuhaan se asia siinä nousi esiin. Varmasti se siisteyskasvatus selittää osan asiasta mutta ei tyhjentävästi. Itse olen sitä mieltä, että ihmiset tekevät valintoja, tietoisia ja varsinkin tiedostamattomia. Tätä puolta voi myös kontrolloida, niin kuin järkevät tekeekin. Toisaalta olosuhteet vaikuttavat tosi paljon. Miltei minkä tahansa asian voi selittää paheeksi tai hyveeksi ja keräily (jopa kitsaus) ovat mielestäni pieniä paheita. Tästä päästäänkin lopulta siihen, että miksei sitä tekisi elämässä sellaisia asioita jotka tuovat tyydytystä, vaikkei se teko olisi sitten sen kummoisempi kuin sarjakuvien keräily/hypistely tai tuhoaminen. Yks Miska sanoi kerran mielestäni hauskasti, ehkä se ei oo tätä itse keksinyt mut jotenkin näin se meni: "Kun on liikaa tavaraa niin qi ei virtaa kunnolla" . Tämä viittaa tietenkin itämaille, Feng Shuihin ja sen sellaiseen.  Herättää myös monia kysymyksiä: Mikä on qi? Miksi sen pitäisi virrata? Entäs sitten vaikkei virtaiskaan? jne. mutta minusta tuo kuitenkin kuvaa hyvin omistamisen dilemmaa.

[Timo Ronkainen]

Tuo muuten ymmärtääkseni ei ole yhtään terve idea. Vaikka pitäisikin kitkarenkaita nastoja parempina talvikäytössä, kunnon kesärenkaita ne eivät ainakaan ole. (Omaa kokemusta ei tosin ole, maalla oli joka tapauksessa laitettava rautaa kumiin, jos mieli joka päivä liikkeelle)

Monesta ongelmasta pääsee eroon kun dumppaa koko kärryn samantien. En ole katunut päivääkään oman autoni myyntiä. Uutta en halua koskaan. Ei hyi. Ensiksi tulee lisäsäilytystilaa sarjakuville (ettei mene ihan aiheen vierestä), toiseksi pääsee eroon bensakuluista, kolmanneksi korjaus-, ja katsastushuolista, auton siivoamisesta, ei tarvi kuskata juoppoja kavereita, ei tarvi.... Tietysti se vois palvella viimeisen kerran kaatopaikkareissulla kun käy viemässä pois roskalehtikokoelmansa.

Timo