Parasta animessa ja mangassa?

[maru]

     Elikkäs,haluaisin kuulla mielipiteitä siitä että mikä teidän mielestänne on parasta animessa ja mangassa.  minä itse pidän siitä että ne ovat niin toisesta maailmasta. niiden mukana pääsee  itse sukeltamaan pois tästä meidän maailmastamme,edes hetkeksi. ne on erittäin hyvin tehty. ja luovuutta ei ole säästelty.  huomaa kuinka joillain on todellakin suuri mielikuvitus!  mutta antakaas tulla mielipiteitä:)

[Storm]

Animessa on kyllä parasta se, että oppii hieman samalla japania ja englanti kehittyy. Mutta myös ne huumori asiat ovat ihan mukavia, kuten Narutossa.
Ja ei tarvitse ollenkaan kääntää sivuja. :p

Mangasta en tiedä, kuten Animen lailla, rahan kiskontaa. Eli helposti mangoihin uppoaa vuodessa jo jopa 100 euroa, että ne pitäisi säästää joskus muihin sarjakuviin, että Ranma ½ tulee enää kerättyä.

[Arashi]

Animessa on kyllä parasta se, että oppii hieman samalla japania ja englanti kehittyy. Mutta myös ne huumori asiat ovat ihan mukavia, kuten Narutossa.
Ja ei tarvitse ollenkaan kääntää sivuja. :p

Mangasta en tiedä, kuten Animen lailla, rahan kiskontaa. Eli helposti mangoihin uppoaa vuodessa jo jopa 100 euroa, että ne pitäisi säästää joskus muihin sarjakuviin, että Ranma ½ tulee enää kerättyä.

....ei sata euroa vuodessa oo mitään, kun meikäläisellä uppoo mangoihin vuodessa helposti 800 euroa! (ihmettelen välillä mistä sitä rahaa oikein ilmestyy). Asiaan vaikuttaa tietenkin se että ostan kaikki mangani Saksasta ja siellä mangamarkkinat on todella, todella paljon laajemmat kuin Suomessa, kuin jotkut ehkä tietävät. Itsellä on noin runsaat 50 eri mangasarjaa ja yhteensä yli 400 mangaa.

[Anzu]

Piirtotyyli on todella taidokasta ja hienoa mangoissa yleensä.
Huumori on kaikkein parasta niissä missä sitä on.
Ja japanilainen lukutyyli on myös mukavaa vaihtelua.

[Arska]

....ei sata euroa vuodessa oo mitään, kun meikäläisellä uppoo mangoihin vuodessa helposti 800 euroa! (ihmettelen välillä mistä sitä rahaa oikein ilmestyy). Asiaan vaikuttaa tietenkin se että ostan kaikki mangani Saksasta ja siellä mangamarkkinat on todella, todella paljon laajemmat kuin Suomessa, kuin jotkut ehkä tietävät. Itsellä on noin runsaat 50 eri mangasarjaa ja yhteensä yli 400 mangaa.

Heihei, eipäs lähdetä vertailemaan rahamääriä, toiselle vähän on toiselle paljon, jos minä käytän 100 euroa mangaan olen aivan järkyttynyt omasta rahankäytöstäni 
..vaikka niinhän mie olenkin x3;;

Muttah. Olen enemmän manga- kuin animeihmisiä koska minulle on aina se lukeminen ollut kivempaa kuin katsominen. Animessa kuitenkin plussaa on joissakin sarjoissa sellaiset hassut tilannekomiikkakohtaukset joissa soi vielä mahdollisesti jotain hupaisaa kvaa kvaak-musaa taustalla xD  Ja sitten musiikki yleisesti. Harmitta kun ei ole mitään tunnelmaan sopivaa musaa kun lukee jotain mangaa mistä ei ole tehty animea.
Mangassa taas kiehtoo se että ne ovat sarjakuvia ja minähän rakastan sarjiksia. Lisäksi mangaa on helpompi hankkia kuin animea ja se tulee halvemmaksi. Ja mangakoiden kynänjälki on yleensä aina tasalaadukasta ja paljon silmäystävällisempää kuin animeissa joiden eri episodien laatu saattaa vaihdellla hurjasti. Ja mangan voi ottaa sinnekin mukaan minne DVD-levysoittimet eivät yllä

[Arashi]

Enpä mä tässä mitään vertaile, välillä mua itsekin hirvittää kuinka paljon rahaa mulla kuluu mangoihin.Oonkin koittanut karsia että ei tarttis kaikkia mahdollisia sarjoja ostaa, kun rahaa tarttis muuhunkin. Mutta toteanpa vain että MANGOIHIN JÄÄ KOUKKUUN!
 Mua viehättää niissä niin tarina kuin kuvatkin. Pidän siitä, että itse tarina toimii joskus enemmän kehyksenä kuin itse pääasiana ja henkilöiden mielenmaaimaan ja tunteisiin uppoudaan kunnolla. Henkilöt mangoissa on yleensä hyvin sympaattisia, niistä löytää omia piirteitä ja ne ei ole täydellisiä (paitsi ehkä ulkonäöltään). Mangoissa kuvataan hienosti pelkoja, unelmia ja tunteita.

[vesapai]

Aikanaan kun itäaasialaisesta populaarikulttuurista kiinnostui, siinä viehättävintä oli uutuudenviehätys; erilaisuus kaikkeen siihen, mitä länsimaisessa eetoksessa oli tottunut näkemään. Erilainen huumori, erilainen suhtautuminen vaikkapa seksiin ja väkivaltaan - ajoittainen päättömyys. Myös esteettiset arvot, sekä kyky kertoa eeppisiä tarinoita.

Kun sitten japanilaiseen populaarikulttuurin on tutustunut enemmän, alkavat nuo piirteet tuntua yhä tutummilta. Uutuudenviehätys vaihtuu johonkin - en tiedä mihin. Viime aikoina niin mangan kuin animenkin suosiminen on jäänyt kovin vähäiseksi, oikeastaan kiksejä olen saanut ainoastaan Miyazakin kauniiden satujen maailmoista. Esimerkiksi nyt televisiokierroksella NGE ei vaan ole napannut - sen aika oli elämässäni ehkä kuutisen vuotta sitten. Nyt se ei enää tunnu niin ihmeelliseltä. Tavallaan sääli.

[Storm]

....ei sata euroa vuodessa oo mitään, kun meikäläisellä uppoo mangoihin vuodessa helposti 800 euroa! (ihmettelen välillä mistä sitä rahaa oikein ilmestyy). Asiaan vaikuttaa tietenkin se että ostan kaikki mangani Saksasta ja siellä mangamarkkinat on todella, todella paljon laajemmat kuin Suomessa, kuin jotkut ehkä tietävät. Itsellä on noin runsaat 50 eri mangasarjaa ja yhteensä yli 400 mangaa.

Huh, huh 
Minulla menee rahat kyllä muuhun... Harmi, että ne tuntuu euroina niin halvoilta, mutta markkoissa taas niin kalliilta.
Jo 800 euro on jo 4760mk! (Siinä menee jo hetkessä kaikki minun tienaamani rahat kuukaudessa.)
Onneksi vain tulee ostettua Mangaa, mitä en halua animena...

[Nikkelimarkka]

Minä arvostan aina ja kaikessa eniten tarinaa ja uskallusta puhua asioista, joista muut niin helposti vaikenevat.
Piirtotyyli, huumori, tekomaa, lukutyyli, ruututilan käyttö ja kaikki muu tuommoinen tulee vasta tarinan ja uskalluksen jälkeen.
Se mikä minut aikoinaan koukutti mangaan ja animeen oli juuri valtavirta tarjonnan junnaavista juonikuvioista poikkeavat tarinat.
Itse sytyin mangalle ja animelle nähtyäni Ghost in the shell pätkän, mikä ei varmaankaan ole niitä puritaanistisinpia tapoja aloittaa harrastus, mutta minkäs teet.
10-vuotiaalle koltiaiselle kun vielä noihin aikoihin Action Force oli ehdotonta sarjakuva eliittiä ja sen huikeat juonikiemurat (olen veljesi, olen äitisi, olen saunakaverisi) olivat ns. älykkäitä.

Tykästyin heti GITS:in monimutkaiseen ja syvään juoneen.
Ja elokuvan arvostus vain parani kun sitten viimein tajusin GITS:in kysyvän "Missä kulkee ihmisyyden raja".
Jahka mangaan ja animeen oli päässyt sisälle (ja ikää oli kertynyt) niin aloin myös arvostamaan japanilaisten tiettyä kainostelemattomuutta puhuttaessa asioista kuten pedofilia, asioiden yleinen pohdinta, mielensairaudet, poliittinen kantaa ottavuus ja tietenkin myös sangen mehevät veriroiskeet (roiskeet tulivat mukaan kuvaan kun näin pari kuvaa Battle Royalen manga versiosta joitain vuosia sitten).
Eihän näitä asioita jokaisessa mangassa tahi animessa tuoda esille, eivätkä ne ole vain mangan ja animen etuoikeuksia, mutta ihan mukavasti etsivä löytää haluamaansa juuri mangan ja animen saralta (tai näin nyt ainakin omasta kokemuksestani).

[Marsuli]

Erilaisuus tietysti viehättää, ja se että suomessa sarjakuva on totuttu käsittämään vähäm nuorempien juttuna (hei haloo, mitä mä selitän. Itekkin ihan lapsi vielä) duh... Tajuatte kyllä...ehkä. Että mangassa on niin erilaiset juonet kuin näissä länsimaisissa sarjakuvissa...

Ja se piirustustyyli. Miten ihmisten tunteet pystyy piirtämään niin hyvin luettavaksi... Ja ne silmät. Jos (varmasti aika moni) on kattonu Gravitation mangaa ja animea niin tietää että Yukilla on aivan ihanat simmut. Eikä Shu-chankaan kauaksi jää.

Enkun kielen taito kehittyy, mielikuvitus kehittyy (ainakin mulla...), japaniakin tulee opittua ja tulee löydettyä hyviä biisejä... Ja sitten, noin vuosi sitten olin rankasti sitä mieltä että homot ei ansaitse elää. Kun katsoin gravitationit ensimmäisen kerran, tajusin että nehän oikeastaan on ihan tavallisia ihmisiä joilla on omat ongelmansa ja unelmansa. Ja rakkaushan on rakkautta sukupuolesta riippumatta... Eli gravit kasvatti myös minun suvaitsevaisuuttani.

Ja tässäkohtaa lopetan, ettei mene ihan ulos aiheesta.

[Kivik]

Pienen tytön isänä - vaikka myös muutenkin - minusta animessa on parasta se, että tytöt ja tyttöjen jutut on paljon esillä. Ja että tytöt voi olla samanaikaisesti viehättäviä ja herkkiä mutta myös rohkeita, pystyviä ja voimakkaita. Tytöt rules!

[J.Salo]

Ekan kerran kuin näin mangaa, kaveri luki. Olin 16, luulen. Teini-ikä menossa täysillä ja moraalit superkorkealla. Vastakultuuria sekin, kai. Pyysin saada katsoa ja siinä oli paljaat tissit. Oi ei. Se siitä sitten. Kaverit kiihkoilivat mangan hienoudesta. Eivät koskeneetkaan muuhun sarjakuvaan, kuulemma ihan kakkaa suhteessa mangaan. Itsekin puhuin, säädyllisen puutteesta. Seuraava vuosi menikin puhuessa mangan moraalittomuudesta.
Sitten löysin Ranman kun etsin Sandmania kirjaston englantilaisten sarjisten laarista. Selailin, ja oli yllättäen ihan hyvä. Ne paljaat tissit vähän hämmensi, mutta kyllä se siitä!
Itseä innosti se erillainen kerrontatapa, kuinka ruudut klikkasivat yhteen. Jotenkin erillaista kaiken amerikkalaisen sarjakuvan jälkeen (niin DC/Marvel, Vertigo kuin independent), tai edes ranskalaisen. Se viehätti. Myös se tosiasia, että tuolla ulkona oli saarivaltio jossa oli tehty niin rutkaasti sarjakuvaa, ja jolla oli erillainen kulttuuri ja josta tiesin niin vähän lisäsi eksoottisuutta. Tarinoiden peruskuviotkin olivat erillaisia.
Myös piirrostyylin energisyys.. liike, lisäsi sarjakuvan intoa. Jotenkin ne ihmiset hyppäsivät silmille, varsinkin kun ne olivat nopeassa liikkeessä. Ne tissit ja erillainen käsitys säädyllisyydestä ei enään haitannut.

Animen puolella, aina on kiinnostantu piirretyt. Se tosiasia että kerrankin sai katsella tarinaa missä ei ole "kukaan ei kuole, verta ei saa näkyä" sääntöä (vrt. X-Men: EVOLUTION [hyvä sarja se silti oli, btw]). Myös ajatus, että sarjalla oli alku, keskikohta ja loppu oli jotain hienoa. Jotenkin alko kyllästyttää että yhdessä jaksossa määritellään status quo ja vihollinen, ja sitten seuraavat kuusi tuokkaria jokaisessa jaksossa vihollinen luo uuden uhan ja lähettää sen kimppuun. Kenties vikassa jaksossa pahis tuhotaan... tai kenties ei. Siinä kohtaa katsojaluvut yleensä on niin matalalla, että ketään ei kiinnosta.
Se tosiasia, että sarjaan on investoitu oikein kunnolla, että se ei ole näyttelijöille vain "kyllä tässä vuokran maksaa" duunia (vrt. about kaikki MTV3:n lastenohjelmien käännökset nykypäivänä, vs. Muumit YLEllä 90:n alussa). Se tosiasia, että animaatiossa ei ole menty sieltä mistä aita on matalin, vaan välillä tulee jotain todella näyttävää jälkeä. Kenties, näin jälkikäteen (enään ei ole aikaa/halua katsoa sarjoja) ajateltuna Cowboy Bebop oli se vaikuttavin.

Mutta mihin se tyssäsi? Tein esitelmän Japanista lukiossa. Siihen piti lukea aika paljon materiaalia Japanin historiasta ja kultuurista. Tappoi aika mukavasti kiinnostuksen kultuuria kohtaan; sitä tunsi että sai tietää tarpeeksi. Se lakkasi olemasta jännä fantasiamaailma, joka oikeasti on olemassa (jälkikäteen hämmästelin miksi alunperinkään luulin niin.. ja monet ilmeisesti yhä ovat tässä uskossa), ja tipahti vain kultuuriksi kultuurien joukkoon. Kiva sielä olisi vieläkin käydä. Toiseksi, olin ahminut aika monta mangaa, jotka olin..krhm.. löytänyt.. netistä. Välillä käteen osui oikea kultamuna, mutta suurin osa osoittautui ohueksi, mielikuvituksettomaksi. Omat kriteerini koskien "hyvää" piirrustustasoa nousi. Alkoi ärsyttää kuinka samankaltaisia niin moni sarjakuva oli, myös piirrustustyyliltään. Mutta ennenkaikkea alkoi ärsyttää puhekuplien pienuus ja pieni sanasto, fraasien määrä suhteessa "orginaaliin" tekstiin. Käännösten uskollisuus suhteessa lokalisointiin ("Olen kuullut huhuja..." tulee korvista ulos. Kaikesta on kuultu huhuja, oli kyseessä sitten kaverin tentin reputus tai 3000 vuotta sitten aavikolle hautautunut avaruusalus jota kukaan ei ole nähnyt. Joku voisi keksiä tälle pari vastinetta toisissa kielissä). Stereotyyppien yleisyys alkoi myös erottua. Kuinka monessa sarjassa se "hiljainen goottityttö" on ollut? Ja lopulta, näyttelijöiden vähyys. Jos sarjassa on "vanha mummo", niin mahdollisia vaihtoehtoja siitä kuka sitä esittää on vain yksi. Samoin, jos sarjassa on "vanha ukko".
Tietysti tässä voisi sanoa, että sain yliannoksen. Mutta kun oli oppinut näkemään ne heikot kohdat, niin sitä oli vaikea löytää niitä vahvuuksia. Sarjakuvan piti olla TODELLA hyvä omalla alallaan, että sytytti. Siinä piti olla jotain... orginaalia.

Niin, jossain vaiheessa musta tuli se elitisti joka seisoo Finncon/Animeconin käytävällä pepsiä hörppien, haukkuen ihmisten animefanitusta. Käännettyjen skannien avulla sain vuodessa, kahdessa, luettua monta sataa kirjaa mangaa, nähtyä parikymmentä animesarjaa... kuten sanottu, yliannos. Sitä oppi näkemään, että vaikka niitä kultaisia helmiä oli sielä, kuten Cowboy Bebop, niin niitä todella outoja sarjoja, jotka eivät selkeästi ansaitse elää, oli kolkytkertaa enemmän (Onegai Twins!). Mangan puolella ratio on varmaan yksi sataan. Ihmiset sanovat, kuinka jos pitäisi valita mangan tai länsimaisen sarjiksen välillä, niin he valitsevat japanilaisen koska siinä on useampia genrejä, kun länsimaisesta niin suuri osa kaatuu osioon "supersankarit". Viime aikoina on tullut sellainen käsitys, että siinä missä USAssa mitä omintakeisimmat tarinat tulevat sitä samaa taustaa vasten (vrt. Kissanainen v2, Ex Machina, She-Hulk, Formely Known as JL..), niin ne ovat selkeästi erilaisia toisiinsa nähden. Kun taas manga, sijoittui se avaruuteen, historiaan kuin fantasiamaailmaan, tai oli se menestystarina urheilussa, niin jotenkin se kertasi saman juonen askel askeleelta eteenpäin. Samat kuviot, samat hahmot.. vain nimet vaihtuivat.

Anteeksi menikö ohi, aiheen?

[Janne Kuusinen]

Kentän laajuus ja valinnanvara kiehtovat. Manga pakottaa pitämään pään kylmänä ja kysymään alituisesti itseltään, mikä oikeasti on tärkeää, mitä haluan pitää hyllyssä saakka ja miksi?

Myös paikoin villi kerronta ja erilainen, mutta helposti omaksuttava kuvakieli hykerryttävät. Minusta olisi pöljää sivuuttaa sarjakuvakulttuuri, jossa esim. perverssiä himoa kuvastaa nenästä pyrskähtävä veri.

[Aura]

Mielenkiintoisiin maailmoihin voi toki sukeltaa muunkin kuin mangan avulla (esim. hyvän romaanin) mutta henkilökohtaisesti itseäni on viehättänyt juuri tuo "manga-tyyli". Eri piirtäjien tyylit ovat tietenkin hyvinkin erilaisia, enkä kaikista "manga-tyyleistä" välitä.... Ymmärrätte varmaan kuitenkin, mitä tarkoitan. Mangan kuvakerronta antaa paljon mahdollisuuksia, ja koska sivumäärä ei ole niin rajattu, voi tilaa käyttää vapaammin. Pidän elokuvamaisesta kuvakerronnasta, jota useimmista mangoista löytyy sekä siitä, miten eläviksi hahmot on saatu.

Pokkariformaatti on sarjakuvalle mukava. Pidän pitemmistä tarinoista. Moni manga vain jatkuu hieman liian pitkään... ja alkaa junnata. Kaikkea mielenkiintoista ei tule ostettua, sillä on 12 euroa kuitenkin aika iso raha - varsinkin jos sen kertoo viidelläkymmenellä. Animepuolella on ostaminen jäänyt vähemmälle, kalliita kun ovat. (Varsinkin importit)  Lisäksi hieman ärsyttää, että moni TV-sarja julkaistaan mahdollisimman monella levyllä, vaikka DVDlle taitaa mahtua reippaasti enemmän kuin 4 jaksoa? 

[quisma88]

pirostapa,en muita keksi
silmät ovat aika kivan näkösiä,lapselinen ulkoasu ei haitaa Kiss